Kyttääjä kysyy: Mitä teen niille, jotka eivät poimi koiran kakkoja?
Meidän ikkunan alapuolella kulkee kävelytie, joka on koiranulkoiluttajien suosiossa. Tulee väkisinkin huomattua, että noin kolmannes ulkoiluttajista ei poimi koiriensa kakkoja. Ikävää taaperon kanssa, kun ei voi lasta päästää yhtään lumipenkkoihin, kun on paljon ulkoiluttajia ja paljon kakkaa.
Koska mulla on hoitovapaalla liikaa aikaa, kertokaa mulle hyvä keino, millä nuo saisi poimimaan koirienssa kakat? Tai edes viemään koiransa metsään asti (on ihan vieressä)?
Kommentit (32)
poikkeavia koiria, koska läjiä on mm. pitkin hiihtolatua, yleisesti käytössä olevien kulkuväylien keskellä ja joka jumalan lumikasan vieressä keskellä tiheää asuinaluetta. Ja olisikin jotain pieniä kikkareita, mutta kun lähistöllä asuu ainakin kaksi lehmänkokoista tanskandoggia ja muutama muu reilumman kokoinen hurtta, voitte kuvitella minkä kokoista jöötiä siellä on pitkin polkuja.
Mun mielestä asia vaan on niin, että jos koiran hankkii paikkaan, missä on kilometrin säteellä yksikin muu ihminen, PITÄÄ olla valmis keräämään paskat sen jäljiltä!!!!
Ihan käsittämätöntä että tällaisesta asiasta täytyy edes keskustella. Läjien siivoamisen pitäisi olla itsestäänselvyys!
Koska koirat kakkivat vain sinne, missä ei yleensä liikuta!
Moniko koiranomistaja antaa koiransa paskoa siihen oman ulko-oven eteen tai keskelle pihatietä?? Miksi sitten annetaan muiden ovien eteen sontia?
Ei varmaan olisi suuri vaiva opettaa sitä koiraa sinne hangen puolelle paskomaan tai jos koira on niin tyhmä, eikä sellaista opi, niin siinä tapauksessa kerätä ne kakat talteen.
AP ota kuvat ja laita pakallislehteen!
Näin talvella miten pikkutyttö otti koiran pötkön kävelykadun laidasta ja rupesi syömään sitä kuin lakua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Koirankakka on lihansyöjän PAskaa ja sitä todellakin riittää kaupunkimaisemissa kaduilla ja kävelyreiteillä niin kesät kuin talvetkin.
Milloinkohan Suomen terveystarkastajat ottavat kantaa asiaan? Eikö se kuuluisi heille työn puolesta?
Sitä odottelen!
Ota vaikka videokuvaa ja laita youtubeen tai ota valokuva, ja tee kuvista kiva kollaashi lähikaupan ilmoitustaululle. Tai tosiaan heitä pökäleet omistajien niskaan.
Samanmoisissa ajatuksissa olen itsekin. Vituttaa ihan suunnattomasti, että tyypit antavat koiriensa paskoa pitkin pihoja ja kävelyteitä, jopa päiväkodin portin eteen....
Joskus vielä oikeesti heitän paskat koiran omistajan päälle, tai jos on riittävän pieni tyyppi, painan sen naaman sinne paskaan.
Valitettavasti terveystarkastajalla ei ole aikaa kytätä mitään paskattajia tien poskessa, mutta esimerkiksi päiväkotien pihoille voivat tuoda paskattamisen kieltävän kyltin. Tosin eihän mikään kyltti kaikkein kusipäisimpiä tyyppejä pidä poissa.
paikalta poistuvan kakattajan selkään?
Jos satut olemaan pihalla juuri kun tuotos syntyy, nouki se ja kiikuta koiran taluttajalle ja sano: sinulta unohtui jotain.
Jos satut ikkunasta näkemään moisen tapahtuman, huudat koiran taluttajalle asiasta.
Jos aikaa on liikaa, niin tee ulkoilulenkki koiran ulkoiluttajaa seuraten, näin saat selville missä hän/ne asuu ja voit jatkossa kiikuttaa tuotokset heidän ovensa taakse/pihaansa. Pussukkaan voit kiinnittää lapun: tämä taitaa kuulua sinulle.
Kaikki kakat poikittain tielle nin ettei siitä voi kävellä ilman että astuu päälle.
kakattajista. Saavathan sitten miettia etta mihin ne kuvat joutuvat.
tuota kakkapussin kiikuttamista vieraiden oville, jos ei ole satavarma asiasta. Meille on sellainen kerran kannettu portaalle lapun kera ja meillähän ei siis edes ole koiraa :)
Tuosta ohi kun menee niin jatkan samaa matkaa ja alan huutamaan kovaan ääneen. Valitan koiran paskoista ja annan pussin ja lapion. Vielä ei ole huolinut. Mukava huomata miten ulkoiluttaja ahdistuu.
-avopotilas
Tuosta ohi kun menee niin jatkan samaa matkaa ja alan huutamaan kovaan ääneen. Valitan koiran paskoista ja annan pussin ja lapion. Vielä ei ole huolinut. Mukava huomata miten ulkoiluttaja ahdistuu. -avopotilas
miksi hihittelen. Hanen mukaansa sosiaalisesti kehittymattomat yksilot kayttaytyvat kuin nama kakattajat.
UK:ssa asia ratkaistiin kameroiden ja sakkojen kanssa.
tänään lenkillä, kun kaksi naista keräsi lapioiden kanssa kaikki eteen osuneet koirankakat.
Olisi kiva ollut tietää mikä tempaus heillä oli menossa. Tuskinpa kukaan niitä ihan huvikseen keräilee ja sädekehäänsä kiillottelee :D
osaan kyllä valita lapsilleni sellaiset paikat ukoiluun, missä kakkoja ei ole.
Tekö ette osaa?
KAkka on luonnotuote, joka maatuu keväällä sitten, kun lämpötila nousee tarpeeksi korkealle. Se on lannoitetta se koiran kakka!!!
Harmi, että te idiootit näette vain talvella jäätyneet kakit ja luulette, että ne eivät maadu.
Ja idioottimaisuutta on myös se, ettei katso mihin räkänokkansa vie ulkona!! Koska koirat kakkivat vain sinne, missä ei yleensä liikuta!
Pitää oikeasti olla tosi tylsä ja ongelmaton elämät, jos pitää tehdä iso numero koiran kakoista!!!!
TODELLA!
osaan kyllä valita lapsilleni sellaiset paikat ukoiluun, missä kakkoja ei ole.
Tekö ette osaa?
KAkka on luonnotuote, joka maatuu keväällä sitten, kun lämpötila nousee tarpeeksi korkealle. Se on lannoitetta se koiran kakka!!!Harmi, että te idiootit näette vain talvella jäätyneet kakit ja luulette, että ne eivät maadu.
Ja idioottimaisuutta on myös se, ettei katso mihin räkänokkansa vie ulkona!! Koska koirat kakkivat vain sinne, missä ei yleensä liikuta!
lapsen pitäisi saada olla OMALLA pihallaan, ilman että pitäisi varoa koiranpaskoja.
Kyllä ne koirat paskoo toisten pihoille ja vaikka keskelle katua, jos niiden annetaan paskoa.
Koiranulkoiluttajien pitäisi tajuta itse kerätä ne paskat pois.
osaan kyllä valita lapsilleni sellaiset paikat ukoiluun, missä kakkoja ei ole.
Tekö ette osaa?
KAkka on luonnotuote, joka maatuu keväällä sitten, kun lämpötila nousee tarpeeksi korkealle. Se on lannoitetta se koiran kakka!!!Harmi, että te idiootit näette vain talvella jäätyneet kakit ja luulette, että ne eivät maadu.
Ja idioottimaisuutta on myös se, ettei katso mihin räkänokkansa vie ulkona!! Koska koirat kakkivat vain sinne, missä ei yleensä liikuta!
osaan viedä taaperoni muualle. Mutta kun tuo paikka sattuu olemaan juuri meidän talomme kohdalla, joten taaperon kanssa tulee kuljettua siitä päivittäin. Olisihan se kiva, jos taaperon voisi päästää tuossakin leikkimään eikä aina joutuisi estelemään menemästä lumella leikkimään, vaikka se ei varsinaista talon piha-aluetta enää olekaan.
Ja kyllä tuossa kohtaa tosiaan lapsia leikkii paljonkin erityisesti kesäisin, talvisin eivät voi, kun lumi on likaisena pissoista ja kakoista. Tässä on muutama iso kerrostalo, joissa on paljon lapsia, joten ei ole kyse ihan vain minun lapsestani.
Ollaan siis kerrostalossa, joten en pääse tästä juoksemaan kenenkään perään. Huudella en kehtaa. Jos laittaisi ikkunaan ison lapun: "Koiransa jätöksien jättäjät pääsevät Youtubeen!"
t. ap
osaan kyllä valita lapsilleni sellaiset paikat ukoiluun, missä kakkoja ei ole.
Tekö ette osaa?
KAkka on luonnotuote, joka maatuu keväällä sitten, kun lämpötila nousee tarpeeksi korkealle. Se on lannoitetta se koiran kakka!!!Harmi, että te idiootit näette vain talvella jäätyneet kakit ja luulette, että ne eivät maadu.
Ja idioottimaisuutta on myös se, ettei katso mihin räkänokkansa vie ulkona!! Koska koirat kakkivat vain sinne, missä ei yleensä liikuta!
tämäkin koiraihminen.
Kyllä kuule meidän lähiössä ne koirankakkat lojuvat ihan kävelytiellä. Ihan on niin aikuisten kuin lastenkin kuljettava sitä tietä pitkin, jos haluaa töihin, kouluun yms. kulkea. Kulki sitten räkä nokassa tai terveenä.
Koirankakka ei maadu kenenkään vaatteissa tai kengissä.
Ap:lle vinkiksi, että kun ikkunasta on pari kertaa tähdännyt kakkaa koiraihmisten niskaan saa alue olla melko rauhassa. Itse heitin myös vauvan kertakäyttövaippoja ruskeine sisältöineen, kun pelkät kikkareet eivät aina kohdanneet maaliaan.
Pitää oikeasti olla tosi tylsä ja ongelmaton elämät, jos pitää tehdä iso numero koiran kakoista!!!!
TODELLA!
Tai sitten yrittää kävellä kahden lapsen kanssa paskattomana töihiin ja päiväkotiin paskaisella kadulla joka arkipäivä.
Hiero itseesi paskaa viikon ajan töihin mennessäsi ja kerro sitten kuinka ei kannata valittaa siitä.
Pitäskö sun keksiä jotain oikeaa tekemistä..? Kun eihän se asia kuiteskaan sulle kuulu oikeastaan niin ei sulla taida olla valtuuksia mihinkään "toimenpiteisiin" ryhtyä.
Pitäisikö etsiä omaan elämään enemmän sisältöä? ja sitten tiedokdi kaikille; ne samat kakat on siellä myös kesällä, ette vaan nää niitä ja ei vitsitä niin kovasti.
Ihanaa päivänjatkoa kaikille. Ja mulla ei ole koiraa ;))
Hän silti ymmärtää varoa kakkoja.
Ongelma on kun lumiaura ajaa tiet niin ulostemassa tarttuu auraan ja paskat leviää pitkin tietä.
Eli te kullinnupukat ette voi puolustautua sillä että ne paskat on dumpatu tienviereen. Aura nääs levittää ne pitkin teitä kaikkialle.
Minulla on nytkin pesua odottava talvipuku yltä päältä koirienne ulostemassassa. Minusta olisi oikein, jos omistaja paikantaisi paskansa hajun poerusteella ja pesisi paskaisen pukumme omassa pesukoneessa tai kylppärissään.
Kengistäkin löytyi ulostemassaa. Pitääkö teitä potkia niillä kengillä päähän että tajuatte?
Mikä siinä on niin vaikea tajuta. Miten teidän päänne voi olla niin paksua puuta ettei mene sana jakeluun?
Vittuuntunut mamma