Lue keskustelun säännöt.
Murkkuikäisten vahemmat!
10.03.2011 |
Olenko hirveä äiti, kun nautin siitä, että perheen murkku viettää muutaman päivän muualla kuin kotona? Muutama päivä ilman jatkuvaa vääntöä, stressaavaa kiukuttelua ja tiuskimista.
Kommentit (28)
Äh mikä vääntö täällä on menossa... mutta et ole hirveä äite ap! :) Kyllä sinunkin pitää välillä ladata akkujasi. Uskon, että se on murkullesikin hyvä päästä vähän hengähtämään kotiarjesta, näin on ainakin minulla vaikka oikeasti tykkään olla myös kotona. Välillä vain täytyy hengähtää hetkeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.03.2011 klo 11:40"]
Varmaan se nuorikin on helpottunut, kun pääsee kaltaisesi luota pakoon.
[/quote] Ha. Minä väännän, vaadin ja taistelen. Sitähän ne nuoret tarvitsevat, turvallista seinää johon purkaa kaikki mielipaha ja joka EI anna periksi, itke eikä ala martttyyriksi. Olen myös tosi tyytyväinen että nuo häipyvät säännöllisesti isälleen muutamaksi päiväksi ja saan olla ihan rauhassa. Ei ap.
Toiset on kasvatettu ottamaan muut huomioon jopa silloin, kun itsestä tuntuu pahalta.
Olisipa se niin yksinkertaista!!!
Nämä temperamenttieroista vouhkaavat vanhemmat ovat juuri niitä, jotka itse kiusallaan lietsovat tahallaan teininsä täyteen murkkuvihaa ja sitten hymistelevät, että heidän Erno-Pecca se uskaltaa raivota, kun meillä on niin turvalliset välit. Jokainen tekee elämästään juuri niin vaikean kuin haluaa. Ei murrosikäisen kanssa tarvitse riidellä tai pitää vihaa, ihan mukavia ihmisiä he ovat, jos itse suostuu olemaan aikuinen ne lapsen lapsuusvuodet. Kaikista ei siihen ole.
Ei kai kukaan voi olla noin itseään täynnä! Et oikeasti voi olla tosissasi noiden yleistyksiesi kanssa! Jos teidän teinien kanssa menee mukavasti, niin voit toki pitää sitä omana "ansionasi" ja kasvatuksen tuloksena, mutta et mitenkään voi yleistää sitä muihin perheisiin/teineihin/kasvatustapoihin... Miten voi joidenkin ihmisten olla niin vaikea käsittää sitä, että me ihmiset olemme kovin erilaisia. Lapsena, murkkuna, aikuisenakin.
Kun näköjään sillä ei ole mitään merkitystä, miten lasten kanssa on ennen murkkuikää oltu ja eletty. Annetaan lasten olla kuin pellossa, koska temperamentti ja luonnehan ne kokonaan määräävät, millä tavalla lapset ja nuoret muita ihmisiä ja etenkin vanhempiaan kohtelevat. Turha on opettaa toisten kunnioitusta, kaunista käytöstä, muiden huomioonottamista, koska ei niillä ole merkitystä henkilölle, jolle on kertynyt temperamenttia ja luonnetta muillekin jakaa! Me ihmiset olemme niin erilaisia, että ei vahingossakaan yritetä näyttää mallia siitä, miten tässä maailmassa on tarkoitus elää. Kasvatuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millaisia aikuisia lapsistamme ja nuoristamme tulee. Ihanko oikeasti se menee näin, vaikka esim. koulupsykologit ovat vahvasti eri mieltä? Tosin vanha fakta siitä, että vittumaiset ihmiset saavat vittumaisia lapsia näköjään pitää paikkansa eli av-mammat ovat ihan itse ansainneet ne kiukkumurkkunsa. Eläkää hankalaa elämäänne, ihan itse sen olette tuollaiseksi halunneet!
Eikä esim. ap ole mitenkään kommentoinut omien lastensa kasvatusta. Siksi tuntuukin aika erikoiselta vetää johtopäätös, että meillä lapset ovat saaneet kasvaa kuin pellossa ja sen vuoksi murkku vänkää vastaan ja kiukuttelee.
Voin kertoa, että meillä lapsia todellakin kasvatetaan. Käytöstavat opitaan pienenä, samoin toisten huomioiminen noin yleensä, kotitöihin osallistuminen ja muutenkin asiallinen käytös. Kiroilu ja ruma käytös ei ole sallittua. Aiempien palstakeskustelujen perusteella olen todennut, että meillä ollaan suorastaan tiukkapipoja kasvatusasioissa. Pikkulapsiuhman jälkeen meillä lapset ovat käyttäytyneetkin oikein mallikelpoisesti.
Nyt sitten esikoinen on murkkuiässä ja hänen käytöksensä tuntuu taantuneen selvästi. Puhuu rumasti, lojuu ruokapöydässä kuin veltto makaroni, puhuu suu täynnä ruokaa, tiuskii ja tuiskii ilman näkyvää syytä. Ei tietenkään koko ajan, mutta kuitenkin suht usein. Olen ymmärtänyt, että nämä ovat aivan normaaleja teini-ikään kuuluvia ilmiöitä. Lapsi alkaa irtaantua vanhemmista, kokeilee rajojaan, etsii omaa itseään ja rooliaan maailmassa. Ärsyttävää, mutta kehitykseen kuuluvaa. Edelleen meillä puututaan huonoon käytökseen, mutta ei ole järkeä joka ikiseen teinin mutinaan korvaansa lotkauttaa!
Olen nyt sitten varmaan ansainnut kiukkumurkkuni, joka on edelleen yhtä ihana ja rakas, vaikka änkyröikin kotona. Ja muuten, tiedän, että ne käytöstavat ovat hukassa vain kotona. Vieraissa ympyröissä murkku osaa käyttäytyä aivan kuten ennenkin, moitteettomasti.
Tämä vaihe menee varmaan parissa vuodessa ohi.
Yleensä heillä ei edes murkkuja ole. Tai sitten ne on niin masentuneita omissa huoneissaan, etteivät tule ulos sieltä.
Mutta itse asiaan. Meillä myös hyväkäytöksisiä murkkuja. Juuri tuossa naapuri kehui murkkupoikiamme kun ovat niin harvinaisen kohteliaita ja avuliaita, eikä heistä ole koskaan ollut ongelmaa.
Mutta silti osaavat tiuskia ja äyskiä ja riidellä. Minusta ihan tervettä. En kyllä anna haistatella yms. mutta omituisempana pitäisin jos siinä hormoonimyllerryksessä ei tunteet välillä leiskuisi.
Ja kas kummaa kun kumpikin pojista on vielä eriluonteisia. Toinen äkäisempi ja suuttuu nopeampaa. Toinen tasaisempi ja painuu murjottamaan. Voi, olenko toisen nyt kasvattanut paremmin kun on hiljainen ja ei niin näkyvä:) Siis sellainen unelmamurkku, joka ei uhmaa. Mutta mörröttää senkin edestä.
Nämä minun hyväkäytöksiset pojat, jotka auttaa mielellään naapurin vanhuksia, osaavat kyllä tiuskia kotona. Kummallakin koulu menee hyvin. Toinen ysillä, toinen kasilla ja kummallakin keskiarvo yli 9.
Jotain on varmaan jäänyt minulla kasvatuksesta ymmärtämättä heidän ollessaan pieniä kun ärhentelevät testosteronihuuruissa. Olisko pitänyt vaikka piiskaa antaa niin eivät uskaltaisi kotona suutaan aukaista.
!
Olen nyt sitten varmaan ansainnut kiukkumurkkuni, joka on edelleen yhtä ihana ja rakas, vaikka änkyröikin kotona. Ja muuten, tiedän, että ne käytöstavat ovat hukassa vain kotona. Vieraissa ympyröissä murkku osaa käyttäytyä aivan kuten ennenkin, moitteettomasti.
Tämä vaihe menee varmaan parissa vuodessa ohi.
Mieluummin niin, että kiukuttelee kotona ja osaa käyttäytyä maailmalla.
Kuin niin päin, että käyttäytyy kotona ja riehuu maailmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset on kasvatettu ottamaan muut huomioon jopa silloin, kun itsestä tuntuu pahalta.
Olisipa se niin yksinkertaista!!!
Nämä temperamenttieroista vouhkaavat vanhemmat ovat juuri niitä, jotka itse kiusallaan lietsovat tahallaan teininsä täyteen murkkuvihaa ja sitten hymistelevät, että heidän Erno-Pecca se uskaltaa raivota, kun meillä on niin turvalliset välit. Jokainen tekee elämästään juuri niin vaikean kuin haluaa. Ei murrosikäisen kanssa tarvitse riidellä tai pitää vihaa, ihan mukavia ihmisiä he ovat, jos itse suostuu olemaan aikuinen ne lapsen lapsuusvuodet. Kaikista ei siihen ole.
Esikoisen kanssa ei hirveästi tarvinnut vääntää, hän ei halunnut pahoittaa minun mieltäni tai muutenkaan kyseenalaistaa ja on kertonut myöhemmin että jäi jotain traumoja koska totteli. Ollaan nyt puhuttu asiat halki ja osaa näyttää ne vihantunteet nyt :)
Nuoremmat huutavat ja paiskovat ja tiuskivat ja halveksivat mutta meillä on hyvät välit.
Mieluummin niin, että kiukuttelee kotona ja osaa käyttäytyä maailmalla. Kuin niin päin, että käyttäytyy kotona ja riehuu maailmalla.
Olen muuten kuullut sen väitteen, että kiukuttelu ja raivoaminen osoittaa lapsen turvallisuuden tunnetta ja on hieno asia, nuorisotyöalan ammattilaiselta, joka on vuosikymmeniä toiminut ongelmanuorten parissa. Lienee kokemuspohjaa väitteen tueksi. Hän nimenomaan sanoi minulle, että pitää olla onnellinen, kun nuori päästää tunteensa esiin!
t. ap, jolla ikävä sitä äksymurkkua, joka on nyt muutaman päivän pois äidin helmoista äksyilemästä
[quote author="Vierailija" time="10.03.2011 klo 11:48"]
siitä, että hän voi luottaa minuun? Ja höpsis, sanon minä!
Ei missään ole sanottu, että olonsa turvalliseksi kokevan nuoren tunnistaa siitä, että hän on pienimuotoinen hirviö. Kyllä osa nuorista osaa käsitellä kasvamisentuntoja ihan asillisesti murjomatta muita henkisesti. Toiset on kasvatettu ottamaan muut huomioon jopa silloin, kun itsestä tuntuu pahalta.
eli alistettu tekemään kuten käsketään?