Tavoitteena tänä vuonna -15 kg - 20 kg pudotus.
Eli noin kuukaudessa 2kg.
Mitä muutoksia teitte että paino alkoi putomaan?
En kaipaa nyt vastauksia, että enemmän liikuntaa vähemmän ruokaa koska ne ei nyt vaan tiputa painoa.
Kaipaan ihan ruohonjuuritason neuvoja.
Kohta palkkaan personaltreinerin jos ei ala muutoksia tapahtumaan.
Kommentit (2)
päivän syömiset niin, ettei tarvinnut arpoa, mitä milloinkin söisi ja samalla laadin ruoka-ajat, joista pidin kiinni, oli nälkä tai ei. Eli ennen söin kerran tai kolme kertaa päivässä, nyt syön 5, jopa 6 kertaa päivässä ja kellon mukaan.
Kasvisten määrää lisäsin, muuten ei ihmeempiä muutoksia, täysjyvään siirryin myös pitkälti pastassa ja riisissä.
Liikuntaa monipuolisesti, 4 - 5 kertaa viikossa.
Tätä on nyt eletty 5 kk ja painoa on lähtenyt 15 kg, alkuun enemmän nyt hitaammin.
Ohjelma antaa palautetta syömisten laadusta ja kalorimäärästä. Minulla toimii. Tammikuun alusta -5,5kg :)