Persujen naisehdokas murtui: "Mihin minä olenkaan joutunut?"
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/Persujen%20naisehdokas%20murtui%20…
Perussuomalaisten sisällä kuohuu taiteen takia.
Puolueen eduskuntavaaliehdokas ja puoluevaltuuston jäsen Sirkka-Liisa Lamminkoski on järkyttynyt. Häntä on vaadittu eroamaan puolueesta sen jälkeen, kun hän arvosteli puolueen taidelinjaa.
Lamminkoski kertoo IS:lle, että puolueen pitkäaikainen kunnanvaltuutettu Raimo Malin oli ilmoittanut hänelle viime torstaina puhelimessa, että hänellä ”on aikaa erota kello 18 mennessä”.
Asiasta uutisoi tänään Helsingin Sanomat. Mylläkkä on jatkunut jutun julkaisemisen jälkeen.
– Jopa naiset ovat sanoneet että älä vouhkaa, Lamminkoski sanoo IS:lle.
Lamminkoski sanoo olevansa järkyttynyt.
– Olen itkenyt, että mihin minä olenkaan joutunut, kun olin rehellinen. Minulla on niin paha olla tässä puolueessa, kun olen nainen ja rohkea, Lamminkoski sanoo itkuun murtuen IS:lle.
Taidekohu alkoi, kun Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala ilmoitti HS:n haastattelussa, että poliitikkojen pitäisi olla päättämässä, keille taiteilijoille jaetaan apurahoja.
Lamminkoski teki irtioton puolueen taidelinjauksista blogissaan.
Lamminkoski sanoo, että hän on saanut kymmeniä puheluita ja Facebook-viestejä, joissa kulttuuri-ihmiset ovat antaneet hänelle tukea.
Taideterapeuttina toimivan Lamminkosken mukaan hän ei halua olla julistamassa, mikä on taidetta ja mikä ei.
Kommentit (79)
Ei todellakaan pidä paikkaansa.
Suomessa on muutama rahasto ja säätiö, joka jakaa taiteen apurahoja:
- Suomen Kulttuurirahasto
- Jenny ja Antti Wihurin Rahasto
- Alfred Kordelinin rahasto
- Paulon säätiö
- Valtion Taidetoimikunta
ym. muutamiaMinisteri Wallin ei todellakaan päätä apurahoista niissä! Itse asiassa kukaan poliitikko ei hevonpätkää piittaa apurahojen jaosta. Siellä on koko joukko proffia ja ansioituneita taiteilijoita päättämässä rahoista.
Mites RAY:n tai Veikkauksen kautta kulkevat rahat? Eikö ne ole opetusministeriön alaisia juttuja? Sieltä menee fyffeä taiteelle.
Kyse oli VALTIONAPUJEN kohdentamisesta. Ei ehdotuksessa ollut kyse, eikä voisi mitenkään olla mahdollista, määrätä mitään, mitä taidetta pitäisi tukea.
Nykyään apurahoja ajetaan VIHREÄN LIITON jäsenille hörhöilyyn, "taide" voi olla mitä vaan. Tuskinpa apurahoja siis nykyäänkään jaetaan mitenkään oikeudenmukaisesti, vaan "omalle, pienelle piirille".
taide ei ole tärkeää. Taide on lähinnä sellaista luksusta mihin joillakin on aikaa ja joillakin varaa. Mutta ihan hyvin pärjää ilman taidettakin.
Jos nyt määritellään taide sellaiseksi, jota esitellään vaan taidenäyttelyissä tms. tilaisuuksissa. Mutta jos taiteeksi kelpaa vaikka mun hiilipiirrokseni, jonka ripustan omalle seinälleni itseni ja ehkä perheeni iloksi niin silloin taiteella on enemmän merkitystä.
Kyse oli VALTIONAPUJEN kohdentamisesta. Ei ehdotuksessa ollut kyse, eikä voisi mitenkään olla mahdollista, määrätä mitään, mitä taidetta pitäisi tukea.
Nykyään apurahoja ajetaan VIHREÄN LIITON jäsenille hörhöilyyn, "taide" voi olla mitä vaan. Tuskinpa apurahoja siis nykyäänkään jaetaan mitenkään oikeudenmukaisesti, vaan "omalle, pienelle piirille".
Toisin sanoen joku taiteilija on nyt sitten vihreän liiton jäsen ja se on kauheeta ja todiste siitä että rajoja jaetaan väärin?
Kyllä monesti tuo "taide" on järkyttävää. Hienihin pukuihin pukeutuneita ihmisiä shampanja- ja viinilasit kädessä tärkeinä kokoontuneet galleriaan tuijottamaan joitain surkeita töherryksiä ja kasoja, joita "taiteeksi" nimitetään. Tuollaiseen tyhjäntoimittamiseen ja tyhjäntoimittajiin haaskataan yhteiskuntamme varoja! Eivät oikeaa työtä osaa tehdä, siksi pitää ryhtyä "taiteilijaksi". Suomessa on näitä sosiaalitoimiston tukemia "muusikoita" ja "taiteilijoita" kylliksi! Raksalle taas ei suomalaisia riitä, sinne nuo vätykset oikeisiin töihin!
Kyse oli VALTIONAPUJEN kohdentamisesta. Ei ehdotuksessa ollut kyse, eikä voisi mitenkään olla mahdollista, määrätä mitään, mitä taidetta pitäisi tukea.
Nykyään apurahoja ajetaan VIHREÄN LIITON jäsenille hörhöilyyn, "taide" voi olla mitä vaan. Tuskinpa apurahoja siis nykyäänkään jaetaan mitenkään oikeudenmukaisesti, vaan "omalle, pienelle piirille".Toisin sanoen joku taiteilija on nyt sitten vihreän liiton jäsen ja se on kauheeta ja todiste siitä että rajoja jaetaan väärin?
Jotkut asiat ovat yhteiskunnassa tabuja. "taiteilijoita" pitää ihailla, ja ei saa arvostella, vaikka toiset touhuavat verovaroilla mitä sattuu joutavaa. "Vaihtoehtokulttureja tukea" yms. haaskausta. Jos arvostelet, saat vihaisen "lauman" kimppuusi, tai olet "epäkultturelli" tai "juntti". Vihreä liitto ja se porukka on tuollainen painostusryhmä, joka tulee vaikka kettingeissä kotitaloosi oveen linnoittautumaan, jos sanot heistä jotain kielteistä. Kuitenkin, demokratiassa pitäisi olla yksi ääni per henkilö, eikä käyttää painostusta.
Jos joku edes olisi oikeasti lahjakas taiteilija, eikä vain apurahoilla elelevä tuhertelija.
Kyllä monesti tuo "taide" on järkyttävää.
Oletko siis sitä mieltä että maailman taide on täysin turhaa? Poistetaan taidemuseot, poteltaan Mona-Liisat ja Mirot? Lapset ei enää piirrä. Ei lueta enää kirjoja, ei katsota enää näytelmiä. Sen sijaan - no. Kännätään? Urheillaan? Virkataan käyttöesineitä?
Ja vaikka täällä joku apurahataiteilija kiukutteleekin, moni lahjakas taiteilija on myös pystynyt tekemään rahaa taiteellaan. Loppujen lopuksi tämä on nykyaikana hyvin helppoa menneisiin aikoihin verrattuna.

ja vain aika kertoo mikä taide kestää aikaa. Entisaikanakin kävi hyvin usein niin, että ne taitelijat pärjäsivät parhaiten joita ei muista enää kukaan.
vastustaa ehkäisyä ja naisten oikeutta aborttiin. Tässäpä oikea suunta tälle kansakunnalle.
Kyllä monesti tuo "taide" on järkyttävää. Hienihin pukuihin pukeutuneita ihmisiä shampanja- ja viinilasit kädessä tärkeinä kokoontuneet galleriaan tuijottamaan joitain surkeita töherryksiä ja kasoja, joita "taiteeksi" nimitetään. Tuollaiseen tyhjäntoimittamiseen ja tyhjäntoimittajiin haaskataan yhteiskuntamme varoja! Eivät oikeaa työtä osaa tehdä, siksi pitää ryhtyä "taiteilijaksi". Suomessa on näitä sosiaalitoimiston tukemia "muusikoita" ja "taiteilijoita" kylliksi! Raksalle taas ei suomalaisia riitä, sinne nuo vätykset oikeisiin töihin!
Miten oikeasti rankkaa on olla taiteilija, et kyllä kadehtisi pätkääkään.
On todella loukkaavia sanasi, surulliseksi tulin :(
Se (abortin vastustus) ei ole perussuomalaisten linja, kuten Soimi totesi.
Mene muualle poliittisesti propagoimaan, tämä ketju on taiteesta.
"professori" on siis ottanut pultit, kun hänen kanssaan ei olla samaa mieltä:D
P.S. kun arvostelet perusjutiksi, niin voi kertoa, että täällä on ollut jo moni perusjuntti vastailemassa sinulle, ei vain yksi!
Onko taideapuraha siis lupa lorvia esim. se kolme vuotta kotona, tekee töitä tai ei?
...professori oikeesti, ja kuka peräti Emeritus-sellainen? Itse täällä vaan valittelet ja huokailet taideihmisten perään. :D :D LOL
Kyllä monesti tuo "taide" on järkyttävää. Hienihin pukuihin pukeutuneita ihmisiä shampanja- ja viinilasit kädessä tärkeinä kokoontuneet galleriaan tuijottamaan joitain surkeita töherryksiä ja kasoja, joita "taiteeksi" nimitetään. Tuollaiseen tyhjäntoimittamiseen ja tyhjäntoimittajiin haaskataan yhteiskuntamme varoja! Eivät oikeaa työtä osaa tehdä, siksi pitää ryhtyä "taiteilijaksi". Suomessa on näitä sosiaalitoimiston tukemia "muusikoita" ja "taiteilijoita" kylliksi! Raksalle taas ei suomalaisia riitä, sinne nuo vätykset oikeisiin töihin!
Miten oikeasti rankkaa on olla taiteilija, et kyllä kadehtisi pätkääkään.
On todella loukkaavia sanasi, surulliseksi tulin :(
Valitettavasti tunnen sellaisia "taiteilijoita", jotka eivät ole saaneet mitään aikaiseksi, kovasti kyllä kehuvat olevansa taiteilijoita, ja elävät suvultaan rahaa ruinaten ja huijaten, ja sosiaalitoimiston rahoilla. Näitä on luultavasti "taiteilijoista" enemmistö, "taiteilijaksi" kun voi kuka tahansa itsensä nimittää.
Jos joukkoon joku oikea taiteilija mahtuu, niin joutuu kärsimään yleisestä kuvasta "taiteilijoista"
"Nyyh" vaikuttaa tekstissäsi kyllä hieman kerjäävältä. Sen kyllä "taiteilijat" osaavat kerjätessään sukulaisiltaan rahaa. hyviä tekosyitä löytyy.
on siis ottanut pultit, kun hänen kanssaan ei olla samaa mieltä:D
P.S. kun arvostelet perusjutiksi, niin voi kertoa, että täällä on ollut jo moni perusjuntti vastailemassa sinulle, ei vain yksi!
Onko taideapuraha siis lupa lorvia esim. se kolme vuotta kotona, tekee töitä tai ei?
Vaan tekevät omaa hikistä työtään pirusti enemmän kuin Sinä esimerkiksi...
Taiteilija ei vietä koskaan lomaa, ja viikonloputkin pitää tehdä töitä. Haluisitko sä samaa ittelles? Älä enää koskaan halveeraa apurahansaajia.
Voi kumpa vaan tietäisit...
Nyt täällä intetään siitä, tarvitseeko taidetta tukea ja että tämä yksi hörhö äänestää Persuja, koska hänestä apurahoja ei tarvitse taiteilijoille jakaa. No, kun olisitte lukeneet tuon jutun aivoja apuna käyttäen, niin ymmärtäisitte, ettei Persutkaan halua POISTAA apurahoja vaan haluavat, että poliitikot pääsevät mukaan PÄÄTTÄMÄÄN kenelle rahaa annetaan.
En missään nimessä koskaan tule äänestämään Persuja ja syynä on tuo kyseisen puolueen linjaukset, joita ei siis ole. Myös sovinismi rehottaa kyseisessä puolueessa, mikä on hyvin nähtävissä tuon pitkänlinjan persulaisen lausunnoista. Naisenhan tulee tehdä, kuten sanotaan... Itse en halua palata mihinkään keskiajalle vaan haluan katsoa tulevaisuuteen. Mieluummin ilman persuja.

ja kuka siitä hyötyy? mikset mieluummin rakenna tai suunnittele taloja ihmisille asuntopulaa helpottamaan tai hoida vanhuksia työksesi?
Viestissä oli selkeästi mainittu, että Soini vastustaa aborttia.
Taas tuli todistettua, etteivät perussuomalaiset ymmärrä lukemaansa.
Se (abortin vastustus) ei ole perussuomalaisten linja, kuten Soimi totesi. Mene muualle poliittisesti propagoimaan, tämä ketju on taiteesta.
Nyt täällä intetään siitä, tarvitseeko taidetta tukea ja että tämä yksi hörhö äänestää Persuja, koska hänestä apurahoja ei tarvitse taiteilijoille jakaa. No, kun olisitte lukeneet tuon jutun aivoja apuna käyttäen, niin ymmärtäisitte, ettei Persutkaan halua POISTAA apurahoja vaan haluavat, että poliitikot pääsevät mukaan PÄÄTTÄMÄÄN kenelle rahaa annetaan.
En missään nimessä koskaan tule äänestämään Persuja ja syynä on tuo kyseisen puolueen linjaukset, joita ei siis ole. Myös sovinismi rehottaa kyseisessä puolueessa, mikä on hyvin nähtävissä tuon pitkänlinjan persulaisen lausunnoista. Naisenhan tulee tehdä, kuten sanotaan... Itse en halua palata mihinkään keskiajalle vaan haluan katsoa tulevaisuuteen. Mieluummin ilman persuja.
Sust aon parempi, että maatamme johtaa KMS-ostettu porukka, joka vie rahamme ulkomaille ja omiin taskuihinsa? Suomi ja suomalaiset "putsataan"!
että mikä oikosulku persun aivoissa aiheuttaa tämänkaltaiset keikaukset?