Miksi kaikki inhoavat anoppiaan?

yhtään mitään yhteistä anopin kanssa. No ei ole äitinikään, mutta se on niin kuin eri juttu, kun on oma sukulainen. En kyllä myöskään tunne ihmisiä, jotka inhoaisivat anoppiaan (paitsi yksi, mutta anoppi onkin ihan kauhea), joten olisikohan tuo koko väite legendaa.



Mutta "inhoan" kyllä miehen siskoa. oiskohan se yleisempää:)

Epävarma ihminen projisoi omat pelkonsa anoppiin, joka usein oikeasti tietää paremmin ja omaa enemmän kokemusta ja viisaamman perspektiivin asioihin. Tietenkin on yksilöitä, jotka ilmaisevat itseään niin, että huonolla itsetunnolla varustettu miniä varmasti loukkaantuu, mutta onko anoppi vastuussa miniänsä heikosta itsetunnosta vai pitäisikö miniänkin kasvaa aikuiseksi siinä vaiheessa kun saa lapsia. Isovanhemmat ovat kuitenkin lapselle yleensä valtava rikkaus.

mutta myös koen jotenkin vaikeaksi hänen kanssaan juttelemisen ja olemisen. Hän on niin ujo, taivastelee kaikkea ja kuulee huonosti. Apen kanssa juttelen paljon.



Molemmat kyllä joskus ärsyttävät minua, mutta niin varmasti minäkin heitä.

Oikeastaan rakastan, ja ihmisenä hän on kymmenen kertaa ihanampi kuin oma äitini.



Mun mielestä varsin usein näistä miniöiden anoppi-vuodatuksista huokuu todella huono itsetunto. Kuten esim. tuosta pitkästä vuodatuksesta. Mä en ole koskaan kokenut ongelmaksi, jos anoppilassa/mummolassa on eri säännöt kuin omassa kodissa. Lapsille kun voi selittää senkin: meidän kodissa toimitaan tavalla x, mutta täällä tavalla y. IHmisillä on erilaisia tapoja.



Ei kai kukaan vaadi kyläpaikkoija joustamaan esim. siinä, että kun lapset saavat kotona hyppiä sängyllä, niin kylässäkin pitäisi saada? Miksi se on niin vaikea selittää?



Tai että isovanhemma "omivat" lapsenlasta. Yleensä se on lapselle rikkaus, jos hänellä on ympärillään paljon ihmisiä, jotka häntä rakastavat ja haluavat kanssaan viettää aikaa. Mutta jos ei muuhun pysty kuin aloittamaan jonkun rakkauskilpailun, niin... no yleensä vikaa löytyy ihan yhtä paljon molemmista osapuolista.

anoppiin, joka usein oikeasti tietää paremmin ja omaa enemmän kokemusta ja viisaamman perspektiivin asioihin.

Itselläni on kokemusta mummoista, joiden mielestä vauvan pitää antaa itkeä yksinään jotta keuhkot vahvistuvat ja vauva karaistuu, vauvaa ei saa pitää sylissä ettei sitä hemmotella pilalle, vauvan saa syöttää vain neljän tunnin välein, kuukauden ikäiselle pitää antaa ties mitä ruokia jne. joten en ehkä ihan pysty samaistumaan tuohon väitteeseesi. Miten tuo ylivoimainen viisaus ja kokemus näkyy käytännössä esim. lastenhoidossa?

hyvät välit ja hyvä olla anopin seurassa.... ei mitään valittamista. Hän haluaa auttaa vilpittömästi, joksu saatataa neuvoa, mutten ota sitä vakavasti. Tiedän ettei pahalla tarkoirta, vaan on sellainen ihminen joka sanoo ennenkuin ajattelee.

On ihanaa että on appivanhemmat suht lähellä, koska omat vanhemmat asuvat kauempana. Ei se anoppi tietenkään omaan äitiin ole verrattavissa...äiti on aina äiti.

Epävarma ihminen projisoi omat pelkonsa anoppiin, joka usein oikeasti tietää paremmin ja omaa enemmän kokemusta ja viisaamman perspektiivin asioihin.

Kaikkea ei vain tarvitse jaksaa anopinkaan taholta. Neuvoja ja apua voi tarjota, kun niitä kysytään, mutta osoittaa aika huonoa tilannetajua ruveta besserwisseriksi aikuisen jälkikasvun elämässä, varsinkaan jos neuvoja ei ole pyydetty. Jokainen vanhemmaksi tuleva aikuinen ihminen on varmasti miettinyt ja pohtinut paljonkin miten lastaan haluaa kasvattaa ja mitkä arvot ja periaatteet vallitsevat perheessä. Niitä tulee isovanhempienkin kunnioittaa ja tietää missä kulkevat rajat, vaikka isovanhempien osalle usein lankeaakin lapsenlapsen hemmottelu ja itse kasvatus on vanhempien asia. Elämä menee eteenpäin ja ne totuudet, jotka pätivät siihen aikaan kuin anoppi lapsiaan kasvatti, eivät välttämättä ole ajankohtaisia enää tänä päivänä.

Asustelee tosin eri paikkakunnalla niin ei paljon nähdä, mutta soittelee usein ja kun käy kylässä niin usein käymme jopa shoppailemassa.

Ennen esikoisen odottamista kävimme hänen luonaan usein miehen kanssa ja jopa baarissa tuli pistäydyttyä useampaan kertaan yhdessä. :)

Itse pystyn puhumaan anopilleni kaikesta ja hän myös avautuu minulle ja olen aina ollut normaali ja rento hänen seurassaan.

Minäkään en inhoa mutten nyt erityisemmin pidäkään anopista. Syy on siinä, että olemme täysin erilaisia emmekä saa edes mukavaa juttutuokiota aikaiseksi. Itse olen tottunut siihen, että jutellaan paljon ja koen esimerkiksi ruokahetket ahdistaviksi, kun kaikki tulevat eri aikaan pöytään ja syövät hiljaa tv:tä tuijottaen. Myös anopin asenne minua kohtaan on vähän inhottava. Olen viidenkin vuoden jälkeen vieras talossa, jota pitää passata. Avomieheni sedän vaimo on minulle paljon läheisempi ja vähän harmittaa, että kohdalleni sattui niin erilainen ihminen anopiksi.



Anoppi on myös monesti riidan aiheena, juurikin siksi, että olemme hänen kanssaan niin erilaisia. Avomies on tottunut siihen, että hänen jäljet siivotaan ja kaikki hoituu ilman työpanosta. Itse taas haluan siivota yhdessä ja, että mies osallistuu ruuanlaittoon. Itse en myöskään pidä siivoamisesta, enkä todellakaan imuroi anopin tapaan kerran kaksi päivässä. Jos kuukaudessa päästäisiin noihin lukuihin. No, ehkä tämä tästä, tosin pelkään, että kaikki muuttuu kauheammaksi, kun aletaan puhumaan lapsista ja häistä. Avomies vielä haluaisi muuttaa lapsuuden kotinsa viereen, kun koko suku asuu siinä naapurissa. Ei kiitos, en muuttaisi edes omien vanhempieni naapuriin.

Ei minulla ollut alkuun mitään inhoreaktiota anoppia kohtaan. Oikeastaan toivoin, että meille tulisi hyvät välit. Että esim. olen kaupungilla vauvan kanssa ja piipahdan anoppilaan syöttämään vauvan, juomaan kahvit, juttelemaan, ja jatkan kaupunkikierrostani. Vaikka ihan extempre ja ilman miestä.



Hyvin nopeasti tajusin, ettei siihen mummolaan mennä sen enempää extempore kuin ilman miestäkään. Etukäteen kutsutaan ja parempaa laitetaan päälle, mitään ohimennen kahvituksia ei ole vaan aina pitkän kaavan mukaan ja lautasliinojen kanssa sipostellen.



Edellinen miniä eli miehen exä ei ollut kelvannut anopille, eikä tuo miniä ollut halunnut olla missään tekemisissä anoppinsa kanssa. Syy huonoon suhteeseen oli siis miniän, joka ei edes halunnut tutustua anoppiinsa.

Huono äitikin se oli, ja kielsi miestään tapaamasta vanhempiaan eikä antanut lapsiaan anoppilaan. Eikä osallistunut suvun kissanristiäisiin.

Joitakin alkuaikojen valokuvia näin, joissa miehen exä oli kukkamekko päällä sukujuhlissa....



Ihan ohimennen anoppi kerran sanoi, että exä ja hän ovat olleet samassa työpaikassa aikoinaan. Koska kyseessä on perhe, jossa ei keskustella, eikä olla muutenkaan avoimia, en kysellyt enempää



Molemmin puolinen inho ja etenkin exän vahva inho henkilöön, josta tuli sitten hänen anoppinsa, juontaa juurensa siitä käsittääkseni lyhyestä yhteisestä työhistoriasta.





Siedin anopilta paljon, kommentit ja puuttumiset meidän arkeen. Annoin mennä ohi, vaikka ne loukkasi ja suututti.

Viimeinen niitti oli sitten se viimeinen puuttuminen tilanteessa, jossa minä ja mies yritettiin korjata eron partaalla olevaa parisuhdetta ja oltiinkin päästy hyvälle tasolle. Sitten tulee anoppi ja ampuu minut alas, haukkuu. Kerroin miehelle, joka puuttui asiaan vasta noin 4 kk tapahtuneen jälkeen ja anoppi oli vain ykskantaan todennut, että hän ymmärsi (minun tekstarien ja puhelun takia) jo mistä on kyse.

Anteeksipyyntöä ei minulle ole tullut.



Olen irtisanoutunut koko suvusta. En osallistu, en mene, en tapaa, eikä mene lapsenikaan.



Mies on työnsä takia todelle kiireinen, vapaapäiviä on vähän. Nyt kuulin, että anoppi kaipaa poikaansa kylään. Ja kuulemma ei käy kylässä siksi, että minä olen kieltänyt menemästä.

Siis: ne harvast vapaapäivät mitä miehellä on, hänen pitäisi viettää oman äitinsä luona? Matkaa anoppilaan on yli tunti. Ja millään pikakahveilla siellä ei käydä. Kyläilyyn menee siis koko päivä. Milloin lapset näkisi isäänsä, milloin minä miestä, missä meidän perheaika tai milloin mies tekisi kotona niitä miesten hommia, jotka minulta ei taivu, jos harvat vapaatkin pitäisi viettää anoppilassa? Kun ei tajua tähän ole, ajatellaan sitten että se kamala miniä ei päästä poikaraukkaa tapaamaan vanhoja vanhempiaan...



Huomaatteko, minulle kävi kuten miehen exälle: en ole tekemisissä anopin ja sen suvun kanssa, lapseni eivät saa tavata, eikä mieskään ennätä tavata, Minä olen epäsuosiossa suvun keskuudessa, minusta puhutaan aivan taatusti yhtä paljon ikävästi sekän takana kuin miehen exästä aikoinaan ja etenkin eron jälkeen.



Luulenpa vaan, ettei tuo miehen suku tajua yhtäläisyyttä. ja omaa osuutta asiaan.

Ihana oli vielä ennen lasten syntymää.



Me ollaan anopin kanssa todella erilaisia, ja anoppi on myös hyvin suorasanainen. Muutaman kerran olen loukkaantunut pahastikin, mutta en anna sen pilata välejä. Ehkä on joskus jotain huomannutkin tai joku muu on sanonut, että on mennyt liian pitkälle, koska on sitten parantanut tapansa.



Anoppi on tosi ihana mummi. Sitä arvostan todella.



Saisin anopista melkoisen hirviön, jos alkaisin täällä luetella loukkaantumisen aiheitani. Monet ystäväni ovat aina kauhuissaan, miten annan tuollaisten lausahdusten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta tiedän, että anoppi ajattelee oikeasti meidän parasta. Sanoo vain ennen kuin ajattelee. Vuosien mittaan kun ollaan paljonkin oltu tekemisissä, tulee aina asioita, joita jää vähän hampaankoloon. Se kuuluu normaaliin ihmissuhteeseen. Silti arvostan anoppiani todella paljon, ja hän on monella tapaa läheisempi kuin oma äitini.

Hän on aina ottanut mut hyvin vastaan ja tarjonnut apuaan, mutta ei tuputtanut. Asumme samalla paikkakunnalla, ja eläkeläisenä hän on ehtinyt auttaa meitä lapsen hoidossa, varsinkin pojan ollessa pienempi.



Nyt alkaa anopillakin ikä painamaan, ja sen myötä hänestä on tullut aikamoinen hössöttäjä ja hätäilijä. Välillä menee hermo hänen juttuihinsa, varsinkin kun saman tarinan kuulee sen seitsemän kertaa saman kahvikupin aikana. Mies on ihan kypsä äitinsä hätäilyyn.

Minulla ihana, auttavainen ja ymmärtäväinen anoppi. Hän on mulle rakas!

Jep. Välit normaalit kunnes meille tuli lapsia. sen jälkeen anopin päsmäröinti on alkanut rasitttaa.

Yritää määrätä miten usein lastemme pitää nähdä serkkujaan, kenen synttäreillä meidän o käytävä, kenen ei...



Lisäksi ainainen "köyhä ja kipeä" virsi on rasittava, jos ihminen asuu velattomassa asunnossa, nostaa vuokratuloa toisesta, saa kohtuullista eläkettä, ja on lisäks aivan terve.

mutta normaaleja kitkoja tulee. Anopin hössöys esimerkiksi ärsyttää miestäni ihan siinä kuin minuakin. Anoppi on myös täynnä hyviä ideoita, mitä kaikkea meillä kotona pitäisi tehdä. Hän on jatkuvasti siivoamassa meillä ja antaa kautta rantain ymmärtää että sotkut johtuvat minusta, joka en siivoa jatkuvasti, mutta en ensinnäkään ole kotiäiti ja toisekseen en huushollin ainoa kunnossapitäjä. Anoppi on vuosien mittaan unohtanut, että kun heillä lapset olivat pieniä, kotiapulainen sekä hoiti lapset, kokkasi että siivosi... Hän myös passaa oman miehensä viimeisen päälle.



Kuvittelin aikaisemmin meillä olevan läheiset ja luottamukselliset välit, ja tulin lasten ollessa pieniä valittaneeksi väsymystä kun mies oli koko ajan töissä, ja anopilta lipsahti kerran diagnoosi: tulen tunnevammaisesta perheestä! Sen koommin en ole hänelle avautunut yhtään mistään.



Oikeastaan eniten minua kismittää se epäreilu tapa, millä anoppi laittaa tyttärensä ja tämän perheen muiden lastensa ja heidän perheidensä edelle. Olen tottunut vanhempien tasapuolisuuteen ja haluan olla lapsillenikin samanlainen. Anoppi taas pistää tyttärensä lapset ja erityisesti pojat parempaan asemaan kuin muut.

kun esikoisemme syntyi. Sitä ennen olin aina pitänyt ja arvostanutkin anoppiani paljon. Esikoisen syntymän jälkeen alkoi sitten "neuvoja" sadella, "vauvaa ei saa pitää liikaa sylissä", "vauvan täytyy tottua yksinoloon jotta äiti voi tehdä kotitöitä", "ei saa imettää liian usein".



Kun esikoinen oli sitten isompi niin pisuvahingon sattuessa anoppi nauroi lapselle että miten noin iso poika pissaa vielä housuun. Anoppilassa kyläillessä anoppi pakkosyötti poikaamme (tuolloin vähän yli 2v) ja toitotti kuinka lautanen täytyy aina syödä tyhjäksi. Nykyään nähdään harvemmin kun ei ole järkipuhe anopille mennyt perille..

Riitoja tulee, kun isovanhemmat sekaantuvat parisuhteeseen. Heiltä kuulee naurettavia kommentteja, kuten "Ei meillä miehen ole koskaan tarvinnut lapsia hoitaa ja kotitöitä tehdä!" "Kuinkas monta lasta te aiotte oikein hommata?" Nykyään suurin osa isistä on mukana synnytyksessä, pitää isyysloman, hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä. Osa isistä on hoitovapaalla ja hoitaa lapsia kotona.



Isovanhemmat puuttuvat ikävällä tavalla lastenhoitoon. Anoppi, joka on ruokkinut omat lapsensa korvikkeilla, voi olla kateellinen imettävälle miniälle. "Aiotkos imettää lasta 2-3-vuotiaaksi?" "Annatko tuolle lapsellesi ollenkaan ruokaa, kun se syö mummolassa keksejä noin ahneesti?"



Isovanhemmat pilaavat kotikasvatuksen antamalla lapsenlapselle kaiken periksi. He kyllästävät lapsen karkeilla ja makealla, ostavat täysin turhaa krääsää ja hemmottelevat lapsen pilalle. Jo pienikin lapsi oppii, että mummo kyllä kumoaa äidin ja isän säännöt.



Miksi isovanhemmat sekaantuvat lastenkasvatukseen? Miksi he eivät ymmärrä ohjeita? Pahimmat isoäidit ja isoisät ovat itse olleet huonoja, poissaolevia vanhempia lapsilleen. Nyt he yrittävät hyvittää tilanteen omimalla lapsenlapset ja sekaantumalla lapsiperheen arkeen. Säälittävää!

anoppini on läheisempi kuin oma äitini. Voisin sanoa vilpittömästi rakastavani anoppiani sekä anoppini 89-vuotiasta äitiä joka on minulle kuin isoäiti jota minulla ei koskaan ollut.



Anoppini on suuri apu ja ilo meille sekä todella läheinen.

Hän on ihana herttainen ja oikein mukava ihminen. Harmi että ikää alkaa olla jo 70 ja asuu niin kaukana meistä mutta ei minulla ole mitään negatiivisia tuntemuksia häntä kohtaan.

.... Anopin äidille taas on ihan helppo puhua.

joo, mulla oman mummon ikäinen anoppi ja meillä hyvät välit, jos ois nuorempi anoppi vois sukset olla ristissä. mun anoppi ei arvostele, ei tuputa neuvoja. on vaan aina sata lasissa läsnä lapsille ja mulle.