Miksi kaikki inhoavat anoppiaan?

Itsekään en inhoa, mutta olemme viileissä väleissä. Se johtuu siitä, että anoppi ei ole koskaan pitänyt minusta. Itse lähdin tutustumaan häneen aikoinaan positiivisella asenteella, koska olin mieheni puheista ymmärtänyt anopin aivan erilaiseksi ihmiseksi. Petyin aika pahasti kun vastaanotto oli niin jäinen.



Ollaan vaan niin erilaisia ihmisiä eikä anoppi pysty ymmärtämään muita kuin itsensä kaltaisia. Lisäksi ärsyttää kun anoppi suosii muita lapsenlapsiaan enemmän kuin meidän lasta, koska ei pidä minusta. Tyttärestään ja toisesta miniästään sen sijaan pitää kovastikin ja heidän lapsiaan oikein anellaan käymään.

Mun onkin tosi vaikea ymmärtää aina näitä anopinhaukkumisviestejä mitä täälläkin palstalla näkee vähän väliä.

Tajuatko, että anopitkin ovat ihmisiä, ja siten siis hyvin erilaisia persoonia. Tuskin sinäkään tulisit toimeen kaikkien kanssa yhtä hyvin.

mutta minä inhoan omaani koska hän on ahdasmielinen, epäystävällinen, tuomitseva ja tyhmä. Hänellä on aivan varmasti jotain mielenterveydellisiä ongelmia, mutta hän kieltäytyy ehdottomasti hankkimasta niihin apua (oma lapsensa on yrittänyt sitä ehdottaa, mutta siitä tuli vain sotaa).

No varmasti tähän tulee avlaiseen tapaan kommenttia "tuo on oman pääsi sisällä" tms. mutta kirjoitetaan nyt kuitenkin.



"Anopilla" on inhottava tapa syyllistää hiljaisesti. Hän ei suoraan syytä tai arvostele, mutta sanoo asiat hieman alentuvaan sävyyn ja sen jälkeen katsoo suoraan minuun kuin kysyen että menikö asia perille.



Esim. lapsen hoitoon liittyen: vauva oli 2kk ja täysimetyksellä. Tässä vaiheessa "anoppi" alkoi utelemaan ensin että joko annetaan korviketta ja sitten ruokapöydässä sanoi "minä annoin jo tuon ikäiselle porkkanaraastetta ja ananasta, mutta onhan ihmiset erilaisia" sen jälkeen tuijotti minua pitkään sellaisella ilkeällä katseella. Kun hän sitten lähti ja mies saattoi hänet ovelle, sanoi mies sitten illalla että eikös sitä vauvaa pitäisi jo ruokkia muutenkin kuin pelkällä rintamaidolla...

(ja ihan oikeasti en kuvittele näitä juttuja. Miehen veljen vaimo on sanonut samaa)



Lapsi lähti ajoissa liikkeelle, mutta ei puhunut kuin ihan muutaman hassun sanan, jotka nekin unohtuivat kun oppi kävelemään kunnolla. Kun ikää oli vuoden "anoppi" sanoi miehelleni että lapsi pitäisi viedä puheterapeutille kun on muuten kehittynyt muttei puhu.. Myöhemmin sanoi tästä minun kuullen ja taas tuli pitkä tuijotus aivan kuin olisi halunnut sanoa että puhumattomuus olisi minun syytäni..



No kun lapsi oli puolitoista vuotias, alkoi utelu että milloinkas teette lisää lapsia. Samoihin aikoihin alkoi mielenkiinto esikoiseemme kuihtua.

Se utelu jatkui ja jatkui kunnes lopulta ärähdin että se asia ei kuulu hänelle tai kenellekään muulle kuin minulle ja miehelleni. "no hyvää hyvyyttänihän minä"



Nyt odotan siis toista lasta ja raskaudesta kerrottiin vasta viimeisellä kolmanneksella. Esikoinen on nyt 2,5-vuotias ja reiluun vuoteen ei ole "anoppia" kiinnostanut esikoisemme, joka muuten puhuu jo reiluja lauseita ja on aivan normaali lapsi.



Joo en pidä hänestä. Kuten ei moni muukaan sellainen joka ei hänelle ole verisukua. Poikiaan hän pitää tiukassa otteessa (pojat eivät tajua sitä) ja tyttäriään hän kohtelee todella kylmäkiskoisesti. Tyttäret tuntuvat olevan jo nujerrettuja ja aikuisellakin iällä he tuntuvat vain haluavan miellyttää äitiään, joka ei ilmeisesti edes rakasta heitä millään tavalla...

Mutta hänellä on niin erilainen tapa puhua ja ajatella kuin mihin olen tottunut, että se tuo vaikeuksia.



Hän puhuu mitä sylki suuhun tuo ja tietää sen kyllä itsekin. Kotonani vanhempani sanoivat aina, että kannattaa ensin ajatella ennen kuin laukoo mitään tyhmää. Anoppi laukoo estottomasti.



Esim. lapsen syntymän jälkeen hän sanoi, että älkää ainakaan enempää lapsia nyt tehkö. Kun meille ei sitten toista kuulunutkaan, niin hän sanoi ikään kuin ihmeissään, että vai niin, te ette sitten enempää lapsia tehneetkään.

joka on sanonut, että onhan se kiva, että hänen poikansa löysi elämänkumppanin, mutta olisihan se joku toisenlainen nainen saanut olla.



Mutta ilmeisesti av:n logiikan mukaan tämäkin on minun syyni ja minun tulisi silti rakastaa anoppiani.

meillä oli muutenkin samantapaisia kokemuksia anopista kuin vastaajalla nro 47. Imetin vauvaa aika kauan, anopin mielestä kai vähän liikaa. Muutaman kerran hän sanoi, että pitäisi jo antaa lapselle kunnon ruokaa eikä sitä pelkkää litkua.



Kun lapsi ei tahtonut niellä soseita eikä korviketta, niin anopin mielestä vika oli syöttämisasennossa, pidimme lasta liian lähellä tai liian kaukana, miten kulloinkin.

Anoppini on hauska tyyppi. Hänellä itsellään ei ole muita lapsia kuin mieheni eikä hän koskaan arvioi lapsenkasvatustaitojani tms.

Ex-anoppini on hiukan rasittavan kaikkitietävä mutta ystävällinen ihminen, joka on minulle edelleen mukava ja tarjoaa apuaan yms. Entisen avomieheni äiti on myös erittäin mukava ihminen.

Anoppini kuvittelee minun "tulleen taloon", kuten 60-luvulla maalla oli tapana. Ei vain ymmärrä, että mies oli muuttanut jo 15 vuotta aiemmin pois kotoaan lähes 300 kilometrin päähän. Anoppi pitääkin poikansa asuntoa omanaan ja yrittää määräillä seinien väristä lähtien. Anoppi ei myöskään ymmärrä, että lastenhoitosuositukset ovat muuttuneet 50 vuodessa, joten taas hänellä on syy loukkaantua, kun "hyvät" neuvot ei kelpaa.

miniällä vaan huono itsetunto juttu nyt lähtee? Jos ei toimeen tule anoppinsa kanssa niin sitten ei tule! Ei siinä nyt mistään huonosta itsetunnosta ole kysymys. Itse olen ihan ok väleissä, en inhoa mutta en nyt ihan paras kaverikaan ole. Anoppi ei ole koskaan puuttunut mun huushollin pitooni eikä sellaiseen. Mutta sitten kun esikoinen syntyi, niin tuli sormi pystyssä käskyttämään miten hoitaa.



Vauvaa ei olisi saanut nukuttaa ulkona ollenkaan vaunuissa, saunaan olisi pitänyt kuskata muutaman viikon ikäisenä. Tarkisteli jopa vauvan vaatteet, olinko pukenut ne oikein. Viimeinen tippa mulle oli se et puututaan imetysasioihin. Itse kun en kyennyt imettämään erinäisistä syistä johtuen, joten se korvikkeen anto oli hänen milestään saatanasta ja siitä sain todella kuulla. Lopulta mieheni ärähti äidilleen ja sen jälkeen loppui arvostelu ja omituiset lastenhoito-ohjeet.

Mieheni inhoaa äitiään, syitä tähän en tarkasti tiedä mutta lapsuudessa ollut jotain...



Anoppi puuttui aikanaan meidän elämään pikkasen liikaa, haki postit ja tutki joka kuoren että mistä tullut ja tivasi että mitä siinä on, tuli meille aina kun näki (asuvat siis ihan lähellä) jonkun tulevan meille ja lähti vasta kun vieraat oli lähtenyt, soitti aina kun näki että lähdettiin jonnekin että minne meette, koska tuutte ja mitä siellä teette. Yms, tuli aamulla meille ja lähti illalla, jos yritit hienosti sanoa että mee jo omaan kotiis niin suuttui, sanoi itse kaikki asiat suoraan ja toivoi että myös hälle sanottaisiin mutta sitten jos sanoit, suuttui verisesti...



Yritti pompottaa ja pomottaa minua mutta ei onneksi siinä ole onnistunut.



Haukkui mua ja mun perhettä/sukua pitkin kyliä ihmisille, keksi ihan outoja juttuja...



No, nyt vuosien aikana välit on ihan ok, vaikkei anopille vieläkään saa mitään sanoa mutta hän saa kyllä sanoa mitä sylki suuhun tuo.



Se vähän rassaa edelleen että miehen siskon lapset ovat paljon parempia kuin meidän, siis niin että ne saa kaiken mitä pyytää ja meidän i mitään, mutta olen lapsille opettanut että vanhemmat ostaa jos jotain haluavat niin ei tule pettymyksiä ja olen myös ihan suoraan sanonut (ja itseasiassa lapset kyllä sen ite myös tajusivat aika pieninä)

että antakaa asian olla, että tiedän että tuntuu pahalta kun isovanhemmat välittää vaan toisista lapsenlapsista (omakohtasta kokemusta) mutta me ei asialle voida mitään.



Tollasia pikku juttuja mutta kun niitä on liikaa niin kyllä siinä hermot menee...



ai niin ja sitten mun olis pitänyt anopin kanssa käydä kaupassa, en olis saanut mennä yksin omalla autolla, ja muutenkin anoppi tunki itsensä aina joka paikkaan meidän mukaan.

Nää on melkein kaikki ihan kun mun oman äidin suusta.



Anoppi on itse kasvattanut neljä lasta, ja tuntuu tietävän, että jokainen lapsi on erilainen ja jokainen lapsi-äiti -suhde on erilainen. Kukin tekee miten parhaaksi näkee.



Mutta tosiaan oma äitini on aina päällepäsmäröimässä aivan kaikessa, koski se sitten lastenhoitoa, kodinhoitoa tai mitä muuta asiaa tahansa.



Sen takia varmaan muutinkin ulkomaille, ettei tarvitsisi häntä koko ajan sietää.

Mutta juu, en pidä siitä, että meidän asioihin puututaan liikaa. Kyse ei ole pelkästään anopista, vaan myös miehen sisko on sellainen, että on aina utelemassa kaikkia asioita. Hänestä tulee varmaan ihana anoppi aikanaan... Mutta tässä on kyse siitä, että maalaiskylässä asuvina ovat tottuneet siihen, että kaikki asiat kuuluvat kaikille.

Jospa ujostelukin vähenee iän myötä myös sinulla.