Miten jaksaa onnettomassa parisuhteessa?

Aika pariterapiaan tälle päivälle. Menen yksin, ekalla kerralla oli mieskin mukana, mutta aikalailla pitkin hampain sinne tuli, kun oltiin taas riidelty. Mies lupasi varata omalta terapeutiltaan ajan, mutta ei ole sitä tehnyt...



Parhaillaan mietin, että pitäiskö soittaa jonnekin kriisikeskukseen ja pyytää joku tänne paikan päälle puhumaan miehen kanssa.



Minä en haluaisi luvuttaa, sillä meillä on kuitenkin niin paljon hyviä asioita, joita en halua menettää. En vain oikein jaksa.

muka mahdollista, että jostain kriisikeskuksesta kukaan tulisi puhumaan miehesi kanssa?



Mutta, jos miehesi ei tuon enempää tee eikä lupauksistaan huolimatta aiokaan tehdä, en kyllä hirveän pitkään sinnittelisi.

tietyissä tilanteissa saa kotiinkin apua. Näin neuvottiin pariterapiassakin.



Meidän yhteiseen taipaleeseen mahtuu monia mäkiä, ja tiedän että voimme selvitä tästä, jos ja vain jos molemmat haluavat. Nyt vaan huolestuttaa aikalailla.



Mies on nyt maannut 5 tuntia, eikä vielä ole kuulemma levännyt tarpeeksi :(

silloin on pakko pukea tanteet sanoiksi ja nostaa kissa pöydälle.



Asumusero ei varmaan olisi pahaksi tilanteessanne. Siinä saisi molemmat rauhassa omaa tilaa ja miettiä mitä elämältä haluaa.



Mitkä asiat ovat onnellisuutesi tiellä? Oletatko miehesi tekevän sinut onnelliseksi? Miehellä ei selvästi ole paukkuja ongelman ratkomiseen.

Rahanpuutetta? Ylisuuri asuntolaina? Ei tarpeeksi seksiä? Vai mitä?

Ota elämäsi ja onnellisuutesi omiin käsiisi ja lähde. Jos ei ala puhua niin ei ala, aikuinen mies. Kaksin tyttäresi kanssa et joudu murehtimaan miehesi saamattomuutta. Löydät kyllä uuden miehen.

Kuinka minä jaksan ja selviän tästä? Meillä on mieheni kanssa suuria ongelmia parisuhteessamme. Mieheni kuvittelee ilmeisesti ratkaisevansa nämä ongelmat vain makaamalla sängyssä ja tekemättä/sanomatta mitään. Toinen vaihtoehto hänelle on omien sanojensa mukaan ajaa autolla seinään. Olen useasti pyytänyt häntä keskustelemaan, mutta ei niin ei onnistu. Eilenkin yritin hänen kanssaan asiallisesti keskustella, niin hän näpersi puhelintaan eikä kuunnellut. Kun pyysin laittamaan puhelimen pois, niin hän suuttui. Ja sanoi luulleensa minun puhuvan tyttärellemme. ...6-vuotiaan kanssa yleensäkin keskustellaan mm. asuntojen pohjaratkaisujen toimivuudesta... Olen useasti ja pitkään jo sanonut ettei meidän liittomme kestä, jos jatkamme tällä tavoin. Itsessänikin on useasti syytä riitoihimme, mutta en tiedä onko järkeä etsiä vain syyllisiä, kun mielestäni tärkeämpää olisi selvittää syitä pahaan oloon ja riitojen syntymisen herkkyyteen. Viimeaikoina olen yllättänyt itseni monisti miettimässä sitä, että lähtisin varmaan aika helposti sellaisen miehen mukaan, joka osoittaisi minua kohtaan pientäkin kiinnostusta ja huomiota. Olen todella onneton tässä suhteessa. Ja miestäni ei taida kiinnostaa sekään. Häntä ei kiinnosta myöskään se, että tyttäremmekin voi huonosti tässä tilanteessa. Tytöllä on mm. alkanut päivittäinen päänsärky. Haluaisin vain olla onnellinen!

Nyt totutellaan elämään eriksemme :(

Hae ihmeessä apua nyt, kun ei vielä ole liian myöhäistä. Varaa aika perheterapiaan heti, ja yrittäkää kaikkenne. Vasta jos mikään ei auta, niin sitten vasta harkitsette eroa, yhdessä.

Vaikka uskonkin, että ero ei ole maailmanloppu, niin silti mielestäni kannattaa yrittää pelastaa nykyinen suhde. Arki tulee vastaan aina uudestaan ja jos ei opettele käsittelemään ongelmia vaan pakenee niitä aina, niin löytää itsensä aina uudestaan samasta tilanteesta ja huomaa, että olisi säästynyt paljolta tuskalta, kun olisi yrittänyt ratkaista ongelmat jo siinä ensimmäisessä suhteessa.

Voimia!