Onko 25 neliön kerrostaloyksiö liian pieni, että siellä pitää kissaa?
Saako kissa tarpeeksi liikuntaa sen kokoisessa asunnossa jos sille järjestää muuten tarpeeksi virikkeitä, kuten leluja, kiipeilypuita ja muuta sellaista? En halua päästä sitä ulos vapaana jos sen hankin jäämään autojen alle, petojen saaliiksi, syömään myrkkyä tai jonkun eläinrääkkääjän tappamaksi.
Kommentit (54)
On tosi pieni. Jos otat kaksi kissaa, ne pärjäävät noissa vankilamaisissa olosuhteissa paremmin kuin yksinäinen kissa. Ja tietenkin viet niitä hihnassa ulos päivittäin.
Valjaisiin ja ulos. Parvekkeelle verkotus jos mahdollista. On eläinrääkkäystä pitää mitään eläintä täysin sisätiloissa.
Ihan liian pieni! Sama kuin laittaisit häkkiin
Muuta kaksioon tai isoon yksiöön ennen kissan ottoa. Ja parveke/pihahäkki pitää olla. Muuten kissa yhdessä huoneessa on kuin häkkilintuna pienessä häkissä joka ei koskaan saa lentää.
Ainakin virikkeitä kissa kaipaa ja ikkunapaikan josta voi seurata ulko-pihatapahtumia. Jos kissa ei saa virikkeitä se tylsistyy ja voi sairastua, koska ahtaat tilat on vähän samaa kuin olisi vankeudessa, jokainen osaa sen kuvitella. Ja ennekaikkea seuraa, ettei kissa joudu olemaan yksin kaiket päivät tai yötkin. Jos et pysty järjestämään hyviä oloja, niin älä ota kissaa.
Jos epäilet jotain asiaa, on siinä yleensä perää. Ehdit kyllä vielä joskus hankkimaan isomman asunnon, jossa lemmikilläkin olisi parempi olla
Sanoisin, että myös sisustus vaikuttaa. Jos on hyllyköitä ja kaappeja, ynnämuita kiipeilymahdollisuuksia, tuo se kissalle lisää pinta-alaa ja virikkeitä. Sitten jos on lähinnä sohvaa, sänkyä ja pöytää, niin ne ei paljoakaan anna kissalle.
No sanoisin että ehkä jos kissa on pieni pentunmutta jos on jo seniori niin sitten ei ehkä koska vanhat kissst nukkuu suurimman osan päivää. Mutta lasitettu parveke olisi hyvä varsinkin kun kesä tulee niin voi siellä pötkötellä ja seurata mitä ympärillä tapahtuu. Toki jos parveke on täysin metsään päin niin ei siitä paljon iloa ole.
On! Eläinrääkkäystä.
Ihmisen saa kyllä laitta 25 nel. ylihinnoiteltuun häkkiin. Se on luvallista.
Liian pieni asunto jopa ihmiselle. Ja kesällä sairaan kuuma. Kidutat eläintä, jolla turkki. Älä ota tuollaisiin olosuhteisiin ja muuta itsekin pois.
On liian pieni. Kissa tykkää juosta paljon.
Jos on jo vanhus, tuo on ok.
Itse opiskelijana rakensin kissalle kiipeilytasoja seiniin, niin kissalla oli paljon enemmän tilaa n. 30 neliöisessä yksiössä. Siis tällaisia:.
https://www.catastrophicreations.com/wp-content/uploads/2020/04/livingr…
Käytin kissaa myös valjaissa ulkona.
Kissa oli eloisa, ketterä ja liikunnallinen.
Nyt paljon isommassa asunnossa samasta kissasta on kasvanut lihava jötikkä. Pitäisi ehkä rakentaa taas noita tasoja...
Vierailija kirjoitti:
No sanoisin että ehkä jos kissa on pieni pentunmutta jos on jo seniori niin sitten ei ehkä koska vanhat kissst nukkuu suurimman osan päivää. Mutta lasitettu parveke olisi hyvä varsinkin kun kesä tulee niin voi siellä pötkötellä ja seurata mitä ympärillä tapahtuu. Toki jos parveke on täysin metsään päin niin ei siitä paljon iloa ole.
Luulis että metsikössä lentelis lintuja?
Vierailija kirjoitti:
Liian pieni asunto jopa ihmiselle. Ja kesällä sairaan kuuma. Kidutat eläintä, jolla turkki. Älä ota tuollaisiin olosuhteisiin ja muuta itsekin pois.
Ihminen pärjää ihan hyvin noissa neliöissä. Normaali ihminen liikkuu ulkona eikä hikoile läskiensä kanssa sisällä.
Myös parveke on keksitty.
Kissa asuu neliöiden sijaan kuutioissa. Eli korkea kiipeilypuu ja seinähyllyjä , joilla kissa saa kulkea ja nukkua. Paljon leikitystä ja muita aktiviteettejä sille.
Sanoisin että ihmiselle se 25 neliötä on pieni.
Vierailija kirjoitti:
On liian pieni. Kissa tykkää juosta paljon.
Jos on jo vanhus, tuo on ok.
Meillä on 300 neliötä ja kissat ei juokse muuta kuin leikitettäessä. Muuten lähinnä makoilevat ja katsovat mitä puuhataan.
Opetat kissan valjaisiin ja käytät ulkona.