Lue keskustelun säännöt.
sivusuhde vai ero vai onnettomana yhdessä?
01.03.2011 |
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä melkein 10 vuotta, naimisissa myös pitkään. Meillä on kaksi lasta. Hänellä on aika rankka tausta, mikä on aiheuttanut ongelmia parisuhteessamme aina, mm. ollessani raskaana ja olimme menossa naimisiin ja hän lähti toisen naisen mukaan baarista. Seksiä eivät kuulemma harrastaneet ja kotiin tuli koska tuli katumapäälle. Menimme naimisiin ja hän ei suostunut asiaa käsittelemään. Minulla meni pari vuotta että pääsin tuon tapahtuneen yli. Sitten seksielämämme palautui ja tulin taas raskaaksi. Herralle tuli taas "pakoreaktio" ja hän kohteli minua todella ikävästi koko raskausajan. Kuopuksen syntymän jälkeen hän alkoi viritellä nettiseksijuttuja ja oli menossa minua pettämään - jäi kiinni suunnitelmistaan. Siitä on aikaa kaksi vuotta ja parisuhteemme ei ole entisenlainen. Seksiä ei ole. En pysty. Mies ei pysty osoittamaan minulle arkihellyyttä, vaan pelkkää perän kourimista.
Olin baarissa viikonloppuna ja suutelin toisen miehen kanssa. Nyt olen vain miettinyt häntä. Haluaisin häntä hyvin paljon, joten mistään haluttomuudesta sinänsä ei ole puolisoni kanssa kyse - en vain halua puolisoani. Hän mm. haukkui minua toiselle naiselle varsin ikävästi.
Kaikki luulevat että meillä on onnellinen avioliito. Olen katkera miehelleni että hän on pilannut sen. Päällisin puolin menee ihan hyvin ja varmasti rakastamme toisiamma. Haluaisin vain niin käydä tämän toisen miehen luona ja kokea lisää sitä hellyyttä, mitä hän minulle antoi suudelmillaan ja sanoillaan.
Toisaalta, en tiedä olenko valmis luopumaan pitkästä avioliitostani. Olemme käyneet parisuhdeterapiassakin, siitä oli jotain apua. Mieheni tuntuu usein hyvin luontaantyöntävältä ja olen häntä kohtaan kriittisempi kuin ennen. Eksyksissä olemme. Aina ajattelin ettei se vaihtamalla parane, mutta nyt en enää tiedä. Kuinka tulla onnelliseksi taas avioliitossani? Sitähän kuitenkin toivon eniten. Vai onko tämä jo menetettyä?
Kommentit (24)
Jos olisi helppo päätös, en kait täällä tätä asiaa vatvoisi?
Seksin puutteeseen on aina jokin syy. En oikeasti usko, että on kovin yleinen syy sellainen, että toinen ei vain halua. Pettäminenkään ei kyllä mielestäni ole oikea vaihtoehto. Itsekin joskus toisena naisena olleena olen sitä mieltä. Miehelläni hairahdukseen ovat syynä masennus ja ongelmien käsittelykyvyttömyys, mulla toisen suutelemiseen oli syynä rakkauden ja läheisyyden puute ja petetyksi tuleminen. Järjetön tilanne johon ei olisi ikinä uskonut joutuvansa! Mun halut miestäni kohtaan varmasti heräisivät, jos saisin häneltä romanttista huomiota, mutta hän ei sitä minulle anna, vaikka olen pyytänyt. Perän kouriminen ja x-rated tekstiviestit on ainoa mitä saan. Kun mainitsen asiasta, hän menee ihan lukkoon eikä enää vilkaisekaan minuun päin - olen kuin taloudenhoitaja perheessämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu siltä, et ihan sama mitä muut sanoo, prosessoit kuitenkin asian alusta loppuun itse. Mut siitä huolimatta, jos et kenenkään kanssa harrasta suutelua, romantiikkaa tai seksiä, niin ketä petät silloin jos sitä kuitenkin jonkun kanssa joskus teet? Toi tilanne voi jatkua maailman tappiin ja mä takaan, että päivä päivältä ja vuosi vuodelta se hatutus vain kasvaa ja mukaan tulee katkeruus siitä, et mikset aikoinaan ottanut ohjia kätees. Mut onneks me harvoin pilataan muita kuin omat elämämme, ja sen pilaamiseenhna meilä on täsin vapaat kädet.
t;m46
Erilaisia näkökantoja tässä olenkin hakemassa. Totta kai ulkopuolisen henkilön on vaikea mitään absoluuttista meidän tilanteesta sanoa, tässähän tulee julki vain minun totuus. Itse koen että olen mennyt eroprosessia eteenpäin vuosien aikana enkä tiedä haluanko olla mieheni kanssa enää yhdessä. Rakastan kyllä, mutta ihan käsittämätöntä että se rakkaus ei riitä. Vaikeinta on kai luopua siitä haaveesta onnellisesta perheestä, joka meillä piti olla ja joka kulissien mukaan meillä on.
Mikä siinä niin käsittämätöntä on? Ei kaikkia rakkaita halua panna...
Rakastan kyllä, mutta ihan käsittämätöntä että se rakkaus ei riitä.
ongelma kai tollasissa ratkaisuissa on hypätä kuitenkin tutusta tilanteesta epävarmuuteen, ja onhan siinä paljon työtä ja huolta sitten käytännön asioissa, omaisuuden, asumisen jne suhteen. Mut en oo toistaseks ketään tavannut joka noinkin vakaan harkinnan ja yrittämisen jälkeen olis lopettamispäätöstään joidenkin vuosien päästä katunut, tai ainakaan sitä tunnustanut. Tää on tietty vain oma näkemykseni, mut en mä osaa nähdä sivusuhteitakaan mitenkään äärettömän pahana asiana, turha sitä on itsensä antaa näivettyäkään. Kyllä ihmisen kuuluu olla myös jonkin verran itsekäs, ainakaan miehelles se ei tunnu olevan mikään ongelma. Jos ei itse pidä puoliaan ja toteuta visioitaan, niin ei sitä kyllä kukaan muukaan tee puolestasi.
t;m46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä usko, että sulla on mitään tulevaisuutta suhteessasi. Hukkaat vaan aikaa ja siitä syyttät myöhemmin itseäsi, sillä ei ne tunteet takaisin tule. Rakastaja voi auttaa hetkellisesti, mutta ei se mikään lopullinen ratkaisu ole.
Itse olin viimeiset +3 vuotta huonossa suhteessa. Uskottelin tekeväni sen lasten takia ja jaksavani "uhrautua". Oma "mielenterveys" on kuitenkin kaikkein tärkeintä ja me eletään kuitenkin vain kerran. Eroprosessia on käyty nyt 3 kuukautta ja se on oikeesti raskasta. Lapsia pyrin näkemään lähes joka päivä, mutta ei se ole sama asia kuin asua heidän kanssaan. Vaimo pyyteli takaisin, mutta en siihen halpaan enää mene. Se olisi ajan haaskausta, sillä ongelmat palaisivat kuitenkin jollain aikavälillä.
Eli pistä paperit vetämään ja jos se ei heti onnistu ota rakastaja ja ala elää. Tulet huomaamaan, että olet hyvän elämän ansainnut
M39
Eroa jo! Eihän tuossa suhteessa mitään rakkautta tunnu olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mieltä miehesi on? Meillä tilanne ei ole ihan noin paha, mutta samansuuntainen.
Se, ettet halua miestäsi ja olet ihastunut toiseen, ei ole riittävä syy riistää lapsiltasi perhettä. Ero on pitkä ja vaikea prosessi. Onko miehesi oppinut virheistään? Onko tulevaisuus hänen kanssaan parempi kuin menneisyys? Sanoit että rakastatte toisianne ja parisuhdeterapiasta oli apua.
Minusta suhteenne on pelastettavissa. Tarvitaan tahtoa ja aikaa.
Ettekö voisi jatkaa onnellisina yhdessä?
Rakastatte toisianne ja terapia on teitä auttanut. Miksi ette jatkaisi sitä?
Miehesi on sinua aiemmin loukannut ja nyt sinulla on uusi ihastus.
Ihastukset menevät kyllä ohi. Loukkauksetkin unohtuvat. Tunteet miestäsi kohtaan heräävät kyllä uudestaan. Itse en muutama vuosi sitten kyennyt seksiin vaimoni kanssa, koska... en oikeastaan itsekään tiedä miksi. Haaveilin muista, mutta en koskaan kuitenkaan toteuttanut haaveitani. Katuisin todella paljon jos olisimme silloin eronneet. Tällä hetkellä nimittäin meillä menee taas paremmin kuin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastauksista ja kommenteista. Kumma kyllä, rakkautta meillä on. Toisesta huolenpitoa arjen rutiineissa ja asioiden järjestelyissä. Arkihellyys ja romanttinen huomioiminen meiltä puuttuu.
Olen jo kerran antanut anteeksi ja päättänyt, että haluan perheellämme olevan ehjän kodin. Kun tämä tapahtui toisen kerran, niin päätin yrittää jatkaa. En ole ollut onnellinen kahteen vuoteen. Tämän toisen miehen tapaaminen sai minut todellakin huomaamaan sen, että en ole onnellinen.
Onko sekään oikein, että olen vuosikymmenet onnettomana avioliitossa, jossa mies tuntuu olevan kykenemätön osoittamaan muuta rakkautta, kuin seksin muodossa ? Itse kaipaan sitä muutakin. Ja totta kai seksiä. En vain tiedä miten pystyisin rakastelemaan miehen kanssa, joka on haukkunut minut fyysisesti toiselle naiselle. Ja ruma en ole. Kyllä mies minua nykyään kauniiksi sanoo. Arvet sydämessä ovat vain aika syvät.
Toisaalta en edes tiedä tämän miehen puhelinnumeroa - annoin hänelle numeroni. Ehkä jos hän on fiksu, ei hän soita. Silti toivon että hän soittaisi ja saisin tietää omat ajatukseni. Olen miettinyt myös sitä, miten lähtisin häntä etsimään vajavaisilla tiedoillani. Baariin en joka viikonloppu voi lähteä, todella harvoin missään olen käynyt aiemminkaan.
Tiedän että tunteeni ja ajatukseni ovat vääriä. Totta kai haluaisin pelastaa avioliittoni. Tuntuu vain että me olemme aivan eri poluilla ja ajatukset eivät mene yhteen. Mies haluaa olla yhdessä ja sanoo koko ajan yrittävänsä ja tekevänsä töitä meidän eteen. Itse mietin, että olenko jo niin eriytynyt meidän liitosta ja siksi en pysty päästämään häntä lähelleni? Pelkään myös kolmatta kertaa. Toisen kerran jälkeen menin todella huonoon kuntoon ja jouduin aloittamaan mielialalääkkeet. En tiedä miten kestäisin kolmannen kerran.
Ehkä haen tällä ihastuksellani sitä, että tiedän itsekin tekeväni väärin ja en olekaan enää mikään kaikkensa antanut puhdas pulmunen. Jos kolmas kertaa tulee, niin tiedän että en ole se, joka on uhrautunut.
Tiedän että tämän ihastukseni kanssa ei varmastikaan aloiteta mitään perheleikkiä. Pelissä on siis paljon. Voi toivon kyllä niin että avioliittoni olisi onnellinen, tietenkin! En vain tiedä miten se olisi enää mahdollista.
Meillä myös ei rakkaudesta ollut puutetta sen sijaan kunnioitus, rehellisyys ja välittäminen puuttui. Todella paljon tarinassasi on samaa kuin minulla. Meillä mies oli se joka lapsia halusi mutta sitten kun odotin vauvaa niin iskikin paniikki, erottiin ja palattiin taas yhteen hetken asiat meni hienosti ja tulin uudelleen raskaaksi. Sitten alkoi miehen osalta pettäminen eikä hän halunnutkaan leikkiä isää kun baarissa oli teinipillua saatavilla. Tänäkään päivänä mies ei osaa olla isä lapsilleen ja olen käytännössä totaaliyksihuoltaja. Tuo lahjoja syntymäpäivinä ja jouluna, käy moikkaamassa noin kerran kuussa lapsiaan. Ei soita heille tai ota kontaktia vaikka tulemme ihan hyvin juttuun keskenämme.
En ole sekunttiakaan katunut eroa vaikka lapset kovin pieniä. Millaisen kuvan isästä ja parisuhteesta lapset saavat kun kaiken kuitenkin näkevät? Aina se rakkaus ei vain riitä. Mielummin lapset onnellisena eroperheessä kuin elävät onnettomien vanhempien kanssa. Jokainen tapaus on yksilöllinen mutta ei se ero lasten kannalta mikään kuolemantuomio ole vaan saattaa olla avain onnelliseen ja tasapainoiseen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisessa ketjussa mies kyselee vähän samantyylisestä asiasta ja näkökulma on ihan toinen. Naiset korostaa parsuhteen eheyttä, miehet puutteessa elämisen epäkohtia. Ratkaisutkin ovat hieman erilaiset.
Jotenkin tulee mieleen, että naiset kantaa vastuunsa vähän liiankin pitkälle kun taas miehet lähtee ensimmäisen matkaan, salaa
Tärkeää on antaa mahdollisuus korjata parisuhde ja perhesuhde. Jos ne mahdollisuudet on jo käytetty, niin sitten pitää tehdä johtopäätökset.
Ap:n kirjoituksista kuultaa, ettei pää kuitenkaan kestä olla sivusuhteessa.
Eli besservisserin mielipide on, että ei tuota suhdetta kannata tehdä enää monimutkaisemmaksi. Ratkaisu johonkin suuntaan, ei puolinaisia. Yksinkertainen on kaunista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En löytänyt toista ketjua, en kaikkia sivuja tosin jaksanut kahlata läpi.
Mieheni on ihan hyvä isä. Siitä ei ole kyse. Jos ei olisi hyvä isä, niin ei olisi mitään syytä jatkaakaan, koska lapset tulevat mulla aina ensin ja heidän hyvinvointinsa on todella tärkeää.
Olen ajatellut viime päivät vain ja ainoastaan tätä toista miestä. Olen nukkunut niin pitkään, kunnes mies on lähtenyt töihin ja noussut vasta sitten ylös... Tällä hetkellä on sellainen tunne, että jos tämä toinen mies kävelisi vastaan, lähtisin hänen mukaansa. Enkä kertoisi miehelleni. Pettäisin. Surullista. Ehkä mieheni nyt vaistoaa jotakin, koska häneltä tulee rakastan sinua yms. viestejä. Haaveiluhan tämä vain on, koska tämä toinen mies ei ole minuun yhteyttä ottanut ja etunimellä ja asuinpaikkakunnalla ei toista löydetä. Surullinen olen, jatkan elämää siis avioliitossa ja pidän tämän toisen miehen kanssa vietetyn hetken omana salaisuutenani. Ehkä yritän kääntää tämän halun omaan mieheeni ja pidän silmät tiukasti kiinni...
Ihastumisen tunteet menevät kyllä ohi.
Jos halua löytyy niin löydät kyllä kiinnostuksen omaan mieheesi vielä uudelleen.
kyllä taida pelkällä tahdolla kehenkään pystyä ihastumaan. Tai sit pitää olla kyllä harvinaisen korkea itsesuggestiokyky.
t;m46
Ei se ole niin helppoa, kun on kyseessä oma elämä ja onnellisuus. Paljon meillä on hyvää, mutta kun on jo kaksi kertaa nenillensä saanut, niin on aina vain vaikeampi aloittaa alusta. Täytyy varmaan tunnustaa jollekin läheiselle tyttöystävälle ja miettiä yhdessä.
Mutta jos pitää periaatteena sen ettei haikaile muita niin kyllä se oma kumppani alkaa jossain vaiheessa kiinnostaa.
Tuota toki nopeuttaa, jos molemmat tekee töitä paremman parisuhteen eteen.
Puhu sen miehesi kanssa eikä likkakaverin. Ei mitään mahdollisuutta korjata mitään jos ette MOLEMMAT tee asialle jotain.
on ollut parasta seksin puolesta, kun sellaisen hommasin itselleni.
Pienten lastemme takia en tietenkään halua erota, vaimoa ei kuitenkaan haluta seksi ollenkaan.
Vaimoni ei tiedä mitään pienestä sivusuhteestani, ja hän on tyytyväinen kun ei ole enää riitoja seksin takia. Olen sanonut että saan urheilemalla haluni pois.
Rakastajattarellani ei ole myöskään muita "miehiä", ei siis tautivaaroja. Hyvä järjestely näin meille kaikille.
Vaimon halut heräävät sitten joskus, jos heräävät...
Mies 33