Onko teistä normaalia, ettei lukiolaisella ole yhtään kaveria?

Toivoisi, että olisi ede joku, jonka kanssa joskus käydä vaikka keilaamassa tms.



Meillä on kaksi lukiolaista, jotka eivät koskaan ole olleet juomassa. Ihan tavallisia nuoria, joilla molemmilla muutama samanlainen kaveri.

ole kyllä normaalia ettei ole kavereita. Olisin huolissani :/

Mutta ei niitä kavereita ilmasta taiota, ja tuossa vaiheessa koulun sisäiset suhteetkin on jo niin jumittuneet, että vaikea päästä sinne mukaan.



Ehkä jos keksisi jonkun harrastuksen, jossa olisi muita ihmisiä kuin koulusta tuttuja?



Ja ainakaan ei saa syyllistää, harvoin kukaan mitään sellaista tekee, että sen takia jää yksin, tilanne saattaa olla erittäin nolo henkilölle itselleenkin.

toinen meillä yltiösosiaalinen ja saa kavereita helposti, tulee toimeen kaikenlaisten kanssa.

Toinen taas aina ollut filosofi ja tarkkailija, viihtyy hyvin yksinkin.

Ainoa hyvä, normaali ja positiivinen asia tuossa on, ettei ole ollut juomassa.



Olisin erittäin huolissani, jos kyse ns tavallisesta nuoresta.

Juomattomuus taas on hienoa.

Mutta todella yleistä.

saa kavereita, tai sitten ei halua. Onko Aspergerin syndroomainen?

Ei kaikilla (etenkään pojilla) ole kavereita, joiden kanssa olla koulun ulkopuolella. Koulussa voi olla porukan liepeillä, mutta ei synny sellaisia kaverisuhteita, joissa käydään kimpassa ryyppäämässä.



Tärkeintä on antaa nuoren olla omanlaisensa ja varmistaa, että nuori itse ei kärsi tilanteesta eikä ole kiusattu. Kamalinta, mitä voi thdä, on ryhtyä surkuttelemaan tilannetta, joka ei nuorelle välttämättä ole ongelma lainkaan.

Ei kaikilla (etenkään pojilla) ole kavereita, joiden kanssa olla koulun ulkopuolella. Koulussa voi olla porukan liepeillä, mutta ei synny sellaisia kaverisuhteita, joissa käydään kimpassa ryyppäämässä. Tärkeintä on antaa nuoren olla omanlaisensa ja varmistaa, että nuori itse ei kärsi tilanteesta eikä ole kiusattu. Kamalinta, mitä voi thdä, on ryhtyä surkuttelemaan tilannetta, joka ei nuorelle välttämättä ole ongelma lainkaan.

mutta aika moni kuitenkin kärsii kaverittomuudesta.

Ei kaikilla (etenkään pojilla) ole kavereita, joiden kanssa olla koulun ulkopuolella. Koulussa voi olla porukan liepeillä, mutta ei synny sellaisia kaverisuhteita, joissa käydään kimpassa ryyppäämässä. Tärkeintä on antaa nuoren olla omanlaisensa ja varmistaa, että nuori itse ei kärsi tilanteesta eikä ole kiusattu. Kamalinta, mitä voi thdä, on ryhtyä surkuttelemaan tilannetta, joka ei nuorelle välttämättä ole ongelma lainkaan.

Ja minä olin tuollainen.

En vain tuntenut ketään, ja lisäksi sattumalta vanhempani lähettivät minut kouluun joka oli kaukana.

Ja voi kun äitini teki numeron siitä että isoveljelläni oli seuraa ja minulla ei. En koskaan kehtanut kertoa hänelle mitä oikeastaan koulussa tapahtui tai millaista se oli.

Olisi ollut vielä kauheampaa jos joku olisi tehnyt numeron siitä että olin yksin

Kaverit on ainakin omalle lukiolaiselle tärkeitä niin harrastusten kuin muittenkin ajanviettojuttujen takia.

usein se, että muut tekevät asiasta ongelman



ei kaikilla aiukuisillakaan ole kavereita eikä kaikki ole eikä tule olemaan yhtä sosiaalisia tässä maailmassa

kaikki eivät ole sosiaalisia ja viihtyvät siis hyvin yksinkin, mutta... ihminen jolla ei ole yhtään ystävää ei lopulta voi olla kovinkaan onnellinen eikä hyvinvoiva- sillä hyvinvoinnin perusta- myös ei niin sosiaalisilla ihmisillä on yhteys toisiin ihmisiin. Siksi olis tärkeää että on jonkinlaisia ystäviä/kavereita joiden kanssa voi jakaa asioitaan.Se on erittäin tärkeää. Jos tulee vastoinkäymisiä eikä ole ketään, eikä ole oppinut puhumaan ja jakamaan asioita, voi tapahtua jotain todella traagista.

Lukiossa olen itsekin. Kuitenkin olen siellä opiskelemassa, eikä päivällä usein ehdi nähdä ihmisiä. Jos nuori viihtyy yksin, kuten allekirjoittanut, niin mikäs siinä. Jos kärsii kaverittomuudesta niin tilanne on ihan eri.



Muista kuitenkin että kaikki kaverit eivät suinkaan ole koulusta tai edes samalta paikkakunnalla. Itselläni on kirjoitusharrastuksen kautta monia hyviä ystäviä, mutta nämä asuvat eri paikkakunnilla ja siksi pidän yhteyttä koneen kautta -> kotona.

yläasteella oli muutama kaveri, joiden kans hengattiin välitunnilla ja joitten kanssa olimme "pareja". Lukioon ne kaverit eivät tulleet. Onneksi muutama hyvä kaveri oli vapaa-ajalla.



Kärsin siitä suunnattomasti. Välitunnit olivat tuskaa, samoin ruokailut. Tuntui, että kaikilla muilla oli joku jonka kanssa hengata, minä kuljin yksin. En tietääkseni ollut mitenkään poikkeava (vaikka eihän me poikkeavat aina sita huomata ;)), muilla nyt sattui olemaan jo kaverit, eikä niihin enempää tarvittu porukkaa. Olen kyllä ujo tutustumaan uusiin, mutta kun tutustun, en ole ujo todellakaan.



Penkkareihinkaan en mennyt, hain vai tokarin. Helpotus oli suuri, kun lukiosta pääsin!



Kenellekään en yksinäisyydestä puhunut. Varsinkaan äidilleni. Hävetti.

lukiossa kavereita. En halunnut vanhojen tansseihin, enkä niitten juhliin. Ylppäreiden jälkeen skippasin iltajuhlat.

Nostan! Olin itse aikoinaan kaveriton lukiolainen ja se oli niin hirveää, etten toivoisi vastaavaa kenellekään.  Syvät jäljet se on jättänyt, niitä parannellaan vielä monen vuoden jälkeenkin. Onko opettajien tai vanhempien edes mahdollista tehdä mitään lukioikäisen kaverittomuudelle? :´(

niin että joillakuilla on kamuja ylenmäärin mutta toisella ei yhtään. Tasan ei mene nallekarkit.

Juomattomuus on normaalia, kaverittomuus ei. Nuori tarvitsee tukea. Jokin kaveriryhmä tai ainakin yksi kaveri olisi hyvä jokaisella olla. Olen lukion ope.