Lue keskustelun säännöt.
Vaikeaa sanoa, mutta häpeän lastamme
22.02.2011 |
Elämäni oli täydellistä. Ihana mies, pieni tyttö, unelmatyöt kummallakin ja sitten elämä pysähtyi kun saimme tämän.
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on vaikeasti vammainen.
En voi enkä ole voinut sitä ääneen sanoa.
Mutta tunnen niin ja tiedän että se tekee minusta huonon ihmisen.
Koen että hän pilasi elämäni.
Itselläni ei ole vammaista lasta, mutta uskon että voisin hyvin tutnea samoin. Ulkopuolisesta asiat tietysti näyttävät erilaiselta, eikä kenenkään mielestä ole teidän "syytänne", että lapsi on vammainen. Ei siis ole millään tavoin oikeutettua tuntea asiasta häpeää. Kuitenkin siis voin hyvin ymmärtää ap:ta.
"normaaleilta" tuntemuksilta tilanteessa joka yllätti ja jota ei osannut odottaa.
On normaalia tuntea vihaa, pettymystä, häpeää.
sitä varmaan voi kokea vaikka minkälaisia tunteita,mutta julmaltahan tuo kuulostaa!
eihän lapsi valinnut vammaisuuttaan!
kyllä kannattaa pitää mielessä että aina voi syntyä vammainen lapsi,kun lasta odottaa.ja voihan sitä vammautuakkin.
zemppiä kuitenkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae vertaistukea ja apua!
Tuo vaihe kuuluu siihen asian hyväksymiseen. Hienoa, että tiedostat asian!
Nyt eteenpäin vaan, ja apua hakemaan! Opit hyväksymään asian!
Älä tee siitä itsellesi ongelmaa, kun se ei ole meille muillekaan ongelma!
Tuo tilanne ei ole mitenkään lapsesi syy, joten älä vaan vieritä syytä hänen niskaansa!!!!
jakaa neuvoja toiselle.
Mitään ei voi tietää, ellei itse ole kokenut samaa.
Ei voi edes kuvitella miltä se tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jakaa neuvoja toiselle. Mitään ei voi tietää, ellei itse ole kokenut samaa. Ei voi edes kuvitella miltä se tuntuu.
mistäs tiedät ettei ole kokemusta??
Puhu siitä sure ja itke, kapinoi ja ole vihainen. Näin pääset asiasta yli ja huomaat aikanasi rakastavasi toista lastasi ihan yhtä paljon kuin ensimäistäsikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilanne ja yrittäkää purkaa ajatuksianne johonkin. Vammaisuus ei ole nykyään mikään mörkö mitä tarvitsee hävetä ja piilotella. Se tuskin on teidän vikanne että lapsi on vammainen. Vamma ei ole este kenenkään elämälle, korkeintaan hidaste. Hyväksykää itsenne perheenä, jossa on hieman erilainen lapsi. Kannattaa myös ottaa yhteyttä johonkin vertaistukiryhmään ja käydä keskustelemassa toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. En usko että olette ainoita ajatustenne kanssa. Vammaisuus pelottaa ja ahdistaa mutta ajatusten jakaminen vertaistukiryhmässä auttaa. Toivottavasti kuitenkin rakastatte lastanne kaikesta huolimatta, hän tarvitsee sitä vielä enemmän kuin normaali ja terve lapsi.
Siksi en ymmärrä tätä häpeää.
Itken öisin paljon, mutta se ei ole puhdistavaa itkua vaan lohdutonta huutoa. Itku ei helpota oloa.
Juoksen paljon, siitä on tullut pakkomielle.
Käyn huutamassa tuskaani ulkona.
Toistan vielä, rakastan lastani yli kaiken!
Kiitos tuhannesti kommenteista ja kannustuksesta.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ymmärrystä selvitä tilanteesta.
Lämmin halaus sinulle.
Siksi en ymmärrä tätä häpeää. Itken öisin paljon, mutta se ei ole puhdistavaa itkua vaan lohdutonta huutoa. Itku ei helpota oloa. Juoksen paljon, siitä on tullut pakkomielle. Käyn huutamassa tuskaani ulkona. Toistan vielä, rakastan lastani yli kaiken! Kiitos tuhannesti kommenteista ja kannustuksesta. -ap
*halaus* sinulle! käy tosiaan puhumassa jonkun ammattilaisen kanssa,vois helpottaa oloasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...Minäkin suosittelen, että haet vertaistukea, et ole varmasti ainut joka niin ajattelee.
Varmasti ihan kaikenmaailman ajatukset kuuluvat asiaan, ne ovat vain ajatuksia.
Toivon, että saat sydämeesi rauhan asian kanssa, ettei olisi niin raskasta olla. Voimia!
päästä Kelan järjestämälle sopeutumisvalmennuskurssille? Tai jonkin muun tahon järjestämälle sopeutumisvalmennuskurssille. Siitä voisi olla apua.
varmasti on olemassa jonkinlaisia vertaistukiryhmiä. Muistan kun telkkarissa oli joku vertaistukiryhmä vammaisten vanhempien lapsille, mutta en muista sen nimeä.:(
Voimia jokatapauksessa, toivottavasti saisit jostakin apua ja tukea!
Se on varmaan tärkeintä.
Surun tai esim. vammaisen lapsen syntyessä ihminen käy läpi surutyön vaiheet. Kieltäminen, viha jne. Googlaa niistä.
Surutyö etenee omalla kaavalla, yksilöllisellä nopeudella. Mutta kaikki vaiheet on käytävä läpi.
Ikävä kyllä kaikki eivät ikinä pysty hyväksymään vammaista lastaan. Ja se on surullista katseltavaa.
Hyvä, että ainakin tunnet rakkautta lasta kohtaan. Onhan hän ihana persoona varmasti, vaikka ei täytäkään sun umelmakuvaa täydellisestä lapsesta.
Ammattikeskusteluapukin varmaan auttaisi sinua.
Häpeä tekee sulle pahan olon ja vaikuttaa koko perheeseen.
häpeän aiheuttaa? Siis taatusti lapsi aiheuttaa väsymystä, rasitusta, ahdistusta, vitutusta, masennusta jne, mutta miksi häpeää?
niin häpeään kuin rakkauteenkiin.
vähän selvennystä