Lue keskustelun säännöt.
Vaikeaa sanoa, mutta häpeän lastamme
22.02.2011 |
Elämäni oli täydellistä. Ihana mies, pieni tyttö, unelmatyöt kummallakin ja sitten elämä pysähtyi kun saimme tämän.
Kommentit (34)
Hän on vaikeasti vammainen.
En voi enkä ole voinut sitä ääneen sanoa.
Mutta tunnen niin ja tiedän että se tekee minusta huonon ihmisen.
Koen että hän pilasi elämäni.
Pikemminkin hän tarjoaa sinulle mahdollisuuden tulla syvällisemmäksi ihmiseksi kuin mitä olit aiemmin. Kerrot että elämäsi oli "täydellistä" ennen häntä. Vaikutat pinnalliselta, elämän täydellisyys tarkoittaa sinulle selvästi tiettyjen normien täyttämistä ja täyttymistä.
Tosiasiassa vasta vaikeudet tekevät meistä syvästi empaattisia ihmisiä. Ja elämä ei ole täydellistä, elämä on sairautta, kuolemaa, menetyksiä, huikeaa onnea ja suurta surua. Ennenkaikkea elämää ei voi hallita. Vammaisen lapsesi myötä olet saanut mahdollisuuden kasvaa ihmisenä. Sitähän elämä on, kipujen ja kriisien kautta kasvamista.
Minua on kasvattanut vaikea sairaus, sinulle mahdollisuuden kasvuun antaa tämä lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se kovaa kun realiteetit tulee vastaan. Yhdellä on yhtä vaikeutta, toisella toista. Mä en tiedä ketään, jonka elämä olisi kuin kiiltokuvaa.
Kokemusta asiasta, mutta voin kuvitella että vammainen lapsi voi olla alkuun järkytys, menee varmasti aikaa siihen että hyväksyy tilanteen. Itse olen raskaana ja pahin pelko olis että lapsi on vaikeasti sairas tai vammainen.... yksi terve lapsi on jo, mutta mistäs sitä koskaan tietää, varsinkin kun ikää alkaa jo olla.
olen kuitenkin samaa mieltä kuin 27, vaikka lapsen vammaisuus ei ole mitenkään hyvä tai toivottava asia, mutta siitä voi loppujen lopuksi seurata hyvääkin elämääsi. elämä tai ihmiset eivät aina ole täydellisiä, mutta silti juuri se epätaydellisyys tekee meistä ihmisiä....voimia sinulle!
Vertaistuella on uskomaton voima! Itse olen erityislapsen vanhempana saanut parhaan avun/vinkit ryhmästä, jossa kaikki ovat samassa tilanteessa! Minusta on terveellistä tunnistaa ja sanoa ääneen kaikenlaiset tunteet... Ja täällä voit tehdä sen anonyymisti, kasvokkain tuota ei ehkä kelle vaan kannata mennä sanomaan.
Voimia taipaleellasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin on juuri tullut tieto tytön kehitysvammaisuudesta. Mistä kautta vertaisryhmistä saisi tietoa? Olisi kova tarve kohdata muiden vammaisten vanhempia ja puhua tästä asiasta jonkun samaa kokeneen kanssa.
Hän on vaikeasti vammainen. En voi enkä ole voinut sitä ääneen sanoa. Mutta tunnen niin ja tiedän että se tekee minusta huonon ihmisen. Koen että hän pilasi elämäni.
Että ompa kyllä kusipäinen lapsi kun vittumaisuuttaan päätti syntyä vammaisena vaan pilatakseen elämäsi.
Häpeä puheitasi ja HÄPEÄ itseäsi. Et ansaitse lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä aikoinaan lastenlinnan sosiaalityöntekijä kertoi erilaisista kursseista ja muutenkin opasti tukiviidakon kanssa.
ja uskon, että voisin itse tuntea samoin. Minullakin nyt "unelmaelämä" ja pelottaa, että jos toista lasta yritämme ja kävisi noin enkä pystyisi asiaa kunnolla hyväksymään. Käy keskustelemassa asiasta jonkun ammattilaisenkin kanssa, luulisin, että se voi helpottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teidän vuoksenne monikaan ei enää viihdy täällä, olette kuvottavia ihmisiä, ja äitejä...
Että ompa kyllä kusipäinen lapsi kun vittumaisuuttaan päätti syntyä vammaisena vaan pilatakseen elämäsi. Häpeä puheitasi ja HÄPEÄ itseäsi. Et ansaitse lasta.
Miksi pitää hävetä inhimillisiä tunteitaan? Tekojaan, sanojaan voi hävetä, ei tunteita. Ne kun tulevat pyytämättä. Ja ne myös auttavat, ne negatiivisetkin, sopeutumaan ja hyväksymään.
SINÄ kirjoitit noin ajattelemattomasti, häpeä itse!
Ap:lle tsemppiä, meitä on varmasti enemmistö, jotka eivät sinua syyllistä noista tunteista tai ajatuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap.n tunteet kuuluvat ihan normaaleina shokkivaiheeseen alussa. Erityislapsi vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan ja syntyessään tuo esille niin monenlaisia tunteita, ettei voisi uskoakaan. Syyllisyyttä ja häpeääkin. Kuin olisi itse aiheuttanut vamman ja häpeää ja syyllistää, vaikka ei tiedä, mistä edes kokee häpeää ja syyllisyyttä. Suru ja pelkokin voi tulla alussa esille mitä moninaisimpina tunteina.
Vertaistukea minäkin suosittelen ja ihmistä, kenelle puhua ja joilla on samoja kokemuksia. Tsemppiä sinulle. Et ole ainoa, joka kokee näin.
keh.vamm. hoitaja
Hän on vaikeasti vammainen. En voi enkä ole voinut sitä ääneen sanoa. Mutta tunnen niin ja tiedän että se tekee minusta huonon ihmisen. Koen että hän pilasi elämäni.
Että ompa kyllä kusipäinen lapsi kun vittumaisuuttaan päätti syntyä vammaisena vaan pilatakseen elämäsi.
Häpeä puheitasi ja HÄPEÄ itseäsi. Et ansaitse lasta.
kyse, että sua harmittaa tuo tilanne, että juuri teille tuli vammainen lapsi. Yleensähän ne ikävät asiat etukäteen mietittynä koskee aina muita.
Täälläkin joka päivä on ketjuja, siitä toivotaanko tyttöä vai poikaa, harvemmin siitä vammais- tai vammattomuustoiveesta.
Tietenkään tuo ei sinun perheesi tilannetta helpota, mutta ymmärrän tunteesi. En tiedä häpeäisinkö itse vammaista lasta, mutta olisin varmaan salaa raivoissani, että miksi juuri meille. Meidän kolmas lapsemme saa alinta vammaistukea, mutta ei ole vaikeasti vammainen tms.
Kun meille selvisi, että vauva ei olekaan ihan peruskauraa, niin tuntui, että maailma pysähtyi, juuri tuolla "miksi juuri me" -tyylillä.
Vertaistukea hakemaan vaan, niin saat varmaan pikkuhiljaa tunteet kasaan ja pikkuhiljaa tottunet ajatukseen. Näin parissa tuttavaperheessä, jossa vaikeasti vammainen lapsi.
lastasi koskaan voi yhtä paljon rakastaa. Vertaistuki on nyt tarpeen helpottamaan tuskaasi.