Lue keskustelun säännöt.
Pohdintaa ja epäilyksiä kolmannen lapsen hankinnasta... kommentteja kiitos!
22.02.2011 |
Meillä on kaksi lasta, eivät enää mitään vauvaikäisiä, esikoinenkin jo koulussa.
Olen potenut vauvakuumetta tässä jonkin aikaa, olisi niin ihanaa saada vielä yksi lapsi lisää rakastettavaksi! Miehenikin toivoisi vielä yhtä.
Toisaalta epäilyttää ja pyörittelen mielessä, että olisiko sitä ihan hullu jos nyt tekisi kolmannen, kun nyt kaikki on viimein taas helppoa ja on sitä omaakin aikaa, koti pysyy siistinä ja saa nukkua yönsä hyvin ja olo on taas levollinen ja rento, eikä väsymyksestä ärtynyt... töitäkin olisi ehkä mukava taas tehdä, kun on kolme vuotta ollut tässä kotona.
Toisaalta viihdyn kotona, eikä taloudellinen tilanne ole niin tiukka etteikö voisi vielä kotona oloa jatkaa, jos yksi tulisi lisää. (Emme ole rikkaita emmekä kai edes keskituloisia nykyisen mittarin mukaan, mutta elämme sen verran "nuukasti" että esim. viime vuonna oli varaa laittaa 3000 € perheen lomamatkaan. Tämä ei tod. minään kehuskeluna, jos joku luuli, mutta esimerkkinä taloudellisesta tilanteestamme)
Mutta siis asiaan. Kaipaisin kommentteja jos täällä on mahdollisesti niitä, jotka ovat tehneet kolmannen (tai toisen, neljännen...) vaikka ovat pyöritelleet mielessä että jaksaisikohan sitä vielä vai ei..
Ei kannata sanoa mulle, että "älä tee, jos epäröit" koska olen sen sorttinen ihminen että epäröin aina ja kaikkea ja pohdiskelen toisinaan vähän liikaakin. Päätökset ovat mulle hankalia ja varsinkin tällaisessa asiassa, yksi uusi ihminen lisää perheeseen ei ole mikään pikkujuttu!
Mutta siis jo pienissäkin asioissa pohdin asioita joka kantilta ja mietin "entä jos, entä jos, entä jos" esimerkiksi tässä kolmannen lapsen kohdalla pohdiskelen että entäs jos lapsella onkin vaikka koliikki, tai jos hän ei olekaan terve, tai entäs jos tapahtuukin jotain kauheaa, jos vaikka kuolenkin joskus niin miten mies pärjäisi kolmen lapsen kanssa (tämä esimerkkinä siitä, että taidan pohtia välillä vähän turhan pitkälle.. :) ei kai sitä voisi tehdä mitään, kun ainahan on riskinä että voi kuolla, heh)
Mutta siis, jakakaa mietteenne ja kertokaa miten on käynyt, jos olet pohtinut lisälapsen "hankintaa" ja miettinyt miten jaksaisit, hankitteko sitten vai etkö ja miten loppujenlopuksi meni?
Kiitos :)
Kommentit (48)
kun 5-7 vuotiaista ajatellaan jo, että ovat jo niin isoja, että menevät omia teitään ja huolehtivat jo itsestään niin saa keskittyä vauvaan.
Meillä on 4 lasta ja kyllä meidän perheessä vielä 13vuotiaskin tarvitsee vanhempien läsnäoloa, samoin kuin se 5 vuotias.
Meille ei kolmas tullut sillai, että sitä ei olisi huomannutkaan. Ei tullut kukaan lapsista. Minusta on vaarallista jos ajatellaan, että nuo ekaluokkalaiset on jo niin isoja, ettei tarvi enää vanhempia ja menee jo omia teitään niin me saadaan olla vauvan kanssa rauhassa.
Jokainen uusi lapsi tuo uuden ihmisen, joka pitää huomioida. Isommat ei kasva pois tieltä, että saa keskittyä seuraavaan. Jokaisen pitää saada kokea olevansa tärkeä perheessä.
Silti voin ap.lle sanoa, että tee vain se kolmas jos teistä siltä tuntuu. Mutta älä lähde tosiaan siitä ajatuksesta, että sun isot on jo niin isoja, ettei ne tarvi enää sua ja kohtahan ne on jo pois tieltä. Kolmas ei missään nimessä saa solahtaa perheeseen niin, ettei sitä huomaa.
Kolmas pitää myös huomata ja perhedynamiikan pitää muuttua ja samalla pitää myös huomata ne isommat.
Ja matkustamisesta. Me matkustamme niin, että 2 huonetta. Toisessa 2 lisävuodetta. Kokoonpano huoneissa on muuttunut aina sen mukaan, minkä ikäisiä lapset ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkään en ajattele niin, että vain vauvat tarvitsevat vanhempaa ja että isommat sisarukset unohdetaan!
Koululaisenkin kanssa on omat juttunsa, pitää käydä läksyt läpi, kysellä ja olla selvillä koulujutuista, on vanhempainillat, kaverijutut (äitinä haluan tietää niistäkin tietysti) ja harrastukset ja ihan vaan lapsen kanssa oleminen. Jutteleminen, ja vaikkapa pelaileminen lapsen kanssa yms.
Nautin suuresti esikoisenikin seurasta, luonnollisesti, ja itseasiassa mulla on näiden kahden lapsen kanssa ollut niin, että mitä isommaksi ovat tulleet, sitä enemmän heidän seurastaan nautin. Vaikka mulla onkin "vauvakuume" niin oikeasti mun pitäisi kai sanoa, että mulla on lapsikuume. En ole niinkään vauvojen perään, vauva-aika tietysti sisältää omia ihania juttujaan, mutta se on lähinnä raskas "pakollinen" vaihe läpikäytäväksi.
Eli en ole unohtamassa isompia lapsia mitenkään, älkää huoliko :)
Kun kirjoitan, että isommat ovat helpompia ja "menevät siinä sivussa/eivät tarvitse minua" (tai itseasiassa en tainnut edes kirjoittaa niin missään) tarkoitan sillä sitä, että se perushoitaminen jää pois. Käyvät siis itse vessassa, pukevat päälleen, syövät itse jne. (tai siis pienin ei vielä kaikessa ole omatoiminen, osassa kyllä)
Mutta saan edelleen, ja vielä enemmän kuin ennen, jutella heidän kanssaan ja vaihtaa ajatuksia, olla läsnä, tukena, auttaa, rohkaista, pitää huolta. Sen todella toivon jatkuvan hamaan tulevaisuuteen saakka.
ap
Mutta minulla vain jotenkin jäi häiritsemään tuolla aiemmin nuo "kolmas solahti perheseen niin, ettei huomannut ja isommat on jo kohta niin isoja jne.."
Kukaan lapsista ei saa solahtaa perheeseen niin, ettei sitä huomaa. Jokainen lapsi tarvitsee sen oman ainutlaatuisen huomion.
Minusta sinä ap olet harvinaisen paljon miettinyt kolmannen lapsen tuloa ja uskon, että sinusta tulee hyvä kolmen lapsen äiti. Moni tekee näitä lisää ja lisää lainkaan ajattelematta, mitä tulevaisuus on isomman perheen kanssa.
Tosiasiahan on, että rahaa menee enemmän ja huoliakin tulee isompana enemmän ja jaettavaa on enemmän. Mutta kun olet näitä miettinyt niin uskon, että asiat ei tule sillä tavalla yllätyksenä, että uupuisit.
Ei muuta kuin anna palaa t. 43
aina neljän lapsen äitinä ole ollut ruusuilla tanssimista. Monesti olen miettinyt, että haukkasinko liian ison palan. Mutta kun vaikeat ajat ovat menneet ohi niin huomaa, että kyllä ne asiat lutviintuu.
t. 43
ja sinänsä hyvä että niistä muistutit, niin minua kuin muitakin.
Taitaapi olla, että "annetaan palaa" :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kolme lasta putkeen, siis kaikilla ikäeroa 1v. Ja esikoinen oli siis vasta 2v kun kolmonen syntyi. Väsymys on ihan hirveää ja muutenkin arki vielä melko vaikeaa, mutta huomaan näitä viestejä lukiessa, että todellakin kannatti nämä pienet ikäerot. Muutamassa vuodessa ollaan saatu kolme pientä ja siis "se pahin" vauva-aika ohi. Täällä kun näyttää olevan enemmän sitä, että kaksi lasta tehdään pienellä (tai mielestäni 2v ei ole pieni ikäero, mutta muille ilmeisesti on) ikäerolla, sitten odotetaan muutama vuosi ja sitten mietitään kolmosta.
Ehkä meille sitten vielä neljäs... :) Tai toivottu on jo jonkin aikaa, mutta synnytysongelmien vuoksi ei ehkä ole enää mahdollista.
-Keskikokoisee autoon ei mahdu 3 turvaistuinta taakse
Meillä ei ole autoa joten no problem
-3 lasta on aika vaikeaa jättää hoitoo. 2lle sa vielä laspenvahdin, mutta 3lle on aika hankalaa.
Vanhemmat lapset ovat jo niin isoja että "hoitavat itse itsensä" eli pesevät hampaat, syövät, pukevat ja riisuvat, käyvät vessassa. Kyllä varmasti hoitajia löytyy.
-3s lapsi on taas iso taloudellinen investointi.
Varsinkin kun lapset kasvaa vähän isommiksi.
Onhan se, mutta niin olisi kaksikin. Ja kolmas perii aika paljon kakkoselta tavaraa ja vaatetta, ovat vielä samaa sukupuoltakin.
-3 lasta tarvitsee kolmea huonetta (pätjää tietysti vähemmälläkin, mutta koululainen tarvitsee jo tilaa
Isompi asunto on tarkoituskin hankkia.
mutta kyllä sitä että olisi murkkuja lähemmäs 10v. Pienet lapset, pienet murheet ja vauva-ajan heräilyt ja tavaran roudaaminen on pientä verrattuna murkkujen takia yöheräilyt ja huolehtiminen. Ja kuinka paljon kolmen murkun kanssa menee rahaa (koulut, harrastukset,matkustaminen jne). Ajatus on päässä pyörinyt mutta sitten päädyin että kaksi meille riittää ja näihin panostetaan. Mutta ei näitä asioita voi kukaan ulkopuolinen päättää.