Lasten 9v kaveri totesi aamupalalla:

ja kirnuaa voit sen jälkeen kun on käynyt aamulypsyllä.

mutta nähtävästi sinä et nyt ymmärrä, että tuo 9v oli paljon sinua fiksumpi huomatessaan, että on olemassa erilaisia tapoja ja jopa sellaista rakkautta, jossa se rakastava tekee asioita toisen puolesta. Varmasti tuo lapsi ymmärsi kotona kertoa äidilleen, miten ihanaa on olla juuri hänen lapsensa, koska voi päivittäin kokea välittäisen ja rakkauden konkreettisesti.

En ole koskaan ymmärtänyt perheitä, joissa aamupala on noutopöydässä ja siitä sitten hipsitään kukin taholleen sitä nauttimaan. Perheitä on niin erilaisia, teillä on tuollainen löyhä ja irrallinen perhemalli.

Mikä teitä tämänkaltaisia vaivaa? Onko liikaa todeta, että olipas kiva aamupala ja että joo, olipas lapselta hassu kommentti? On, ilmiselvästi. PItää heti valittaa, että lapsi on heitteillä eikä häntä rakasteta, kun hän joutuu voitelemaan jo 9-vuotiaana oman leipänsä. Niin, ja kunnon perheissä syödään se aamupala lapsen pleikan vieressä mutta ap:n perheessä ei. Mitä kummaa tarkoitat hipsimisellä taholleen? Eikö ap selkeästi ilmoittanut, että heillä aamupala on sosiaalinen tapahtuma, jossa koko perhe on koolla? Itse arvostit siis tuota lapsen pleikan ääressä syömistä. Siis kaikki muut syövät siinä paitsi äiti, kun se väsää niitä leipiä rakkaudella muulle perheelleen...

Minun äitini on tehnyt leivät minulle aamuisin valmiiksi joka ikinen arkiaamu, kunnes kirjoitin ylioppilaaksi. Viikonloppuisinkin aika usein oli valmiina, mutta joskus oli noutopöytä ja se oli ihanaa! Tottakai osasin arvostaa äitini vaivaa, mutta totuus tässä passaamisessa oli se, että äitini haki sillä hyväksyntää muilta perheenjäseniltä ja alistui sitä kautta orjan asemaan. Toki osasi sanoa ei, mutta harvemmin. Edelleen arvostan äitini vaivannäköä mutta koen myös, että jossain vaiheessa pitäisi päästää lapsestaan irti ja antaa tämän pääasiassa itse tehdä aamupalansa - ihan opetuksen vuoksikin. Sitten poikkeuspäivinä esim. pari kertaa viikossa hemmottelu on ihan ok.

Mielestäni olisi ollut noloa, jos ap olisi väsännyt tuolle 9-vuotiaalle koululaiselle leivän valmiiksi. Meillä kävi paljon vieraita, kun olin nuori, ja aina meillä oli noutopöytä, josta me lapset myös saimme hakea/tehdä oman aamupalamme. Noloa on se, että 9-vuotias ei osaa kylässä käyttäytyä ja tajuta, että siellä ei todellakaan syödä pleikan ääressä. Rakkautta voi osoittaa monella tavalla, mutta kun sen osoittaa ruoan muodossa niin kuin oma äitini, on tuloksena syömishäiriöinen aikuinen, joka syö jokaiseen tunteeseen. Siitä vaan tekemään ylipainoisia ja syömishäiriöisiä lapsia ja myöhemmin aikuisia. Kiva on niiden muistella, että ainakin äiti rakasti, kun teki ruoat valmiiksi joka tilanteessa... Minä taas olen sitä mieltä, että rakastava vanhempi osaa myös luopua, koska luopumisestahan tuossa on kyse. Tuon 9-vuotiaan äiti ei vain kestä ajatella lastaan isona ja kykeneväisenä toimimaan aikuisten tavoin. Toivottavasti jossain vaiheessa tajuaa luopua ja irrottaa otteensa.

mutta nähtävästi sinä et nyt ymmärrä, että tuo 9v oli paljon sinua fiksumpi huomatessaan, että on olemassa erilaisia tapoja ja jopa sellaista rakkautta, jossa se rakastava tekee asioita toisen puolesta. Varmasti tuo lapsi ymmärsi kotona kertoa äidilleen, miten ihanaa on olla juuri hänen lapsensa, koska voi päivittäin kokea välittäisen ja rakkauden konkreettisesti.

En ole koskaan ymmärtänyt perheitä, joissa aamupala on noutopöydässä ja siitä sitten hipsitään kukin taholleen sitä nauttimaan. Perheitä on niin erilaisia, teillä on tuollainen löyhä ja irrallinen perhemalli.

Mikä teitä tämänkaltaisia vaivaa? Onko liikaa todeta, että olipas kiva aamupala ja että joo, olipas lapselta hassu kommentti? On, ilmiselvästi. PItää heti valittaa, että lapsi on heitteillä eikä häntä rakasteta, kun hän joutuu voitelemaan jo 9-vuotiaana oman leipänsä. Niin, ja kunnon perheissä syödään se aamupala lapsen pleikan vieressä mutta ap:n perheessä ei. Mitä kummaa tarkoitat hipsimisellä taholleen? Eikö ap selkeästi ilmoittanut, että heillä aamupala on sosiaalinen tapahtuma, jossa koko perhe on koolla? Itse arvostit siis tuota lapsen pleikan ääressä syömistä. Siis kaikki muut syövät siinä paitsi äiti, kun se väsää niitä leipiä rakkaudella muulle perheelleen...

Minun äitini on tehnyt leivät minulle aamuisin valmiiksi joka ikinen arkiaamu, kunnes kirjoitin ylioppilaaksi. Viikonloppuisinkin aika usein oli valmiina, mutta joskus oli noutopöytä ja se oli ihanaa! Tottakai osasin arvostaa äitini vaivaa, mutta totuus tässä passaamisessa oli se, että äitini haki sillä hyväksyntää muilta perheenjäseniltä ja alistui sitä kautta orjan asemaan. Toki osasi sanoa ei, mutta harvemmin. Edelleen arvostan äitini vaivannäköä mutta koen myös, että jossain vaiheessa pitäisi päästää lapsestaan irti ja antaa tämän pääasiassa itse tehdä aamupalansa - ihan opetuksen vuoksikin. Sitten poikkeuspäivinä esim. pari kertaa viikossa hemmottelu on ihan ok.

Mielestäni olisi ollut noloa, jos ap olisi väsännyt tuolle 9-vuotiaalle koululaiselle leivän valmiiksi. Meillä kävi paljon vieraita, kun olin nuori, ja aina meillä oli noutopöytä, josta me lapset myös saimme hakea/tehdä oman aamupalamme. Noloa on se, että 9-vuotias ei osaa kylässä käyttäytyä ja tajuta, että siellä ei todellakaan syödä pleikan ääressä. Rakkautta voi osoittaa monella tavalla, mutta kun sen osoittaa ruoan muodossa niin kuin oma äitini, on tuloksena syömishäiriöinen aikuinen, joka syö jokaiseen tunteeseen. Siitä vaan tekemään ylipainoisia ja syömishäiriöisiä lapsia ja myöhemmin aikuisia. Kiva on niiden muistella, että ainakin äiti rakasti, kun teki ruoat valmiiksi joka tilanteessa... Minä taas olen sitä mieltä, että rakastava vanhempi osaa myös luopua, koska luopumisestahan tuossa on kyse. Tuon 9-vuotiaan äiti ei vain kestä ajatella lastaan isona ja kykeneväisenä toimimaan aikuisten tavoin. Toivottavasti jossain vaiheessa tajuaa luopua ja irrottaa otteensa.

mielestä 7 vuotiaan ei pidä tehdä itse aamupalaa itselleen... eikä syödä sitä yksikseen... mihin tää maailma on menossa, kun lapsen täytyy itsenäistyä niin ajoissa??

Ei ole ollenkaan sama syökö lapsi keittiössä vai television ääressä! Telkun edessä taitaa juuri syödä ne yh-äitien lapset, joilla ravitsemuskasvatus on muutenkin ihan perseestä. Ja lapset lihavia lössyköitä.

Eka pointtisi on totta, mutta mistä vetäiset tähän mukaan yh-äidit? Hohhoijaa! Olet siis vissiin ravitsemusterapeutti, jolla laaja kokemus asiakkaista erilaisine perhetaustoineen vai neuvolatäti? Vai voisitko vain antaa mutu-käsitystesi olla!

Tosin 9v. on kehitysvamma. Lapseni 6v. kaveria ei äiti koskaan passaa ja sitten lapsi pomottelee äitiänsä kotona ja äiti ei halua poikansa olevan meidän pojan kanssa. Poika siis näkee meillä toisenlaisen mallin. Tosin tämä poika saa tehdä kaiken itse.

Passaaminen on myös välittämistä, vaikka lapsi osaisi tehdä itsekkin.

Tosin vanhemman lapsen olisi välillä hyvä suoriutua ihan itsekkin.

No kyllä 7v. voi saada vielä valmiita voileipiäkin.

että äiti kyllä aina leikkaa paahtoleivästä nää reunat pois.

Repesin vähän turhan spontaanisti nauruun ja totesin että täällä ei TODELLAKAAN leikellä leivästä reunoja. Joko syödään kaikki tai ei mitään. Söi se sitten hiljaa leipänsä.

Juuri näin! Näin kasvatetaan ja asetetaan rajoja! Aikuinen kasvattaa lasta eikä lapsi aikuista pääasiassa. Semmoinen "Kyllä lapseni, anteeksi kun olen olemassa" -asenne johtaa lopulta siihen et lapsesta tulee kusipää

Mä en nykyään halua minkäänlaisia kavereita meille syömään, kun kaikilla on erilaisia ruokatapoja.

Kyllä perheessä pitää sopeutua toisen perheen tavoille.

En kaipaa ketään määkymään etten tykkää tai jotain muuta vastaavaa.

Jokainen syököön kotonansa.

varmaan vielä sen aamupalan suoraan pleikkaa pelaavan Nico-Curling-Petterin syliin. Siinä sitä sitten poika mussuttaa vaaleeta paahtista juustolla ja lauantaimakkaralla, jogurttia, mehua ja varmaan vielä kaakaotakin.



Ja joku jaksaa vielä ihmetellä miksi Suomessa on ylilihavia lapsia!?

Muroja ja maitoa = KAIKKI MUROT ovat täynnää lisäaineita ja sokeria



Jugurttia = täynnä lisäaineita ja helvetisti sokeria



Paitettuja kananmunia ja paahtoleipää = VEHNÄ on erittäin epäterveellistä, lapsille ei saisi syöttää sitä ollenkaan



Lämmintä kaakaota kannussa = sokerijuomaa



Kinkkua ja juustoa.

Kurkkua ja tomaattia.

Mehua ja teetä = mehua eli sokerijuomaa





Itse en missään nimessä antaisi lasteni syödä noin helvetillistä sokerimäärää yhdellä aterialla!?



Onks tällänen ihan tavallista lapsiperheissä?

Muroja ja maitoa = KAIKKI MUROT ovat täynnää lisäaineita ja sokeria

Jugurttia = täynnä lisäaineita ja helvetisti sokeria

Paitettuja kananmunia ja paahtoleipää = VEHNÄ on erittäin epäterveellistä, lapsille ei saisi syöttää sitä ollenkaan

Lämmintä kaakaota kannussa = sokerijuomaa

Kinkkua ja juustoa.

Kurkkua ja tomaattia.

Mehua ja teetä = mehua eli sokerijuomaa

Itse en missään nimessä antaisi lasteni syödä noin helvetillistä sokerimäärää yhdellä aterialla!?

Onks tällänen ihan tavallista lapsiperheissä?

mainittua? Meillä ottaisivat listalta jotain, mutta kumpikaan ei kyllä samalla kertaa syö muroja, jukurttia, mehua ja kaakaota.

Onhan se hyvä, että teillä syödään terveellisesti, mutta meneekö jo vähän liian pitkälle?

Itse en missään nimessä antaisi lasteni syödä noin helvetillistä sokerimäärää yhdellä aterialla!?

mun 11- ja 12-vuotiaille. Kyllä he itsekin osaavat, sen tiedän, mutta teen monesti ihan siihen nenän alle. Tiedän itse miten ihanaa on, kun joku tekee leivät valmiiksi! Mies joskus tekee. Ja miten paljon paremmilta ne maistuvatkaan ne muiden tekemät. No mutta, tajusin kyllä pointtisi...

sulla aamupala on tilanne (todennäköisesti yksi monien joukossa) jossa lapsisi osoittavat itsenäisyyttä. Heidän perheessään aamupala on tilanne jossa osoitetaan välittämistä.

minun äitini teki minulle aamupalan vielä lukiossa ollessanikin. En silti ole erityisen myöhään itsenäistynyt (muutin kotoa yo-kuunteluiden jälkeen), enkä saamaton pullamössöhenkilö. Sen sijaan osaan osoittaa välittämistä myös omassa perheessäni toisille tehtävillä pikkupalveluksilla. Samaan aion pyrkiä omia lapsiani kasvattaessani.

Minun mielestä myös se että yhdessä istutaan aamupalalle, syödään ja keskustellaan.

Kyllä toki toiselle voi leivän tehdä valmiiksi, mutta sen ei mielestäni pitäisi olla itsestään selvyys. Jos lapsi tuossa tilanteessa miettii miten täytyy toimia niin se on mielestäni hieman ongelma.

ap

Perheitä on erilaisia.

Senkin olisi voinut ap sanoa tälle pojalle: jokainen perhe toimii vähän eri tavalla. Meillä on tällainen tapa.

Ei huonompia, tai parempia. Ymmärrän oikein hyvin tuon ap:lle kommentoijan näkemyksen. Itsekin passasin teini-ikäistä poikaa, tein aamu- ja iltapalaleipiä. Tiesin että pasuutti ja vedätti, mutta tein silti: siitä ei ollut minulle ylimääräistä vaivaa ja toinen tuli kuitenkin hyvälle mielelle. Minulta se oli välittämistä ja sellaisena uskon hänenkin sen kokeneen.

Pojasta ei tullut passattua saamatonta pullamössöaikuista.

Opiskelee, käy töissä, asuu avoliitossa, huoltaa huusholliaan ja autoaan kuten ihminen konsanaan, ja kotonakin asuessaan hänellä oli kotitöitä.

Kyse on enemmänkin kokonaisuudesta kuin yksittäisestä aamupalan tekemisestä.

Jos kokonaisuus on vain luovimista, passaamista, curlingia, lopputulos on kitisevä hemmoteltu kakara. Mutta jos siinä passauksen ohessa on myös vastuun ottamista ja toisten huomiointia, lopputulos on aikuinen, joka osaa ottaa huomioon muitakin mutta kykenee itsenäiseen toimintaan jne.

Kyllä meillä kans katetaan aamiaistarpeet pöytään ja käydään istumaan. Jokainen ottaa mieleistään, voitelee leipänsä jne. Toki autetaan, jos joku ei jotain osaa. Mutta ei meillä tosiaan passata kenellekään valmiita leipiä jonnekin pleikan ääreen :-DD

Mutta kyllä näitä näkee muitakin ja paljonkin.

Mullakin on ystävä, joka on ihan työuupunut ja sit kotona jopa 14-vuotias kiljuu äidilleen, jos ei äiti jouda passaamaan valmiita voileipiä telkun ääreen juuri silloin kun poika haluaa.

Järkyttävää mun mielestä.

Tottakai voi satunnaisesti perheenjäsenet yllättää ja tehdä vaikka valmiita leipiä. Mutta en ymmärrä, jos lapsia kuuluu passata siihen asti kunnes kotoa muuttavat...

Me asutaan koulu-ikäisen kanssa kahdestaan, ja juu, laitan mieluiten aamiaiset valmiiksi enkä ala lappaamaan kaapeista tavaraa pöydälle tyyliin "laitetaanpas vähän muroja, hedelmiä, mehuja, maitotaloustuotteita, leipiä ja paistaiskos vielä pari munaakin niin jokainen kokoaa oman aamiaisensa" --- siinähän saisi varata yhden puoli tuntia aamuisin tuohon koko karuselliin! Kun se normi aamuape valmistuu muutamassa minuutissa ilman turhaa hössötystä...



Ja sama se syökö tenava töllön ääressä vai keittiössä, aamut saavat olla juuri tällaisia :)

NO HUH HUH millainen sokeriaamiainen AaPeellä!?

Muroja ja maitoa = KAIKKI MUROT ovat täynnää lisäaineita ja sokeria

Jugurttia = täynnä lisäaineita ja helvetisti sokeria

Paitettuja kananmunia ja paahtoleipää = VEHNÄ on erittäin epäterveellistä, lapsille ei saisi syöttää sitä ollenkaan

Lämmintä kaakaota kannussa = sokerijuomaa

Kinkkua ja juustoa.

Kurkkua ja tomaattia.

Mehua ja teetä = mehua eli sokerijuomaa

Itse en missään nimessä antaisi lasteni syödä noin helvetillistä sokerimäärää yhdellä aterialla!?

Onks tällänen ihan tavallista lapsiperheissä?

Josko jugurtti onkin ollut maustamatonta?

Josko teehen ei laiteta sokeria?

Muroissakin on vaihtoehtoja niihin missä ei paljoa sokeria.

Olisko sokeritonta mehua?

Mistäs me tiedetään?

Meidän perheessä on sellainen tapa, että vkl aamiainen on yhteinen ateria siinä missä päivällinenkin. Silloin ei harrasteta itsepalvelua. Eli meillä siis tarjoillaan aamiainen lautaselle asti samalla lailla kuin vaikka lounaallakin. Mies hoitaa meillä yleensä aamiaisen.

Tuon ikäiset lapset vasta alkavat oppia että eri perheissä on eri tapoja.

leipiä ei tehdä lapsille valmiiksi, mutta jokainen istuu paikalleen, katettu lautanen edessä. Siinä lapset valitsevat joka päivä, mitä leipänsä päälle valikoimasta haluavat. Se muuttuu joka päivä. Välillä he syövät juustoleipää, välillä juusto-kinkkuleipää. Välillä leivän päällä on suklaalevitettä, välillä marmeladia. Toisinaan leivän lisäksi otetaan jogurtti, toisinaan hedelmä, toisinaan ei mitään.

Lapset ovat koonneet itse leipänsä jo varmaan 6v lähtien, tottakai autetaan esim. juuston höyläämisen kanssa. Mutta meillä ei vanhemmat ajattele ison lapsen puolesta, mitä tämä nyt tänään syö, vaan hän saa itse valita.

JOnkun mielestä ehkä joutuu valitsemaan, mutta minusta nämä pikkukoululaiset jo hyvinkin saavat valita, tuleeko kinkkua vai ei - ja niin pois päin.

Ei ole ollenkaan sama syökö lapsi keittiössä vai television ääressä! Telkun edessä taitaa juuri syödä ne yh-äitien lapset, joilla ravitsemuskasvatus on muutenkin ihan perseestä. Ja lapset lihavia lössyköitä.

jotka syö äitinsä kanssa kaikki ateriat telkun ääressä. Ruoka heillä alkaa aina p-kirjaimella: pizzaa, pastaa tai pinaattilättyjä. Yleensä on pizzaa tai pinaattilättyjä, ettei tarvitse kaivaa ruokailuvälineitä, vaan voi syödä sormin.

Eihän siinä mitään, mutta meni vain monta vuotta lasten isältä opettaa syömään haarukalla ja leikkaamaan veitsellä, istumaan pöydän ääressä ilman töllöä.

Laihoja sohvaperunoita he ovat, eivät lihavia. Kalpeita kuin mitkäkin ja aina väsyneitä. Ei uskoisi äidin olevan lääkäri.

16-vuotias huutaa huoneestaan Äiti tee mulle leivät ja meidän äiti se tekee ja kiikuttaa naaman eteen.

Siivoaa myös veljeni huoneen.



Veli kun kerkesi tottumaan siihen että äiti tekee kyllä kaiken kun äiti niin vauvastaan VÄLITTI :D

No mikäs niillä siellä kun keskenään ovat ja ilmeisesti kumpikin nauttii elämästään.



Kannattaa miettiä kuinka pitkälle niitä lapsia passaa ettei tule ihan uusavuttomia. Kyllä se munkin veli ne leivät itse tekee kun ihan akko on mutta varmaan mielummin odottaa vaikka tunin pari että äiti tulee töistä ja tekee :D

Erilaiset perheet, erilaiset tavat. En ymmärrä mitä pahaa ap:n lapsivieraan perheen aamiaistavoissa on. Tuskin 9v on avuton "noutopöydän" äärellä, vaikka totesikin oman perheen tapojen poikkeavan ap:n aamiaistavoista.



Meillä arkiaamuina ennen päiväkotiin ja töihin lähtemistä tarjoilen lapsen (5v) nenän eteen aamiaisen. Voisi syödä päiväkodissa, mutta mukava syödä yhdessä kotona. Viikonloppuisin syömme koko perhe aamiaista ajan kanssa. Silloin aamiainen katetaan pöytään ja jokainen valitsee syötävänsä itse. Paitsi joskus laitan puuron lautaselle valmiiksi, kun tiedän ettei lapseni ja mieheni muuten puuroon koskisi.



Tänä aamuna sorruin viemään miehelleni kupillisen kahvia ja lapselle lasillisen maitoa olkkariin (eivät pyytäneet), kun katsoivat pikku kakkosta. Voi ei mitä passaamista, tuomitkaa!