Uskallatteko jättää vauvan nukkumaan autoon
sillä välin kun haette lähikaupasta esim. vain leivän ja maidon? Eli siis pikapika kaupassa käynti
Kommentit (99)
onhan näitä tapahtunut,että sillä aikaa on auto rosvottu ja laps sielä kyydissä.
..tietenkin juuri tuon ruuhka-mahdollisuuden ja esim pakkasen vuoksi en jättäisi, muuten kyllä! Miksi ei???
Mutta en kyllä tuomitse muita jotka jättää.
Itse olen ehkä vähä hölmö tollasissa. Isomman sisaruksen(8v.) kanssa olen jättänyt, mutta en ihan yksin.
ei olisi tullut mielenkään.
Koululaiset eri asia. En muista että eskarilainenkaan olsi jäänyt.
Lähikauppa, nopea reissu. En osaa pelätä muutenkaan mitään epätodennäköistä. Kaikkea voi sattua ja kaikkea voisi pelätä.
Uskallan viedä roskat ulos, vaikka vauva olisi päiväunilla ja jopa kahvinkeitin päällä ym.
Otatko aina muka veskiinkin mukaan turvakaukalossa ja vyöt kiinni ettei vaan satu sillä aikaa mitään..?!
Mutta kaikkien todennäköisin harmi olisi, että vauva heräisi, kun auto on paikoillaan, ja itkisi yksin hädissään.
Omani ovat olleet sen verran herkkäunisia, että pelkäisin heidän hätääntyvän.
Mutta harvoin on tilanne tullut, että lähikaupasta pitää autolla hakea maitopurkki.
Otatko aina muka veskiinkin mukaan turvakaukalossa ja vyöt kiinni ettei vaan satu sillä aikaa mitään..?!
En tietenkään pitkäksi aikaa mutta muutama minuutti menee hyvin.
Mutta kaikkien todennäköisin harmi olisi, että vauva heräisi, kun auto on paikoillaan, ja itkisi yksin hädissään.
hädissään, ainakaan yhtään sen enempää, jos herää kotona ja äiti on suihkussa, vessassa ym.? Ai niin, ettehän te käy suihkussakaan, kun vauva voi herätä (tai suihkussa voi kaatua/pyörtyä/hukkua...).
En todellaan jättäisi! Liian paljon riskejä, joiden kanssa en voisi elää, jos ne toteutuisivat. Syy olisi yksin minun :(
Kotona voin jättää turvalliseen paikkaan siksi aikaa, kun haen ulkoa aamulehden tai vien roskiksen. Eli esim pinnikseen nukkumaan.
Olen todistanut vierestä kun sammuksissa oleva auto syttyy palamaan tuosta vain. En todellakaan aio ottaa riskiä että jotakin sattuu kun olen kaupassa.
+ me pärjätään aina ilman yhtä maitopurkkiakin sen aikaa että isä tulee kotiin.
olisi naurettavaa kipaista autolla. Kun kävellen koko reissu nopeampi. Vauva liinassa tai vaunuissa. Ja huom. myös isommat lapset mukaan. (alle kouluikäisiä)
Mulle vois sattua jotain, autolle voi sattua jotain. Ennenkaikkea en näe syytä jättää lasta minnekään. Jos maitoa tartten, voi mennä yksin tai sitten vauva mukaan vaunuihin ja meen kävellen.
hassulta, että mennään lähikauppaan autolla. Jos etäisyys tosiaan on niin pitkä että sinne oikeasti ei pääse kuin autolla, en ehkä käyttäisi sanaa lähikauppa...
Olen todistanut vierestä kun sammuksissa oleva auto syttyy palamaan tuosta vain. En todellakaan aio ottaa riskiä että jotakin sattuu kun olen kaupassa. + me pärjätään aina ilman yhtä maitopurkkiakin sen aikaa että isä tulee kotiin.
eli kaupassa pitkät jonot.