Kristian Meurmanin tilitys
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011021613201638_vi.shtml
Mitä ajatuksia herättää?
Kun Idols nyt taas pyörii telkussa on hyvä tietenkin muistutella itsestään. Mutta jos ulkomaille lähteminen olisi niin helppoa niin kai sen kaikki tekisivät...
Kommentit (15)
Biisinsä soi kuitenkin radiossa ihan kohtuullisesti.
levy-yhtiöt tarvitsevat rahaa ja noin eivät sitä saa.
kun tämä pieni maa on jo liiankin täynnä Idols-jäänteitä, ei voi olettaa että jokainen sijoilta yhdestä neljään nousisi jatkuvaan menestykseen.
Itse en ole edes kuullut koko sällistä.
on vähän sen imago. Vähän iskelmää, mutta ei oikein. Vähän rock tai metallikin, mutta ei uskottava sellaiseenkaan. Jo idolsin aikaan näkyi, että on hankala brandata selkeästi.
En tiedä, mitä hän on tehnyt nykyisin, mutta johonkin balladityyliseen keski-ikäisten ja vanhempien naisten ryhmään vetoavaan tyyliin voisi sopia ja myydä. Vähän kuin Kirka :), joka halusi itsekin olla rockimpi, mutta ei vaan saanut levyjä kaupaksi sillä saralla.
Ei saavu sovittuihin tapaamisiin tai tulee sitten myöhässä. Vähemmästäkin alkaa kiinnostus hiipua, kun ei ole kuitenkaan mitään kirkkainta tähtimateriaalia.
Noilla lahjoilla ja ulkonäöllä pitäisi ihan oikeasti paiskia töitä ja paljon. Ihan niin kuin tekevät ne vetovoimaisemmatkin starat.
on ylimielinen, keskinkertainen ja suhteellisen ruma? Ei noilla kyvyillä vaan menesty.
Olen tykännyt Kristianista ja hänen musiikistaan mutta tämä vuodatus oli todella typerä. Mua aina nyppii se jos aletaan verrata itseä muihin. Hittoako se tähän kuuluu miten Hannalla menee.
"Olen jossain Ilkka Jääskeläisen alapuolella"
muistan tulkinnan Lapin kesästä, kuuntelin iho kananlihalla.
Harmi kun ei ollut Ilkka Jääskeläis-vuonna olisi voinut voittaa koko skaban.
tunnettuus. Tai siis ehkä levy-yhtiölle. Vaikka Meurmanin levy oliskin myynyt yhtä paljon kuin Pakarisen viimeisin, on kohtalaisesti todennäköisempää Pakarisen seuraavankin levyn menestyvän yhtä hyvin. Taas jotta Meurman saisi uudestaan saman suosion, olisi tehtävä isoa työtä julkisuuskuvan eteen. Eikä tuo valitusvirsi varmaan ainakaan hyvää sille tee..
Ei saavu sovittuihin tapaamisiin tai tulee sitten myöhässä.
ja tässähän joku nyt sitten väittää että näin on. Kuuluu vähän niin kuin taudinkuvaan. Lisäksi toi ettei sillä oikein ole selvää omaa lokeroa. Idolssissa yritti vähän kaikkea. Olisi voinut ulkonäkönsä ja karismansa puolesta sopia jopa rockstaraksi, mutta eihän sellaista pysty pitemmän päälle pitämään yllä mikä ei ole aitoa omaa itseä. Tuntuu että Meurmannilta on vähän se hukassa.
muihin Idolsista pinnalle nousseisiin oli mun mielestä tosi typerä veto Meurmannilta. Joskus vaan kertakaikkiaan kannattaisi pitää mölyt mahdassa,ja nöyristellä vaikkei haluaisikaan.
Ja yksi suuri ongelma varmasti on, että Meurmann ei oikein kuulu mihinkään genreeseen. Idolsissa ensin vaikutti rokkimieheltä, mutta sitten alkoikin vetään iskelmää, jne.
Ja aina kannattaa muistaa, ettei kaikki ole muiden vika. Välillä kannattaa mennä itseensä,ja miettiä, olisiko itsessäänkin jotain vikaa.
Nosto