miksi kotiäidin "työnvieroksuminen" herättää vihaa?

Siis sitä, että haukutaan puolin ja toisin. Suututtaa, että tasa-arvo ei näköjään tarkoita, että minulla on oikeus itse päättää, mikä on perheelleni parasta, että kotiäitiyttä ei arvosteta ja ylipäänsä kaikki pehmeät arvot ovat katoava luonnonvara. Suututtaa, että hoitopaikat ovat huonoja ja niitä on liian vähän. Saan käydä tutustumassa mukavaan päiväkotiin ja sitten minulle tarjotaan viikko ennen hoidon alkua paikka järkyttävästä päiväkodista, jossa lapsia kohdellaan huonosti minun läsnäollessa ja viel ihan eri suunnalta, kuin mistä hain paikkaa. Sitten suututtaa, että puistotätejä on enää niin vähän ja kerhojakin tosi huonosti. Suututtaa, että äidit pitävät pieniä taaperoita hoidossa vauvan syntymän jälkeen ja perusteluina a) helpompi käydä vauvan kanssa sitten muskarissa/vauvauinnissa ja b) saa sitten pikkusisaruksen aikanaan kätevästi samaan hoitopaikkaan. Suututtaa, että kotihoidossa pitkään olleet lapset eivät saa paikkaa päiväkodista, koska heillä ei ole sisaruksia siellä ennestään. Ei ole äitien vika, vaan politiikan. Suututtaa, että niin moni aikuinen on niin itsekäs ja että lapset tästä aina tavalla tai toisella saa kärsiä.

Lapset alkaa vasta normaalisti kiinnostumaan ns.kavereista 4-5 vuotiaina tai tulee tärkeeksi kaverit.

Tama on varmaan kulttuurikysymys. Meillapain lapsilla oli selvat suosikit tarhassa 2-vuotiaina ja 3-vuotiaina sopivat jo keskenaan, kuka tulee kenen luokse kylaan. Vanhemmat sitten vain tarkistivat kalentereistaan, onko paiva ok ja sopivat, kuka vie/hakee ja mihin aikaan.

Viisivuotiaalla lapsellani on jo poikaystavia, joiden kanssa pussailee valitunneilla :)

Minulla ei pää enää kestäisi toista vuotta kotona, mutta toisaalta en haluaisi laittaa alle 2vuotiasta isoon ryhmään. Jos ei olisi mummoa jäisin ehkä toiseksi vuodeksi, mutta onneksi ei tarvitse valita.

SE minua ihmetyttää, että miksi niitä toisin tekeviä täytyy niin kovasti paheksua. Hankkikaa mummo, hei, kaikki muu on väärin!!

Hoitaja kotiinkin on varmasti monelle mahdollista, kaikkine tukineen ei tule niin paljon maksamaan (näin olen kuullut).Kysehän siitä miten parhaiten turvata turvallinen lapsuus taaperoikäiselle jos äidillä tai isällä ei ole mahdollisuutta hoitaa.

Uskon että jossain sydämmessään nämä äidit kokevat sekä syyllisyyttä, kateutta että kiukkua. Syyllisyyttä koska tietävät miten pieni lapsi häntä vielä tarvitsee lähelleen ja kateutta koska eivät koe pystyvänsä lapselle tätä tarjoamaan, syystä tai toisesta.Kiukkua koska kokevat jäävänsä paitsi jostain mihin itsellä ei ole voimavaroja eikä oikeata tukea.Ja niinhän se sitten on että hyökkäys on se paras puolustus.

uskon, että näin on - myös kotiäitien kohdalla: syvällä sydämessään he kokevat syyllisyyttä, katautta ja kiukkua. Syyllisyyttä, koska eivät jaa lapsenhoitoa miehensä kanssa, jolloin isä ei saa yhtä lailla osallistua lapsen elämään, eikä lapsi saa mahdollisuutta olla yhtä paljon isänsä kanssa. Ja kateutta, koska monen muun mies on ehkä kiinnostuneempi perheestään ja näin ollen moni muu perhe pystyy jakamaan hoitovastuun tasa-arvoisemmin - ja näin ollen sekä äiti että isä saavat näissä perheissä molemmat: olla lapsen kanssa ja toteuttaa itseään myös ammatillisesti. Ja kiukkua siitä, että heidän sädekehäänsä ei oikeasti ihaile eikä kadehdi kukaan, koska kaikki elävätkin omaa elämäänsä.

Siis sitä, että haukutaan puolin ja toisin. Suututtaa, että tasa-arvo ei näköjään tarkoita, että minulla on oikeus itse päättää, mikä on perheelleni parasta, että kotiäitiyttä ei arvosteta ja ylipäänsä kaikki pehmeät arvot ovat katoava luonnonvara. Suututtaa, että hoitopaikat ovat huonoja ja niitä on liian vähän. Saan käydä tutustumassa mukavaan päiväkotiin ja sitten minulle tarjotaan viikko ennen hoidon alkua paikka järkyttävästä päiväkodista, jossa lapsia kohdellaan huonosti minun läsnäollessa ja viel ihan eri suunnalta, kuin mistä hain paikkaa. Sitten suututtaa, että puistotätejä on enää niin vähän ja kerhojakin tosi huonosti. Suututtaa, että äidit pitävät pieniä taaperoita hoidossa vauvan syntymän jälkeen ja perusteluina a) helpompi käydä vauvan kanssa sitten muskarissa/vauvauinnissa ja b) saa sitten pikkusisaruksen aikanaan kätevästi samaan hoitopaikkaan. Suututtaa, että kotihoidossa pitkään olleet lapset eivät saa paikkaa päiväkodista, koska heillä ei ole sisaruksia siellä ennestään. Ei ole äitien vika, vaan politiikan. Suututtaa, että niin moni aikuinen on niin itsekäs ja että lapset tästä aina tavalla tai toisella saa kärsiä.

Ihan oikeat asiat sinua suututtavat ja juuri näistä pitäisi vanhempien metakkaa pitää ja myös painostaa poliittisa päättäjiä tekemään asioille jotain. Näin ennen vaaleja juuri olisi yhteydenotto paikallaan.

Uskon että jossain sydämmessään nämä äidit kokevat sekä syyllisyyttä, kateutta että kiukkua. Syyllisyyttä koska tietävät miten pieni lapsi häntä vielä tarvitsee lähelleen ja kateutta koska eivät koe pystyvänsä lapselle tätä tarjoamaan, syystä tai toisesta.Kiukkua koska kokevat jäävänsä paitsi jostain mihin itsellä ei ole voimavaroja eikä oikeata tukea.Ja niinhän se sitten on että hyökkäys on se paras puolustus.

uskon, että näin on - myös kotiäitien kohdalla: syvällä sydämessään he kokevat syyllisyyttä, katautta ja kiukkua. Syyllisyyttä, koska eivät jaa lapsenhoitoa miehensä kanssa, jolloin isä ei saa yhtä lailla osallistua lapsen elämään, eikä lapsi saa mahdollisuutta olla yhtä paljon isänsä kanssa. Ja kateutta, koska monen muun mies on ehkä kiinnostuneempi perheestään ja näin ollen moni muu perhe pystyy jakamaan hoitovastuun tasa-arvoisemmin - ja näin ollen sekä äiti että isä saavat näissä perheissä molemmat: olla lapsen kanssa ja toteuttaa itseään myös ammatillisesti. Ja kiukkua siitä, että heidän sädekehäänsä ei oikeasti ihaile eikä kadehdi kukaan, koska kaikki elävätkin omaa elämäänsä.

Työnjaosta siinä kyse on.Varhaisen kehityksen tukeminen on yhden vanhemman pääasiallinen homma.Näin se ihmisen kehitys menee.Joskus, mutta harvemmin isä on tämä ensisijainen lapsen hoivasta vastaava ja taaperovaiheen kehityksen tukija.Ei merkitse etteikö isällä tärkeä tehtävä myös tässä vaiheessa mutta painotukset erilaisia eri ikävaiheissa. Siksi tarvitaankin sekä isää ja äitiä ja todellakin kehityksellisesti eri asioihin.Sekasin on homma mennyt kun uskotaan että on vaan vanhempia jotka tarpeen mukaan voivat vaihtaa rooleja suhteessa lapseen.

Työnjaosta siinä kyse on.Varhaisen kehityksen tukeminen on yhden vanhemman pääasiallinen homma.Näin se ihmisen kehitys menee.Joskus, mutta harvemmin isä on tämä ensisijainen lapsen hoivasta vastaava ja taaperovaiheen kehityksen tukija.Ei merkitse etteikö isällä tärkeä tehtävä myös tässä vaiheessa mutta painotukset erilaisia eri ikävaiheissa. Siksi tarvitaankin sekä isää ja äitiä ja todellakin kehityksellisesti eri asioihin.Sekasin on homma mennyt kun uskotaan että on vaan vanhempia jotka tarpeen mukaan voivat vaihtaa rooleja suhteessa lapseen.

Meidän lapsemme on kyllä nyt hoidettu aivan väärin ja hänen kehityksensä onkin aivan vääristynyt, koska meillä häntä on hoitanut kaksi samanveroista vanhempaa. Tosin minä imetin 1,4 vuoden ikään, mutta muuten olemme molemmat osallistuneet lapsen hoitoon ihan yhtä paljon. Hirveää kerrassaan! Paljon parempi olisi ollut eristää toinen meistä (noh, monen suosituksen mukaan mies) sinne töihin. Lapselle olisi tietysti paljon parempi, että hänellä olisi kahden sijaan yksi pääasiallinen vanhempi.

Taidankin heti ottaa eron ja viedä lapsen mukanani muualle, jotta lapsen oikeus toteutuisi ja hän voisi olla pääasiassa vain minun kanssani!

nytkö kotiäidit on pahiksia myös siksi, että he vievät isiltä mahdollisuuden olla lastensa kanssa?! Koti-isyys ei ole kovin kovassa kurssissa ollut riippumatta siitä, onko äiti töissä vai ei. Ja töiden jälkeen on isän ehkä hiukka helpompi olla ja touhuta lapsen kanssa, jos kaikkia kotihommia ei jaeta tasan (mikä kai olisi reilua, jos kumpikin käy töissä). Meillä isä voi vaikka harrastaa lasten kanssa, kun ei koko ilta mene ruoanlaittoon ja pyykkeihin etc. Siis jos haluaa jotain ihmisryhmiä mollata, syy selvästi löytyy aina, oli miten järjetön hyvänsä. Isä on isä, vaikka lapsi viettäisi paljonkin aikaa äidin kanssa. Mikä siinäkin on vaikeaa...

Työnjaosta siinä kyse on.Varhaisen kehityksen tukeminen on yhden vanhemman pääasiallinen homma.Näin se ihmisen kehitys menee.Joskus, mutta harvemmin isä on tämä ensisijainen lapsen hoivasta vastaava ja taaperovaiheen kehityksen tukija.Ei merkitse etteikö isällä tärkeä tehtävä myös tässä vaiheessa mutta painotukset erilaisia eri ikävaiheissa. Siksi tarvitaankin sekä isää ja äitiä ja todellakin kehityksellisesti eri asioihin.Sekasin on homma mennyt kun uskotaan että on vaan vanhempia jotka tarpeen mukaan voivat vaihtaa rooleja suhteessa lapseen.

Meidän lapsemme on kyllä nyt hoidettu aivan väärin ja hänen kehityksensä onkin aivan vääristynyt, koska meillä häntä on hoitanut kaksi samanveroista vanhempaa. Tosin minä imetin 1,4 vuoden ikään, mutta muuten olemme molemmat osallistuneet lapsen hoitoon ihan yhtä paljon. Hirveää kerrassaan! Paljon parempi olisi ollut eristää toinen meistä (noh, monen suosituksen mukaan mies) sinne töihin. Lapselle olisi tietysti paljon parempi, että hänellä olisi kahden sijaan yksi pääasiallinen vanhempi.

Taidankin heti ottaa eron ja viedä lapsen mukanani muualle, jotta lapsen oikeus toteutuisi ja hän voisi olla pääasiassa vain minun kanssani!

Hienoa että olette molemmat pystyneet olla lapsenne elämässä näin tiiviisti läsnä.Eihän se merkitse sitä että äidin suhde lapseen on identtinen isä-lapsisuhteen kanssa.Parasta kai on että olemassa molemmat ulottuvuudet.Merkitsee myös sitä että isät jotka eivät ole pystyneet olemaan yhtä lähellä lasta, koska hoitaneet kodin ulkopuolisen työn, pystyvät olemaan aivan yhtä tärkeitä ja hyviä isiä taaperoilleen.Hyvän isän kriteeri ei ole se että huolehtii mahdollisimman paljon lapsen hoivasta.

nytkö kotiäidit on pahiksia myös siksi, että he vievät isiltä mahdollisuuden olla lastensa kanssa?! Koti-isyys ei ole kovin kovassa kurssissa ollut riippumatta siitä, onko äiti töissä vai ei. Ja töiden jälkeen on isän ehkä hiukka helpompi olla ja touhuta lapsen kanssa, jos kaikkia kotihommia ei jaeta tasan (mikä kai olisi reilua, jos kumpikin käy töissä). Meillä isä voi vaikka harrastaa lasten kanssa, kun ei koko ilta mene ruoanlaittoon ja pyykkeihin etc. Siis jos haluaa jotain ihmisryhmiä mollata, syy selvästi löytyy aina, oli miten järjetön hyvänsä. Isä on isä, vaikka lapsi viettäisi paljonkin aikaa äidin kanssa. Mikä siinäkin on vaikeaa...

tajutkaa nyt, että pointti on, että on myös muita vaihtoehtoja kuin se Amerikassa 1950-luvulla ihannoitu malli!!!

Hienoa että olette molemmat pystyneet olla lapsenne elämässä näin tiiviisti läsnä.Eihän se merkitse sitä että äidin suhde lapseen on identtinen isä-lapsisuhteen kanssa.Parasta kai on että olemassa molemmat ulottuvuudet.Merkitsee myös sitä että isät jotka eivät ole pystyneet olemaan yhtä lähellä lasta, koska hoitaneet kodin ulkopuolisen työn, pystyvät olemaan aivan yhtä tärkeitä ja hyviä isiä taaperoilleen.Hyvän isän kriteeri ei ole se että huolehtii mahdollisimman paljon lapsen hoivasta.

tällä logiikalla sitten varmaan myös työssäkäyvä äiti on "ihan yhtä hyvä äiti taaperolleen" kuin kotiäiti :)

että tässä mallissa sillä kotiäidillä olisi ihan hirveä työtaakka harteillaan! No eipä kuulosta houkuttelevalta, täytyy kyllä sanoa.

nytkö kotiäidit on pahiksia myös siksi, että he vievät isiltä mahdollisuuden olla lastensa kanssa?! Koti-isyys ei ole kovin kovassa kurssissa ollut riippumatta siitä, onko äiti töissä vai ei. Ja töiden jälkeen on isän ehkä hiukka helpompi olla ja touhuta lapsen kanssa, jos kaikkia kotihommia ei jaeta tasan (mikä kai olisi reilua, jos kumpikin käy töissä). Meillä isä voi vaikka harrastaa lasten kanssa, kun ei koko ilta mene ruoanlaittoon ja pyykkeihin etc. Siis jos haluaa jotain ihmisryhmiä mollata, syy selvästi löytyy aina, oli miten järjetön hyvänsä. Isä on isä, vaikka lapsi viettäisi paljonkin aikaa äidin kanssa. Mikä siinäkin on vaikeaa...

Minulla ei ole varsinaista uraa, tosin olen koulutustani vastaavassa työssä ja viihdyn hyvin. Työni on mielekästä vaikka välillä rankkaa ja työkaverini ovat ihania. Kotona olokin on ihan mukavaa enkä kaipaa töihin juuri nyt, mutta missään nimessä elämöni sisällöksi ei tule riittämään lasten ja kodin hoito seuraavat 7 vuotta. Tunnustan myös, että en oikein ymmärrä niitä, joille se riittää vuosikausiksi.



Nuorempi lapseni on nyt vuoden ja menen töihin, kun hän on 1v6kk eli samoihin aikoihin, kun menin töihin esikoisenkin kanssa. Syitä töihin menoon ei ole kyllästyminen kotona oloon vaan

1) Taloudellinen pakko ja tämä siis ehdottomasti tärkein. Elämme hoitovapaani aikana pahasti velaksi, joten töihin menemällä alamme maksaa näitä velkoja pois.

2) Olen huono kotiäiti. En jaksa pitää kotia siistinä eikä lasten kanssa puuhailla kaikenlaista kuin kausiluontoisesti. Ulkoillakaan ei joka päivä paitsi kesäisin, ja jos sataa vettä tai pakkaset paukkuvat, niin pysytään kyllä sisällä... Haluaisin olla sellainen supermamma, mutta kun ei niin ei, ja siksi haluan lapsilleni paremman aikuisen mallin. Töiden jälkeen jaksan kyllä olla energinen, ulkoilla, askarrella jne. mutta jostain syystä kotona ollessa vajoan sellaiseen pohjattomaan laiskuuteen, ja kaikki kotityöt ovat kuin tervan juontia...

3) Olen itse päiväkotilapsi 1-vuotiaasta lähtien enkä koe itseäni kovin traumatisoituneena. Isäsuhteeni on ajoittain hankala, äidin kanssa sujuu hyvin. Isäni on vaikea persoona. En usko, että tämän suhteen vaikeus millään tavalla johtuisi päiväkotivuosistani. :) Ei se päiväkotiaika ole minulle ollut koskaan mikään autuas taivas, mutta eräs ystäväni on kuvaillut yhtä vuotta päiväkodissa vuosien kotonaolon jälkeen elämänsä parhaaksi vuodeksi. Uskon, että sopiva tasapaino näiden asioiden välillä on hyväksi ja että lapsesta riippuu, viihtyykö hän päiväkodissa vai ei. Esikoiseni viihtyi. Toivon, että kuopuskin viihtyisi ja jännittää jo nyt, miten käy.



En ajattele, että kotiäitiys olisi jotenkin huonompaa tai hankalampaa vain siksi, että itselleni se ei ole kutsumus. Olisin kotona pidempään, jos meille olisi se taloudellisesti mahdollista (noin 2-vuotiaaksi saakka ainakin). Silti ihmettelen sitä, että joku saattaa haluta jäädä, jos ei nyt ihan loppuiäkseen niin ainakin vuosikausiksi jo isompienkin lasten (kouluikäiset) hoitajaksi kotiin. Ihmettelen sitä siksi, että koen, että omia taitojaan ja vahvuuksiaan pitäisi yleensä hioa jollakin alalla ja saada siitä tyydytystä, ja vaikka omien lasten hoito tuo varmasti tietynlaista tyydytystä äitinä, en usko, että se riittää naisena ja ylipäätään ihmisenä kenellekään. Sitten tietysti ymmärrän, jos tämä kotiäiti "harrastaa" jotain itselleen tärkeää esim. vetää iltaisin jumppia tai ompelee kestovaippoja myyntiin tai kavereille. Tuon toki ymmärrän, koska siinä on jotain omaa lastenhoidon lisäksi.



Monet korostavat täällä, että kotiäiti on pienempi paha yhteiskunnalle kuin työäiti, koska päivähoitopaikat ovat kalliita. Tämä on aivan totta. Mutta jos puhutaan vuosikausia kotona olevasta äidistä (esim 10 vuotta), muuttuu hän yhteiskunnalle tuottamattomaksi. Käyttäähän hän varmasti muitakin verorahoilla kustannettuja palveluja esim. teitä, kirjastoja, terveyskeskuksia, kerhoja ja lopulta sitä ilmaista peruskoulua, missä ne lapset ovatkin seuraavat 9 vuotta. Kuka ne kustantaa? Ei todellakaan se kotiäiti omista verorahoistaan.



Suomalaisten huoltosuhde on tällä hetkellä 1,7. Se tarkoittaa sitä, että yksi työsskävijä elättää itsensä lisäksi 1,7 ihmistä, siis sellaisia, jotka eivät käy töissä, opiskelevat, ovat koulussa tai tarhassa. Kotiäiti ei osallistu tuohon huoltosuhteeseen vaan on huollettava omien lapsiensa lisäksi. Sillä tavalla hän on tuottamaton yhteiskunnalle, vaikka säästäisikin yhteiskunnan rahoja päivähoidon suhteen. Päivähoitoa on kuitenkin suhteessa äärimmäisen vähän verrattuna esim. kouluun ja muihin palveluihin ihmisen elämänkaaren aikana.



Veikkaan, että sellainen kotiäitiys oman itsensä vuoksi suututtaa monia, koska ajatellaan, että tämä henkilö ei osallistu yhteisen hyvän luomiseen. On oikeasti aika hedelmätöntä jankuttaa, että kotiäidit säästävät päivähoitomaksuissa, kun esim. täysin lapsettomat säästävät eniten, kun ei tule edes niitä koulukulujakaan. Silti nämä lapsettomat maksavat verorahoistaan meidän lastemme päivähoidon ja koulutuksen. Täytyy myös muistaa, että me itse olemme saaneet aikanamme osamme hyvinvointivaltion palveluista. Ideana näillä palveluilla on se, että jonakin päivänä sitten näistä pienistä lapsista kasvaa niitä veronmaksajia.



Jos vaikkapa puolet Suomen äideistä päättäisivät alkaa toteuttaa itseään ja jäisivät kotiin esim 10 vuodeksi, olisi tilanne Suomen taloudelle katastrofaalinen. Ei auttaisi ne säästetyt päivähoitomaksut, kun rahaa pitää saada kouluihin, terveyskeskuksiin, sairaaloihin, teihin, vanhustenhoitoon, eläkkeisiin... Kansantalouden kannalta tuollainen päätös on itsekeskeinen, kun kuitenkin itse on lapsena käynyt neuvolassa, saanut lapsilisiä, ilmaisen peruskoulun, opiskeluihin opintotukea jne. mutta ei sitten osallistu näihin kustannuksiin veroja maksavana kansalaisena.



Mielestäni vihaisin saisi olla se lapseton työssäkävijä. Hän antaa yhteiskunnalle eniten ja taitaa olla se väheksytyin henkilö ainakin äitien keskuudessa.

se on alistamista. vinoutunutta vallankäyttöä.

Omalla kohdallani olen sen huomannut. Varsinkin kun en tarvitse mitään yhteiskunnan tukia. Joten minua ei pääse siitäkään syyttämään. Uskon että suurin osa äideistä haluaisi olla pienten lasten kanssa kotona, vaikka eivät sitä myönnäkään. Myös hyvin hoidettu koti ja tyytyväinen mies aiheuttaa joskus kateellisia letkautuksia.

ensinnäkin, sinä et ainakaan tällä palstalla juuri ikinä tyydy siihen, että sanoisit, että SINUA ei työntekko kiinnosta. AIna sinä sanot, että ketään muutakaan ei oikeasti saisi kiinnostaa, jos vaihtoehto on *velvollisuuden* hoitaminen lasten kanssa kotona. Että vain täysin tunnekylmiä äitejä kiinnostaa ura ja että se merkitsee aina lasten laiminlyöntiä. Jos tyytyisitkin vain oman valintasi kommentointiin, se ei minua pätkääkään kiinnostaisi. Mutta kun alat kommentoida myös minun valintojani, sanon että pysypä siellä omalla puolellasi tai minäkin kommentoin sinun valintaasi.



toisenakin, eivät ainakaan tällä palstalla kirjoittavat kotiäidit "tule toimeen vähemmällä", vaan joka välissä vaaditaan lisää tukea ja lisää rahaa ja vähemmä nveroja. Ne on sit mun maksettava. Tulisittekin toimeen omillanne, tai edes näillä nykyisillä tuilla, niin se ois musta ihan ok. Mut enempään mun rahat ei riitä, sen joudut kyllä hankkimaan itse. Menemällä töihin, jos ei ole kiinteistöjä myytäväksi!

Mielenterveyteni ei kestäis sitä, etten pääsisi pätemään ja sosialisoimaan kodin ulkopuolella.

heti töihin kun äitiysloma loppuu. Miten kunnat kykenevät järjestämään hoitopaikan sille lapsimäärälle ja varsinkin pienimmille vauvaikäisille. Mun valinta oli se, että jään vielä kotiin hoitamaan ainakin ensi syksyyn saakka tytärtämme, joka on nyt vajaan vuoden ikäinen.



Tää aihe nyt vaan tuntuu olevan ikuinen kiistakapula...Ne äidit, jotka vievät pienenä lapsen hoitoon, ovat huonoja äitejä joilla on vaan ura mielessä. Ne äidit, jotka jäävät kotiin hoitamaan lasta, ovat työtävieroksuvia lorvailijoita. Joten teitpä niin tai näin, olet huono äiti. On tää vaan mielenkiintoista. ;)

Eihän siihen mitään muuta syytä ole, kun ei se heitä mitenkään muuten koske eikä heihin vaikuta. Se on ainoa asia.



Olen itse tällä hetkellä töissä kodin ulkopuolella kun yritämme toista lasta, mutta kyllä minäkin myönnän että nyt kun meillä oma yritys on ja kunhan se saadaan kunnolla pyörimään niin en minä enää ole lähdössä ulkopuolelle töihin. Hoidan kotona laskutusta ja muuta mitä kotoa käsin voi hoitaa ja hoidan lapset kotona.

...no joo onhan se vähän niin, mutta tuskin mitkään verot laskisi vaikka äitejä menisi iso osa töihin. Vastaavasti tällöin sitä rahaa valtio ja kunnat tarvitsevat hoitopaikkoihin.



Eikä kukaan nyt joudu naapurin kotiäidin tukia suoraan maksamaan äidille :)



Samoin jos työssäkäyvä äiti sairastuu tai joutuu työttömäksi, tukia maksavat veroissaan kaikki muutkin.



Myös kotiäideiltä vähennetän verot!!!!!!!