Mitä se tarkoittaa, että pitää pystyä olemaan onnellinen ilman parisuhdettakin?

joka ei osaa olla hetkeäkään tyytyväinen ja onnellinen sinkkuna. Suhteen päätyttyä alkaa juoksemaan baareissa ja harrastuksissa ideana löytää uusi mies mahdollisimman pian. Kun mies löytyy (ja löytyy pian koska ystäväni on erittäin kaunis), ripustautuu epätoivoisesti tähän. Antaa kohdella kuin paskaa, ennemmin on huonossa suhteessa kuin yksin. Sekoittaa seksin rakkauteen.



Valitettavasti kaikenlaisten renttujen on helppo käyttää häntä hyväkseen koska ystäväni antaa heti ymmärtää että on saatavilla. Esim. kerran oli tavannut hyvän ja kunnollisen oloisen miehen, treffailleetkin muutaman kerran. Oli ihmeissään kun mies ei heti pyrkinyt hänen pöksyihinsä. Sitten yhtenä viikonloppuna vietti työpaikan tyttöjen iltaa ja oli baarissa tavannut jonkun rentun joka heti ehdottelemaan yhden illan juttua. Tämähän ystävälleni tarkoitti että mies on tosissaan hänen kanssaan ja haksahti rentun matkaan. Toinen mies (se kunnollinen) sai tietää tästä ja heidän treffailunsa päättyi siihen. Ystäväni ei missään vaiheessa tainnut ymmärtää että menetti mahdollisuuden hyvään parisuhteeseen, on tänä päivänäkin sitä mieltä ettei se mies ollut kiinnostunut kun ei vokotellut sänkyyn.



Surullista.

halusinkin kuulla, että pitäisi olla onnellinen ilman parisuhdettakin. Koska itse en ole. Se taas johtunee siitä, että mikään muu asia kuin mies ei saa tuntemaan minua kokonaiseksi ihmiseksi, vaikka jotkut muutkin asiat jonkinlaista iloa tuottavatkin. Tästä taas seuraa se, että olen miehistä hirveän riippuvainen, vaikken sitä heille näytäkään. Eli kun on vain yksi asia, mikä tuo kokonaisvaltaista onnea, niin sen menettämistä pelkää ihan kamalasti. Parisuhteeni koostuvatkin 90- prosenttisesti siitä pelosta, että minut jätetään, ja 10 prosenttia on sitä iloa (ne hetket, kun olen kulloisenkin miehen seurassa).

mutta yhtä onnellinen olen nyt parisuhteessa. Takana on 12 hyvää vuotta, eikä mitään varsinaisia kriisejä ole ollut. Joskus on ollut vaisumpia jaksoja (vauva-aika, väitöskirjan valmistuminen jne) mutta ei mitään sen kummempaa.

Mutta toisaalta, olen luonteeltani optimistinen ja yritän ainaa löytää kunkin elämäntilanteen hyvät puolet. Sinkkuna ollessa nautin esim. vapaudesta tehdä mitä haluan milloin haluan, nyt siitä että vierellä on ihminen jonka kanssa on vaan kivaa, sekä arkena että juhlana :)

En siis sanoisi että (pitkäkään) parisuhde välttämättä vähentäisi onnellisuutta, toki sellaistakin tapahtuu. Ja että onnellisuus enemmän kiinni itsestä kuin parisuhteessa olemisesta tai olemattomuudesta.

Yksin eläessään voi toteuttaa suurta kirjoa onnellistuttavia asioita, kun parisuhteessa aika ja voimat menevät paljolti sen parisuhteen hoitamiseen ja muut onnen tuojat jäävät vähemmälle. Parisuhde ei omassa eikä muiden elämässä näytä takaavan onnellisuutta. Aina on jotakin valittamista, ja isojakin kriisejä ajoittain. Kriisin tullessa parisuhteellinen onkin sitten jo todella naama valkoisena, kun muita tukijalkoja on vähemmän kuin yksin elävällä.

Jos omaa elämääni tarkastelen niin kyllä, olen ollut kaikkein onnellisin uusien parisuhteiden ensimmäisten vuosien aikana. Heti kakkoseksi menevät kuitenkin ne vuodet, kun olen elänyt yksin, mutta jo toipuneena erosta. Ne vuodet ovat olleet paljon parempia kuin normaali parisuhdearki, jota nyt elän. Ja tätä arkeahan meillä useimmilla riittää kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia, ellei vaihdeta puolisoa kuin paitaa.

Yksin elämiseen verrattuna pitkällä parisuhteella ei ole mitään muita etuja kuin lasten tuoma jatkuvuus. Eikä sitäkään aina. Mutta ymmärrän kyllä, että jos koko elämä täyttyy miehestä ja lapsista niin on vaikea kuvitella, mistä se täyttyisi jos eläisi yksin. Mutta kyllä se voi täyttyä vieläkin kivammista ja ennen kaikkea helpommista asioista.

Voin tehdä, mitä haluan, vaikka nukkua työpäivän jälkeen, lenkkeillä, kun sopii itselle, mennä teatteriin, tavata ystäviä jne. Siivoan niin usein kuin tahdon, laitan taulut minulle sopiviin paikkoihin.



En pelkää olla yksin.



Minulla on vapaus, ei tarvitse kuunnella miehen vaivojen valitusta, olla käytettävissä milloin mihinkin. Minua ei kiusaa miehen vaatteet, astiat tai lehtipinot pöydillä-



On henkistä tilaa, ei tarvitse lukea kenenkään ajatuksia.



Takana pitkä parisuhde, nyt nautin tästä vaiheesta.

en voi kyllä itsekään väittää, että parisuhde tekisi minut onnelliseksi, koska en ole onnellinen silloin kun mies ei ole näköpiirissä, koska muina aikoina pelkään hänen pettävän tai kohta aikovan jättää tms. Kuitenkin ilman miestä ei tunnu, että päivässä on mitään odotettavaa, koska eihän ne välttämättä petä tai jätä. Vaikka tiedän, että sama toistuu joka miehen kohdalla eikä kyse ole miehestä itsestään, vaan sen paikalla voisi olla kuka vain muukin mies, niin aina se kulloinenkin henkilö tuntuu maailman ainoalta.

en voi kyllä itsekään väittää, että parisuhde tekisi minut onnelliseksi, koska en ole onnellinen silloin kun mies ei ole näköpiirissä, koska muina aikoina pelkään hänen pettävän tai kohta aikovan jättää tms. Kuitenkin ilman miestä ei tunnu, että päivässä on mitään odotettavaa, koska eihän ne välttämättä petä tai jätä. Vaikka tiedän, että sama toistuu joka miehen kohdalla eikä kyse ole miehestä itsestään, vaan sen paikalla voisi olla kuka vain muukin mies, niin aina se kulloinenkin henkilö tuntuu maailman ainoalta.

minä olen ap

harrastuksia, ystäviä? Käytkö töissä?

en voi kyllä itsekään väittää, että parisuhde tekisi minut onnelliseksi, koska en ole onnellinen silloin kun mies ei ole näköpiirissä, koska muina aikoina pelkään hänen pettävän tai kohta aikovan jättää tms. Kuitenkin ilman miestä ei tunnu, että päivässä on mitään odotettavaa, koska eihän ne välttämättä petä tai jätä. Vaikka tiedän, että sama toistuu joka miehen kohdalla eikä kyse ole miehestä itsestään, vaan sen paikalla voisi olla kuka vain muukin mies, niin aina se kulloinenkin henkilö tuntuu maailman ainoalta.

harrastuksia, ystäviä? Käytkö töissä?

mutta en saa niistä kauheasti mitään irti. En ajattele, että jee nyt pääsen sinne ja tänne harrastukseen tai sitä ja tätä ystävää tapaamaan vaan teen kun on pakko.

tää on epätarkasti sanottu. Kaikille on varmaan selvää arkikokemuksesta ja tutkimuksetkin todistavat että läheiset ihmissuhteet lisäävät onnellisuutta.

Minusta tuolla tarkoitetaan, että ei saisi olla ihan hajonnut ja onneton ilman parisuhdetta. Eli vaikka ei olisi kovin onnellinen yksin, niin ei pitäisi olla murheen murtama joka ei pysty miettimään mitään muuta kuin kumppanin löytämistä joka sitten korjaisi kaiken.

Luulen, että tämä liittyy jotenkin minän eheyteen - ne jotka ovat eriytyneet vanhemmistaan normaalisti ja identiteetti on kehittynyt hyvin, pärjäävät myös yksin. Ne, joilla on jotain persoonallisuuden rakenteen ongelmia, eivät kestä yksin ja luulevat, että parisuhde korjaa asian ja tämä voi olla mahdolliselle parisuhteelle tuhoisaa.

Olisitteko te yhtä onnellisia, vaikka ette olisi ikinä olleet parisuhteessa ettekä tulisi olemaankaan? Jos lasten saamista ei lasketa. En vain ymmärrä tuota sanontaa, kun oletettavasti aika harva olisi onnellinen, jos ei olisi koskaan suhteessa toisen ihmisen kanssa. Silti tuota lausetta koko ajan toitotetaan.

Onnellisimpia ovat ne, joilla on paljon yhteisöllisyyttä eli muita aikuiskontakteja kuin oma puoliso. Muistelen että onnellisimpia ovat yksin asuvat naiset, toiseksi onnellisimpia parisuhteessa olevat miehet, kolmanneksi onnellisimpia yksinäiset miehet ja onnettomimpia parisuhteessa elävät naiset. Mutta viitettä en nyt tähän hätään ehdi etsiä kun olen töissä.

parisuhteessa tai yksinelävänä, niin parisuhteella on kuitenkin muita etuja, joiden vuoksi ihmiset tavoittelevat parisuhdetta.



Parisuhteessa on helpompaa saada lapsia kuin yksinelävänä. Parisuhteessa moni asia hoituu kätevämmin, vaikkapa niiden lasten hoitaminen. Parisuhteessa kahden tuloilla on myös mahdollisuus elää leveämmin, suuremmassa asunnossa, jne.



Tietenkään kukaan ei näiden asioiden vuoksi hakeudu parisuhteeseen, vaan kyllä se onnellisuus on edellytys parisuhteeseen ryhtymiseen. Eli onnellisuus on parisuhteen perusta. Mutta jos ajatellaan, ettei onnellisuudessa ole eroa, niin noissa muissa asioissa kyllä on. Eikä tuo lasten saaminen ole monelle edes kovin vähäinen noista asioita.

Minäkin tunnustan olevani onnellinen vain kun saan mieheltä (keltä milloinkin) rakkautta, ihailua tai välittämistä. :-(



Olen sinkku. En ole onnellinen. Enkä ole koskaan ollutkaan, muuten kuin hetkittäin. Olen aika lailla menettänyt jo toivoni rakkauden suhteen.



Vika on varmaankin pääosin minussa. Ja pohjimmiltaan lapsuudenperheen onnettomassa dynamiikassa ja tapahtumistaa, joista ei tässä sen enempää.



Olen ollut jo vuosia yksin. Elämäni on tyhjää, vaikka sitä millä täyttäisin. Nautin kyllä päivittäisasioista. Mutta parisuhderakkauden puuttuminen jäytää koko ajan sisälläni hirveästi.



Minun pitäisi olla vuosikausien terapiassa että voisin saada tämän sisäisen tyhjyyden korjattua. Ja sitä en aio enää tehdä. Niin moni asia elämässäni on niin pielessä, että kyllä tämä auto menee pikemmin romuttamolle kuin korjaamoon.

Voin tehdä, mitä haluan, vaikka nukkua työpäivän jälkeen, lenkkeillä, kun sopii itselle, mennä teatteriin, tavata ystäviä jne. Siivoan niin usein kuin tahdon, laitan taulut minulle sopiviin paikkoihin. En pelkää olla yksin. Minulla on vapaus, ei tarvitse kuunnella miehen vaivojen valitusta, olla käytettävissä milloin mihinkin. Minua ei kiusaa miehen vaatteet, astiat tai lehtipinot pöydillä- On henkistä tilaa, ei tarvitse lukea kenenkään ajatuksia. Takana pitkä parisuhde, nyt nautin tästä vaiheesta.

Miksi kaikkea tätä ei voi tehdä parisuhteessa... :) Itse olin koko aikuisikäni 18-27 vee sinkkuna koska en vaan löytänyt sellaista miestä joka veisi jalat alta ja jonka kanssa olisin onnellisempi kuin sinkkuna... Sitten se elämän rakkaus kolahti ja on pysynyt vierellä 4-vuotta ja olen ollut onnellinen. Mutta niin olin ennen tätä parisuhdettakin, tietenkin erilaiset asiat tuottavat nyt onnea mutta sinkkunakin ollessa oli taas sitten niitä toisenlaisia onnen aiheita. Mutta silti väitän että moni sinkku haluaisi löytää parisuhteen mutta se ei tarkoita sitä etteikö olisi onnellinen. Onnellinen voi olla vaikka kaipaakin jotain elämäänsä. Meillä kenelläkään ei ole kestävää elämäntilannetta jossa EI kaipaisi jotain. Mutta tietenkään en vaihtaisi takaisin sinkuksi onnellisesta parisuhteestani ja tämä vaan siksi että arvostan enemmän parisuhteen tuomaa onnea kuin sinkkuuden tuomaa.

vai jokainen on oman onnensa seppä?

Luulen, että tämä liittyy jotenkin minän eheyteen - ne jotka ovat eriytyneet vanhemmistaan normaalisti ja identiteetti on kehittynyt hyvin, pärjäävät myös yksin. Ne, joilla on jotain persoonallisuuden rakenteen ongelmia, eivät kestä yksin ja luulevat, että parisuhde korjaa asian ja tämä voi olla mahdolliselle parisuhteelle tuhoisaa.

asiassa tiedän, että kyse on tästä ainakin omalla kohdallani, olen kyllä tietääkseni eriytynyt vanhemmistani mutta haen ehkä miehiltä välittämistä ja huolehtimista, jota en ole vanhemmiltani saanut vaan päinvastoin. Parisuhde onnistuu kyllä, jos pystyy esittämään normaalia ihmistä mutta se vie hirveästi energiaa onnistuessaankin, mutta tiedän kyllä miten parisuhteessa kuuluu käyttäytyä enkä siis näytä pohjimmaisia tunteitani miehille. En vain saa itse suhteesta itse loppujen lopuksi paljoakaan.

asiassa tiedän, että kyse on tästä ainakin omalla kohdallani, olen kyllä tietääkseni eriytynyt vanhemmistani mutta haen ehkä miehiltä välittämistä ja huolehtimista, jota en ole vanhemmiltani saanut vaan päinvastoin. Parisuhde onnistuu kyllä, jos pystyy esittämään normaalia ihmistä mutta se vie hirveästi energiaa onnistuessaankin, mutta tiedän kyllä miten parisuhteessa kuuluu käyttäytyä enkä siis näytä pohjimmaisia tunteitani miehille. En vain saa itse suhteesta itse loppujen lopuksi paljoakaan.

siis saan kyllä mutta se suhteen tuoma stressi kuitenkin tekee minut varmaan onnettomammaksi kuin mitä olen sinkkuna. Kuitenkin sitä suhdetta silti koko ajan kaipaa. Ristiriitaista.

Voin tehdä, mitä haluan, vaikka nukkua työpäivän jälkeen, lenkkeillä, kun sopii itselle, mennä teatteriin, tavata ystäviä jne. Siivoan niin usein kuin tahdon, laitan taulut minulle sopiviin paikkoihin. En pelkää olla yksin. Minulla on vapaus, ei tarvitse kuunnella miehen vaivojen valitusta, olla käytettävissä milloin mihinkin. Minua ei kiusaa miehen vaatteet, astiat tai lehtipinot pöydillä- On henkistä tilaa, ei tarvitse lukea kenenkään ajatuksia. Takana pitkä parisuhde, nyt nautin tästä vaiheesta.

Miksi kaikkea tätä ei voi tehdä parisuhteessa... :)

Ehkä se on tuo oman henkisen tilan pienuus parisuhteessa. Jos katson tv:tä, mies haluaisi katsoa. Jos tulen koneelle, mies kysyy, milloin hän pääsee. Jos lähden ulos/lenkille/ystävien kanssa jonnekin, mies kysyy, kuinka kauan aion olla. Jos haluan viettää iltaa yhdessä ja kerron siitä, mies aikookin salille. Jos haluan sisustaa kotia, mieheltä pitää kysyä mielipidettä, emmekä pääse kompromissiratkaisuun. Sinkkuna voisin itse päättää ja tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu.

Ehkä se on tuo oman henkisen tilan pienuus parisuhteessa. Jos katson tv:tä, mies haluaisi katsoa. Jos tulen koneelle, mies kysyy, milloin hän pääsee. Jos lähden ulos/lenkille/ystävien kanssa jonnekin, mies kysyy, kuinka kauan aion olla. Jos haluan viettää iltaa yhdessä ja kerron siitä, mies aikookin salille. Jos haluan sisustaa kotia, mieheltä pitää kysyä mielipidettä, emmekä pääse kompromissiratkaisuun. Sinkkuna voisin itse päättää ja tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu.

parisuhteessa voi olla asumatta yhdessä.

Ehkä se on tuo oman henkisen tilan pienuus parisuhteessa. Jos katson tv:tä, mies haluaisi katsoa. Jos tulen koneelle, mies kysyy, milloin hän pääsee. Jos lähden ulos/lenkille/ystävien kanssa jonnekin, mies kysyy, kuinka kauan aion olla. Jos haluan viettää iltaa yhdessä ja kerron siitä, mies aikookin salille. Jos haluan sisustaa kotia, mieheltä pitää kysyä mielipidettä, emmekä pääse kompromissiratkaisuun. Sinkkuna voisin itse päättää ja tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu.

parisuhteessa voi olla asumatta yhdessä.

Muttei mielestäni enää silloin, kun on lapsia..