Läheiseni on tuomittu lasten seksuaalinen hyväksikäyttäjä, haluatko kysyä jotain?
Kommentit (35)
Ajatteletko etteivät nuo teinit ole oikeita uhreja vaan olleet mukana vapaaehtoisesti tms?
päästä lapsiaan moisen ihmisen lähelle ilman jatkuvaa valvontaa. Ei vaikka kuinka henkilö tuntuisi olevan parantunut. Mitään takeita siitä, etteikö homma toistuisi ei ole eikä tule. Ja omat lapset tulee aina ennen pedoja.
Ajatteletko etteivät nuo teinit ole oikeita uhreja vaan olleet mukana vapaaehtoisesti tms?
syyllisiä ja teon tekijä se oikea uhri. Tekijä vaan houkuteltiin seksiin alaikäisen kanssa.
Johan se huomattiin sen radiojuontajan tapauksessa, äijässä ei monen mielestä ollut mitään vikaa, tytöt vaan oli pahoja ja houkutteli aikuisen miehen pahuuden tielle. Ei tuo tainnut itsekään tajuta tehneensä mitään väärää.
Ettei meillä muuten olis tässä sen samaisen hepun uusi tyttis ap:nä?
että siitä häntä ei ole tuomittu. Pedofilian rajat kulkee nuoremmissa. Kyseessä oli kolme nuorta. Tapahtumien välillä oli aikaa, mutta sijoittui muutamaan vuoteen. Tutkinnassa kaikki tuli ilmi, jolloin tuomio tuli kaikista tapauksista.
Minulla on kolme lasta, kaksi tytärtä. Kun tämä tapaus tuli ilmi, vaadin nähdä asiaa koskevat pöytäkirjat (kyllä, vaikka asia oli salainen) koska halusin tietää totuuden. Jos tapaukseen olisi liittynyt pienet lapset, en tiedä olisinko voinut sulatella asiaa. Toki 15vuotiaat ei rikosta poista, en sitä hyväksy. Tapahtunut on mielestäni väärin ja ällöttävää. Sen vuoksi käytin uhrien kohdalla sulkuja, koska keskustelussa aiemmin viitattiin lasten raiskaamiseen. Pakottamista ei tapahtunut, joten nuoret eivät olleet siinä merkityksessä "uhreja". Uhreja toki minun mielestäni, en missään nimessä väheksy asiaa! Olen käyttänyt monia viikkoja taivutellessa ajatuksiani läheiselleni ja selvittänyt naisena sekä äitinä, että miten hänen käytöksensä on nuoria voinut traumatisoida ja miksi se on niin väärin.
Hän kokee syyllisyyttä, varmasti lopun elämänsä. Terapian kautta kun tervehtyy, syyllisyys kasvaa. Ei minulla ole takeita onko hän täysin parantunut tai tuleeko koskaan olemaan. Ei hän tiedä sitä itsekään.
Ja olette siinä oikeassa, ikinä ei voi tietää. En minä päästäisi tätä miestä tyttärieni kanssa viikonlopuksi mökille. Vielä ei ole tullut tilanteita jolloin he kohtaisivat ilman muiden läsnäoloa, tuskin tulekaan. Olen kyllä alitajuntaisesti varuillani, mutta en ole sen vuoksi katkaissut välejä.
Minä suhtauduin hänen kaltaisiin rikollisiin vuosia aiemmin samoin kuin moni muu: yhteiskunnan pohjasakkaa, roskaa, iljettävyyksiä. Tilanne minun kohdallani muuttui, kun ihminen josta ei voisi koskaan kuvitellakaan pidätetään. Tilanne muuttui sillä tavalla, että aiemmin ajattelin etten voisi ikinä olla tekemisissä tuollaisen rikollisen kanssa, mutta tilanteen tullen en tiennyt haluanko hänet hylätä. Hänen katumus, syyllisyys, itsensä vihaaminen, henkinen hajoaminen, se on ollut valtavaa. Kaikilla lasten seksuaalisilla hyväksikäyttäjillä ei tuollaisia tuntemuksia välttämättä ole, eivät ne sairaimmat pedofiilit tunne mitään.
ap
Tämä aloitus olisi voinut olla monilta osin hyvän ystäväni kirjoittama.
Uskokaa nyt vain, että ihan oikeiden ihmisten lähipiirissä on ihan oikeita pedofiileja.
Ajatteletko etteivät nuo teinit ole oikeita uhreja vaan olleet mukana vapaaehtoisesti tms?
syyllisiä ja teon tekijä se oikea uhri. Tekijä vaan houkuteltiin seksiin alaikäisen kanssa.
Johan se huomattiin sen radiojuontajan tapauksessa, äijässä ei monen mielestä ollut mitään vikaa, tytöt vaan oli pahoja ja houkutteli aikuisen miehen pahuuden tielle. Ei tuo tainnut itsekään tajuta tehneensä mitään väärää.
Ettei meillä muuten olis tässä sen samaisen hepun uusi tyttis ap:nä?
Nämä nuoret olivat olleet halukkaita seksiin, eli heitä ei pakotettu. Se ei tee mielestäni heistä millään tasolla syyllisiä, koska aikuisen ihmisen tulee ymmärtää mikä on sallittua ja mikä ei. Nuoret tässä tapauksessa ovat olleet uhreja ja aikuinen mies rikollinen. Minä en näe tässä mitään epäselvää, enkä puolustele läheistäni. Nuoret eivät kuitenkaan olleet uhreja siinä merkityksessä, että heidän olisi raiskattu tai pakotettu seksuaaliseen kanssakäymiseen. Vaikka he olivat tapahtumassa mukana vapaaehtoisesti, niin kyllä he ovat kokeneet vääryyttä, olleet uhreja ja oikeutettuja vaatimaan mieheltä korvauksia ja tuomiota.
Jos joku väittää, etteikö 15vuotias olisi aikuisen miehen kynsissä uhri, on tapahtunut ollut vapaaehtoista tai ei, niin kyllä silloin ihmisen ajatusmaailmassa on korjattavaa.
Haluan siis korostaa tällä sitä, etten minä väheksy miehen tekemää rikosta tai puolustele sitä nuorten halukkuudella. Nuoret eivät ole tehneet rikosta, mies on tehnyt ja siitä saanut ansaitsemansa tuomion.
ap
kysyisin mielummin asianomistajalta..!
Minä olen työssäni hoitanut hyväksikäytettyjä nuoria. Siitä tosin on jo aikaa, mutta silti voin sanoa, että asia on mutkikkaampi kuin sivulliset oivaltavat. Tässä pari seikkaa:
Hyväksikäyttäjän ja hyväksikäytetyn suhde on yleensä monitahoinen. Hyväksikäytetty tuntee inhoa tekoa kohtaan ja vihaa ja pettymystä tekijää kohtaan. Siitä huolimatta hän ei välttämättä halua katkaista välejään hyväksikäyttäjäänsä, ellei tämä ole muutoin vieras tai etäinen.
Hyväksikäytetty tuntee usein syyllisyyttä. Näkemykseni mukaan hänen syyllisyydentunteensa syvenee, mitä enemmän hänen viattomuuttaan vakuutellaan. Syyllisyydestä pääseminen on vaikeaa, eikä monikaan näytä tajuavan, että sitä ei saa selittää pois. Kyse on siis siitä, että syyllisyyden tunteen olemassaolo pitää hyväksyä, vaikka sitä pitäisikin aiheettomana.
Yhteiskunnan toimet ja ympäristön suhtautuminen eivät myöskään ole aina erityisen rakentavia. On tietenkin asiallista, että hyväksikäyttäjän toiminnan jatkaminen estetään. Ja jossakin tapauksessa hyväksikäyttäjä voi muuttua. (Tuossa ylempänä joku raivosi, ettei pedofiili muutu ikinä. Kyllä jotkut ihmiset muuttuvat. Yleensä ihmiset väittävät voivansa itse muuttua. Esimerkiksi väitetään, että viinanjuonti voidaan lopettaa milloin vain. Sen sijaan toiset ihmiset ollaan valmiita tuomitsemaan ikuisesti epäkelvoiksi.)
Oikeastaan tekijän kannalta yhteiskunnan toimet ovat suhteellisen johdonmukaisia. Vaan entä hyväksikäytetyn? Omia käytetyksi tulemisen kokemuksia ei juuri kannata mennä jakamaan. Monilla ei ole valmiuksia kohdata niitä rauhallisesti (kuten tässäkin keskustelussa näemme). Joidenkin reaktioiden päämotiivi taitaa olla tirkistely, sosiaaliporno ja kauhistelu. Tai kärjistäen: oman erinomaisuutensa osoittaminen. Uhrin kannalta kauhistelu ja tirkistely ovat vain ja ainoastaan pahaksi. Se ei auta lujittamaan luottamusta itseensä tai toisiin, pikemmin päin vastoin.
En kannata ajatusta, että hyväksikäytön ongelmaa pitäisi hyssytellä. Toisaalta näyttää olevan ihmisiä, jotka hyväksikäyttävät ongelman olemassaoloa ja siitä käytävää keskustelua. Mitähän heistä pitäisi ajatella?
ikäinen tekijä on? missä hän tutustui uhreihinsa? työskentelikö hän jollain alalla mikä mahdollistaa kontaktit tämän ikäisiin nuoriin vai liittyykö johonkin harrastukseen? oliko hän itse ihastunut/rakastunut tyttöihin ja oliko kyse "seurustelusta" vai täysin seksuaalisesta kiinnostuksesta? onko miehellä perhettä tai aikuista seurustelukumppania? Mikä sinun suhteesi on tähän mieheen? oletteko sukua?
olen tuntenut hänet syntymästäni asti ja olemme siten olleet läheisiä koko elämämme. Meillä on ystävyyssuhde. Miehellä oli vaimo, tapauksesta johtuen ei enää.
Mies oli tekojen alkaessa 35vuotias. Ulkonäöltään ikäistään nuoremman oloinen. Varsin "tavallinen" mies. Ihastumisesta/rakastumisesta ei ollut kyse, nuoriin syntyi kontakti seuranhakupalstan kautta. Seuran haku alkoi avioliiton mennessä huonosti (asumisero). Kyse oli pelkästä seksuaalisesta kiinnostumisesta ja tapahtumat oli kertaluontoisia. Nämä uhrit olivat ulkonäöllisesti ikäänsä vanhemman oloisia, mistä johtuen mies sanoi, ettei osannut ajatella heitä lapsina. Kelvoton "selitys" se mielestäni on, ottaen huomioon, hän on ollut iästä tapahtumien aikaan tietoinen.
ap
todella kuvottava! Tuossa ei kyllä pahemmin ole selittelyille varaa, kerran on ihan tarkotuksella sinne palstoille lähteny hakemaan niitä tyttöjä ja vielä useemman kerran! Se vielä ihmetyttää että mikä sua pitää yhteydessä tähän mieheen? Kuinka voit vielä suhtautua siihen ihmiseen luontevasti vai oletko kuitenkin jollain asteella hyväksynyt miehen teot?
muistathan pitää huolta omista tyttäristäsi??
Kerrotko tätä tarinaa kevyenä anekdoottina illanvietoissasikin?
ja pidän sitä itsekin kuvottavana. Tapauksen tullessa ilmi pitkän aikaa mietinkin, miten suhtaudun asiaan. On tämä ollut vaikea asia minullekin. Mies ei lähtenyt seuraa hakemaan sillä ajatuksella että haluaisi juuri nuoria. Oli tapaillut ikäisiäänkin. Eli nuoret eivät olleet syy palstoille menossa. Mutta, ei sillä palstalle menon syyllä merkitystä, kun loppu tulos oli rikos. Aikuisella on vastuu.
Kyllä, minunkin mielestäni kuvottavaa. Olen nähnyt miehen hyvät puolet, hän on tästä rikollisuudestaan huolimatta myös hyväkin ihminen. Hänen oma suhtautumistapansa asiaa kohtaan ratkaisi minun haluni olla häneen yhteydessä. Hän ei missään vaiheessa syyllistänyt nuoria, oli haluakas terapiaan sekä koki olevansa tuomion saaneena täysin oikeassa paikassa. Hän ymmärsi omat virheensä sekä hänessä olevat viat. Jos hän ei olisi näitä huomioita tehnyt, en olisi voinut yhteydenpitoa jatkaa. Mutta oli se shokki ja hetkittäin koen sen suhteen suuria ristiriitoja vieläkin.
Olemme olleet ystävinä kymmeniä vuosia. Se minut pitää yhteydessä mieheen. Ja tunnen voivani häntä auttaa. Jos läheisten ja ammattiauttajien tuki ja apu pitää hänet pois vastaavista rikoksista tulevaisuudessa, niin silloin minunkin tuella on ollut jotain merkitystä. Tottakai hän on itse vastuussa paranemisestaan ja tulevaisuudestaan, mutta vankila on näkemäni perusteella niin rankka paikka, että haluan edes yrittää auttaa häntä takaisin jaloilleen. Jos minä katkaisisin siteeni häneen, se ei auttaisi mitenkään.
Tämä tapaus on minua kasvattanut myös äitinä. Ja toki, yritän pitää huolta omista tyttäristäni. Toinen heistä lähestyy ikää, jolloin seksi alkaa kiinnostamaan. Olen puhunut hänen kanssaan seksistä ja mikä on sopivaa. Haluan kasvattaa hänet, että hän ymmärtää ettei aikuisten miesten kanssa pelehtely ole sallittua. Siihen ei saa suostua eikä sitä itse ehdotella. Nuorten tulee ymmärtää ettei aikuisten miesten tarpeet ole heitä varten. Aina ei voi luottaa, että se aikuinen olisi oikeasti "aikuinen" ja järkevä, näitä sairaita ihmisiä varmasti löytyy joka kylästä.
En ole enää sinisilmäinen nuorten ympärillä tapahtuvista asioista, toivottavasti moni muukin äiti heräisi.
ap
onko tämä sinun mielestäsi hauskaa?
Ilmeisesti linjan päässä on ihminen joka ei ole joutunut näitä asioita elämässään koskaan kohtamaan, helppo silloin on tulla virnuilemaan.
Herätin tämän keskustelun siksi, että tämä on monille ihmisille vaikea aihe. Aihe, josta ei puhuta. Ei edes illanvietoissa.
Ehkä juuri sinäkin olet saattanut olla minun illanvietoissani, mutta et ole ollut tietoinen siitä seksuaalirikollisesta, joka samassa pöydässä kanssasi on istunut. Juuri siksi, että siitä ei puhuta.
ap
toki voi häkki heilahtaa jos tämä mies on vaaninut jotain yläasteikäisiä ja harrastanut seksiä useamman kanssa. Onko sinulla ap tytär? Jos on niin minkä ikäinen? Hiukan haiskahtaa, että tämä läheisesi on tuomittu pedofiili ja toteat ettet usko että lapsesi ovat vaarassa, yäk koko juttu..