Jep, ekaluokkalaista tyttöäni oli sitten "sekstattu" tänään....
2 poikaa samalta luokaltaan oli "sekstannut" tyttöäni. Tyttö soitti koulun jälkeen ja kertoi vähän innoissaan, että X ja X olivat sekstanneet häntä. Kun leikin tyhmää, että mitä ne pojat siis tolivat tehneet, niin tyttö demonstroi, että X oli tullut ihan kiinni ja tehnyt edestakaisia lantioliikkeitä.
Miten tähän pitäisi suhtautua? Sanoin vain, että ne on aikuisten juttuja, joita lasten ei kuuluisi tehdä.
Kommentit (44)
puristellut kenenkään persettä, eikä kiinnostunut luokkakavereidensa pillukarvoista ja tisseistä.
Meillä kaksi tokalauokkalaista poikaa ja yksi kolmas luokkalainen. Niillä alkaa olla jo tissijutut yms.
Kuulemma yhellä luokkalaisella tytöllä on jo pimppakarvoja ja tissit isommat kuin teineillä. Mies kertoi, että oli alkanut 8 vuotiaana jo kattelemaan pari vuotta vanhempien tyttöjen pyllyjä.Seksuaalinen kiinnostus herää varhain. Tuosta vois sanoa kaikille lapsille ilman sarvia ja hampaita, että ei oo lasten puuhaa ja tosiaankaan sopivaa käytöstä.
et puutu tuohon?
Meillä kaksi tokalauokkalaista poikaa ja yksi kolmas luokkalainen. Niillä alkaa olla jo tissijutut yms.
Kuulemma yhellä luokkalaisella tytöllä on jo pimppakarvoja ja tissit isommat kuin teineillä.
"Alkaa olla tissijutut", häh? Sekö on hienoa ja hyvä juttu sitten? Uskomatonta!
Miten suhtautuisit vastaaviin juttuihin tytöltä? Varmaan kauhistuneena... Mutta "pojat on poikia", olet vain sitä mieltä että "tissijutut" kuuluu asiaan poikien kohdalla, että heistä kasvaa kunnon miehiä??
keskustelemala siitä, missä kulkee jokaisen yksityisyyden raja ja mitä paikkoja on lupa kosketella ja millaisissa tilanteissa.
Harmittaa, että lapset kyllästetään jo varhain seksillä ja asioilla, joita heillä ei ole vielä valmiuksia käsitellä ja kohdata. Salatut elämät- syndroomaa, valitettavasti.
On puututtava. Lääkärileikit on vähän eri kuin että "minua sekstattiin". Eikä niitä lääkärileikkejäkään kai eskarissa leikitty.
Tutun eskarissa tytöt jakavat keskenään pusuvuoroja parhaimman näköisille eli söpöimmille pojille. En tiedä tarkemmin, mutta kuulemma söpöimmille pojille on jonoa. Tyttöjen keksimää, en tiedä mitä pojat itse ajattelevat. Tuohonkin ja vastaaviin pitäisi puuttua. Toiset ehtivät olla arvottamisen kohteita myöhemminkin kuin 6v.
Ja EI, ei ekaluokkalaisten kuulu vielä tietää tuollaisia sanoja tai ainakaan osata leikkiä sellaista.
Opettaja voi sitten miettiä, miten ottaa asia esille.
tuollaisista asioista. Kyllä me ainakin tiedettiin 70-luvulla ekaluokalla seksistä jo vaikka mitä. Tilannetta kannattaa tarkkailla, mutta ei ehkä tehdä kärpäsestä härkästä.
mutta sen sanon, että me jo 1-luokkalaisina tyttöjen kanssa hinkkailtiin toisiamme ihan pinpat paljaina, ja silti minusta on kasvanut erittäin normaali ihminen seksiasioissa. Menetin neitsyyteni 16-vuotiaana vakituisessa seurustelusuhteessa (vaikka tilaisuuksia oli tullut jo lukuisia) ja sen jälkeen olen ollut vin yhden muun kanssa yhdynnässä, olen nyt 20-vuotias.
Ainoa, mikä mua tuossa ihmetytti, oli tuo, että tyttö kertoi tuosta asiasta noin avoimesti, sillä minua ainakin lapsena hävetti kyseinen käytös, enkä halunnut, että äitini saa siitä tietää, ja sitten tuo sana "sekstaaminen". Me ei edes puhuttu siitä, mitä me tehdään, me vain tehtiin sitä, koska se tuntui kivalle. No, "nussiminen" -sanan taisi joku minulle opettaa jo 1. luokalla.
jonku pitää opettaa poikiakin, ei ne saa mitä tahansa tehä. JA tyttösikin on hyvä tietää, että hänelle ei saa mitä tahansa tehdä. Mut tollasia ne oli pojat ekalla jo 20v sitten. viatonta leikkiä se silti on ja tuskin tietävät pojatkaan ihan tarkkaan mitä tekevät.
Opettajalle kertomisessa kannattaa olla varovainen ja ainakin miettiä miten asiasta kertoo. Jos sattuu olemaan ammattitaidoton pelle, niinkuin aika monet opettajat on, saattaa tyttösikin joutua turhaan kärsimään sekä koulukavereiden että opettajien toimesta.
Ja EI, ei ekaluokkalaisten kuulu vielä tietää tuollaisia sanoja tai ainakaan osata leikkiä sellaista. Opettaja voi sitten miettiä, miten ottaa asia esille.
katsos kun on telkkarit ja kaverit ja kavereiden kaverit jne.. jos sinä olet varjellut lastasi näiltä asioilta, niin älä unohda ettet suinkaan ole ainoa tietolähde tässä maailmassa.
Entapa muutaman vuoden paasta, vaikka yla-asteella. Se on ihan ok pojille tulla "sekstaamaan" tyttoa, kun ovat siihen jo ekalla ja tokalla tottuneet ja oppineet? Jotkut asiat vaan ei ole ok, iasta riippumatta.
Kylla mun mielesta tuosta pitaisi puhua noille pojille.
Entapa muutaman vuoden paasta, vaikka yla-asteella. Se on ihan ok pojille tulla "sekstaamaan" tyttoa, kun ovat siihen jo ekalla ja tokalla tottuneet ja oppineet? Jotkut asiat vaan ei ole ok, iasta riippumatta.
Kylla mun mielesta tuosta pitaisi puhua noille pojille.
Ja jättänyt asian sitten sikseen, jos se jää siihen kertaan.
soittaisin opettajalle ja juttelisin asiasta, ettei jää vaivaamaan. Sitten keskustelisin tyttöni kanssa aiheesta.
Ja joo, et tartte pornoa näyttää. Ihan riittää kun kertoo lapselle, ettei toisen "uikkarialueelle" kosketa. Sen voi kertoa jo kaksivuotiaalle lapselle. Näin oppii kunnioittamaan toisen henkilökohtaista aluetta ja suojelemaan itseään.
Sinäkö kerrot pienelle lapselle mitä sekstailu on? Meillä on sanottu lapselle pienestä pitäen että kukaan ei saa koskea tietyille alueille, mutta ei mitään sekstailu sanaa ole käytetty. Joten meidän tyttö olisi kyllä ollut täysin tietämätön mitä sekstailu tarkoittaa. Siitä ei todellakaan tarvitse vielä tuon ikäiselle puhua!
Mulla on käynyt samalla tavalla eli siis että 5v tyttöäni oli "sekstattu" eli päiväkodin nukkumishuoneessa oli kaksi poikaa tullut "panemaan" väkisin
Ala-asteella 3.luokalla luokkamme tyttöä puristeltiin takapuolesta yms. Häntä se ahdisti aivan hirveästi, opettaja sanoi: Pojat on poikia.
No ei kyllä tarvitsis olla huolissaan, kun tyttö ei itsekään ollut eikä mitään sen kamalampaa tapahtunu!
Kyllä itsekin pienenä leikin seksiä kavereiden kanssa, ei siinä mitään pahaa ole jos lapsi itse ei siitä ahdistu. Ei se tarkoita sitä että vuoden päästä oltais tositoimissa...
Kyllä on ihan normaalia meininkiä. Suurin osa lapsista on leikkiny varmaan lapsena jos jonkin näkösiä lääkärileikkejä. Omat barbiet ainakin harrasti seksiä ala-asteikäsenä. Niin ja meen luokalla oli poika, joka oli "seksirapu". Se siis käveli jalat edellä, kädet maassa, vatsa kohti taivasta ja tuli hinkuttanaan tyttöjen jalkoja haaruksellaan ja hoki "seksirapu tulee". Tytöistä tää oli ällöä ja juoksi kikattaen karkuun...
Mitäs luulette että käy tytölle kun menevät yläasteelle ja alkavat oikeasti käsittää asioita? Joku pojista muistaa että "Ainiin aada-Iivari sekstaili jo tokaluokalla! Teki vielä kahden kanssa!" Ja siitä se juttu paisuu kun ei tiedetä mitä oikeasti tapahtui. On maine menny koulussa ja luultavasti kiusataan. varsinkin jos asialle ei tehdä mitään tai sitä tapahtuu uudestaan
olla huolissaan tuollaisesta! Ei ole normaalia!