TS:Tutkijat arvostelevat rajusti suomalaista kotihoidon tukijärjestelmää, mutta entä lapsen etu?

Mutta tietysti siltä osin totta, että ei tuosta puolesta kamalasti puhuta, ja tottahan siitäkin pitää käydä keskustelua.



Mutta hyvä huomo ap:ltäkin, että jos puhutaan pelkästä äitien urakehityksestä unohtaen paletin kokonaisuus, joka sisältää lapsen näkökulman, niin keskustelu jää liian yksipuoliseksi. Ja olihan tuossa lapsen edusta se näkemys, että osa lapsista jää vaille varhaiskasvatusta. Siinä kyllä nähdään päiväkodin tarjoama varhaiskasvatus aika ruusuisesti. Ja esikouluahan käyvät nykyään lähes kaikki lapset, joten ei Suomessa niitä varhaiskasvatusta vaille jääviä ole juurikaan.

Lapset on unohdettu täysin. Minä uskon, että kotihoidontuki parantaa lasten ja naisten asemaa. Ilman sitä kotona lapsiaan hoitavan asema olisi vielä huonompi.

Paperilla lastenhoito ja varhaiskasvatus kyllä toimii. Valitettavasti käytäntö on aivan toista ylisuurissa ryhmissä liian vähällä ja epäpätevällä henkilökunnalla.

Monikaan ei ole kymmentä vuotta kotona. Kotihoidontukeahan saa vain kolmivuotiaaksi ja lapsia on perheissä keskimäärin alle 2.

Ensinnäkään nuo tuet eivät ole ollenkaan sukupuolisidonnaisia, joten on turhaa valittaa sukupuolten välisestä epätasa-arvosta. Jos naiset keskimäärin useammin valitsevat kotona olon, ei se ole epätasa-arvoa, koska ainakin minulla on se käsitys, että harvemmin mies painostaa jäämään kotiin, kyllä se nainen itsekin haluaa, tai pitää sitä tärkeänä.



Itse olen ollut yhdeksän vuotta kotona, mutta myös vuosia työelämässä, ja olen akateemisesti koulutettu. Tuttavapiirissäni on paljon koulutettuja naisia, jotka ovat hoitaneet lapsia vuosia kotonaan, ja silti myös tehneet siinä välissä tai sen jälkeen koulutustaan vastaavaa uraa. Sen verran malttia se tietysti vaatii, että hankkii sen kunnon koulutuksen, ja työkokemustakin ennen lapsia, mutta eiväthän muutkaan uraansa ilmaiseksi saa.



Lisäksi minulla ei ole köyhyyden uhkaa, koska aviopuolisoni on tehnyt töitä samalla, eikä meillä ole avioehtoa, joka eron sattuessa rajaisi minulta pois yhteistä omaisuutta. Tässä suhteessa tietysti joillakin ihmisillä on ajattelun paikka, ovatko yhteiset lapset oikeasti yhteisiä, eli onko työssäkäyvän puolison palkka perheen elatukseen tulevaa, vai työssäkäyvän omaa. Meille on ollut aina selvä, että perhe on perhe, mutta täällä kyllä kuulee joskus jotain muutakin.

Kotona oleva nainen syrjäytyy työelämästä helpommin. Vaikka palstaäidit ovat tietenkin 20 vuotta kotona, hyvissä varoissa ja palaavat huippupaikalle, enemmistön todellisuus on muuta. Pitkään kotona ollut äiti jää huomattavan usein työttömäksi kotiäitiyden jälkeen, tätä on tutkittu.

Mitä olen seurannut mun lähipiirini mammoja, niin moni tekee lapsia sen takia, että saa ITSE olla kotona. Eli kyllä muutaman vuoden kotona oleminen aiheuttaa sen, ettei enää uskalla siirtyä työelämään. Sitten sitä ollaan niiiiin lapsirakkaita, että niitä täytyy tehdä aina lisää kolmen vuoden välein. Mitäs jos miehet haluaisikin olla kotona hoitamassa lapsia. Eräskin työssäkäyvä perheenisä hoitaa kaikki perheen raha-asiat ynnä muut, kun vaimo tuntuu olevan ihan ulalla oltuaan kotona reilusti yli kymmenen vuotta.

ainakin ymmärrän sen, että kun olen valinnut kotiäitiyden, pakostakin "syrjäydyn" työelämästä. En varmasti pääse kovin helposti töihin kun tulee sen aika, että sinne aion yrittää. Taatusti vaatii lisäkoulutusta ja kovia ponnisteluja. Sen olen ottanut huomioon valintani tehdessäni.



Olen kuitenkin halunnut suoda lapsilleni mahdollisuuden kasvaa lapsuus kotona, ilman päivähoitoa. Nautin itsekin tästä kotiäitiydestä, että tämä ei ole mikään uhraus.



Tuossa linkissä oli kyllä todella unohdettu lasten näkökulma asiaan. Aika yksipuoleinen ajattelutapa.



En usko, että kovin suuri prosentti on kotona sitä kymmentä vuotta. Itselläni menossa kahdeksas ja vielä on vuosia edessä tätä kotiäitiyttä.



En pelkää tulevaisuutta, että jäisin kokonaan vaille töitä sitten joskus. Uskon, että uudelleen kouluttautumalla silläkin saralla melko varmasti onnistaa. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt. Kukaan ei tulevaisuudesta varmasti tiedä. Uskon kuitenkin, että tämä on se oikein vaihtoehto meidän perheelle. Toisille sopii toisenlainen.

on pitkälti lasten kanssa olemista. Esim Englannissa kotiäidit vievät jo kolmivuotiaat päiväkerhoon jopa neljänä päivänä viikossa esim aamupäivän ajaksi. Siellä tämä on hieno asia, lapselle annetaan mahdollisuus olla toisten lasten kanssa. Suomessa taas tästä äitejä syyllistetään, kun ovat "laiskoja", eivätkä viitsi hoitaa lasta itse.

Puhutaan alentuvasti jopa virikelapsista, vaikka monissa muissa maissa lapset eivät voi missään tapauksessa olla kotona enää täytettyään 3 vuotta. Suomessakin pitäisi saada kaikki kolmivuotiaat kotoa pois ainakin puolipäiväkerhoon. Osa tietysti jo on, mutta osa lapsista ei tosiaan näe muita lapsia vaan joutuu olemaan äitinsä kanssa päivät pitkät, ehkä kerran viikossa voi jonnekin perhekerhoon päästä - äidin kanssa...

Itse olen ollut yhdeksän vuotta kotona, mutta myös vuosia työelämässä, ja olen akateemisesti koulutettu.

---

Lisäksi minulla ei ole köyhyyden uhkaa, koska aviopuolisoni on tehnyt töitä samalla, eikä meillä ole avioehtoa, joka eron sattuessa rajaisi minulta pois yhteistä omaisuutta.

Ajatteletko oikeasti, että yhdeksän vuotta pois työelämästä eivät vaikuta mitenkään urakehitykseesi ja palkkatasoosi? Eron sattuessa ehkä nykyinen omaisuus jaettaisiin tasan, mutta sen jälkeen miehesi tienaisi luultavasti jatkuvasti paljon enemmän kuin sinä johtuen kotiäitivuosistasi.

Itse en usko, että naiset valitsevat kotona olon miehen sijaan, siihen vain ajaudutaan, kun palkka on useimmiten pienempi kuin miehellä. Ja sitten kotiäitinä olo ensimmäisen lapsen kanssa vain kasvattaa kuilua.

Mun mielestä lapsen edusta puhuttaessa jumitutaan niihin ensimmäisiin vuosiin. Ovathan ne tärkeitä, mutta entä se myöhempi aika. Väitän, että koululaiselle ja nuorelle aikuiselle onkin paremmat lähtökohdat elämään, kun äitikin on koulutettu ja koulutustaan vastaavissa töissä, antaa hyvän roolimallin myös tyttärien opiskelua ajatellen, ja että perheellä on huomattavan paljon enemmän rahaa käytössään.

Tiedättehän, että sellaisia tilastollisia tutkimuksia ei ole, joissa osoitettaisiin, että kotona hoidetut lapset pärjäisivät elämässä jotenkin paremmin kuin päivähoidossa olleet. Kaikki kotihoitoa tukeva tutkimus on kiintymyssuhdeTEORIAA, eikä tosielämän data näytä tukevan näitä teorioita. Ruotsissa taisi olla jokin tutkimus, jossa päivähoidossa hoidetut lapset pärjäsivät paremmin. Se vaiettiin nopeasti kuoliaaksi täällä Suomessa :)

Lisäksi minua kiinnostaisi erotilastot: erotaanko sellaisissa perheissä enemmän, joissa äiti on ollut pitkään kotona?

että perheet hyödyntäisivät perhevapaat - mutta niin, että isä ja äiti jakaisivat ne.



Me tehtiin niin. Lapset olivat kotona siihen kun nuorin neljä.



Isä sai olla lasten kanssa, minä sain olla lasten kanssa, lapset saivat olla kotona - mutta kukaan ei tipahtanut yhteiskunnasta.

ratkaisut muuten kuin ajatellen, että minun pitäisi olla tuottava yksilö vauvasta kuolemaan. Ihan olen kuulkaas elänyt tätä elämää sillä tavalla, että elän itselleni ja ei tarvitsisi katua vanhana.



Joten olin lasten kanssa kotona ja ei, lapsia ei viety virikehoitoon saamaan virikkeitä. Ihan kuulkaas itse niiden kanssa liikuin perhekerhoissa ja perhekahviloissa ja puistoissa. Meillä kävi lapsia ja lapset muiden luona kylässä.



Työpaikkaani palasin nuorimman ollessa 4 vuotias.



Uraa en ole tässä mitenkään rakennellut, tehnyt vain duunia. Niin ja elellyt omaa elämääni omalla tavallani nauttien siitä.



Eipä tarvitse parkua sitten eläkkeelle jäädessä, kuten moni työkaverini, että jos saisivat valita toisin, olisivat enemmän lasten kanssa.

Lisäksi minua kiinnostaisi erotilastot: erotaanko sellaisissa perheissä enemmän, joissa äiti on ollut pitkään kotona?

MIkä perustelu sulla on oletuksellesi? Mun maalaisjärki sanoo, että perheissä, joissa molemmat vanhemmat käy töissä ja lapset ovat vielä melko pieniä, on elämä hektisempää ja enemmän vääntöä esim. siitä kuka hoitaa sairasta lasta kotona. Tällaisten juttujen luulisi altistavan ennemminkin eroille kuin leppoisan kotiäitiperheen elämän.

Just oltiin viikko sitten kahvipöydässä mummojoukon kanssa, ja ne muisteli, kuinka he saivat silloin 40 vuotta sitten 8 viikkoa äitiyslomaa.



Meillä on laskettu aika keväällä, ja sitten viime lapsen on isäkuukautta pidennetty kahdella viikolla, joten nyt isälle korvamerkittyjä vapaita tarjotaan jo 7 viikkoa. Sehän on lähes sama määrä jo kuin mitä meidän äidit aikanaan saivat!

Lisäksi minua kiinnostaisi erotilastot: erotaanko sellaisissa perheissä enemmän, joissa äiti on ollut pitkään kotona?

MIkä perustelu sulla on oletuksellesi? Mun maalaisjärki sanoo, että perheissä, joissa molemmat vanhemmat käy töissä ja lapset ovat vielä melko pieniä, on elämä hektisempää ja enemmän vääntöä esim. siitä kuka hoitaa sairasta lasta kotona. Tällaisten juttujen luulisi altistavan ennemminkin eroille kuin leppoisan kotiäitiperheen elämän.

Omassa tuttavapiirissä on tullut eroja niihin perheisiin, joissa äiti on ollut pitkään kotona ja isä ei ollenkaan. Isyyslomia, joilla äiti kuitenkin hoitaa lapset, ei lasketa. Tietysti tämä joukko on niin suppea, ettei siitä voi vetää mitään johtopäätöksiä. Heillä kuitenkin yhteistä on ollut vastakkainasettelu: kumpi on rankempaa, kotityö vai palkkatyö. Pitäisikö työssä käyvän isän tehdä jotain kotitöitä tai valvoa yöllä lapsen kanssa. Miten rahat käytetään, kun vain toinen tienaa. Ja yleensäkin rahasta on riidelty, kun sitä ei ole kovin paljon ollut. Lisäksi pari miestä on ilmeisesti kyllästynyt kotiäitivaimoonsa ja löytänyt toisen naisen työympyröistä.

Tietysti tämä joukko on niin suppea, ettei siitä voi vetää mitään johtopäätöksiä.

Minä en tunne yhtäkään tuollaista eroperhettä.

Mutta perusteluja löytyy siis kummankin perhetyypin eroille. Kyllähän se kieltämättä olisi mielenkiintoista tietää millaisissa perheissä erotaan enemmän. Suomessa vaan noista erojen syistä tiedetään aika vähän, koska erojen syitä ei tarvi perustella, kun eroa haetaan. Siksi asiasta ei ole mitään tilastotietoa.

Itse olen ollut yhdeksän vuotta kotona, mutta myös vuosia työelämässä, ja olen akateemisesti koulutettu.

---

Lisäksi minulla ei ole köyhyyden uhkaa, koska aviopuolisoni on tehnyt töitä samalla, eikä meillä ole avioehtoa, joka eron sattuessa rajaisi minulta pois yhteistä omaisuutta.

Ajatteletko oikeasti, että yhdeksän vuotta pois työelämästä eivät vaikuta mitenkään urakehitykseesi ja palkkatasoosi? Eron sattuessa ehkä nykyinen omaisuus jaettaisiin tasan, mutta sen jälkeen miehesi tienaisi luultavasti jatkuvasti paljon enemmän kuin sinä johtuen kotiäitivuosistasi.

Itse en usko, että naiset valitsevat kotona olon miehen sijaan, siihen vain ajaudutaan, kun palkka on useimmiten pienempi kuin miehellä. Ja sitten kotiäitinä olo ensimmäisen lapsen kanssa vain kasvattaa kuilua.

Mun mielestä lapsen edusta puhuttaessa jumitutaan niihin ensimmäisiin vuosiin. Ovathan ne tärkeitä, mutta entä se myöhempi aika. Väitän, että koululaiselle ja nuorelle aikuiselle onkin paremmat lähtökohdat elämään, kun äitikin on koulutettu ja koulutustaan vastaavissa töissä, antaa hyvän roolimallin myös tyttärien opiskelua ajatellen, ja että perheellä on huomattavan paljon enemmän rahaa käytössään.

Tiedättehän, että sellaisia tilastollisia tutkimuksia ei ole, joissa osoitettaisiin, että kotona hoidetut lapset pärjäisivät elämässä jotenkin paremmin kuin päivähoidossa olleet. Kaikki kotihoitoa tukeva tutkimus on kiintymyssuhdeTEORIAA, eikä tosielämän data näytä tukevan näitä teorioita. Ruotsissa taisi olla jokin tutkimus, jossa päivähoidossa hoidetut lapset pärjäsivät paremmin. Se vaiettiin nopeasti kuoliaaksi täällä Suomessa :)

Lisäksi minua kiinnostaisi erotilastot: erotaanko sellaisissa perheissä enemmän, joissa äiti on ollut pitkään kotona?

En minäkään allekirjoita, että kotihoidetut lapset pärjäisivät mitenkään erityisesti paremmin elämässään kuin päiväkodissa olevat lapset. Mutta jos lapsi saisi oikeasti valita, että haluaako olla päiväkodissa jopa 10h/vrk vai rauhalliseen omaan tahtiin kotona äidin (tai sen isän) kanssa, niin kummankohan lapsi valitsisi.

Ja kyllä myönnän, että minusta itsestänikin on mukavampaa elää verkkaisempaan tahtiin kuin aamulla kiireessä 7 maissa työntää lapset päiväkodin ovesta sisään ja 16-17 maissa käydä hakemassa, rynnätä lasten kanssa kauppaan, kiireellä sieltä kotiin tekemään ruokaa ja johan se alkaa olla nukkumaanmenoaikakin sitten jo käsillä, että lapset jaksaa nousta taas seuraavana aamuna kuuden pintaan uuteen päivään ja taas sama ruljanssi. En usko, että kovin paljon tuosta nauttisin - saati lapset.

Joku kirjoitti myös siitä, että kotihoidetut lapset on päivät pelkästään äidin kanssa eikä pääse leikkimään toisten lasten kanssa kuin ehkä kerran viikossa jossain kerhossa. Kyllä me ainakin nähdään päivittäin muita lapsia. Lapset pääsevät siis leikkimään myös muiden lasten kanssa. Kotonakin on sisaruksia, että eivät kyllä vieraannu muista lapsista :) Niin ja niitä kerhojakin on :) Että ihan ei tarvitse äidissä kiinni kasvaa, vaikka kotihoidossa ovatkin. Tämä on minusta jotenkin kummallinen oletus, että kotihoidetut lapset jäävät vaille sosiaalisia kontakteja :O

Joten olin lasten kanssa kotona ja ei, lapsia ei viety virikehoitoon saamaan virikkeitä. Ihan kuulkaas itse niiden kanssa liikuin perhekerhoissa ja perhekahviloissa ja puistoissa. Meillä kävi lapsia ja lapset muiden luona kylässä.

että kotona hoidettu lapsemme saa kovin vähän lapsikontakteja. Tuttavapiirissä tai naapurustossa ei juurikaan ole samanikäisiä lapsia. Kerran viikossa on MLL:n perhekahvila, joka on itselleni ihan pakkopullaa, mutta käydään siellä vaikka itse koko hommaa inhoankin. Puistoissa käytiin vielä syksyllä, itse taas inhosin, ja varsinkin kun niihin kannattaa mennä kauhean aikaisin jos mielii nähdä muita lapsia - ja meidän perheen rytmi olisi toisenlainen.

Kohta vaihdamme vuoroja, eli myös mieheni on lapsen kanssa kotona. Emme ole halunneet laittaa ainakaan kokopäiväiseen isoon hoitoryhmään noin pientä, mutta en usko tämän kotona olemisenkaan olevan hyvä ratkaisu - juuri siksi, että 2-vuotias ei näe muita lapsia melkein koskaan.

todellakaan TARVITSE päiväkotia kasvaakseen hyväksi ihmiseksi. Tätejä on liian vähän, lapsen yksilöllisiä juttuja ei pystytä huomioimaan tarpeeksi, lapsi altistuu infektio-kierteelle jne. Alle 3-vuotiaan on parempi olla kotona ja käydä esim. perhekerhoissa, puistotädillä ja kylässä muilla lapsiperheillä. sama mitä kelan tutkija sanoo, ihan sama, mutta lapsen etu olisi olla kotona ja mennä vasta myöhemmin päiväkotiin, jolloin on tunne-elämältään kypsempi ja kehittynyt kaikin tavoin.

näin on helpompaa.



Eli ajattelen juuri näin. Minä olen aloittanut työelämän 14 vuotiaana siivouskeikkoja heittämällä. 18 ikäisenä heti lukion jälkeen olen mennyt töihin. Välissä koulu, mutta tein töitä viikonloput ja lomat.



Työelämää tulee kaikkieen n. 50 vuotta.



Paitsi se välissä oleva aika kun olin kotona. Äitiyslomien välissä kävin töissä kuitenkin. Mutta kokonaisuudessaan putki kesti 8 vuotta.



En ole ajatellut tätä asiaa lainkaan niin, että pärjääkö lapset paremmin kotilapsina vai hoitolapsina. Se on hassu vertaus, koska yläasteella olevien lasten kohdalla ei todellakaan voi kukaan sanoa, kuka on saanut olla kotona vai hoidossa.



Mutta ajattelin tämän asian niin, että lapsilla on ainutlaatuinen lapsuus ja he elivät juuri sitä hetkeä. Minä myös elin juuri sitä hetkeä. Minulla ei ole ollut tarkoituskaan elää tuottavana yhteiskunnan osana jokaista hetkeä. Vaikka olin kotona, aktiivisia työvuosia tulee kuitenkin elämäni aikana päälle 40v.



Samoin en ole lasten kohdalla ajatellut, että viritän heidät vauvasta asti mahdollisimman pingille tuottamaan. He saivat sen ainoan lapsuuden elää leppoisasti.



Olen aina ajatellut, että mitä matkaansa saa hautaan. Ei mitään. Elämänkaari menee niin, että alusta loppuun. Olen halunnut elää laatuelämää sen yhden ainoan elämän, mitä minulla on.



En muista numeroani, mutta vastasin aiemmin jo, miksi en satsannut uraan ja miksi vietin aikaa kotona lasten kanssa useamman vuoden.

Mutta jos lapsi saisi oikeasti valita, että haluaako olla päiväkodissa jopa 10h/vrk vai rauhalliseen omaan tahtiin kotona äidin (tai sen isän) kanssa, niin kummankohan lapsi valitsisi.

No aika harva on tuollaisia aikoja, ja onhan puolipäiväinen hoitokin yksi vaihtoehto.

Joku kirjoitti myös siitä, että kotihoidetut lapset on päivät pelkästään äidin kanssa eikä pääse leikkimään toisten lasten kanssa kuin ehkä kerran viikossa jossain kerhossa. Kyllä me ainakin nähdään päivittäin muita lapsia. Lapset pääsevät siis leikkimään myös muiden lasten kanssa. Kotonakin on sisaruksia, että eivät kyllä vieraannu muista lapsista :) Niin ja niitä kerhojakin on :) Että ihan ei tarvitse äidissä kiinni kasvaa, vaikka kotihoidossa ovatkin. Tämä on minusta jotenkin kummallinen oletus, että kotihoidetut lapset jäävät vaille sosiaalisia kontakteja :O

No, meidän tapauksessa näin valitettavasti on. Ja en siis tarkoita, että haluaisin laittaa lapsen kokopäiväiseen hoitoon - muuten tämä kotihoito on meille ollut sopiva ratkaisu, etenkin kun vuorottelemme eli kotona ei ole pelkästään äiti. Mutta katsos kun kaikilla ei ole sisaruksia, tuttavaperheen tai naapurin lapsia, sopivia kerhoja lähistöllä, jne.

koko ajan tuottavana pelinappulana yhteiskunnalle, vaan kokevat pehmeät arvot tärkeämmäksi. Voiko kukaan kiistää sitä, että pienen, alle 3-vuotiaan on parempi olla kotona oman äidin tai isän kanssa, herätä oman rytmin mukaan, saada tuntea läheisyyttä ja pysyvän ihmisuhteen tuomaa luottamusta?