Miten saat n. 7-vuotiaan tottelemaan ohjeitasi ja käskyjäsi?

Lasta ei tunnu harmittavan mikään. Mikään rangaistus tai minkään menettäminen ei estä häntä olemasta tottelematon heti seuraavalla kerralla. -ap

kannattaa mennä perheneuvolaan, tai johonkin terapiaan. Lapsen etuhan on kyseessä. Ammattikasvattajana sen varmasti tiedät.

tulee toimia, vaan pärjään omassa työssäni ongelmitta. Kyse ei ole myöskään ainoasta lapsestamme. -ap

Kas taas tulee se todettua että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Ammattikasvattaja osaa sanoa muille miten pitää toimia mutta omaansa ei saa otetta ja menettää pinnansa joka ilta ja jopa päivä ja huutaa. Ja sitten lapsi itkee. meistä on tehty lastens. ilmoituksia tuon saman syyn takia. Kun kaunis puhe eikä tiukka komento auta, palaa käämit ja alan huutamaan. No, olen taas saanut normaaliuden ja oma huutamiseni on vähentynyt aivan valtavasti. Meillä pelaa ne vanhanaikaiset: tenava lähelle, katsokontakti, tiukka kovaääninen käsky: NYT teet näin ja näin, TAI - huomenna ei ole peliä, en lue iltasatua, olet huonearestissa, olet penkkiaresissa (jäähypenkki) tai vastaavaa ja myös toteutan uhkaukseni. Eräs aamu: ekaluokkalainen ei suostunut syömään aamupalaa eikä vaihtamaan vaatteita, menemään kouluun. Ilmoitin, että klo xx hän menee kouluun, vien autolla ja yöpaita päällä jos ei ole pukenut ja jos jää aamupala väliin, se on hänen nälkänsä. Lapset tietää jossain siellä syvällä tajunnan perukoilla, että tämä äiti myös ihan oikeasti toteuttaa älyttömät uhkauksensa. Olen laittanut tenavan seisomaan pihalle sukkajalassa, kun temppuili pukemisessa kengissä, enkä saanut niitä jalkaan edes auttaen vaan kiukutteli vaan. Lapsihan voi mennä nukkumaan ilman yöpaitaa, päivävaatteissa. Ja ilman iltapseuja. Jne. Eli kun siellä vastassa on itsepäinen hja vahvatahtoinen lapsi, on itsein oltava samanlainen.

on ollut tämän yhden lapsen kanssa jo 7 vuotta. Hänellä oli selkeä 6 vuoden taantuma, josta palattiin tähän hänen normaalitilaansa. Komennot ovat selkeitä, en tee kompromisseja ja huudankin vasta, kun normaaleja kehotuksia on ollut lukuisia ja niskoittelua pitkän aikaa. -ap

...olis kannattanut ratkaista jo viimeistään 3 vuotiaana. Olet siis myöhässä kasvatuksessa. Selkeät komennot ja kompromissit pois, huutaa jos huutaa, mutta kyllä se alkaa pikkuhiljaa taittua. Voihan olla että lapsella on joku ymmärtämisen häiriö, käytä lasten psykologilla.

aina se häviön paikka. Et sä kyllä silloin mitään loppuun saakka toteuta, jos olet "kokeillut" kaikki mun neuvoni, ja silti huudat. Kun se homma ei vaan toimi niin, että lopulta huudetaan.

Mä olin aiemmin aika kova huutamaan, eikä munkaan lapset ikinä uskoneet ennen kuin siinä huutovaiheessa. Sitten lopetin tietoisesti sen huutamisen. Totta kai se otti aikansa, ennen kuin hommat alkoivat täysin toimia, mutta silti en huutanut. Pidin aina huolen siitä, että lapset ovat oikeasti muhun kontaktissa silloin kun heille jotain puhuin, eli katsoivat silmiin ja varmistin että ymmärsivät mitä on sanottu. Ja totta kai pidin huolen siitä, että hommat eivät venyneet äärimmäisyyksiin, ei meillä yötä myöten kukuttu, jos ei lapsi alkanut toimia, vaan sitten esim. puin hänelle sen yöpuvun, korjasin lelut jätesäkkiin, ja kannoin muksun sänkyyn. Sinä iltana ei sitten luettu satuja eikä muutakaan. Ja edelleenkään, en ollut vihainen tai äkäinen lapselle, vaan totesin, että kun hän toimi näin, siitä seurasi asiat x, y ja z, ja jos lapsi haluaa seuraavana päivänä että tapahtuu kivat asiat f, g ja r, hänen täytyy toimia reippaammin. Ei siinä kovin montaa kertaa tarvinnut lapsia kanniskella.

T: kolmen pojan äiti.

Meillä on ollut tuo sama systeemi.

Välilä oli vaikeampi elämän vaihe ja itselleni tyypillisesti hermostuin huutamaan. Nyt olen saanut tilanteen taas paremmaksi, ja oma huutamiseni on vähentynyt.

Sori vaan, mutta on hassua, ettei ammattikasvattaja saisi otetta lapseensa !! Mitä ihmettä ap teet sitten kun kinataan kotiintuloajoista, diskoissa käynneistä, tupakasta ja alkoholista!!

vanhempaa tekemään, jos pyytäisi samanlaiseen ongelmaan apua?

ja toivoisin, että se tepsisi, kuten on tepsinyt vanhempien lastemme kohdalla. Enempää en osaisi.

-ap

vanhempaa tekemään, jos pyytäisi samanlaiseen ongelmaan apua?

Lasta ei tunnu harmittavan mikään. Mikään rangaistus tai minkään menettäminen ei estä häntä olemasta tottelematon heti seuraavalla kerralla. -ap

Sitten sillä lapsella on aika kurjaa.

Hän itse valitsee, että koko arki on menettämistä ja rangaistusta.

Minullakaan ei ole tämä 7 v ainoa lapsi. Kaikki ovat itsepäisiä kuin muulit. Tämmösiä "menet ulos vaikka ilman vaatteita jos ne vaatteet eivät ole päällä xx mennessä" -juttuja on pitänyt takoa päähän vain (??!!) kahdelle.

Vanhempi näistä kahdesta juntturasta oli todella sitkeä tapaus. Esim. kun ei suostunut pukemaan talvitakkia talvella, vaan käytti syystakkia (teininä), vein sen syystakin kotoa pois, työpaikalleni. Tai siis niin väitin, rullasin sen piiloon varasoon.

suunnilleen 3 vuotiaasta viimeistään on kaikkien kanssa aloitettu se, että ketä totellaan ja tehdäänkö asioita, kun käsketään vai tehdäänkö oma elämä hankalaksi.

Vai perheneuvolaan tai terapiaan. Menkääs suosittelijat itse sinne hoitoon.

Vain typerä av- mamma tekee kärpäsestä härkäsen.

Kahden e-lapsen äitinä tiedän, että lapsilla eri vaiheita helppoja ja vaikeita.

6v. muutenkin paha uma-aika ja se voi heitellä suuntaan jos toiseen. Toisilla se on aikaisemmin ja toisilla myöhemmin.

Meillä se loppui juuri, kun lapsemme on vajaa 7v.

Siis laitat esim. iltapalan ja se joka ei ole yöpuvussa, poistetaan lyhyen toteamuksen jälkeen pöydästä? Ja saa mennä nälkäisenä nukkumaan.



Jos ei pue yöpukua, ei iltasatua.

Jos ei mene nukkumaan, ole välittämättä, palauta lastenhuoneeseen kun yrittää tulla sieltä pois ja menet itse nukkumaan kun se aika on. (tämä ei tietysti toimi, jos lapsi on "vaarallinen", eli alkaisi vaikka rikkoa jotain tai on muuten älyttömän vahdittavaa sorttia, voisi vaikka sytytellä tms.)



Onko lapsi myös täysin ilman leluja? Jos olet kerran vienyt ne pois aina, kun ei ole siivonnut niitä, hänellä ei _voi_ olla leluja nyt.



t. tositiukkis

jos omat neuvot eivät riitä, silloin tarvitaan ulkopuolista apua.



Ei kai lapsen siitä tarvitse kärsiä, ettei vanhempi pärjää hänen kanssaan?

Yleensäkään ei lapsia pidä alkaa käskemään, ja onko se nukkumaanmenoaika järkevä, vai liian aikainen. Meillä alkaa iltapuuhat 20.30, ja lukuaika kestää 21.15 asti, jolloin sammutan valot. Yleensäkin on hyvä varata runsaasti aikaa lapselle, sillä kun istut sen luona vaikka sängynlaidalla, on hyvä keskustella päivän tapahtumat, jos ei muuten ehdi. Voi paijata sen tukkaa tai selkää ja myös kertoa että se on maailman ihanin lapsi, ja onneksi se on olemassa. Ammattikasvattaja termi on lähinnä kasvienkasvatukseen, ihmisten välisessä kanssakäymisessä se kuulostaa vähän höpöltä, eikä sosiaalista kanssakäymistä opita kirjoista vaan olemalla tekemisissä ihmisten kanssa, ja osattava silloinkin käyttäytyä korrektisti, riippumatta siitä mikäikäisestä on kyse.

Vai perheneuvolaan tai terapiaan. Menkääs suosittelijat itse sinne hoitoon.

Vain typerä av- mamma tekee kärpäsestä härkäsen.

Kahden e-lapsen äitinä tiedän, että lapsilla eri vaiheita helppoja ja vaikeita.

6v. muutenkin paha uma-aika ja se voi heitellä suuntaan jos toiseen. Toisilla se on aikaisemmin ja toisilla myöhemmin.

Meillä se loppui juuri, kun lapsemme on vajaa 7v.

Kun lapsella oli vaikeaa:) Onneksi ei ole enää.

Meillä on 4 lasta, jokainen omanlaisensa, mutta ei yhtäkään sellaista, jolle pitäsi huutaa. Yksikään ei ole kiltti ja hiljainen, mutta jokainen ymmärtää paikkansa perheessä (äiti on äiti ja lapsi on lapsi) ja sen, että perheen säännöt eivät muutu, vaikka mitä tekisi. Tosin en ole koskaan ollut tilanteessa, jossa lapsille huutaminen olisi edes käynyt mielessä, koska teoilla saa paljon enemmän aikaan kuin käskytyksellä.



Kun on aika kerätä lelut, siitä kerrotaan ajoissa. Jos lapsi ei ryhdy niitä keräämään, äiti osallistuu työhön ja ymmärtää kysyä, mikä osa leikistä on pysyvää ja mikä ei. Keittiössä mikään ei ole pysyvää, lastenhuoneessa kaikki voi olla jne. Asiat tehdään yhdessä ja valmista syntyy. Tosin silloin minun täytyy nostaa ahterini sohvasta, mutta kun tiedän, että väki on vartissa valmista niin kyllä sen kestää. Pelkästä huutamisesta ei saa kuin kurkkunsa kipeäksi.

Meillä on 4 lasta, jokainen omanlaisensa, mutta ei yhtäkään sellaista, jolle pitäsi huutaa. Yksikään ei ole kiltti ja hiljainen, mutta jokainen ymmärtää paikkansa perheessä (äiti on äiti ja lapsi on lapsi) ja sen, että perheen säännöt eivät muutu, vaikka mitä tekisi. Tosin en ole koskaan ollut tilanteessa, jossa lapsille huutaminen olisi edes käynyt mielessä, koska teoilla saa paljon enemmän aikaan kuin käskytyksellä. Kun on aika kerätä lelut, siitä kerrotaan ajoissa. Jos lapsi ei ryhdy niitä keräämään, äiti osallistuu työhön ja ymmärtää kysyä, mikä osa leikistä on pysyvää ja mikä ei. Keittiössä mikään ei ole pysyvää, lastenhuoneessa kaikki voi olla jne. Asiat tehdään yhdessä ja valmista syntyy. Tosin silloin minun täytyy nostaa ahterini sohvasta, mutta kun tiedän, että väki on vartissa valmista niin kyllä sen kestää. Pelkästä huutamisesta ei saa kuin kurkkunsa kipeäksi.