Olen päiväkodissa töissä ja ihmettelen miksi joku

Jännä ketju vastauksineen. Tuntuu näitä lukiessa että "hyökkäys on paras puolustus".



Itse koen että meillä päiväkoti on käytössä vain työnteon tarpeesta. Kolmas lapsi on siellä vain sen ajan kun olemme töissä. Kaksi ensimmäistä lasta mennyt vasta esikouluun päiväkotiin (ennen sitä olivat kerhossa).



Se että lapsi on kotona hoidettu, ei tarkoita etteikö äiti voi viedä lasta toisten lasten joukkoon ja lapsi pääsisi leikkimään muiden lasten kanssa. Tämähän on vain äidistä kiinni, mutta osa äideistä ei näköjään näe tätä mahdollisuutta.



Me kuulumme siihen uhrautuvaisiin vanhempiin, jotka limitämme mahdollisuuksien mukaan työaikaa ja loma-aikaa. Me puhallamme tässä lasten kanssa olemisessa yhteen hiileen. Emmeköhän me osaa sen taidon myös muissakin asioissa sen jälkeenkin kun lapset ovat muuttaneet kotoa:)

että ne jotka siellä koulussa itkeskelivät koko alkausyksyn ja nyhjöttivät open sylissä, olivat juuri niitä, jotka olivat koko varhaislapsuutensa viettäneet vain kotihoidossa. No nykyisin sentään suurin osa taitaa ainakin käydä eskarissa jos ei muuta. Omanikäinen seura on todellakin ensiarvoisen tärkeää jo ennen kouluikää. Ei äiti voi koskaan korvata kaverisuhteita vaikka olisi muuten kuinka hieno äiti tahansa.

tuolla tavoin käyttäytyi lapsi, joka oli ollut päiväkodissa ja eskarissa eri paikkakunnalla eikä tuntenut uudelta paikkakunnalta ketään koulun alettua.

Ei uusiin ihmisiin tutustuminen ole kaikille helppoa. Ja uudet tilanteet voivat joillekin olla hyvinkin ahdistavia.

Meillä neljävuotias tyttö on niin tykästynyt tarhaan, että menisi sinne viikonloppunakin, jos saisi itse valita. Eikä kyse ole mistään uutuudenviehätyksestä, koska hän aloitti tarhassa kaksivuotiaana. Äidinkin mielestä hoitajat ovat ihania ja tekevät työtään suurella sydämellä. Henkinen ilmapiiri on lämmin ja välitön ja tytöllä on siellä paljon kaverreita. Taidamme olla aika onnekkaita.

Itseäni ei tippaakaan nappaisi lähteä takaisin töihin päväkotiin, sillä mikään ei ole ihanampaa kuin olla oman lapsen kanssa kotona. Eipä tuo palkkakaan juuri motivoi.

Mutta, lapseni aloittaa silti pk:ssä kun on n. 2v 10kk eli ensi syksynä. Painavimpana, tai oikeastaan ainoana syynä on se, että haluan lapselle mahdollisuuden päästä ikäistensä pariin.

Käymme nytkin joka päivä leikkipuistossa, mutta samanikäistä seuraa ei enää oikein ole - kaikki ovat lähteneet hoitoon tai vähintään puistotädille (jonne en omaa lastani halua viedä, sillä menen leikkipuistoon itsekin enemmän kuin mielelläni). Siis suoraan sanottuna - ei ole leikkikavereita - siinä syy! Oma lapsi puhuu jo sujuvasti ja leikkisi mieluusti jo roolileikkejä, mutta eivät ne oikein suju noilta alle 2v kavereilta. Tapaamiset serkkujen kanssa pari kertaa kuussa eivät vain enää riitä.



Omat kokemukseni päiväkodeista ovat pääosin myönteisiä. Olen itse sellainen persoona, etten viihdy kodin rauhassa, vaan tykkään kun on vähän mekkalaa ja säpinää. Samanlaiselta tyypiltä vaikuttaa tuo oma lapseni, joten uskon, että hän tulee viihtymään päiväkodissa hyvin, mikäli vain kohdalle sattuu joku aidosti lämmin ja turvallinen hoitaja. En siis murehdi tuota kiirepuolta pk;ssa, vaan sitä, että kohdalle sattuu joku kyynistynyt ja uupunut työntekijä, jolle sopisi paremmin joku hiljainen toimistotyö. Olen minä sellaisiakin omallakin työpaikallani tavannut - heitä joilla on vaikeuksia kestää lasten itkua ja ainaista pukemisrumbaa ja melua.



Ehkä aloittaja on sellainen?

Niin ja lisäisin vielä, että minäkin viittaan yleensä lyhyesti siihen, että lapsi kaipaa virikkeitä. Tässä tapauksessa virikkeitä, jota leikki omanikäisten ja vähän vanhempienkin kanssa tuo.

"menettäväni mahdollisuutta lapsensa lapsuuteen", vaikka 5-vuotias onkin päiväkodissa kolmena päivänä viikossa. Sääli, että te olette niin surkeissa päiväkodeissa. Lapsemme päiväkodissa käydään luistelemassa, hiihtämässä, retkillä (mm. näyttelyissä, elokuvissa jne.) ja tietysti muuten ulkoillaan, askarellaan, lauletaan, jumpataan, pelataan, piirretään ja tietty leikitään kavereiden kanssa. Ja minä vien ja haen lastani sellaisiin aikoihin, että näen aina jotain kivaa toimintaa meneillään (myös se vapaa leikki on sitä) vai onko kaikki suurta näytelmää. Kun näkevät minun tulevan, järkkäävät ne seinään sidotut lapset äkkiä mukaviin leikkeihin ja lapsetkin aivopestään kertomaan kotona, että kivaa on ollut ja ruokaakin on saatu ja sitten he tuovat keskusvaraston miesten järkkäämiä askarteluja kotiin muka omatekeminään.

ei se niiden aikuisten seuraa niin kaipaa vaan muiden lasten. On saanut hyviä kavereita, joiden kanssa vierailee puolin ja toisin myös vapaa-ajalla. Lapsi on nyt eskarissa, päiväkodissa on ollut 4 vuotiaasta lähtien, sitä ennen oli muutaman vuoden pph:lla. Koskaan ei ole päiväkotiin lähtö harmittanut.

Toki pienemmillä on erijuttu, ne ei vielä niin kaipaa kavereiden seuraa vaan vanhempien kanssa kotona oleminen riittäisi.

Meillä pienempi 1,5v on nyt pph:lla ja mieluumminhan tuo olisi kotona, viihtyy silti myös ihan hyvin hoitopaikassa ja onneksi on löytynyt hyvä hoitaja, jolla on aikaa hoitolapsille.

Muistan lukeneeni, että aikanaan sopeutuivat jopa keskitysleireille, mikä on kyllä ihan kamalaa:(

ovat halunneet pitää lapsensa mahdollisimman pitkään kotihoidossa (taloudelliset realiteetit tulevat yleensä kohdalle 3 ikävuoden kohdalla:)tai perhepäivähoidossa. Kyllä he usein puhuvat pienten ryhmän realiteeteista, hoivaa ei yksinkertaisesti pysty antamaan lapsille niin paljon kuin sille olisi tarvetta ja kymmenenkin lapsen ryhmä on lapselle yleensä raskas, etenkin, jos hoitoaika on yli 7-8 tuntia.

Kotona hoidetuille ei ole tullut turhaa stressiä liian pieninä. Ovat rohkeita ja sosiaalisesti taitavia koululaisia.

Olen töissä koulussa ja usein harmittelemme kun jotkut lapset eivät ole _päässeet_ päiväkotiin tarpeeksi nuorina. Ovat olleet kotihoidossa koulun alkuun asti ja eskarikin käyty vähän niin ja näin.

Nämä lapset (suuri osa näistä) ovat ihan ulkona lapsiryhmässä toimimisesta, sääntöjen noudattamisesta ja aikuisen huomion jakamisesta. Kouluun tullaan itkun kanssa ja ip-kerho se vasta itkua ja huutoa onkin.

Hankaluudet näkyvät koulussa erityisesti ekalla luokalla, mutta joidenkin kohdalla useitakin vuosia. Edes iso sisarusparvi (joita monilla on) ei tunnu auttavan asiaa.

Enkä todellakaan tarkoita että hoitoon pitäisi mennä 1-vuotiaana ja viettää päiväkodissa klo 7-17, mutta osapäivähoitoa tai kunnollista kerhoilua kannatan yli 5-vuotiaille.

3,5-vuotias poika on ns. virikehoidossa kuutisen tuntia päivässä. Arvostelkaa vaan, tämä oli lääkärin ja psykologin suositus. Minä olen siis kotona mielenterveysongelman vuoksi ja vaikka en olekaan täysin kyvytön huolehtimaan lapsestani, on todella tärkeää että hän saa päiväkodissa paitsi ikäistään seuraa mutta siellä myös tehdään ns. normaaleja juttuja, joihin minulla ei riitä energia (ulkoilut, askartelut jne.). Lapsella on aistihäiriötä ja siksi onkin pienryhmässä, jossa todella osaava henkilökunta (kiitos heille!). Lähtee aamuisin vähän vastustellen mutta tulee iloisena kotiin päivällä. On ainoa lapsi eli oppii siellä päiväkodissa myös odottamaan vuoroa ym. tärkeää.

mikä ratkaisee. Omassa eskarissa on pari arkaa ja hiljaista lasta. Molemmat ovat olleet päiväkodissa jo pitkään.

Vinkki: Suomenkielessä verbi on viittaa vallitsevaan aikaan. Sen muoto OLI viittaa menneeseen aikaan.

Koitahan Einstein tavata, mitä tuossa ylhäällä luki.

töissä kyseisessä paikassa,jos noin nyppii? Aina tätä samaa "porvoosta hei meininkiä" !

vapaaehtoisesti tuo lapsensa sinne? Siis sillä periaatteella että lapsi saa "virikkeitä?" Meidän lapsiryhmässä lapsia on 15 ja aina ei aikuisia ees oo paikalla kuin kaksi...ei siinä paljon ehdi lasten kanssa leikkimään saatikka hyvään perushuoltoon.

Meidän nuorimmainen 3v on päiväkodissa max.10 päivää/kk ja vain sen takia, että lopulta oli minunkin pakko mennä töihin.

Mahdollisimman vähän kuitenkin tulee hoitopäiviä,joinakin kuukausina tulee vain 3-5 hoitopäivää.

Mua ei nypi mikään, lapset on lapsia ja ihania mutta ne lapset jotka tuodaan vain virikkeden turvin niin se ihmetyttää! T:Ap

ihmiset on niin yksinåisiå ja ei ole ystäviä joilla olisi lapsia tai naapurin lapset on aina päiväkodissa niin vanhemmat haluaa viedä oman lapsensa myös päiväkotiin jotta se lapsi oppisi tulemaan toimeen toisten lasten kanssa.

Karmivaa jos lapsi näkee toisia lapsia vasta mennessään ekaluokalle

vapaaehtoisesti tuo lapsensa sinne? Siis sillä periaatteella että lapsi saa "virikkeitä?" Meidän lapsiryhmässä lapsia on 15 ja aina ei aikuisia ees oo paikalla kuin kaksi...ei siinä paljon ehdi lasten kanssa leikkimään saatikka hyvään perushuoltoon.

Ja hymistelen kaikille virikeäideille ja ajattelen, että onneksi meillä oli mahdollisuus hoitaa omat lapsemme eskariin asti kotona.

Jokainen on oman onnensa seppä. Jos on niin hullu, että haluaa menettää mahdollisuuden oman lapsensa lapsuuteen, se on jokaisen oma häpeä. Siksi en sano ääneen mitään vaan hymyilen kauniisti ja nyökyttelen päiväkodin virikkeiden ihanuutta ja kehun, kuinka lapsi oli taas niin innoissaan kun sai tulla hoitoon.

Jokainen tehkööt lapsillaan, mitä haluaa.

t. kyynistynyt päiväkodin täti

Oman lapseni ollessa alle 3v, pienten ryhmän koko oli 12 lasta, jossa 1 ope + hoitajaa.

Lapset menivät hoitoon hyväntuulisina, mitä se kertoo heidän päivästään?

Isommista jos puhutaan, niin hoitajaa kohtihan saa ollakin 7 lasta, eikö? Ja nuo lapset jo tosiaan leikkivät keskenään, ja harjoittelevat sitä yhdessä oloa.

Oikeastiko ap:sta on ihanne, että lapsi hoidetaan eskariin asti kotona?

vapaaehtoisesti tuo lapsensa sinne? Siis sillä periaatteella että lapsi saa "virikkeitä?" Meidän lapsiryhmässä lapsia on 15 ja aina ei aikuisia ees oo paikalla kuin kaksi...ei siinä paljon ehdi lasten kanssa leikkimään saatikka hyvään perushuoltoon.