Olen päiväkodissa töissä ja ihmettelen miksi joku
vapaaehtoisesti tuo lapsensa sinne? Siis sillä periaatteella että lapsi saa "virikkeitä?" Meidän lapsiryhmässä lapsia on 15 ja aina ei aikuisia ees oo paikalla kuin kaksi...ei siinä paljon ehdi lasten kanssa leikkimään saatikka hyvään perushuoltoon.
Kommentit (66)
Kyllä meitä kyynistyneitä on jokaisessa päivähoitoa tarjoavassa päiväkodissa :( toivon ja luotan tulevaan päivähoitolakimuutokseen jolloin saadaan subjektiiviselle päivähoidolle joku roti. Ja lapselle lakisääteiset loma-ajat.
Mutta helpommalla pääsee kun ei enää mieti asioita vaan tekee työnsä ja hoitaa lapset ja lähtee kotiin.
Nuorempana yritin puhua vanhemmille lapsen parhaasta ja sain niin monta kertaa kiukkuisen ja loukkaantuneen äidin vihat niskoilleni, että luovutin.
Joku vuosi sitten yritin eräälle äidille puhua, että lapselle tekisi kesäloma terää. Äiti suuttui ja teki valituksen johtajalle. Heillä on kuulemma miehen kanssa vaativa työ ja se edellyttää, että lapsi on heidän kesälomansa hoidossa, että he saavat ottaa rannalla aurinkoa ja nauttia parisuhteesta.
Silloin nostin kädet pystyyn ja ajattelin, että 8 tuntia töitä ja ei muuta. Enää en välitä, koska ei vanhemmatkaan näytä välittävän omien lastensa parhaasta.
En kai työttömäksi jää sen takia, että vanhemmat ei välitä lapsistaan.
t. kyynistynyt päiväkodin täti
[/quote]
vapaaehtoisesti tuo lapsensa sinne? Siis sillä periaatteella että lapsi saa "virikkeitä?" Meidän lapsiryhmässä lapsia on 15 ja aina ei aikuisia ees oo paikalla kuin kaksi...ei siinä paljon ehdi lasten kanssa leikkimään saatikka hyvään perushuoltoon.
Ja hymistelen kaikille virikeäideille ja ajattelen, että onneksi meillä oli mahdollisuus hoitaa omat lapsemme eskariin asti kotona.
Jokainen on oman onnensa seppä. Jos on niin hullu, että haluaa menettää mahdollisuuden oman lapsensa lapsuuteen, se on jokaisen oma häpeä. Siksi en sano ääneen mitään vaan hymyilen kauniisti ja nyökyttelen päiväkodin virikkeiden ihanuutta ja kehun, kuinka lapsi oli taas niin innoissaan kun sai tulla hoitoon.
Jokainen tehkööt lapsillaan, mitä haluaa.
t. kyynistynyt päiväkodin täti
Ja pitää lapsia kotona? Etteivät vaan olisi siellä vähän heitteillä? Vai onko ne sun miehen kanssa? Ikävää jos on sellainen mies jolla ei ole töitä.
Koti-isät on kotona koska ei saa töitä, vai? Vähän ohi aiheen, mutta siis arghhhh!!!
vapaaehtoisesti tuo lapsensa sinne? Siis sillä periaatteella että lapsi saa "virikkeitä?" Meidän lapsiryhmässä lapsia on 15 ja aina ei aikuisia ees oo paikalla kuin kaksi...ei siinä paljon ehdi lasten kanssa leikkimään saatikka hyvään perushuoltoon.
Ja hymistelen kaikille virikeäideille ja ajattelen, että onneksi meillä oli mahdollisuus hoitaa omat lapsemme eskariin asti kotona. Jokainen on oman onnensa seppä. Jos on niin hullu, että haluaa menettää mahdollisuuden oman lapsensa lapsuuteen, se on jokaisen oma häpeä. Siksi en sano ääneen mitään vaan hymyilen kauniisti ja nyökyttelen päiväkodin virikkeiden ihanuutta ja kehun, kuinka lapsi oli taas niin innoissaan kun sai tulla hoitoon. Jokainen tehkööt lapsillaan, mitä haluaa. t. kyynistynyt päiväkodin täti
Ja pitää lapsia kotona? Etteivät vaan olisi siellä vähän heitteillä? Vai onko ne sun miehen kanssa? Ikävää jos on sellainen mies jolla ei ole töitä.
vaikka olemme molemmat töissä mieheni kanssa.
Olemme vain järjestelleet työaikamme niin, että aina jompi kumpi vanhemmista on lastemme kanssa kotona. Eivät he ole todellakaan heitteillä.
että ne jotka siellä koulussa itkeskelivät koko alkausyksyn ja nyhjöttivät open sylissä, olivat juuri niitä, jotka olivat koko varhaislapsuutensa viettäneet vain kotihoidossa.
No nykyisin sentään suurin osa taitaa ainakin käydä eskarissa jos ei muuta.
Omanikäinen seura on todellakin ensiarvoisen tärkeää jo ennen kouluikää. Ei äiti voi koskaan korvata kaverisuhteita vaikka olisi muuten kuinka hieno äiti tahansa.
leikkiä lasten kans? MÄ en oo kyl kuullutkaan yhdestäkään joka niin tekis.Lapsethan leikkii keskenään.En tiedä minkäikäisistä tässä on kyse mut mun mielestä 15 neljävuotiasta leikkimässä keskenään sisätiloissa ei vaadi enempää kuin 2 aikuista,siihen samaan tilaan.EI tietenkään niin et aikuiset on keittiön puolella kahvilla josta tuli mieleen,silloin kun itse olin tarhassa niin kyllä vaan jätettiin vaikka yksi lapsi sisälle "katumaan" tai jotain jos oli käyttäytynyt huonosti ja muut läks pihalle.
No samaa ihmettelen minäkin. Tällä viikolla kun päiväkoti sulki ovensa jo kolmelta, niin päiväkodin 100 lapsisesta perheestä vain YKSI ei saanut järjestettyä asiaa. Ihmettelen áivan hirveästi, että miten on mahdollista, että 99% perheistä pystyy hakemaan lapsensa jo klo 15. Täytyy olla tosi montaa perhettä joissa molemmat vanhemmat eivät ole töissä, sillä muuten on minusta ihan käsittämätöntä, että kaikkien vanhemmat pystyvät noutamaan lapset jo silloin kun suurimmassa osassa työpaikoista liukumat vasta loppuvat ja samalla sekunnilla on tosi vaikea olla päiväkodissa.
Toisaalta ihmettelen näitä päiväkodin käytäntöjäkin, että miksi esim. joulujuhlat järjestetään aamuisin, että me töissä käyvät vanhemmat ei päästä niihin tai miten on mahdollista, että vaikka päiväkoti menee kiinni klo 15, niin meille ei ilmoiteta, että olisi mitään varahoitopaikkaa. Joillekin kun tuo hoitopaikka on otettu ihan sitä varten, että sitä hoitoa oikeasti tarvitaan.
Vähän tuo on kyllä myös päiväkodin hoitajista kiinni.
Tässä on tullut nyt seurattua hyvinkin läheltä muutaman päiväkodin toimintaa.
On sydäntä lämmittävää nähdä, miten hyvät päiväkotityöntekijät saavat lapset viihtymään ja toimimaan niin ryhmässä kuin yksinkin. Meidän 3v lapsemme puhua pulputtaa iloisesti päiväkotiin menosta ja iltapäivällä taas päivän tapahtumista.
Ihailen suuresti hoitajien kykyä saada lapset tuntemaan olonsa turvalliseksi päivähoidossaan.
Kertaakaan en ole joutunut paikalle niin, että siellä olisi käynnissä riehumista tai huutoa.
Toisin todellakin sitten oli isomman lapsemme kohdalla toisessa päiväkodissa toisaalla asuessamme. Alussa sielläkin meni kaikki mallikkaasti, mutta muutaman hoitajan vaihduttua alkoivat lapset olla säikkyjä eivätkä jääneet aamulla mielellään hoitoon. Uusi lastentarhaopettaja ei viihtynyt ammatissaan, pomoili hyvin negatiivisella tavalla hoitajiaan ja levitti ympärilleen jäätävää ilmapiiriä.
Selvähän tuo oli, että emme jättäneet lastamme sinne, vaan haimme hänelle toisen hoitopaikan.
Ihmettelenkin, miten päiväkodissa työskentelee henkilöitä, joilla ei ole lainkaan vetoa hoitoalalle ja kasvatusalalle - täysin älytöntä. Tuolla huonolla kohtelullaanhan he vain kaivavat itseltään maata alta, sillä ainakin tuosta viimeksi mainitusta hoitopaikasta lapsi toisensa jälkeen pyritään saamaan pois. Ja pian näillä ikävillä hoitajilla ei ole hoidettavia eikä myöskään työpaikkaa.
virikkeitä, niin ei se pk ole paras ratkaisu siihe......... parempi mennä vaikka äiti ja lapsi YHDESSÄ johonkin äiti.lapsi.kerhoon tms. Niitä on nykyään niin paljon erilaisia. Että tekosyiltä kuulostaa vähän noi lapselle-parasta-seuraa-lapsi-jutut.
ap- ei facebookiinkaan voi kirjoittaa työnantajasta mitä vaan t. kollega
ei se riko vaitiolovelvollisuutta koska mitään nimiä ei ole mainittu. t EI TODELLAKAAN TOLLASEN TYHMÄN KOLLEGA, ONNEKSI!
vapaaehtoisesti tuo lapsensa sinne? Siis sillä periaatteella että lapsi saa "virikkeitä?" Meidän lapsiryhmässä lapsia on 15 ja aina ei aikuisia ees oo paikalla kuin kaksi...ei siinä paljon ehdi lasten kanssa leikkimään saatikka hyvään perushuoltoon.
Ja hymistelen kaikille virikeäideille ja ajattelen, että onneksi meillä oli mahdollisuus hoitaa omat lapsemme eskariin asti kotona.
Jokainen on oman onnensa seppä. Jos on niin hullu, että haluaa menettää mahdollisuuden oman lapsensa lapsuuteen, se on jokaisen oma häpeä. Siksi en sano ääneen mitään vaan hymyilen kauniisti ja nyökyttelen päiväkodin virikkeiden ihanuutta ja kehun, kuinka lapsi oli taas niin innoissaan kun sai tulla hoitoon.
Jokainen tehkööt lapsillaan, mitä haluaa.
t. kyynistynyt päiväkodin täti
Ja pitää lapsia kotona? Etteivät vaan olisi siellä vähän heitteillä? Vai onko ne sun miehen kanssa? Ikävää jos on sellainen mies jolla ei ole töitä.
ÄÄLIÖ?
Vinkki: Suomenkielessä verbi on viittaa vallitsevaan aikaan. Sen muoto OLI viittaa menneeseen aikaan.
Koitahan Einstein tavata, mitä tuossa ylhäällä luki.
miksi niin monessa viestissä tässä ketjussa haukutaan, että henkilökunta ei välitä lapsista.
Ei se tarkoita, että ei välitä, jos kertoo realiteeteista suoraan.
Ja kyllähän lapset sopeutuvat mihinkä vain, sekin on realiteetti.
että ne jotka siellä koulussa itkeskelivät koko alkausyksyn ja nyhjöttivät open sylissä, olivat juuri niitä, jotka olivat koko varhaislapsuutensa viettäneet vain kotihoidossa.
No nykyisin sentään suurin osa taitaa ainakin käydä eskarissa jos ei muuta.
Omanikäinen seura on todellakin ensiarvoisen tärkeää jo ennen kouluikää. Ei äiti voi koskaan korvata kaverisuhteita vaikka olisi muuten kuinka hieno äiti tahansa.
Ihan tyhjänpäiväistä lässytystä. Kyllä se lapsen luonne ratkaisee, meinaatko tosiaan, että pk:sta tulee vain avoimia jareippaita ja leikkimisen taitavia lapsia?
Ei todellakaan tule. Itse olen ollut kotona koulun alkuun astu, ja aina olen ollut varsin ekstrovertti luonne. Ja naapurin tyttö oli pk:ssa, eikä silti koskaan puhunut oikein kenellekään, eikä tullut toimeen oikein kenenkään kanssa.
Ja onko sillä sitten loppupeleissä edes väliä, missä ikävaiheessa lapsi "nyhjöttää ja itkeskelee " jonkun sylissä? Luulisi että tuollaisella 6-7-vuotiaalla on paremmat taidot käsitellä asiaa, ymmärtää kuitenkin jo ajan kulkua, osaa käyttää puhelinta jne. kuin se 1-3 vuotias siellä päiväkodissa. KOska kyllä mun lapset ainakin on aikanaan nyhjöttäneet siellä pk:ssa ja itkeneet mun perään.
Ai mutta esikoinen, joka kävi vain puolipäiväeskarin ja siitä meni kouluun, se ei koskaan nyhjöttänyt ja itkeskellyt... Ja nyt just on kaverillaan leikkimässä, vaikkei koskaan ollut pk:ssa. Mitenhän tämä on edes mahdollista?
että ihmisiä/työpaikkoja ei mainita nimeltä eikä tapauksista kerrota niin paljon yksityiskohtia, että niiden perusteella voisi nuo päätellä. Mutta tietysti asioista, omasta työstä ja esim. yhteiskunnallisista epäkohdista on voitava puhua yleisellä tasolla avoimesti. Meillä vanhemmillakin on oikeus tietää ammattikasvattajien ja tutkijoiden mielipide lapsen parhaasta.
tuleeko kotihoidossa olevista lapsista sosiaalisia :) Eihän heistä silloin tule jos äiti vain leventää persettään sohvalla. Lapset kainaloon ja ulkomaailmaan!
Itse olen kotihoidettu lapsi, koskaan ei ole ollut ongelmia tutustua muihin. Äitini otti meidät lapset mukaan asioille, kuljetti lapsiperheiden luona, kävimme kerhossa yms. Että ei pelkästään kotona istuttu ja kotipihalla leikitty.
Tuntuu että äidit ovat niin laiskoja keksimään mitään lapselle. Minun esikoiseni on nyt 4v, samallalailla hänen kanssaan kuljen kerhoissa, kavereilla yms. Hän kulkee myös asioilla kanssani. Eikä ole tähän asti ollut mitään ongelmia tutustua uusiin ihmisiin. Kerhoissakin leikkii uuden lapsen kanssa jos sellainen sinne sattuu tulemaan. Ensimmäisenä kerhopäivänäkin lähti leikkeihin helposti mukaan.
Päiväkoti ei ole ainoa tapa saada lapset oppimaan ryhmätyöskentelyä eikä ole ainoa keino saada kavereita.
Suomessa nyt vaan on perinteenä
kannustaa tätä sisäänpäinkääntyneisyyttä. Mulla kaveri asuu Englannissa ja siellä jo kolmevuotias on 4 kert viikossa kerhossa 4h kerrallaan, vaikka se äiti on kotona. Siellä pidettäisiin vanhempaa todella välinpitämättömänä, jos ei veisi lasta päiväkerhoon... Mutta Suomessa äidit vaan kiillottaa sädekehäänsä, kun lapsi saa olla äitinsä kanssa päivät pitkät, koska kyllähän se äidin seura nyt on 3-5-vuotiaalle parempaa kuin toisen lapsen...
Niin totta tämä, että Suoemssa nyt vain kannustetaan olemaan itsekseen :))
Minusta kuitenkin olennaisin asia olisi, ettei hoitopäivät ole liian pitkiä ja lapsella on lomaa riittävästi vuoden aikana. Silloin sillä hoidolla voi olla niitä hyviäkin vaikutuksia, kun se ei käy liian raskaaksi lapselle.
Lapsi on päiväkodissa koska käyn töissä. En edes odota päiväkodin tarjoavan niin kovasti mitään virikkeitä, lähinnä hyvää hoitoa sillä aikaa kun olen itse töissä. Mielestäni meidän päiväkodissa askarrellaan, jumpataan + harrastetaan muita virikkeitä kyllä ihan riittävästi. Vaikuttaisi siltä, että se on mielekkäämpää sekä henkilökunnalle että lapsille.
Eikös siitä ole tutkimustakin juuri tehty että Suomen päiväkodeissa on todella paljon eroja?
Itse olen vielä kotona lasten kanssa mutta todennäköisesti joutuvat päivähoitoon ennen kouluikää.Ja haluan kyllä selvittää tarkkaan että miten motivoitunutta hoitohenkilökuntaa hoitopaikassa on.
Kavereita lapset saa toki muualtakin,(naapurista ja sukulaisista) sen takia en laittais sinne, mutta jos muuta vaihtoehtoa ei ole..
ollut siihen ikään mennessä koskaan ollut tilanteessa jossa pitäisi aktiivisesti ottaa kontaktia muihin (vieraisiin) lapsiin. Kerhossa kyllä kävin mutta sehän on niin ohjattua toimintaa ettei siellä ole aikaa itsenäisesti harjoitella sosiaalisia taitoja..