Siis annatteko te täällä 13v olla yksin kotona illan ja yön?
Aloitin ketjun, jossa pohdin, että miten toimia poikani kummitädin kanssa. Siellä sitten yksi kyseli, että tarvitseeko 13v vielä hoitajaa niin en minä kyllä ole viitsinyt jättää poikaa yksin koko illaksi ja välillä yöksi saati sitten pidennetyksi viikonlopuksi, jonka olin tuossa jokin aika sitten poissa kotoa.
Kiinnostaisikin tietää, että onko teidän 13v sitten illan ja yön ihan yksin, jos ette itse ole paikalla. Olen yh ja poikani isä on täysalkoholisti eli hänestä ei minulle mitään apua ole.
Kommentit (66)
viikon lapsenvahtina, heidän äiti lähti ruotsiin sukulaisiin. Lapset olivat 2-ja 4-vuotiaat. Kävin myös kaupassa ja hoidin eläinlauman, joten tuntuu tosi oudolta jos tuon ikäistä ei voisi jättää yksin.
Enemmän miettisin alkoholimyrkytystä!
viinanjuonti on todella typerää ja junttimaista.
Tuli vain näin ohiksena mieleen. Että tämmösiäkin on, joiden vuoksi ei tarvi pelätä alkoholimyrkytystä.
Kieltämättä itselläkin ihmetyttää tää juttu, että nuoret halveksii alkoholia ja niiden mielestä on kova juttu olla absolutisteja.
13-v eteenpäin edes juuri nähnyt ketään kotona, olivat aina matkalla tai mökillä. IHANAA oli, sielu lepäsi ja isoa telkkaria sai katsoa itse. Opin laittamaan ruokaa ja lämmittämään takkaa. Tosin olen tyttöihminen, en tiedä miten rassukoita tämän maan miessuku on tuon ikäisenä.
Joitakin pakkorakoja on ollut siksi, että pienempien lasten kanssa on täytynyt olla sairaalassa.
Riippuu ihan lapsen omasta arkuudesta, kyvystä pitää huolta varsinkin omakotitalon mahdollisista ongelmista, vastuullisuudesta.
Teinit ovat alkaneet yöpyä yksin kotona siinä vaiheessa, kun hallussa on ollut ihan taatusti miten toimia sähköongelmien, leivinuunin, vesivuotojen yms. kanssa, kouluun herääminen ja ruuanlaitto on sujunut ja olen tiennyt, että kotona ollaan asiallisesti. Olen myös opettanut miten lähdetään kiireellä lääkäriin, jos sattuu jotakin. Kaikki puhelinnumerot kirjoitin isolla jääkaapin oveen :)
3 teinipoikaa
Mulla on yötyö, menen töihin klo 17 ja kotiudun klo 04-07 välillä.
minun mielestä on vastuutonta jättää pikkuteini ilman valvontaa yöksi kotia. Pärjäävät kyllä, mutta ei ole hyväksi sen ikäselle.
Eipä tarvi ihmetellä miksi pikkuteinit voivat huonosti kun annetaan liikaa vastuuta silloin kun sen aika ei vielä ole. Ei isojakaan lapsia saa hylätä.
Kaikki mitä lapsi haluaa tai mikä lapselta onnistuu ei ole lapselle hyväksi.
13v on aivan eri asia kuin 15v.
mutta yöksi en yksin jätä edes 15-vuotiasta. Ei ole siitä kiinni etteikö pärjäisi, mutta poikani tuntien hän istuisi koneella aamuun saakka.
miksi kadut täynnä lapsia öisin.Olen aina ihmetellyt miten vanhemmat päästää ulos sen näköisinä ja siihen aikaan,no kai ne päsee ite ulos kerta kukaan ei vahdi.
Enemmän miettisin alkoholimyrkytystä!
viinanjuonti on todella typerää ja junttimaista.Tuli vain näin ohiksena mieleen. Että tämmösiäkin on, joiden vuoksi ei tarvi pelätä alkoholimyrkytystä.
Kieltämättä itselläkin ihmetyttää tää juttu, että nuoret halveksii alkoholia ja niiden mielestä on kova juttu olla absolutisteja.
Myös meillä 15v. joka ei juo eikä kiinnosta, ei myöskään tupakka. Ja vallan hyvin olen voinut jättää kotiin kolme vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa, osaavat laittaa ruokaa ja tyytyväisiä olivat kun saivat olla yksin! Vieraita ei silloin tietenkään saa tulla, en ota vastuuta muiden lapsista jos en itse ole silloin paikalla. Ja kyllä, oli yksin kotona myös 13v mutta onkin fiksu ja järkevä poika
Keski-Euroopassa ollaan sitä mieltä, että alle 12-vuotiasta ei saa jättää ollenkaan yksin kotiin, suomalaisille 13-vuotiaille näyttää olevan tämän keskustelun perusteella melkeinpä hyväksi olla vuorokausitolkulla ilman aikuista.
mutta ei onneksi ole tarvetta.
Miksi se sun aikuinen tytär ei voisi auttaa?
Tykkäät tehtailla aloituksia, jotka kaikki liittyvät samaan ongelmaan?
13 ja 10 vuotiaat olleet yön kahdestaan, kun mä olen ollut töissä. Ja baariinkin olen mennyt niin, että olen jättänyt heidät kotiin.
- ex-yh
Vuokrat ovat niin korkeat että tulemme mieheni kanssa hädintuskin toimeen. Ei ole varaa palkata hoitajaa.
Minulla ja miehelläni on kaksi työtä. Molemmat teemme myös iltaisin töitä.
Tekee pahaa jättää lapsi yksin. Ei vain ole rahaa tarpeeksi ja suku asuu pohjoisessa. Muutimme eteläään töiden perässä.
Tämä on helvettiä :(
Poika tupakoi ja pelkään että kohta astuu huumeetkin kehiin. Emme voi muuta kuin käydä töissä. Elämä on niin kallista :(
Oma poikani ei olisi edes halunnut olla yksin 13-vuotiaana yötä, ei halua vielä 15-vuotiaanakaan. Ja sit kun alkaa haluta, en uskalla jättää ;)
Mun mielestä todellakin vastuutonta jättää lapsi yöksi yksin. Illaksi voisin jättää.
Se, että 13-vuotias pärjää yksin kotona, ei tarkoita, että yksinjättäminen olisi oikein! Lasta voi silti pelottaa ja tulla turvaton olo. 13-vuotias on kuitenkin vielä aika pieni.
Suomalaiset lapsen ovat kyllä niin oman onnensa nojassa että hirvittää. Ihmekös, että nuoret ovat niin masentuneita.
pakko jättää yksin.
Eiköhän rahan puute ole monilla syynä tuohon.
Isompien sisarusten kanssa on jäänyt nuorempikin mutta yksin en jättäisi.
Ehkä tilanne olisi ollut toisenlainen, jos olisimme asuneet vaikka kerrostaloasunnossa tai rivarissa.
Meillä on tässä ok-talossa kuitenkin lämmittäminen huolehdittavana eikä lapset haluaisi olla yksin muutamaa tuntia pidempään.
Aina ei voi myöskään tietää, ettei kaverit tuuppaisi kylään, kun kuulisivat jonkun olevan yksin.Ei ehkä pysyisi hanskassa sellainen ilta.
varsinkin poikia tunnutaan pidettävän ihan vauvoina vielä täysikäisiksi. Ei voi jättää yksin kun kukaan ei sille kuori pottuja.
Meidän 12v ja 14v. pojat on tehneet jo pitkään aikamiehen työt naapurin puumetsässä ja tienanneet itselleen rahaa. Talvella kolaavat naapurin vanhusten pihat ja bisnes kukoistaa. Ovat kyllä pitkään osanneet lämmittää puusaunan ja panna puita lämmityskattilaan ja siirtää sen sähkölle.
Hyvin osaavat myös keittää ne potut ja tehdä kastikkeen kun äiti on myöhään töissä. Kattavat pöydän ja siivoavat jälkensä.
On toki heilläkin näitä luokkakavereita, joita paapotaan ja jotka ei osaa 13 vuotiaina edes luistimia sitoa kunnolla kireäksi. Toisaalta ne on kyllä myös niitä, jotka koulussa sitten polttavat salaa tupakkaa yms. Viinallakin kehuvat. Vastuuntuntoa ei löydy pätkääkään kun ei ole koskaan tarvinnut mitään tehdä.
Meillä ei ole ollut tarvetta jättää yksin kotiin, mutta taatusti pärjäisivät illan ja yön jos olisi pakko.
Se, että 13-vuotias pärjää yksin kotona, ei tarkoita, että yksinjättäminen olisi oikein! Lasta voi silti pelottaa ja tulla turvaton olo. 13-vuotias on kuitenkin vielä aika pieni.
Suomalaiset lapsen ovat kyllä niin oman onnensa nojassa että hirvittää. Ihmekös, että nuoret ovat niin masentuneita.
Kyllä me ainakin olimme kahden pikkuveljeni kanssa jo vähän nuorempina yksin kotona. Ei nyt montaa päivää, mutta yhden yön muutaman kerran vuodessa, jos vanhemmat lähtivät juhlimaan hääpäivää tai oli muuta kekkeriä. Mukavaahan tuo oli, sai riehua rauhassa, valvoa myöhään, katsella leffoja ja vetää mässyä niin että maha paukkui (karkkipäivät oli meillä säntillisesti kerran viikossa, sipsiä yms. Sai vielä harvemmin, mutta aina tuollaisissa "erikoistilanteissa" sai sitten enemmän.)