Miksi nykyään nostetaan haloo, jos 22-vuotias aikuinen on raskaana?

Mulla olisi rahaa, mutta ei kyllä aikaa.. 23 v mulla oli aikaa vaikka kuinka paljon, koska opiskeluelämä oli paljon joustavampaa kuin työelämä, ja oli mulla kyllä jokseenkin myös rahaa silloin, koska nostin opintolainat, jotka ei opiskeluun kuluneet. Asuin ilmaiseksi äidin jääkaapin kanssa samassa taloudessa.



Kesällä saan just ja just pitää 4 viikkoa, lomarahavapaat joutuu pitämään palasina pitkin vuotta. Tosin tänä vuonna nekin suunnitelmat on kariutuneet yks toisensa jälkeen, kun loman aikoihin on töissä osunut jokin tärkeä deadline.

jos saa lapsen 22 vuotiaana tai aiemmin, jää kokematta semmoinen huumaannuttava vapauden tunne elämässä, joka on mahdollista ilman lapsia ja vain ilman lapsia. kun oikeasti olet vastuussa vain omasta itsestäsi, voit päättää seuraavalla viikolla vaikka muuttaa ulkomaille eikä kellään ole siihen nokan koputtamista.



tiedän että kaikki ei tätä tunnetta kaipaa, mutta sitten on toisia (minä muiden muassa) joille se oli ehdottoman tarpeellinen osa aikuiseksi kasvamista.

jos saa lapsen 22 vuotiaana tai aiemmin, jää kokematta semmoinen huumaannuttava vapauden tunne elämässä, joka on mahdollista ilman lapsia ja vain ilman lapsia. kun oikeasti olet vastuussa vain omasta itsestäsi, voit päättää seuraavalla viikolla vaikka muuttaa ulkomaille eikä kellään ole siihen nokan koputtamista.

tiedän että kaikki ei tätä tunnetta kaipaa, mutta sitten on toisia (minä muiden muassa) joille se oli ehdottoman tarpeellinen osa aikuiseksi kasvamista.

Kaikki eivät sitä tunnetta kaipaa.

Olen 35 14-vuotiaan nuoren äiti enkä haaveile mistään mitä en pysty tekemään nytkin.

eri juttu jos haaveet rajoittuu siihen, että käy uimahallissa kerran viikossa ja kolme kertaa vuodessa viinilasillisella. Aika monet nuoret ihmiset haluaa kuitenkin matkustella ja asua ulkomailla ja tehdä näitä asioita vaikka viikon varoitusajalla. Monet myös haluavat elää hieman rappiollista elämää jonkin aikaa, eli käydä vaikka juhlimassa (onnistuu ilman alkoholiakin) monta kertaa viikossa ja herätä iltapäivällä, istuskella ystävien kanssa puistossa koko yön jne, mikä näyttää vähän tyhmältä jos olet 35 eikä myöskään onnistu sen ikäiseltä lasten äidiltä.

En ole tuo ylemmän viestin kirjoittaja, mutta saanut esikoiseni 24-vuotiaana. Sitä ennen ehdin viettää 'paheellista' opiskelijaelämää useamman vuoden, käydä ulkomailla kymmisen kertaa, olla vastuullisessa oman alan työssä vuoden (plus opiskeluaikana olin siivoojana) ja mennä naimisiin. Olin ihan yllättynyt, kun neuvolan seinällä mainostettiin tukiryhmää nuorille äideille, ikäraja 25 v.! Kyllä minä koin olevani ihan aikuinen, naimisissa oleva nainen.

Lasten kanssakin on sittemmin matkusteltu, vaikka toki se erilaista onkin. Itse asiassa suunnittelemme juuri muuttamista ulkomaille vuodeksi miehen työn perässä. Viinilasillisella tai naisten saunaillassa käyn ehkä kerran kolmessa kuussa. Ehdin käydä viikottain ennen lapsia.

En tiedä missä tynnirissä ihmiset ovat yleensä kasvaneet. Itse en koe juuri muuttuneeni sitten siitä kun olin 15 vuotta. Osallistuin silloin mm. kunnallispolitiikkaan, soitin bändissä jne.

No jotkut kuvittelevat, että kaikkien elämä on ollut samanlainen kuin oma.

sä kuitenkin olet ihan eri tilanteessa esim. 30- vuotiaana vaikka tekisitkin samoja asioita. Vähintään muut ihmiset suhtautuvat sinuun aivan eri tavalla ja se asettaa jo paljon rajoitteita. Ei se nyt vaan ole sama asiaa elää nuoruutta nuorena ja elää "nuoruutta" 45- vuotiaana, silloin et ole enää nuori.

Enpä tiiä. nytkin 13-18 vuotiaat pojat ja tytöt tulevat hakemaan minua ulos pelaamaan lätkää. omat lapset ovat kuitenkin vasta 7, 6 ja 3. Olen siis mies. Kaikkein eniten touhuaminen on kiinni omasta asenteesta.

Itseasiassa nyt kun oikein pysähdyin miettimään asiaa niin olen aina tullut toimeen eri-ikäpolvien kanssa.

Käyn purjehtimassa vanhempien ystävieni kanssa, jotka ovat 50 - 40.

Lasten harrastukset sitovat minut oman ikäisiini.

Nuoremmat työtoverit pyytelevät viikonlopun rientoihin.

Murkut hakevat kotoota pelamaan lätkää.

Niin naapurien kuin omat lapset tykkäävät kovasti kun rakensimme esim vesiraketteja.

Kyky samaistua keskustelukumppanin kanssa lienee syy siihen, että seura kelpaa.

Jos saa lapset nuorena kerkiää nauttia lapsenlapsista ja lapsenlapsenlapsista enemmän :)

m36

että tätähän jaksaa vielä 20 vuotta ja lähdin uudelle kierrokselle :) Lasten kasvaessa on mahtavaa miten kaikenlaisia asioita voi tehdä yhdessä perheenä. Paras lomamatkani ikinä oli koululaisten ja puolen suvun kanssa (jopa mummoja matkassa :)). Omat vaivalla tienatut matkarahat saivat vielä suuremman merkityksen, kun sain jakaa reissun lasteni kanssa.



Ymmärrän silti kannanotot, joiden mukaan jopa hieman kaduttaa lastensaanti. En kuitenkaan usko, että se on iästä kiinni. Tai jos todella on jäänyt kokematta asioita, jotka omasta mielestä kuuluvat juuri nuoruuteen niin ehkä sitten, mutta tähän minun on vaikea eläytyä. En koe, että tietyt asiat voisi tehdä parhaiten juuri tietyssä iässä. Mutta välillä minäkin olen ollut todella väsynyt ja miettinyt onko ollut järkeä hankkia lapsia, joista ei jaksa joka hetki iloita. Ja useinkin harmittaa, kun ei voi tehdä spontanisti jotain vaan aina pitää ensin miettiä lapsia. Silti ilo lapsista on moninkertainen pieniin harmituksiin verrattuna. Mutta näinhän se on monenkin asian suhteen. Työntekokin haittaa välillä vapaa-ajanviettoani suuresti, mutta silti pidän työtäni enkä raskisi siitä luopua :)

Olisiko minun pitänyt jatkaa loisimista ja rellestämistä? Vai enkö kelpaa sellaisena kuin olen? Kohta kolmen lapsen äitinä ja vaimona? Enkö olisi saanut löytää rakasta miestäni hyvissä ajoin? Jos nimittäin tämän miehen olisin käsistäni päästänyt, takuu varmasti katuisin asiaa myöhemmin :) Parempaa aviomiestä ja isää lapsilleni en olisi voinut löytää!

olet kai sitten vielä niin nuori, ettet tajua, että nuoruutta voi elää muutenkin kuin joko lapsia väsäämällä tai alkoholia kittaamalla. Kuten sanottu, lasten myötä menee kuitenkin jonkinasteinen vapaus, vaikka harrastaisi sitten sukankudontaa, niin sitä ei voi tehdä aamuyölle asti ja nukkua sitten pitkään seuraavana päivänä. Lapseton ihminen kykenee myöskin käymään vastuullisesti töissä ja maksamaan veroja. Mutta hän voi tehdä rahoillaan mitä haluaa, eikä tarvitse ensiksi ajatella jotakuta muuta. Tällainen aika ei loppujen lopuksi kestä kovin pitkään.

Mutta jotenkin tuntuu aihe menevät aina siihen ettei ehdi mennä ja rellestää miten haluaa kun on lapsia jo nuorella iällä :)

Eiköhän me makseta veroja aivan tarpeeksi :) Eikä tarvitse pelätä että nostelen toimeentulotukea.

Ainoat tuet mitkä saan, ovat kotihoidontuki ja lapsilisät. Ei saada asumistukea yms. Eikä edes lisää tuohon kotihoidontukeen!

Noh, minä voin valvoa pidempään. Jospa olen jossakin onnistunut (ainakin saamaan helpot lapset) kun muksut heräävät vähintään klo 8.00 aamulla, yleensä menee klo. 9.00.

Nukkumaan he menevät samaan aikaan illalla.

Ja minulla sattuu olemaan sellainen mies, jota kiinnostaa lasten asiat myös. Hän kun pystyy olemaan aamuisin kotona, saan nukkua pitkään :)

Hän on aamuvirkku kun taas minä en.

En oikeasti sitä ymmärrä että miten en voisi käydä vastuullisesti töissä? Ja maksella veroja? :D Vai käykö niin myös vanhemmille äideille, lapsi kun tulee, pitää lopettaa työnteko koska se ei vain onnistu lasten kanssa? :)

Jospa me vain olemme sen verran säästäväisiä, että saadaan ostettua itsellemmekin tarpeellinen :) eikä tarvitse kantaa huolta raha-asioista :)

en ole päivääkään tai edes tuntia katunut, ehkä puoli tuntia kun murkun kanssa olen taistellut, mutta kuten sanoin MINÄ tekisin NYT jos olisin 24v toisin eli lapset vanhempana.



Se että omat polveni ovat kuluneet eli tietenkään tarkoita että kaikkien 45v polvet ovat kuluneet, tekovika mistä ei voi ketään syyttää.



Voihan minäkin lähteä thaimaahan reppuselässä pariksi viikoksi ehkä kuukaudeksi, mutta ei se ole sellainen reppuretki mitä tarkoitan. Minä en ainakaan voisi jättää kaikkia ihmisiä, sairaita vanhempiani, opiskelevia lapsiani, koiraa ja omakotitaloa vuodeksi tai edes puoleksi ja ottaa virkavapaata.



Mutta jokainen tekee lapsensa silloin kuin haluaa ja miettii sitten joskus kun on aikaa tekisikö vielä samoin. Tätini sai ensimmäisen lapsensa juuri 17v täytettyään, onneksi sai lapsi ehti täyttää 20v ja oli jo omillaan kun täti kuoli äkillisesti eli varmasti hänellä oli oikea aika saada lapsi 17v.



9

en ole päivääkään tai edes tuntia katunut, ehkä puoli tuntia kun murkun kanssa olen taistellut, mutta kuten sanoin MINÄ tekisin NYT jos olisin 24v toisin eli lapset vanhempana. Se että omat polveni ovat kuluneet eli tietenkään tarkoita että kaikkien 45v polvet ovat kuluneet, tekovika mistä ei voi ketään syyttää. Voihan minäkin lähteä thaimaahan reppuselässä pariksi viikoksi ehkä kuukaudeksi, mutta ei se ole sellainen reppuretki mitä tarkoitan. Minä en ainakaan voisi jättää kaikkia ihmisiä, sairaita vanhempiani, opiskelevia lapsiani, koiraa ja omakotitaloa vuodeksi tai edes puoleksi ja ottaa virkavapaata. Mutta jokainen tekee lapsensa silloin kuin haluaa ja miettii sitten joskus kun on aikaa tekisikö vielä samoin. Tätini sai ensimmäisen lapsensa juuri 17v täytettyään, onneksi sai lapsi ehti täyttää 20v ja oli jo omillaan kun täti kuoli äkillisesti eli varmasti hänellä oli oikea aika saada lapsi 17v. 9

Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta olisitko silloin 20-vuotiaan osannut nauttia siitä reppureissusta Aasiaan, jos sinulla silloin oli vauvakuume?

On helppo ajatella monistakin asioista jälkeenpäin, että olisi kannattanut tehdä toisin - mutta olisiko sitä toista valintaa tuolloin osannut arvostaa? On helppo kuvitella 40-vuotiaana äitinä, miten ihanaa olisikaan reissata ympäri maailmaa vailla huolia.. vaikka todellisuudessa, ehkä, sama ihminen 20-vuotiaana olisikin huolehtinut matkan ajan siitä, saako matkan jälkeen asuntoa tai opiskelupaikkaa, ikävöinyt vanhempiaan, ahdistunut yksinolosta tms. Jos en parikymppisenä halunnut tai uskaltanut tehdä jotain, siihen oli syynsä, jotka silloin tuntuivat merkityksellisiltä.

minä tarkoitin, että MYÖS lapsettomat voivat käydä vastuullisesti töissä ja maksaa veroja, eli lapsettomuus nuorena ei tarkoita, että kaikki aika menisi ryyppämiseen ja rellestämiseen. Olen itse 26 v ja viime vuonna olin humalassa kolme kertaa, vaikka ei lapsia olekaan. Minunkin pointtini oli ehkä vain se, että vaikka kaikenlaisia asioita voi tehdä myös lasten kanssa ja heistä huolimatta, niin onhan se nyt aivan eri asia järjestellä vaikka sitä muuttoa ulkomaille kolmen lapsen kanssa, joista yksi ehkä haluaisikin jäädä kotiin, ja murjottaa ekan vuoden uudessa maassa, kaikkien kouluasiat pitää järjestää, hommata lastenvahdit jne jne. Ei se tarkoita, ettei saisi tehdä lapsia niin nuorena kuin haluaa, MINUSTA vain siinä jää jostain paitsi, mutta jos ei muuta kaipaakaan niin eipä siinä mitään.

siis oikeastaan en kirjoittanut edes sen vuoksi, miltä juuri minusta asia näyttää, vaan kommentoin sitä, että "ennen vanhaan asiat oli niin hyvin kun lapsia tehtiin 20- vuotiaana ja oltiin niiin aikuisia", eli jos näin ei ole nykyään niin siihen on syynsä, eli valinnanvapaus, ja tilanne olisi varmasti ollut sama myös silloin ennen muinoin jos ihmiset olisivat saaneet tehdä kuten haluavat. Elämä on lyhyt ja nuoruus todella lyhyt, joten minusta siinä ei ole mitään ihmettelemistä, jos muutaman vuoden haluaa elää vapaasti ja ns. huolettomana, onhan ne nuoruuden raha- ja työhuoletkin moninkertaisia jos pitää vielä jälkikasvun elättämistä murehtia.

En voi sanoa että katuisin lasten tekemistä 24v,

en ole päivääkään tai edes tuntia katunut, ehkä puoli tuntia kun murkun kanssa olen taistellut, mutta kuten sanoin MINÄ tekisin NYT jos olisin 24v toisin eli lapset vanhempana.



Se että omat polveni ovat kuluneet eli tietenkään tarkoita että kaikkien 45v polvet ovat kuluneet, tekovika mistä ei voi ketään syyttää.



Voihan minäkin lähteä thaimaahan reppuselässä pariksi viikoksi ehkä kuukaudeksi, mutta ei se ole sellainen reppuretki mitä tarkoitan. Minä en ainakaan voisi jättää kaikkia ihmisiä, sairaita vanhempiani, opiskelevia lapsiani, koiraa ja omakotitaloa vuodeksi tai edes puoleksi ja ottaa virkavapaata.





Samoilla linjoilla, itse saanut lapseni 21-vuotiaan.

suurin osa aikoinaan lapsensa parikymppisenä tehneistä tuntuu toivovan, että omat lapset ei lisääntyisi niin aikaisin vaan eläisivät vapaasti ensin. Voihan se nyt 21- vuotiaasta tuntua, että joku neljä vuotta kestänyt biletys riittää ja oli ihan tylsääkin ja nyt on jo sit aikuinen ja voi alkaa järkeväksi, mutta mielipide voi olla toinen sitten nelivitosena. Siis nimenomaan niin, että ei niitä lapsia kadu, mutta että olisi ehkä pitänyt tehdä ne myöhemmin.

suurin osa aikoinaan lapsensa parikymppisenä tehneistä tuntuu toivovan, että omat lapset ei lisääntyisi niin aikaisin vaan eläisivät vapaasti ensin. Voihan se nyt 21- vuotiaasta tuntua, että joku neljä vuotta kestänyt biletys riittää ja oli ihan tylsääkin ja nyt on jo sit aikuinen ja voi alkaa järkeväksi, mutta mielipide voi olla toinen sitten nelivitosena. Siis nimenomaan niin, että ei niitä lapsia kadu, mutta että olisi ehkä pitänyt tehdä ne myöhemmin.

Luulen, että tuossa iässä useimmille tulee 'välitilinpäätöksen' aika. Mitä olen tehnyt? Mitä olen jättänyt tekemättä? Mitä vielä haluaisin tehdä? Ei ole vain niistä konkreettisista teoista tai tapahtumista kyse vaan siitä, onko tasapainoinen, itsensä kanssa sinut oleva tyyppi. Pystyykö hyväksymään itsensä ja elämänsä sellaisena kuin se on. Tunteeko hallitsevansa omaa elämäänsä. Tehdyt virheet voi nähdä vahvuuksina, epäreilutkin tapahtumat kasvattajina, tekemättömät asiat haasteina ja mahdollisuuksina. Jos se polen vuoden reppureissu Aasiaan on jäänyt tekemättä, eikä se enää ole mahdollista, tilalle voi järjestää vaikkapa viiden tähden hotellimatkan neljä kertaa vuodessa (jos on varaa, kuten monilla keski-iässä nykyisin on). Vaihdevuosissakin on se hyvä puoli, ettei ainakaan tarvitse pelätä yllätysraskautta. Jne.

Luulen, että tuossa iässä useimmille tulee 'välitilinpäätöksen' aika. Mitä olen tehnyt? Mitä olen jättänyt tekemättä? Mitä vielä haluaisin tehdä? Ei ole vain niistä konkreettisista teoista tai tapahtumista kyse vaan siitä, onko tasapainoinen, itsensä kanssa sinut oleva tyyppi. Pystyykö hyväksymään itsensä ja elämänsä sellaisena kuin se on. Tunteeko hallitsevansa omaa elämäänsä. Tehdyt virheet voi nähdä vahvuuksina, epäreilutkin tapahtumat kasvattajina, tekemättömät asiat haasteina ja mahdollisuuksina. Jos se polen vuoden reppureissu Aasiaan on jäänyt tekemättä, eikä se enää ole mahdollista, tilalle voi järjestää vaikkapa viiden tähden hotellimatkan neljä kertaa vuodessa (jos on varaa, kuten monilla keski-iässä nykyisin on). Vaihdevuosissakin on se hyvä puoli, ettei ainakaan tarvitse pelätä yllätysraskautta. Jne.

mutta silti uskon, että on yleisesti ottaen parempi tehdä lapset lähempänä kolmeakymppiä kuin lähempänä kahtakymppiä ja näinhän nykyään tapahtuukin. Jos keski- ikäiset sanoo, että kannattaa opiskella, niin kyllä sekin perustunee omaan kokemukseen eikä vain siihen, että olisi neljänkympin kriisi.

suurin osa aikoinaan lapsensa parikymppisenä tehneistä tuntuu toivovan, että omat lapset ei lisääntyisi niin aikaisin vaan eläisivät vapaasti ensin. Voihan se nyt 21- vuotiaasta tuntua, että joku neljä vuotta kestänyt biletys riittää ja oli ihan tylsääkin ja nyt on jo sit aikuinen ja voi alkaa järkeväksi, mutta mielipide voi olla toinen sitten nelivitosena. Siis nimenomaan niin, että ei niitä lapsia kadu, mutta että olisi ehkä pitänyt tehdä ne myöhemmin.

suhtautuu kyynisesti ja väsähtäneesti melko moneen asiaan :) Tunnen piirteen itsessänikin jo vaika olen vasta 37. Ammattinikin valitsisin nyt toisin. Menin aatteen palossa ihmisuhdealalle ja nyt kadun, kun tämä työ ihanuudestaan huolimatta kuluttaa niin kamalasti, tuntuu ettei sitä voi tehdä tarpeeksi hyvin normaalilla panostuksella, huoh. Jos nyt alkaisin lapsia harkita, jäisivät nekin varmaan kokonaan tekemättä, koska olen nykyään niin pessimisti, että en uskaltaisi koko touhuun edes ryhtyä. Ja lieköhän lapsia saisinkaan, lapsettomuuskin on niin yleistä jo tässä iässä (se pessimismi).

Onneksi tuli ne lapset tehtyä niin saanpa nauttia edes heistä :)

No, ihan hyvä elämä minulla on. Tekisin kyllä tällä kokemuksella montakin asiaa eri tavalla kuin 20-vuotiaana. Lapset vaan on yksi niistä harvoista asioista, jotka yhä haluaisin ihan samalla tavalla.

tehdä lapset biologiselta kannalta vanhana. 22-vuotias on biologisesti erittäin hyvän ikäinen äidiksi ja kyllä ihan muutenkin aivan tarpeeksi aikuinen joka tavalla.



Tietysti on yksilöllistä, jotkut ihmiset jämähtävät ikiteiniyteen eivätkä pysty ottamaan vastuuta lapsestaan vielä nelikymppisenäkään vaan jatkvat nuoruuden bailaustaan.



Mutta lyllä minuakin nuorena äitinä ottaa päähän kun nykyään on ihan friikki kun on tehnyt lapset aikaisin.

22- vuotias on tarpeeksi aikuinen tekemään lapsia, useimmat vain eivät niitä sen ikäisenä ymmärrettävistä syistä halua. Enkä usko sen johtuvan mistään trendistä, että kovasti haluaisi lapsia mutta ei kehtaa, kun lissu ja missukaan ei tee, ja jos näin ajattelee, niin silloin ei olekaan vielä tarpeeksi kypsä vanhemmaksi. Biologisesti jos ajatellaan, niin lapsia kuuluisi tehdä n. 15- vuotiaasta viisikymppiseksi sinne asti kun vielä raskaaksi tulee, ja miehen tulee siittää näitä lapsia mahdollisimman monelle naiselle. Biologiaan ei siis aina kannata vedota.

Biologisesti jos ajatellaan, niin lapsia kuuluisi tehdä n. 15- vuotiaasta viisikymppiseksi sinne asti kun vielä raskaaksi tulee, ja miehen tulee siittää näitä lapsia mahdollisimman monelle naiselle. Biologiaan ei siis aina kannata vedota.

lapsia ei kannattaisi tehdä vielä 15- eikä enää 50-vuotiaana. 15-vuotiaan fyysinen kehitys voi olla yhä niin pahasti "kesken" että sellainen raskaus länsimaissa luokitellaan riskiraskaudeksi (kuten moni muukin eli eihän se raskautta ja synntystäkään sinänsä estä, mutta biologisesti ei ole kyse parhaasta mahdollisesta asiasta).

Sen sijan juuri biologiselta kannalta 22v on aivan ihanteellinen ikä lisääntymiselle. Biologia yksinhän ei tietenkään asiaa (onneksi) määrää :)

ihanteellinen ikä, mutta silti jos biologiaa ja luonnollisuutta noudatettaisiin, niin ei olisi mitään ehkäisyjä ja niitä lapsia syntyisi noin kerran vuodessa. Muussa tapauksessa naisen kohtu olisi ohjelmoitu surkastumaan käyttökelvottomaksi parin lapsen jälkeen. Ja mies kävisi paneskelemassa muitakin naisia kuin yhtä.