Lue keskustelun säännöt.
Yllätysraskaus, mä olen aika sekaisin
01.02.2011 |
Mä olen vasta 22-vuotias, opiskelut ja kaikki kesken. Mies vuoden vanhempi, ihan samassa tilanteessa opintojen suhteen. Ehkäisy oli käytössä, vakituisessa suhteessa mulla pillerit. Ja jokin sitten vaan petti, sillä seurauksella että tein eilen illalla positiivisen testin.
Mies, seurustellaan, ei olla vielä kihloissa, oli aika äimän käkenä kun tästä sille eilen kerroin. Sanoi, että halusi aikaa sulattaa tämän jutun ja mietitään yhdessä mitä tehdään. Aika vaitonainen se on ollut, pelottaa että mitähän se nyt tekee. Lapsi ei tosiaan ollut missään suunnitelmissa vielä.
Ja hitto mulla ei ole aavistustakaan siitä mitä mä haluan. Onko kukaan ollut samassa tilanteessa? Pelottaa nuo opinnot ja se onko musta äidiksi ollenkaan.
Tukea kaivattais
Kommentit (29)
Aika äimän käkenä mekin oltiin, mutta ei siinä sitten muuta voinut kun jatkaa elämää. Taloudelliset huolet painoivat tietysti alkuaikoina, mutta miehen valmistuttua niistäkin pikkuhiljaa toivuttiin. Lapsi laittaa opintoihin kummasti vauhtia. Onko sinulla tukiverkkoa? Minun vanhempani suhtautuivat onneksi hyvin ja hoitivat lasta minun kirjoitaessani gradua.
Raskaus oli hämmentävää aikaa, enkä oikeastaan koskaan tuntenut iloa syntymättömästä lapsestani. Suhteemme oli aika kovalla koetuksella alkuaikoina emmekä olisi varmastikaan pysyneet yhdessä ilman lasta. Mieheni oli jo kertaalleen jättänyt meidät, mutta totesi, että hän rakastaa tuota pientä nyyttiä yli kaiken eikä hän halua elää ilman sitä. Päätettiiin sitten yrittää vielä kerran. Nyt 15 vuotta myöhemmin olen onnellinen perheestäni. Olemme mieheni kanssa oppineet rakastamaan toisiamme, ja tuntuu, että suhteemme vain syvenee.
On sinustakin äidiksi vaikka et vielä uskoisi. Jos teillä käy hyvin kypsytte yhdessä vanhemmuuteen. Onnea ja jaksamista ap:lle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon kiitoksia kannustavista vastauksista. :) Onhan tää aika paukku, mies soitti äsken ja tulee kohta kotiin puhumaan tästä mun kanssa, varmaan pitäis niitä päätöksiä ruveta tekemään.
Pitäkää peukkuja.
toivon teille suotuisaa ja lämminhenkistä keskustelua. Tulethan kertomaan? :)
T. 7
Ei sinua raskauden ja alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidon takia voi potkia koulusta pellolle, vaan jäät normaalisti vanhempainvapaille. Opintojen jatkamiseen on muutamakin vaihtoehto: Etäopiskelu on mahdollisuus vanhempainvapaallakin mikäli olosuhteet sen sallivat, ja se perinteinen vaihtoehto eli olet täysipäiväisesti vanhempainvapaalla ja jatkat opintojasi täysipäiväisesti kun lapsen voi jättää muun ihmisen hoitoon. Tai jotain siltä väliltä.
Saatte äitiys (3kk) -, isyys ( 1kk ) - ja vanhempainrahat ( 6kk, minimi muistaakseni 400jotain, enemmän jos teillä on muitakin tuloja edelliseltä verotusvuodelta tai 6kk ajalta ennen vanhempainvapaita ), lapsilisän, asumistukea tulosidonnaisesti ja opintotukea ( olettaen että ette molemmat jää kotiin... ). Vanhempainrahakauden ( yht. 9-10kk) jälkeen saa kotihoidontuen, jos alle 3-vuotiasta lasta ei hoideta kodin ulkopuolella. Opiskelijoina varmaankin myös hoitolisää ja jotkut kunnat maksavat myös kuntalisää. Ja kun lapselle haetaan hoitopaikka, ovat maksut tulosidonnaisia. Kelan sivuilta voi lukea aiheesta tarkemmin. Jokatapauksessa suomessa ei lapsiperhettä jätetä taivasalle ilman ruokaa!
Parisuhteen kannalta teette niin kuin hyvältä tuntuu, ainakaan naimisiin ei kannata pelkästään raskauden takia kiirehtiä. Olisi kuitenkin hyvä jos ette täysin kaksin ole asian kanssa, vaan haette tukea ( oli se sitten henkistä tai konkreettista ) läheisiltä ja/tai luotte uusia ihmissuhteita.
Käytännönasioita ei siis kannata pelätä, ne ovat suunniteltavissa ja elämä jatkuu lastenteon jälkeenkin :) Omaan lapseen rakastuminen, hoito ja kasvatuskin yleensä tapahtuvat yllättävän luontaisesti riippumatta siitä, paljonko on ollut aiemmin lasten kanssa tekemisissä. Se mitä teidän nyt kannattaisi pohtia onkin, haluatteko lapsia ollenkaan. Sillä vaikka elämä ei lopukaan, samanlaiseksi se ei koskaan palaa. Lapsen etu tulee aina olemaan ennen omaa, tavalla tai toisella koko loppuelämän. Tekstissäsi kohdistat huolesi nimenomaan ns. ulkoisiin asioihin: Ehkä auttaa jos mietit, onko se pelkoa tuntemattomasta vai kanavoitko ehkä tunnetta siitä ettet tätä halua, ulkoisiin ongelmiin?
Roppakaupalla onnea molemmille, ihanalta kuulostaa miehesi! Piti heti etsiä tämä ketju käsiin, kun pääsin koneelle. Mahtava loppu jutulle - vaikka alussahan tässä ollaan. Hyvän päätöksen teit, tai teitte, yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
t. itse opiskeluaikana tarkoituksella perheen perustanut 24v 6kk ikäisen tytön äiti :)
Olen niin onnellinen puolestanne.
Minä olin 10 vuotta sitten vastaavassa tilanteessa. Kävin aikuislukiota ja olin 19 kun rupesin odottamaan esikoistani. Nyt kolme lasta ja korkeakoulututkinto lukion jälkeen käytynä... lasten ohella ja ehdoilla. Ihan hyvä ammatti tällä hetkellä ja neljäs lapsi tilauksessa=)
ONNEA!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosin ei yllätysraskaus vaan suunniteltu. Ollaan 23v. molemmat ja minä opiskelen. Pidän opinnoistani vuoden taukoa ja jatkan sitten opintoja. Suunnitelmia tosin ei ole edes kuukautta pidemmälle, mutta olen varma, että ajan kanssa selviää ja kaikki onnistuu, vaikka nyt opiskelu jäisikin taka-alalle.
Voimia teille päätöksen tekemiseen!
Mutustelun jälkeenkään ei minusta tilanne vaikuttanut hyvältä. Päädyin aborttiin,mies lupasi tukea, tein niin tai näin, mutta helpotus hänenkin olemuksestaan huokui. Elettiin jokunen vuosi elämää eteenpäin, tänä päivänä meillä on neljä lasta!
Koskaan en ole aborttia katunut, vaan ainoastaan helpotusta siitä tunsin. Joskus jos asian muistan, en ajattele yhtään "mitä jos". Meillä ei varmaan näitä murusia olisi. Ken tietää, vaikka suhde olisi kariutunut siihen. Abortin jälkeen vietimme kuitenkin hienoja yhdessäolon vuosia, mitkä monella tapaa meitä yhteen hitsasi.
Mutta tämä on vain minun tarinani.
Enää en voisi aborttia tehdä, mutta tilanteenikin on aivan toisenlainen. Ja kokemus, kun sen syntymän ym ihmeen saanut monesti kokea. Mikäään ei sitä voita elämässä.
Et luultavasti tule aborttia katumaan, jos sen täydestä sydämestäsi teet. Mutta sen tiedän, että vaikka päätyisit lapsen pitämään vaikket siitä olisi varma, opit sitä varmasti rakastamaan jo näiden viikkojen aikana,kun se on sinun vatsassa.. Viimeistään silloin, kun saat hänet syliin ensi kerran, se utuinen katsekun hän katsoo omaa Äitiä ensimmäisen kerran...
Paljon voimia!