Luin opettajien kommentteja tuosta toisesta ketjusta ja suutuin.

Syynä se, että me sasimme jo lukea kun menimme kouluun, mutta opettaja ei huomioinut tätä mitenkään. Tavasimme muiden mukana A, A, AA, U, U, UU ja kirjoitimme sivutolkulla A- ja U-kirjaimia. Toki siinä tällainen kiltti ja rauhallinenkin tyttö pitkästyy ja alkaa sipistä.



Onneksi meno muuttui kun vanhemmat valittivat, sen jälkeen saimme mennä luokan perälle lukemaan kirjoja. En tajua miksi emme voineet tehdä niin alusta alkaen.



ONNEKSI on myös hyviä opettajia, kuten se joka minulle tuli kolmannella luokalla :) Hän antoi meille nopeille aina ekstratehtäviä tai sitten saimme lukea kun olimme valmiit ja opettaja pystyi auttamaan silloin hitaampia.

Nykyinen peruskoulu sopii vain tietyntyyppisille ihmisille. Itse koin sen turhautumisen jo ekasta luokasta lähtien kun ekat vuodet tankattiin lukemista hitaampien tahdissa. Olin luokkani parhaimpia jos vain viitsin lukea ja vaikka en viitsinytkään. Mutta muistan sen turhautumisen tunteen kun kasilla olin kovin kiinnostunut jostain aineista kuten biologiasta, rippilahjaksi saamillani rahoilla (jotka ei köyhässä suvussa olleet suuria summia)ostin mm. lukion bilsan kirjan. Mutta eipä siitä oppimillani tiedoilla mitään tehnyt yläasteella. Ei huvittanut viitata tunnilla kun opettajan kysymykset tuntui niin lapsellisilta ja typeriltä ja tuntui tyhmältä saada kehuja siitä että tiesi jonkun "itsestäänselvyyden" kun olisi halunnut oikeasti näyttää mitä osaa. Sama juttu esim. äidinkielessä kun piti lukea jotain daijuja lapsellisia nuorten pissisromaaneja jotka oli valittu niiden "heikompien" oppilaiden mukaan jotka eivät koskaan olleet kirjoja lukeneet (itse lukenut aikuisten kirjoja 11-vuotiaasta) ja tehdä niistä jotain esitelmiä ja esseitä voi plääh.. Tuntui että opettajat pitävät lapsellisina, tyhminä ja typerinä eikä sitä loppujenlopuksi yrittänyt enää muuta ollakaan kuin sitä mitä odotettiin.

Enpä mennyt lukioon ja yliopistoon kuten kaikki odottivat, sain täydellinen kouluallergian enkä mennyt mihinkään kouluun enää kuin seuraavaksi kolmikymppisenä. Ja kuinkas ollakaan samoin kaksi teiniäni ovat koulukammoisia (itse jo opiskelin kiitettävin arvosanoin heidän ala-asteaikanaan joten tuskin on mallioppimista)vaikka älyä riittäisi.

Pienemmät pistin ihan suosiolla steinerkouluun, eipä oo mitään menetettävääkään. Saa nähdä onko tulokset parempia, ainakaan vielä ei ole intoa siellä saatu tapettua, päinvastoin.

Pikemminkin kotikasvatus, jos tavoitteena oli "näyttää mitä osaa"

Kouluaikananai vietin usein aikaa koulun käytävällä, ajettuna ulos luokasta. Syytä moiseen en tiedä.

Kun päivä sitten loppui niin ope halasi minua ja sanoi, että ei heitä ulos luokasta enää koskaan...mutta sama rulianssi jatkui seuraavana päivänä...

Vanha luokkatoverini, joka on luokanopettaja, sanoi, että olin opettajalle liian haasteellinen...

ei vaadi innostuksen esittämistä vaan osaa ylläpitää ja herättää aitoa innostusta uuden oppimiseen. Tärkeää on että lapsi kokee että oppii itseään varten, että on kivaa osata ja tietää uusia asioita eikä että opitaan koska on pakko ja opettaja käskee.



Minun kokemukseni mukaan ei kyllä useimmissa kouluissa kannusteta menemään itse eteenpäin jos osaa jo, päinvastoin ei missään tapauksessa saa tehdä kirjoja eteenpäin itsenäisesti vaan siitä on annettu jopa jälki-istuntoa. Perusteluna että opettajan täytyy ensin opettaa asiat, oppilashan ei näitä voi ennen osata..



t.5

olen kasvattanut omat lapseni. Lisäksi tunnen monia muitakin älykkäitä "koulupudokkaita" joilla samankaltainen tarina. Eikä minua kasvatettu näyttämään yhtään mitään. Itse kärsin siitä tasapäistämisestä, koulussa ei saanut olla tiettyä tasoa fiksumpi/osaavampi. Toiset sopeutuvat siihen, toiset eivät.

Ei peruskoululla ole mitään pyhiä jalostavia päämääriä, tarkoitus on tuottaa tietyntyyppisiä alistuvia ja sopeutuvia ihmisiä elinkeinoelämän tarpeisiin.

t.5

Nykyinen peruskoulu sopii vain tietyntyyppisille ihmisille. Itse koin sen turhautumisen jo ekasta luokasta lähtien kun ekat vuodet tankattiin lukemista hitaampien tahdissa. Olin luokkani parhaimpia jos vain viitsin lukea ja vaikka en viitsinytkään. Mutta muistan sen turhautumisen tunteen kun kasilla olin kovin kiinnostunut jostain aineista kuten biologiasta, rippilahjaksi saamillani rahoilla (jotka ei köyhässä suvussa olleet suuria summia)ostin mm. lukion bilsan kirjan. Mutta eipä siitä oppimillani tiedoilla mitään tehnyt yläasteella. Ei huvittanut viitata tunnilla kun opettajan kysymykset tuntui niin lapsellisilta ja typeriltä ja tuntui tyhmältä saada kehuja siitä että tiesi jonkun "itsestäänselvyyden" kun olisi halunnut oikeasti näyttää mitä osaa. Sama juttu esim. äidinkielessä kun piti lukea jotain daijuja lapsellisia nuorten pissisromaaneja jotka oli valittu niiden "heikompien" oppilaiden mukaan jotka eivät koskaan olleet kirjoja lukeneet (itse lukenut aikuisten kirjoja 11-vuotiaasta) ja tehdä niistä jotain esitelmiä ja esseitä voi plääh.. Tuntui että opettajat pitävät lapsellisina, tyhminä ja typerinä eikä sitä loppujenlopuksi yrittänyt enää muuta ollakaan kuin sitä mitä odotettiin.

Enpä mennyt lukioon ja yliopistoon kuten kaikki odottivat, sain täydellinen kouluallergian enkä mennyt mihinkään kouluun enää kuin seuraavaksi kolmikymppisenä. Ja kuinkas ollakaan samoin kaksi teiniäni ovat koulukammoisia (itse jo opiskelin kiitettävin arvosanoin heidän ala-asteaikanaan joten tuskin on mallioppimista)vaikka älyä riittäisi.

Pienemmät pistin ihan suosiolla steinerkouluun, eipä oo mitään menetettävääkään. Saa nähdä onko tulokset parempia, ainakaan vielä ei ole intoa siellä saatu tapettua, päinvastoin.

Pikemminkin kotikasvatus, jos tavoitteena oli "näyttää mitä osaa"

Kohtalaisen uutena opena (ja yhtenä sen edellisen ketjun opeista) olen ihan tosissani joutunut näitä juttuja miettimään näitten parin opetuskokemusvuoden ajan. Olen yläkoulussa aineenopettajana ja koen ihan mahdottomana yhtälönä joidenkin ryhmien opettamisen niin, että opetus olisi aina kaikille mielekästä. Jo yläkouluun tullessaan lasten taidoissa on huimia eroja, samoin oppimisvalmiuksissa. Sama opetus on väistämättä yhdelle liian vaikeaa ja toiselle liian helppoa. Kuitenkin on käytännössä mahdotonta ottaa kaikessa tämä huomioon ja eriyttää opetusta jatkuvalla syötöllä - tehtäviin voi kyllä esimerkiksi valita helpomman ja vaikeamman tason, joista oppilaat saa valita sopivan, mutta sama asia on kuitenkin käytävä läpi, vaikka toiset sen jo osaa ja toiset tarvisivat enemmän aikaa sen oppimiseen. Eriyttämisen hallinta on kuitenkin todella vaativaa, sillä tehtävien tarkistamiseen ja korjaamiseen menee enemmän aikaa (koska sekä helpot että vaikeat on korjattava) ja oppilaiden neuvomiseen ja ohjaamiseen menee enemmän aikaa. Ja kaikki jotka ovat olleet ikinä missään tekemisissä peruskouluopetuksen kanssa tietävät, että peruskoulussa on aina kiire oppiainesten kanssa.

Jossain vaiheessa vastaan tulee myös varsinkin vanhempien oppilaiden asenne: vaikka osaavat ja pystyisivät, niin harva viitsii tehdä niitä vaikeamman tason tehtäviä, kun helpommallakin pääsee.



Minä koen tämän erittäin turhauttavana, sillä ymmärrän erittäin hyvin sekä heikompien että lahjakkaampien oppilaiden turhautumisen. Kuitenkaan yksittäisenä opettajana minulla ei ole ihan hirveästi välineitä muuttaa nykyistä systeemiä.



Ensinnäkin opsit vaativat koko ajan vain lisää ja lisää osattavaksi. Yläkoulun oppikirjat ovat niin pullollaan asiaa, ettei niitä ehdi mielekkäällä tavalla käydä läpi (heikot ei ehdi omaksua uutta, jos liikaa kiirehtii) ja tavoitteet sitoa opittava aines oppilaiden omiin kokemuksiin ja elämään paitsi tekisivät opetuksesta mielenkiintoisempaa, vievät hirveästi aikaa.



Toiseksi, opetusryhmät ovat suuria siihen nähden, että vaatimukset opetuksen yksilöllistämisestä koko ajan kasvavat. On mahdotonta antaa inspiroivaa ja motivoivaa, henkilökohtaista ohjausta kahdellekymmenelle oppilaalle samaan aikaan 45 minuutissa.



Kolmanneksi resurssit tukiopetusryhmien tai edistyneempien valinnaisryhmien järjestämiseen varsinkin pienemmissä kunnissa ja kouluissa ovat olemattomat. Opettajia, tunteja ja rahaa ei vain ole.



Lopulta on tyydyttävä siihen, että peruskoulun tulee tarjota perustiedot kaikille. Joillekin niiden hankkiminen edes välttävästi on taistelun takana, toiset turhautuvat kun perustiedot omaksutaan jo ensi vilkaisulta. Opettajana ei oikeastaan voi muuta, kuin yrittää kannustaa molempia ääripäitä myös siihen omatoimiseen oppimiseen, siihen että elämää ja opittavaa on koulun seinienkin ulkopuolella, että koulu ei ole, eikä tule olemaan koskaan "ihan kaikki". Samalla on pyrittävä siihen tasapuolisuuteen opetuksessa ja arvioinnissa: (viitaten siihen toiseen ketjuun) jos heikompienkin on tehtävä läksynsä numeroidensa eteen niin samaa on vaadittava lahjakkailtakin.



(Ja hieman off topic, arvioinnin tasapuolisuus ON vaikeaa sillä numeroa ei voi antaa pelkän koenumeron perusteella, koska kaikkea osaamista esim kielissä ei voi kokeessa testata ja näitten eri osa-alueiden tasa-arvoinen painotus arvioinnissa on vaikeaa.)

Miksi peruskoulu ja lukio ovat niin syvältä? Miksi oppilaita pitää tasapäistää valheelisen reiluuden nimissä? Miksi, miksi ihmeessä parhaassa oppimisiässä olevan ja tiedonjanoisen ihmisen oppimismotivaatio pitää tappaa pakottamalla kijroittamaan vihkoon "hauki on kala" kuusi tuntia päivässä 12 vuotta?

Vituttaa vaan jotenkin niin paljon, ettei edes pysty ajattelemaan selkeästi. Ymmärrän toki sen, että opettaja on ihminen, eikä pysty mitenkään tarjomaan laadukasta ja tasapuolista niille opetusryhmän kaikille eritasoisille koululaisille, mutta suututta systeemi ja imiset, jotka eivät ymmärrä sen vikoja ihan hirveästi.

Aika harvi laiska teini jaksaa opiskella kotonaan. Ilman sanastoa kielten opiskelu on käytännössä mahdotonta.

Jos koulussa liian helppoa, niin on olemassa vapaa-aikakin. Silloin voi lapselleen hankkia haasteellisenpaa tekemistä.

Meillä vaan sattuu olemaan lainsäädäntö, jossa sanotaan että se peruskoulu on käytävä. Oli helppoa tai ei. Kyllä se on vanhemmista paljolti kiinni, miten lapsi sen koulun käy.

Oma tyttäreni ekalla luokalla. Luki sujuvasti kouluun mennessä ja kirjoittikin sujuvasti. Koko ajan koulunkäynti tuntunut helpolta. Opettaja antaa lisätehtäviä ja jakaa lapsia ryhmiin taitojen mukaan. Matikkakin sujuu ja opettaja antanut näille laskemisesta pitäville lapsille ylimääräisen vihkon, jota lasketaan koulussa. Kertaakaan ei ole lapsi valittanut tylsistymistä. Koulun käynti on paljon muutakin kun näitä taitoja!



Minä en jaksa uskoa, että pelkästään se, että on fiksu lapsi joka oppii asiat helposti, riittää siihen että koulun käynti ei maistu. Kyllä siellä täytyy olla taustalla muutakin.



Tavalliselle peruskoululle on vaihtoehtoja. On vielä paljon perheitä, jotka ovat tyytyväisiä nykyiseen koulusysteemiin ja on paljon lapsia jotka viihtyvät koulussa.

Se todellakin on kala ja hieno metodi. Vain toistamalla oppii asioita ja niistä muovautuu luonnollisia.



Tämä pätee urheilussa, isänmaan puolustuksessa, opiskelussa ja työnteossa.



Toistamisen kautta hankitaan kokemusta. Nykyajan teinit vinkuu vähemmästäkin. Kaikki pitäisi saada heti ja mitään ei viitsitä tehdä.



Vie tunnin oppia 10 ulkoperäistä sanaa. Vain tunnin. Sitten ne sanat muistaa aina ulkoa. Tämän jälkeen alkaa sanojen soveltaminen käytäntöön. Suosittelisin opiskelua myös näiden teinien äideille.