Lue keskustelun säännöt.
Sinä, jota appivanhempasi eivät hyväksy (ov)?
31.01.2011 |
Onko se sanottu sinulle suoraan? Miten olet asiaan reagoinut? Entä sanomisen jälkeen, oletko vielä väleissä appivanhempiesi kanssa?
Kommentit (6)
hmm. En jaksa vaivata päätäni asialla, mutta appivanhempani toivoivat pojastaan "taloudellisesti menestyksekästä" siis korkea koulutus, hyvä palkka jne.
No mieheni on taiteellinen muusikko tyyppi, joka kyllä käy päivätöissä mutta palkka ei ole se juttu joka häntä "ajaa" vaan perhe, rakkaat ihmiset ja heidän kanssaan vietetty aika.
Ja kun meni vielä naimaan ajatusmaailmaltaan täysin samanlaisen haaveilijatytön ja perusti perheenkin nuorena. Niin voi.
Eli me olemme onnellisia, mutta appivanhemmilla on vaikeuksia hyväksyä tapaamme elää elämäämme. Ja jotenkin tuntuu että ajattelevat että minä vein heidän poikansa näille "harhateille". Vaikka todellisuus on että häntä en ole muuttanut.
Ja siis mies on vakituisessa palkkatyössä, minä olen yrittäjä ja asumme omaa velatonta taloa. Eli mielestämme meillä menee tosi hyvin, mutta kun ei heidän mielestään mene tarpeeksi hyvin. :=p
JA alkuperäisen kysymykseen. Olemme sanoneet asiasta suoraan, aikansa heidän käytöksensä muuttui (pari viikkoa) sitten palattiin takaisin samaan vanhaan. Vältän jäämästä ilman miestäni heidän seuraansa- käyttäytyvät kiltimmin poikansa läsnäollessa. Mielestäni aika surullista, kun eivät osaa iloita perheestämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen näkee sokeakin.
Pahalta tuntuu, mutta yritän kestää ne vähäiset hetket, jotka heidän kanssaan joudun viettämään (synttärit,joulut).
Ovat sen tyyppisiä et sanovat asiat suoraan, eivät ole hienovaraisia eivätkä arvosta kotiäitiyttä: (. Mun olis pitänyt laittaa lapset vuoden ikäisinä hoitoon ja palat töihin.
En tehnyt niin ja nyt tilanne tämä.
kukaan ei pakota sua esim. pilaamaan jouluanne olemalla ikävien sukulaisten kanssa. ihan oma valinta.
sen näkee sokeakin.
Pahalta tuntuu, mutta yritän kestää ne vähäiset hetket, jotka heidän kanssaan joudun viettämään (synttärit,joulut).
Ovat sen tyyppisiä et sanovat asiat suoraan, eivät ole hienovaraisia eivätkä arvosta kotiäitiyttä: (. Mun olis pitänyt laittaa lapset vuoden ikäisinä hoitoon ja palat töihin.
En tehnyt niin ja nyt tilanne tämä.
Mut käydään toki molempien vanhemmilla joulupäivinä kahvilla.
En mä nyt niin pöhkö ole et menen itseeni kiusaamaan. t: "2"
sen näkee sokeakin. Pahalta tuntuu, mutta yritän kestää ne vähäiset hetket, jotka heidän kanssaan joudun viettämään (synttärit,joulut). Ovat sen tyyppisiä et sanovat asiat suoraan, eivät ole hienovaraisia eivätkä arvosta kotiäitiyttä: (. Mun olis pitänyt laittaa lapset vuoden ikäisinä hoitoon ja palat töihin. En tehnyt niin ja nyt tilanne tämä.
Tai noin mä ainakin ajattelen. Mäkin olen aina tiennyt ja vaistonnut, että en ole mikään unelmaminiä. Suoraan se sanottiin mieheni ja minun 15vuoden avioliiton jälkeen (ollaan oltu yhdessä ihan teineistä). Silloin mietin hetken, että en mene sinne enää ikinä mutta sitten tunsin, että se sanominen oli jotenkin helpotus. Ei tarvitse enää jännittää tai yrittää olla yhtään mitään muuta kuin mitä mä olen. En kuitenkaan koskaan muutu heille hyväksyttäväksi, vaikka mitä tekisin, niin parempi olla sitten stressaamatta. Mieheni mielestä minun tulisi jutella asiasta hänen vanhempiensa kanssa mutta mua ei haluta eikä huvita. Olen heidän kanssaan tekemisissä juuri sen kuin mitä tarvitsee. Eli jouluisin ja juhannuksena sekä lasten synttäreinä. Silloinkin tosin riepoo mutta sen kyllä aikuisena kestää. Silloin tosin on vaikeempaa, kun samalla kertaa paikalla on miehen muita sisaruksia. Niiden joukkoon kun mahtuu sitten just niitä ihan unelmapuolisoita. Ne samat, jotka sitten aina anoppilan ulkopuolella jaksaa haukkua appiukon ja anopin ja arvostella niiden kaikki tekemiset. Joskus vois vaikka nauhoittaa niitä puheita ja ladata ne sitten seuraavalla kerralla yhteisessä kahvipöydässä kaikkien tietoisuuteen. Voisipa mennä vaikka pari muutakin perintöä sivu suun ;)...
appivanhempia päivääkään!