Oletteko koskaan miettineet miksi juuri Afrikan valtiot ja afrikkalaiset ovat kaikkein

Ne on vaan niin tyhmiä ja laiskoja. Viisaat ja ahkerat olisi laittaneet paikat jo ajat sitten kuntoon, onhan niillä ollut aivan sama aika rakentaa valtiota kuin esim suomella hmm tai sitten suomella on ollut huomattavasti lyhyempi aika......Kummasti vaan pieni suomi on noussut kurjuudesta ja köyhyydestä suht lyhyessä ajassa.

aloittakaa rasistipösilöt vaikka Jared Diamondin kirjasta "tykit, taudit ja teräs". Pitäis vähän valaista syyn ja seurauksen suhteita.

Afrikkahan oli ihan kivikaudella, kun eurooppalaiset meni sinne aikanaan. Siis ne oli kehityksessä tuhansia vuosia takana. (puhutaan siis mustasta Afrikasta) Kyllä se köyhyys ja kehittymättömyys oli jo silloin olemassa, eikä siitä voi imperialisteja yksin syyttää.

Väitän, että kulttuurikysymys. Ei ole koskaan tykätty tehdä töitä kuin välttämätön.

Johtuu mielestäni siitä että rikkaat on rikkaita eikä köyhiä tueta.



Köyhät asuu jossain getoissa ja nuuskii liimaa.

Elämällä ei ole merkitystä eikä köyhistä oloista ole mahdollista päästä pois.



On vaan paljon köyhää ja itse tultava toimeen.



On sotasia naapurimaita ja ongelmia puolin ja toisin.



Ne luonnonrikkaudet ei mene niille köyhille, ne menee rikkaille ihmisille ja ulkomaille.



Vaikka siirtomaa-ajat on ohi niin siitä ei ole kovin kauaa kun mustat valtas valkoihosien tilat. Ei osata toimia tilallisen tavoin, se voitto mikä viljelmistä tuli tilalle jää saamatta kun ei hoideta asioita. En sano että tyhmyyttä, mutta tietämättömyyttä.



Pitää puhaltaa yhteenhiileen. Jos jokanen huolehtii vaan omistaan ei saada kaikille hyvää.

aloittakaa rasistipösilöt vaikka Jared Diamondin kirjasta "tykit, taudit ja teräs". Pitäis vähän valaista syyn ja seurauksen suhteita.

Lisäksi yksi syy sisällissotiin yms. ovat keinotekoiset, viivottimella vedetyty valtioiden rajat, niitä ei ole kovin helppo muuttaa.

Mutta tuollaisen monikulttuurisuudenhan pitäisi juuri luoda sitä rikkautta ja hyvinvointia. Vai voisiko olla, että meille onkin valehdeltu?!!

ettekste ite voi ottaa selvää mistään? Kaikki pitäis selittää valmiiksi, mielellään tuoda valmiit tutkimukset sinne kotiin ettei vaan tarvitsis itse nähdä yhtään vaivaa. Lukekaa, ottakaa selvää! Vaikka onhan se tietysti helpompi käydä vaan netistä homma-foorumia tsekkaileen. Sitä paitsi lisätieto vois ikävästi murtaa ne kivat ummehtuneet pikku ajatusrakennelmat.

Miksi entinen köyhä siirtomaa Intia on kehittynyt niin paljon paremmin kuin Afrikka?

en kyllä ole ikinä nähnyt sellaista pa*kan määrää missään käymässäni Afrikan maassa kuin Intiassa... Ja tässäkin taas maa vs. maanosa.

Afrikka on nykyisin siinä jamassa missä on?

kumota vaikka väitettä mustien alhaisemmasta ÄO:sta jos vaan suinkin osaat. Älykkyyosamäärällähän on katsottu olevan huomattava vaikutus ykslöiden ja kansakuntien menestykseen.

Juutalaisten keskimääräinen ÄO on huomattavasti korkeampi kuin oikeastaan kenelläkään muulla ja Israel on perustettu vasta v. 1947 ja ihan helvetisti levottomuuksia ja sotaa alusta asti mutta, kas- Israel on huomattavasti vauraampi valtion kuin yksikään Afrikan maa. Mitään luonnonvaroja Israelilla ei ole ja lisäksi osa väestöstä on muitakin kuin juutalaisia. Omalla työllä lyhyessä ajassa autiomaahan luodusta maasta ihan yliveto esimerkki jollaista ei Afrikassa ole eikä tule.

Afrikan ekat yliopistot ovat Egyptissä ja Pohjois-Afrikassa ja yleensä kun puhutaan Afrikasta tarkoitetaan neekereitä, ei arabeja. Selvennys tarpeen siis.

Se on yksi köyhä diktatuuri lisää ja demokratian traditiota ei ollut Suomessa tai Kreikassakaan ennen kuin se luotiin. Kun noita "yliopistoja" tuonne perustettiin, ei Suomessa asunut kukaan.

argumentteja ja faktoja sekä tutkimuksia mielipiteittesi tueksi eikä yleistä höttöä. Onko liikaa pyydetty? En osaa sanoa mitä koulutunteja itse olet missannut mutta paljon niitä taitaa olla.

ihankohan vakavissaan nämäkin kommentit on kirjoitettu. On tainnut porukka nukkua kouluajat, eikä kuulla mitään esim. hissan tunneilla. Pelottavaa, jos jonkun ajatusmaailma todellakin on näin pieni.

ei helmiä sioille.

Faktoja on jo esitetty noissa pidemmissä pätkissä, mutta eipä niitä ole tietenkään jaksanut lukea osa, kun ovat niin pitkiä pätkiä =O

Valitettavasti Suomessa (tutkitusti myös mm. Ranskassa) ihmisen etninen tausta voi estää työllistymisen. Jo pelkkä vierasperäinen nimi voi estää työhaastatteluun pääsyyn, puhumattakaan työpaikan saamisesta... Ei siis ihme jos päähän potkittu syrjäytyy.

Tämä on varmasti ihan totta. Mutta mistä ilmiö johtuu? Työnanatajat omaa tyhmyttään eivät palkkaa ahkeraa ja osaavaa porukkaa koska ovat mustia tai nimi on Muhammed tms.? Ennakkoluulot ja asenteet eivät tule tyhjästä.

Lynnen ja apurinsa Vanhasen tutkimuksia ei ihan täysin todesta pidä ottaa, joskin ne antavat jonkinlaista osviitaa siitä että mistä mahtaa johtua esim. Afrikan maiden ahdinko. Älykkyyden mittaaminen ei ihan eksaktia tiedettä ole mutta selvä korrelaatio on löydetty testeillä mitatun ÄO:n ja esim. akateemisen menestyksen kanssa.

En erityisesti viitannut Vanhaseen vaan siihen suureen määrään muita tutkimuksia joita esim. Wikipediassa ja muualla lainataan. Vanhanen ei suinkaan tätä juttua ole keksinyt.

On reaalimaailma ja teoria sekä tutkimus jotka synkkaavat suht hyvin yhteen.

Että oikein lukuisia tutkimusia, joita wikipediassakin lainaillaan. SALLI MUN NAURAA TÄYSIN RINNOIN!!! Buuuahhhahhaaa :D

Menkää ihmiset kouluun.

3. Köyhyyden syyt







Teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välinen taloudellinen kuilu on viimeisen 40 vuoden ajan kasvanut tasaisesti. Alla oleva taulukko kertoo, kuinka maailman köyhimpien ja rikkaimpien välinen tuloero on vuosien saatossa tullut entistä räikeämmäksi.









Lähde: UNDP (Human Development Report 1999)









3. 1 Mitä on köyhyys?







Ennen kuin tarkastellaan kehitysmaiden köyhyyden rakenteellisia syitä, on hyvä pohtia hieman syvällisemmin käsitettä köyhyys. Nykyisin sillä ymmärretään lähinnä taloudellista puutetta. Köyhyys on kuitenkin kautta aikojen tarkoittanut muutakin: yhteisön hylkäämäksi joutumista sairauden tai vamman takia, orvoksi jäämistä ja sosiaalisen aseman menettämistä esimerkiksi rikoksen takia.



Köyhyys ei myöskään ole kaikkien mielestä kielteinen asia. Niin buddhalaisissa kuin katolisissakin luostareissa luovutaan vapaaehtoisesti maallisista huveista ja rajattomasta aineellisesta kulutuksesta. Suomessa filosofi Pentti Linkola edustaa elämäntapaa, jonka ihanteena ovat omavaraisuus ja aineellinen niukkuus.



Köyhyys on myös sosiaalinen, kulttuurinen ja paikkaan liittyvä ilmiö. Kehitysmaiden maaseudulla ihmiset eivät välttämättä pidä itseään lainkaan köyhinä. Sen sijaan ulkomaisen avustusjärjestön työntekijä voi kauhistua siellä vallitsevaa köyhyyttä ja omalla toiminnallaan (esimerkiksi jakamalla vaatteita ja kulutustavaroita) luoda uuden mielikuvan paikallisille asukkaille heidän köyhyydestään.









3.2 Kehitysmaiden köyhyyden ulkoiset syyt







Syitä kehitysmaiden köyhyyteen ja varallisuuden epätasaiseen jakautumiseen maapallolla löytyy niin historiasta kuin nykypäivästäkin. Tutkijat, päättäjät ja virkamiehet kiistelevät jatkuvasti siitä, ovatko ulkoiset (kehitysmaista itsestään riippumattomat) vai sisäiset (kehitysmaista itsestään johtuvat) tekijät merkittävämpiä köyhyyden aiheuttamisessa ja lisääntymisessä kehitysmaissa. Molempia tekijöitä on niin paljon, että tässä voidaan ottaa esille vain olennaisimpia. Ensin tarkastellaan ulkoisia tekijöitä.









3.2.1 Siirtomaamenneisyys







Suurin osa nykyisistä kehitysmaista Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa on Euroopan aikoinaan itselleen valloittamia siirtomaita, joita eurooppalaiset siirtomaavaltiot tarvitsivat mm. poliittisista ja taloudellisista syistä. Siirtomaiden valloitusta ja niiden resurssien hyödyntämistä sekä seurauksena syntynyttä taloudellista riippuvaisuutta kuvataan sanalla "kolonialismi".



Espanja ja Portugali valtasivat 1500-luvulla alueita Keski- ja Etelä-Amerikasta perustaen sinne suurmaatiloja, joille hankittiin työvoimaksi paikallista intiaaniväestöä ja afrikkalaisia orjia. Kun maat alkoivat itsenäistyä 1800-luvulla, oli kilpailu Afrikasta kuumimmillaan. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä koko Afrikka oli jaettu siirtomaavaltojen kesken. Maa-alueita vaihdeltiin hallitsijoiden kesken ja uusia rajoja piirrettiin Afrikan kartalle viivoittimen avulla. Samoihin etnisiin ja kulttuurisiin ryhmiin kuuluvat väestönosat jakautuivat useiden eri maiden välille, mikä on aiheuttanut ongelmia vielä tänäkin päivänä vanhan rajajaon mukaan itsenäistyneissä Afrikan maissa.



Hollanti valtasi itselleen koko Indonesian saariston jo 1600-luvulla ja pakotti paikallisen väestön pakkotyön ja maaorjuuden keinoin viljelemään kaikkea mahdollista kahvista ja mausteista puuvillaan ja tupakkaan. Intian ja Taka-Intian niemimaat jaettiin puolestaan Ranskan ja Englannin kesken 1800-luvun lopulla.



Siirtomaiden merkitys Euroopan maille oli huomattava. Ne lisäsivät valloittajiensa poliittista mahtia ja niistä saatiin raaka-aineita kovaa vauhtia kasvavalle Euroopan teollisuudelle. Lisäksi ne toimivat tärkeinä markkina-alueina laajenevalle tuotannolle. Jotta siirtomaat olisivat paremmin palvelleet emämaitaan, niitä ja niiden väestöä pyrittiin muokkaamaan mahdollisimman paljon emämaiden kaltaisiksi. Kristinuskon sekä länsimaisen koulutuksen ja yhteiskuntajärjestelmän avulla toivottiin voivan kehittää "takapajuisia" siirtomaita ja niiden asukkaita.



Tämä "eurooppalaistamis- ja sivistämisprosessi" oli kuitenkin omiaan tuhoamaan tropiikin maiden omia monimutkaisia sosiaalisia ja tuotantojärjestelmiä, kulttuureja ja vallankäyttö- sekä organisaatioperinteitä. Miesten ja naisten välinen tasa-arvo kärsi, kun miespuolinen väestö pakotettiin rehkimään kaivoksilla ja plantaasiviljelmillä. Naisten tehtäväksi tuli muiden, perinteisesti heille kuuluvien töiden lisäksi huolehtia siten myös miehille kuuluneesta ruuantuotannosta.



Siirtomaiden itsenäistyminen oli vain näennäinen muutos poliittisella tasolla, sillä niiden tuotanto, infrastruktuuri ja koko yhteiskuntajärjestelmä oli luoto palvelemaan emämaiden etuja. Kokemusta itsenäisestä hallinnosta uudentyylisessä yhteiskunnassa ei ollut ja koulutetun sekä lukutaitoisen väestön määrä oli pieni. Maiden rajat eivät noudattaneet perinteisiä kansanryhmien ja heimojen rajoja, taloudellinen tilanne oli heikko ja erimielisyydet politiikan ja vallankäytön suhteen olivat yleisiä sekä maiden välillä että niiden sisällä. Näitä erimielisyyksiä ryhdyttiin monilla alueilla ratkomaan sotilaallisin keinoin.













3.2.2 Maailmankauppa







Siirtomaa-ajalla kehitysmaista tehtiin lähinnä raaka-ainetuottajia. Suurin osa niistä on edelleen tässä roolissa. Tärkeimmät vientituotteet ovat kahvi, tee, kaakao, tupakka, puuvilla, maapähkinät, hedelmät ja mausteet. Lisäksi vientiin menee naudanlihaa ja kalaa. Teollisuuden raaka-aineista kehitysmaat vievät mm. öljyä, kumia, trooppista puutavaraa, kuparia, mangaania, rautaa ja tinaa.



Maailman raaka-ainekauppa on pääasiassa monikansallisten yhtiöiden hallinnassa. Ne sijoittavat tuotantonsa halvan työvoiman ja edullisten tuotantokustannusten alueille. Siten lopputuotteet saadaan pysymään mahdollisimman edullisina tuottajille. Suurimpia monikansallisia yhtiöitä ovat General Motors, Exxon ja Shell öljyalalla sekä Nestle, Unilever ja Philip Morris elintarvikealalla.



Monikansalliset yhtiöt pyrkivät mahdollisimman suuriin taloudellisiin voittoihin kiinnittämättä juurikaan huomiota toimintansa ekologisiin ja sosiaalisiin seurauksiin. Etelä-Amerikassa on raivattu laajoja sademetsäalueita karjatiloiksi, joilla kasvatetaan naudanlihaa Yhdysvaltojen hampurilaisketjuille. Aasiassa on puolestaan tuhottu katkarapuviljelmien takia arvokkaita mangrovemetsiä, jotka ovat erittäin tärkeitä merikalojen lisääntymisalueita.



Lähes kaikkien raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat ovat jatkuvasti laskeneet. Syitä siihen ovat kysynnän väheneminen, ylituotanto ja korvaavien tuotteiden kehittely. Puuvillaa korvataan synteettisillä kuiduilla ja mausteita kemiallisilla aineilla. Nykyaikainen teollisuus myös tarvitsee vähemmän raaka-aineita, sillä se pystyy käyttämään ne tehokkaammin hyväkseen pitkälle kehittyneen tekniikan ansiosta.



Samalla kun teollisuusmaat ovat poistaneet kaupan esteitä ja tulleja keskinäiseltä kaupaltaan, ne ovat lisänneet rajoituksia kehitysmaista tuleville tuotteille. Tullipolitiikassa noudatetaan käytäntöä, jossa tulli on sitä korkeampi, mitä pidemmälle tuote on tuote on jalostettu. Tämä estää kehitysmaita jalostamasta perushyödykkeitään, vaikka maailmanmarkkinoilla jalostetun tuotteen arvo on moninkertainen raaka-aineeseen verrattuna. Esimerkiksi Bangladesh on saanut tuoda Suomeen vapaasti puuvillalankaa, mutta valmiista puuvillapaidasta on peritty 35 prosentin tulli. Näin Bangladeshia ikään kuin "rangaistaan" oman paitatuotannon kehittämisestä.









3.2.3 Velkaongelma







Suuri velkataakka on lisännyt olennaisesti kehitysmaiden köyhyyttä. Vuonna 1997 kehitysmaiden kokonaisvelka oli 2.2 miljardia dollaria. Kehitysmaat maksavat yhdeksän kertaa enemmän velanhoitokustannuksia (velkojen korot ja lyhennykset) teollisuusmaille kuin mitä ne saavat kehitysapuna. Toisin sanoen köyhät kehitysmaat rahoittavat jatkuvasti rikkaita teollisuusmaita. Velkojen maksamiseksi kehitysmaat ovat joutuneet ottamaan aina vain lisää lainaa, jonka vuoksi niiden on sanottu olevan velkakierteessä.



Velkakierteen juuret ovat äkillisessä öljynhinnan nousussa 1970-luvulla. Öljyä tuottavat arabimaat rikastuivat nopeasti ja tallettivat voittonsa länsimaisiin pankkeihin. Pankit alkoivat markkinoida halpakorkoisia lainoja kehitysmaille, jotka tarvitsivat rahaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja nousseiden öljylaskujen maksamiseen. Lainan ottaminen tuntui houkuttelevalta, sillä raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat olivat korkealla ja raaka-ainetuotannon tehostaminen lainapääomalla nähtiin tärkeänä askeleena kohti taloudellista kehitystä.



1980-luvulle tultaessa tilanne oli kääntynyt päälaelleen. Velkojen korot olivat lähteneet huimaan nousuun ja samalla maailmanmarkkinahinnat romahtivat. Esimerkiksi teen hinta oli pudonnut 1980-luvulla kolmannekseen 1960-luvun tasosta. Tällä hetkellä useimmat maat eivät yksinkertaisesti kykene maksamaan velkojenhoidon vuosittaisia kuluja. Köyhimmät kehitysmaat kuten Mosambik ja Tansania käyttävät vuosittain enemmän rahaa velkojenmaksuun kuin koulutukseen ja terveydenhuoltoon yhteensä.



Kansainvälinen Jubilee 2000-kampanja tähtää köyhimpien kehitysmaiden velkojen täydelliseen anteeksiantoon. Vuonna 1996 kansalaisjärjestöjen, kirkkojen ja ammattiyhdistysliikkeiden aloittama kampanja onnistui keräämään 70 miljoonaa nimeä vetoomuksiinsa yli 160 maassa. Nimilistat luovutettiin 18. kesäkuuta 1999 maailman johtavien G7-maiden edustajille huippukokouksessa Kölnissä. Sen seurauksena mm. Yhdysvallat, Englanti, Kanada ja Saksa ovat antaneet anteeksi velkojaan kehitysmaille.





























3.2.4 Maatalous







Ennen kolonialismia kehitysmaiden maatalous oli pienimuotoista ja noudatti luonnonolojen sille asettamia rajoituksia. Kaskiviljelyssä (kaskeamisen, viljelyn ja kesannoinnin vuorottelu) ja peltometsäviljelyssä (viljelykasvien ja puiden yhtäaikainen sekaviljely) lannoitus oli luonnonmukaista ja eroosio vältettiin kuin itsestään.























Siirtomaavallan aikana parhaille viljelysmaille perustettiin monissa kehitysmaissa jättiläismäisiä plantaaseja (suurviljelmiä), joilla viljeltiin tuotteita emämaihin vietäväksi. Paikallisen väestön hallussa olevat maa-alat pienenivät ja lisäksi heidät pakotettiin viljelemään omilla tiloillaan vientikasveja. Monet perinteiset, paikallisiin luonnonolosuhteisiin soveltuvat viljelymenetelmät poistettiin käytöstä ja lopulta jopa unohdettiin.







Plantaaseilla sovellettiin samoja maanmuokkaus- ja viljelymenetelmiä kuin sen ajan Euroopassa. Niinpä voimaperäinen viljely ja maanmuokkaus raskaita koneita käyttäen tuhosivat laajoja alueita täysin viljelykelvottomiksi. Suurviljelmillä on myös ollut näihin päiviin saakka mittavia keinokasteluhankkeita, joita ei ole toteutettu riittävällä tietämyksellä paikallisista luonnonoloista. Kastelu on ollut joko riittämätöntä, jolloin vesi on päässyt haihtumaan ja jäljelle jääneet suolat ovat tehneet maan viljelykelvottomaksi (suolaantuminen) tai vettä on ollut liikaa ja kasvit ovat tukehtuneet (vettyminen).



Koska siirtomaiden talous oli rakennettu pelkkien vientituotteiden varaan, oli niiden jatkettava vientiviljelyä itsenäistymisen jälkeenkin. Länsimailta alkoi myös virrata kehitysapua, joka keskittyi juuri vientiviljelyn kehittämiseen ja tukemiseen. Vientilajikkeisiin keskittyneet suurviljelmät saivat koneita, lannoitteita ja torjunta-aineita, kun taas kehitysmaiden oma ruuantuotanto oli pakotettu huonoiten viljelyyn sopiville ja eroosioherkille alueille.



Eroosio ja aavikoituminen ovatkin merkittävä ongelma monille kehitysmaille. Nopea väestönkasvu on yksi tekijä, joka lisää paineita tuottaa ravintoa eroosioherkillä alueilla. Silti monissa kehitysmaissa olisi tarpeeksi viljelymaata kasvavan väestön ruokkimiseen, ellei sitä olisi valjastettu juuri vientiviljelyn käyttöön. Esimerkiksi Gambiassa on 73 prosenttia viljelykelpoisesta maasta maapähkinätuotannon käytössä. Kehitysmaiden velkaantuminen ja raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen lasku ovat pakottaneet monet maat viljelemään yhä enemmän vientilajikkeita taatakseen edes olemassa olevan elintason kansalaisilleen.









3.3 Kehitysmaiden köyhyyden sisäiset syyt







Kehitysmaiden sisäisiin köyhyyden syihin on alettu kiinnittää huomiota nykyisessä määrin vasta 1990-luvulla. Kehitysavun ja uusien lainojen saamiselle onkin asetettu ehtoja, jotka tähtäävät kehitysmaiden poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden muuttamiseen. Toisaalta niin kehitysmaiden kuin teollisuusmaidenkin edustajat ovat kritisoineet ehtoja siitä, että niiden kautta pyritään "länsimaistamaan" kehitysmaat ja puututaan liiaksi kehitysmaiden sisäisiin asioihin. Ehtojen vastustajat myöntävät kuitenkin sen tosiasian, että myös kehitysmaiden sisäisillä tekijöillä on osuutta maiden köyhyyteen ja tässä käsitellään niistä tärkeimpiä.









3.3.1 Osallistumisen puute







Suurimmalla osalla kehitysmaiden väestöstä ei ole mahdollisuutta ilmaista tai toteuttaa toiveitaan vallitsevien poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten järjestelmien suhteen. Toisin sanoen heidät on suljettu itseään koskevien kehityshankkeiden suunnittelun ja toteutuksen ulkopuolelle. Vaikka enemmistö kehitysmaiden asukkaista elää maaseudulla, tehdään heidän elinympäristöään ja tulevaisuuttaan koskevat päätökset yleensä kaupungeissa muutaman vaikutusvaltaisen ihmisen kesken. Tuloksena on paikallisten ihmisten haluttomuus osallistua ja ottaa vastuuta hankkeista, joiden tarkoituksena saattaa nimenomaan olla heidän omien elinolojensa parantaminen.



Myös ulkomaiset kehitysjärjestöt ovat huomanneet, miten suuri merkitys on paikallisen väestön mukaan ottamisella tietyn kehitysyhteistyöprojektin onnistumisen kannalta. Niinpä melkein muotikäsitteeksi onkin tullut "osallistuminen". Osallistuva suunnittelu, osallistuva kehitys ja osallistuva tutkimus ovat uusia toimintatapoja, joiden avulla pyritään ehkäisemään aiemmin tehdyt virheet. Osallistumisen ongelmana on kuitenkin se, että se on tullut liian nopeasti antamatta ihmisten totutella täyskäännökseen.























Siirtomaa-ajalta saakka kehitysmaiden ihmisten omia mielipiteitä, omaa kulttuuria ja omia uskontoja on halveksittu, välillä jopa tukahdutettukin. Heidät on opetettu kuuntelemaan ulkopuolisia johtajia ja asiantuntijoita sekä hyväksymään kaikki uusi ja vieras parempana ja soveltuvampana. Niinpä monien onkin vaikea uskoa, miksi yht’äkkiä heidän perinteisillä viljelytavoillaan olisikin jotain arvoa ja miksi valkoinen kehitystyöntekijä tulee heidän kyläänsä "oppimaan ja kuuntelemaan".









3.3.2 Epädemokraattinen hallinto







Vielä 1980-luvun puoliväliin saakka useimmissa kehitysmaissa oli voimassa yhteen poliittiseen puolueeseen perustuva hallintojärjestelmä. Puolueeseen kuulumattomilla ei ollut mahdollisuutta ilmaista tai toteuttaa vaihtoehtoisia näkemyksiä valtion hallintoelimissä. Myös yhden miehen diktatuurit ja sotilashallinnot olivat yleisiä. Tällä hetkellä suurimmassa osassa kehitysmaita on demokraattisiin vaaleihin perustuva monipuoluejärjestelmä, mutta uudet puolueet ovat vielä monissa maissa nuoria ja kokemattomia. Myös ensimmäistä kertaa elämässään äänestämään joutuvat maaseudun asukkaat ovat helposti erilaisen lahjonnan ja poliittisten lupauksien uhreja.









3.3.3 Sosiaalisektorin laiminlyönti







Edellä mainittujen tekijöiden johdosta kehitysmaiden hallitukset ovat investoineet enemmän sellaisille aloille, joista ei ole suoraa hyötyä maiden asukkaille. Koulutukseen, terveydenhuoltoon, maatalouteen ja ympäristönsuojeluun käytetään yhä murto-osa varoista, vaikka lukutaidottomuus ja lasten aliravitsemus ovat yleisiä. Lisäksi lukuisat ihmiset kuolevat tauteihin, jotka olisivat helposti estettävissä rokotuksilla ja riittävällä hygienialla. Naisten, lasten ja nuorten asema on jatkuvasti heikentynyt, vaikka juuri he ovat avainasemassa maiden kehittymisen kannalta. Samalla monissa kehitysmaissa käytetään huomattavia summia asevarusteluun, vaikka varsinaista sotilaallista uhkaa ei lähialueilla olisikaan.









3.3.4 Korruptio







Epädemokraattinen hallinto ja osallistumisen puute ovat korruption keskeisimpiä syitä. Lisäksi korruptiota aiheuttavat matala palkkataso ja huonot julkiset palvelut. Korruptiolla tarkoitetaan sekä julkisen omaisuuden väärinkäyttöä että lahjusten antamista jonkun tavoitteen (palvelun, aseman, kohtelun) saavuttamiseksi. Esimerkiksi entisen Zairen (nyk. Kongon Demokraattinen Tasavalta) diktaattori Mobutu Sese Seko käytti lähes kaikki valtion varat oman perheensä ja sukunsa rikastumiseen.



Päivittäinen lahjonta voi puolestaan tapahtua vaikka seuraavanlaisessa tilanteessa: Mies tuo sairaan poikansa sairaalaan, jossa lääkärillä ei ole pitkän jonon vuoksi aikaa vastaanottaa poikaa. Mies tarjoaa lääkärille lahjusta, jolloin hän saa poikansa tarkastettavaksi ja hädin tuskin palkallaan toimeen tuleva lääkäri kovasti tarvitsemaansa lisärahaa. Sitten miehen täytyisi viedä poika lentokoneella pääkaupungin hyvään sairaalaan. Lentokentällä hänelle kerrotaan koneen olevan täynnä, mutta jälleen setelitukku pelastaa hänen poikansa hengen; hän saa lentolipun ja alipalkattu lentovirkailija hetkellisen palkankorotuksen.









3.3.5 Ihmisoikeuksien loukkaukset







YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan ketään ei saisi syrjiä rodun, uskonnon, sukupuolen, poliittisen vakaumuksen tai mielipiteen vuoksi. Silti kehitysmaissa edellä mainitut tekijät ovat johtaneet ihmisten kidutuksiin, vangitsemisiin ja jopa massamurhiin. Etelä-Afrikka oli pitkään maa, jossa perustuslaki takasi eri oikeudet valkoiselle ja mustalle väestönosalle. Monissa maissa vallassa oleva puolue on yhdessä poliisin kanssa "vaientanut" poliittisen opposition ja erityisesti ne henkilöt, jotka ovat avoimesti kritisoineet vallanpitäjien heikkoja kohtia, kuten korruptiota, vaalivilppiä, väärinkäytösten ja petosten peittelyä jne.



Ruandassa ja Burundissa on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut lukuisia valtiovallan yllyttämiä ja toimeenpanemia massamurhia, jotka ovat kohdistuneet tiettyihin ihmisryhmiin. Näissä yhteenotoissa pääsyynä ovat olleet poliittiset erimielisyydet, mutta etnisellä taustalla on myös ollut merkitystä. Uskonto on aiheuttanut ihmisoikeuksien loukkauksia mm. sellaisissa maissa, joissa valtaa pitävä väestö kuuluu tiettyyn uskontokuntaan ja järjestelmällisesti syrjii muihin uskontoihin kuuluvia väestönosia. Kristityt ja muslimit eroavat monissa maissa, kuten esimerkiksi Sudanissa, paitsi uskonnollisesti, myös maantieteellisesti ja etnisesti toisistaan.



Naisten syrjintä on yleistä lähes kaikissa kehitysmaissa, mutta myös hyvin kulttuurisidonnainen ilmiö, jonka vuoksi siihen puuttuminen tai sen muuttaminen on varsin vaikeaa. Länsimaisesta näkökulmasta esimerkiksi moniavioisuus voi näyttää todelliselta naisten hyväksikäytöltä, mutta paikallisten naisten mielestä se voi olla hyvinkin käytännöllinen järjestelmä työnjaon ja sosiaalisen statuksen kannalta.























Kehitysmaiden naisten seksuaalinen itsemääräämisoikeus on noussut yhdeksi tärkeimmistä yleiseen kehitykseen vaikuttavista asioista. Naisten koulutustasolla on todettu olevan selvä yhteys perheiden lapsilukuun ja yleiseen hyvinvointiin. Silti monet tytöt tulevat raskaaksi jo kouluiässä ja heidän koulunkäyntinsä katkeaa –useimmiten loppuiäksi. Kaikki eivät tule raskaaksi tahallaan, sillä tietoisuus ehkäisyvälineistä on puutteellista ja niiden saatavuus on monille ongelma.







1 Mitä on köyhyys?







Ennen kuin tarkastellaan kehitysmaiden köyhyyden rakenteellisia syitä, on hyvä pohtia hieman syvällisemmin käsitettä köyhyys. Nykyisin sillä ymmärretään lähinnä taloudellista puutetta. Köyhyys on kuitenkin kautta aikojen tarkoittanut muutakin: yhteisön hylkäämäksi joutumista sairauden tai vamman takia, orvoksi jäämistä ja sosiaalisen aseman menettämistä esimerkiksi rikoksen takia.



Köyhyys ei myöskään ole kaikkien mielestä kielteinen asia. Niin buddhalaisissa kuin katolisissakin luostareissa luovutaan vapaaehtoisesti maallisista huveista ja rajattomasta aineellisesta kulutuksesta. Suomessa filosofi Pentti Linkola edustaa elämäntapaa, jonka ihanteena ovat omavaraisuus ja aineellinen niukkuus.



Köyhyys on myös sosiaalinen, kulttuurinen ja paikkaan liittyvä ilmiö. Kehitysmaiden maaseudulla ihmiset eivät välttämättä pidä itseään lainkaan köyhinä. Sen sijaan ulkomaisen avustusjärjestön työntekijä voi kauhistua siellä vallitsevaa köyhyyttä ja omalla toiminnallaan (esimerkiksi jakamalla vaatteita ja kulutustavaroita) luoda uuden mielikuvan paikallisille asukkaille heidän köyhyydestään.









3.2 Kehitysmaiden köyhyyden ulkoiset syyt







Syitä kehitysmaiden köyhyyteen ja varallisuuden epätasaiseen jakautumiseen maapallolla löytyy niin historiasta kuin nykypäivästäkin. Tutkijat, päättäjät ja virkamiehet kiistelevät jatkuvasti siitä, ovatko ulkoiset (kehitysmaista itsestään riippumattomat) vai sisäiset (kehitysmaista itsestään johtuvat) tekijät merkittävämpiä köyhyyden aiheuttamisessa ja lisääntymisessä kehitysmaissa. Molempia tekijöitä on niin paljon, että tässä voidaan ottaa esille vain olennaisimpia. Ensin tarkastellaan ulkoisia tekijöitä.









3.2.1 Siirtomaamenneisyys







Suurin osa nykyisistä kehitysmaista Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa on Euroopan aikoinaan itselleen valloittamia siirtomaita, joita eurooppalaiset siirtomaavaltiot tarvitsivat mm. poliittisista ja taloudellisista syistä. Siirtomaiden valloitusta ja niiden resurssien hyödyntämistä sekä seurauksena syntynyttä taloudellista riippuvaisuutta kuvataan sanalla "kolonialismi".



Espanja ja Portugali valtasivat 1500-luvulla alueita Keski- ja Etelä-Amerikasta perustaen sinne suurmaatiloja, joille hankittiin työvoimaksi paikallista intiaaniväestöä ja afrikkalaisia orjia. Kun maat alkoivat itsenäistyä 1800-luvulla, oli kilpailu Afrikasta kuumimmillaan. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä koko Afrikka oli jaettu siirtomaavaltojen kesken. Maa-alueita vaihdeltiin hallitsijoiden kesken ja uusia rajoja piirrettiin Afrikan kartalle viivoittimen avulla. Samoihin etnisiin ja kulttuurisiin ryhmiin kuuluvat väestönosat jakautuivat useiden eri maiden välille, mikä on aiheuttanut ongelmia vielä tänäkin päivänä vanhan rajajaon mukaan itsenäistyneissä Afrikan maissa.



Hollanti valtasi itselleen koko Indonesian saariston jo 1600-luvulla ja pakotti paikallisen väestön pakkotyön ja maaorjuuden keinoin viljelemään kaikkea mahdollista kahvista ja mausteista puuvillaan ja tupakkaan. Intian ja Taka-Intian niemimaat jaettiin puolestaan Ranskan ja Englannin kesken 1800-luvun lopulla.



Siirtomaiden merkitys Euroopan maille oli huomattava. Ne lisäsivät valloittajiensa poliittista mahtia ja niistä saatiin raaka-aineita kovaa vauhtia kasvavalle Euroopan teollisuudelle. Lisäksi ne toimivat tärkeinä markkina-alueina laajenevalle tuotannolle. Jotta siirtomaat olisivat paremmin palvelleet emämaitaan, niitä ja niiden väestöä pyrittiin muokkaamaan mahdollisimman paljon emämaiden kaltaisiksi. Kristinuskon sekä länsimaisen koulutuksen ja yhteiskuntajärjestelmän avulla toivottiin voivan kehittää "takapajuisia" siirtomaita ja niiden asukkaita.



Tämä "eurooppalaistamis- ja sivistämisprosessi" oli kuitenkin omiaan tuhoamaan tropiikin maiden omia monimutkaisia sosiaalisia ja tuotantojärjestelmiä, kulttuureja ja vallankäyttö- sekä organisaatioperinteitä. Miesten ja naisten välinen tasa-arvo kärsi, kun miespuolinen väestö pakotettiin rehkimään kaivoksilla ja plantaasiviljelmillä. Naisten tehtäväksi tuli muiden, perinteisesti heille kuuluvien töiden lisäksi huolehtia siten myös miehille kuuluneesta ruuantuotannosta.



Siirtomaiden itsenäistyminen oli vain näennäinen muutos poliittisella tasolla, sillä niiden tuotanto, infrastruktuuri ja koko yhteiskuntajärjestelmä oli luoto palvelemaan emämaiden etuja. Kokemusta itsenäisestä hallinnosta uudentyylisessä yhteiskunnassa ei ollut ja koulutetun sekä lukutaitoisen väestön määrä oli pieni. Maiden rajat eivät noudattaneet perinteisiä kansanryhmien ja heimojen rajoja, taloudellinen tilanne oli heikko ja erimielisyydet politiikan ja vallankäytön suhteen olivat yleisiä sekä maiden välillä että niiden sisällä. Näitä erimielisyyksiä ryhdyttiin monilla alueilla ratkomaan sotilaallisin keinoin.













3.2.2 Maailmankauppa







Siirtomaa-ajalla kehitysmaista tehtiin lähinnä raaka-ainetuottajia. Suurin osa niistä on edelleen tässä roolissa. Tärkeimmät vientituotteet ovat kahvi, tee, kaakao, tupakka, puuvilla, maapähkinät, hedelmät ja mausteet. Lisäksi vientiin menee naudanlihaa ja kalaa. Teollisuuden raaka-aineista kehitysmaat vievät mm. öljyä, kumia, trooppista puutavaraa, kuparia, mangaania, rautaa ja tinaa.



Maailman raaka-ainekauppa on pääasiassa monikansallisten yhtiöiden hallinnassa. Ne sijoittavat tuotantonsa halvan työvoiman ja edullisten tuotantokustannusten alueille. Siten lopputuotteet saadaan pysymään mahdollisimman edullisina tuottajille. Suurimpia monikansallisia yhtiöitä ovat General Motors, Exxon ja Shell öljyalalla sekä Nestle, Unilever ja Philip Morris elintarvikealalla.



Monikansalliset yhtiöt pyrkivät mahdollisimman suuriin taloudellisiin voittoihin kiinnittämättä juurikaan huomiota toimintansa ekologisiin ja sosiaalisiin seurauksiin. Etelä-Amerikassa on raivattu laajoja sademetsäalueita karjatiloiksi, joilla kasvatetaan naudanlihaa Yhdysvaltojen hampurilaisketjuille. Aasiassa on puolestaan tuhottu katkarapuviljelmien takia arvokkaita mangrovemetsiä, jotka ovat erittäin tärkeitä merikalojen lisääntymisalueita.



Lähes kaikkien raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat ovat jatkuvasti laskeneet. Syitä siihen ovat kysynnän väheneminen, ylituotanto ja korvaavien tuotteiden kehittely. Puuvillaa korvataan synteettisillä kuiduilla ja mausteita kemiallisilla aineilla. Nykyaikainen teollisuus myös tarvitsee vähemmän raaka-aineita, sillä se pystyy käyttämään ne tehokkaammin hyväkseen pitkälle kehittyneen tekniikan ansiosta.



Samalla kun teollisuusmaat ovat poistaneet kaupan esteitä ja tulleja keskinäiseltä kaupaltaan, ne ovat lisänneet rajoituksia kehitysmaista tuleville tuotteille. Tullipolitiikassa noudatetaan käytäntöä, jossa tulli on sitä korkeampi, mitä pidemmälle tuote on tuote on jalostettu. Tämä estää kehitysmaita jalostamasta perushyödykkeitään, vaikka maailmanmarkkinoilla jalostetun tuotteen arvo on moninkertainen raaka-aineeseen verrattuna. Esimerkiksi Bangladesh on saanut tuoda Suomeen vapaasti puuvillalankaa, mutta valmiista puuvillapaidasta on peritty 35 prosentin tulli. Näin Bangladeshia ikään kuin "rangaistaan" oman paitatuotannon kehittämisestä.









3.2.3 Velkaongelma







Suuri velkataakka on lisännyt olennaisesti kehitysmaiden köyhyyttä. Vuonna 1997 kehitysmaiden kokonaisvelka oli 2.2 miljardia dollaria. Kehitysmaat maksavat yhdeksän kertaa enemmän velanhoitokustannuksia (velkojen korot ja lyhennykset) teollisuusmaille kuin mitä ne saavat kehitysapuna. Toisin sanoen köyhät kehitysmaat rahoittavat jatkuvasti rikkaita teollisuusmaita. Velkojen maksamiseksi kehitysmaat ovat joutuneet ottamaan aina vain lisää lainaa, jonka vuoksi niiden on sanottu olevan velkakierteessä.



Velkakierteen juuret ovat äkillisessä öljynhinnan nousussa 1970-luvulla. Öljyä tuottavat arabimaat rikastuivat nopeasti ja tallettivat voittonsa länsimaisiin pankkeihin. Pankit alkoivat markkinoida halpakorkoisia lainoja kehitysmaille, jotka tarvitsivat rahaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja nousseiden öljylaskujen maksamiseen. Lainan ottaminen tuntui houkuttelevalta, sillä raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat olivat korkealla ja raaka-ainetuotannon tehostaminen lainapääomalla nähtiin tärkeänä askeleena kohti taloudellista kehitystä.



1980-luvulle tultaessa tilanne oli kääntynyt päälaelleen. Velkojen korot olivat lähteneet huimaan nousuun ja samalla maailmanmarkkinahinnat romahtivat. Esimerkiksi teen hinta oli pudonnut 1980-luvulla kolmannekseen 1960-luvun tasosta. Tällä hetkellä useimmat maat eivät yksinkertaisesti kykene maksamaan velkojenhoidon vuosittaisia kuluja. Köyhimmät kehitysmaat kuten Mosambik ja Tansania käyttävät vuosittain enemmän rahaa velkojenmaksuun kuin koulutukseen ja terveydenhuoltoon yhteensä.



Kansainvälinen Jubilee 2000-kampanja tähtää köyhimpien kehitysmaiden velkojen täydelliseen anteeksiantoon. Vuonna 1996 kansalaisjärjestöjen, kirkkojen ja ammattiyhdistysliikkeiden aloittama kampanja onnistui keräämään 70 miljoonaa nimeä vetoomuksiinsa yli 160 maassa. Nimilistat luovutettiin 18. kesäkuuta 1999 maailman johtavien G7-maiden edustajille huippukokouksessa Kölnissä. Sen seurauksena mm. Yhdysvallat, Englanti, Kanada ja Saksa ovat antaneet anteeksi velkojaan kehitysmaille.





























3.2.4 Maatalous







Ennen kolonialismia kehitysmaiden maatalous oli pienimuotoista ja noudatti luonnonolojen sille asettamia rajoituksia. Kaskiviljelyssä (kaskeamisen, viljelyn ja kesannoinnin vuorottelu) ja peltometsäviljelyssä (viljelykasvien ja puiden yhtäaikainen sekaviljely) lannoitus oli luonnonmukaista ja eroosio vältettiin kuin itsestään.























Siirtomaavallan aikana parhaille viljelysmaille perustettiin monissa kehitysmaissa jättiläismäisiä plantaaseja (suurviljelmiä), joilla viljeltiin tuotteita emämaihin vietäväksi. Paikallisen väestön hallussa olevat maa-alat pienenivät ja lisäksi heidät pakotettiin viljelemään omilla tiloillaan vientikasveja. Monet perinteiset, paikallisiin luonnonolosuhteisiin soveltuvat viljelymenetelmät poistettiin käytöstä ja lopulta jopa unohdettiin.







Plantaaseilla sovellettiin samoja maanmuokkaus- ja viljelymenetelmiä kuin sen ajan Euroopassa. Niinpä voimaperäinen viljely ja maanmuokkaus raskaita koneita käyttäen tuhosivat laajoja alueita täysin viljelykelvottomiksi. Suurviljelmillä on myös ollut näihin päiviin saakka mittavia keinokasteluhankkeita, joita ei ole toteutettu riittävällä tietämyksellä paikallisista luonnonoloista. Kastelu on ollut joko riittämätöntä, jolloin vesi on päässyt haihtumaan ja jäljelle jääneet suolat ovat tehneet maan viljelykelvottomaksi (suolaantuminen) tai vettä on ollut liikaa ja kasvit ovat tukehtuneet (vettyminen).



Koska siirtomaiden talous oli rakennettu pelkkien vientituotteiden varaan, oli niiden jatkettava vientiviljelyä itsenäistymisen jälkeenkin. Länsimailta alkoi myös virrata kehitysapua, joka keskittyi juuri vientiviljelyn kehittämiseen ja tukemiseen. Vientilajikkeisiin keskittyneet suurviljelmät saivat koneita, lannoitteita ja torjunta-aineita, kun taas kehitysmaiden oma ruuantuotanto oli pakotettu huonoiten viljelyyn sopiville ja eroosioherkille alueille.



Eroosio ja aavikoituminen ovatkin merkittävä ongelma monille kehitysmaille. Nopea väestönkasvu on yksi tekijä, joka lisää paineita tuottaa ravintoa eroosioherkillä alueilla. Silti monissa kehitysmaissa olisi tarpeeksi viljelymaata kasvavan väestön ruokkimiseen, ellei sitä olisi valjastettu juuri vientiviljelyn käyttöön. Esimerkiksi Gambiassa on 73 prosenttia viljelykelpoisesta maasta maapähkinätuotannon käytössä. Kehitysmaiden velkaantuminen ja raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen lasku ovat pakottaneet monet maat viljelemään yhä enemmän vientilajikkeita taatakseen edes olemassa olevan elintason kansalaisilleen.









3.3 Kehitysmaiden köyhyyden sisäiset syyt







Kehitysmaiden sisäisiin köyhyyden syihin on alettu kiinnittää huomiota nykyisessä määrin vasta 1990-luvulla. Kehitysavun ja uusien lainojen saamiselle onkin asetettu ehtoja, jotka tähtäävät kehitysmaiden poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden muuttamiseen. Toisaalta niin kehitysmaiden kuin teollisuusmaidenkin edustajat ovat kritisoineet ehtoja siitä, että niiden kautta pyritään "länsimaistamaan" kehitysmaat ja puututaan liiaksi kehitysmaiden sisäisiin asioihin. Ehtojen vastustajat myöntävät kuitenkin sen tosiasian, että myös kehitysmaiden sisäisillä tekijöillä on osuutta maiden köyhyyteen ja tässä käsitellään niistä tärkeimpiä.









3.3.1 Osallistumisen puute







Suurimmalla osalla kehitysmaiden väestöstä ei ole mahdollisuutta ilmaista tai toteuttaa toiveitaan vallitsevien poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten järjestelmien suhteen. Toisin sanoen heidät on suljettu itseään koskevien kehityshankkeiden suunnittelun ja toteutuksen ulkopuolelle. Vaikka enemmistö kehitysmaiden asukkaista elää maaseudulla, tehdään heidän elinympäristöään ja tulevaisuuttaan koskevat päätökset yleensä kaupungeissa muutaman vaikutusvaltaisen ihmisen kesken. Tuloksena on paikallisten ihmisten haluttomuus osallistua ja ottaa vastuuta hankkeista, joiden tarkoituksena saattaa nimenomaan olla heidän omien elinolojensa parantaminen.



Myös ulkomaiset kehitysjärjestöt ovat huomanneet, miten suuri merkitys on paikallisen väestön mukaan ottamisella tietyn kehitysyhteistyöprojektin onnistumisen kannalta. Niinpä melkein muotikäsitteeksi onkin tullut "osallistuminen". Osallistuva suunnittelu, osallistuva kehitys ja osallistuva tutkimus ovat uusia toimintatapoja, joiden avulla pyritään ehkäisemään aiemmin tehdyt virheet. Osallistumisen ongelmana on kuitenkin se, että se on tullut liian nopeasti antamatta ihmisten totutella täyskäännökseen.























Siirtomaa-ajalta saakka kehitysmaiden ihmisten omia mielipiteitä, omaa kulttuuria ja omia uskontoja on halveksittu, välillä jopa tukahdutettukin. Heidät on opetettu kuuntelemaan ulkopuolisia johtajia ja asiantuntijoita sekä hyväksymään kaikki uusi ja vieras parempana ja soveltuvampana. Niinpä monien onkin vaikea uskoa, miksi yht’äkkiä heidän perinteisillä viljelytavoillaan olisikin jotain arvoa ja miksi valkoinen kehitystyöntekijä tulee heidän kyläänsä "oppimaan ja kuuntelemaan".









3.3.2 Epädemokraattinen hallinto







Vielä 1980-luvun puoliväliin saakka useimmissa kehitysmaissa oli voimassa yhteen poliittiseen puolueeseen perustuva hallintojärjestelmä. Puolueeseen kuulumattomilla ei ollut mahdollisuutta ilmaista tai toteuttaa vaihtoehtoisia näkemyksiä valtion hallintoelimissä. Myös yhden miehen diktatuurit ja sotilashallinnot olivat yleisiä. Tällä hetkellä suurimmassa osassa kehitysmaita on demokraattisiin vaaleihin perustuva monipuoluejärjestelmä, mutta uudet puolueet ovat vielä monissa maissa nuoria ja kokemattomia. Myös ensimmäistä kertaa elämässään äänestämään joutuvat maaseudun asukkaat ovat helposti erilaisen lahjonnan ja poliittisten lupauksien uhreja.









3.3.3 Sosiaalisektorin laiminlyönti







Edellä mainittujen tekijöiden johdosta kehitysmaiden hallitukset ovat investoineet enemmän sellaisille aloille, joista ei ole suoraa hyötyä maiden asukkaille. Koulutukseen, terveydenhuoltoon, maatalouteen ja ympäristönsuojeluun käytetään yhä murto-osa varoista, vaikka lukutaidottomuus ja lasten aliravitsemus ovat yleisiä. Lisäksi lukuisat ihmiset kuolevat tauteihin, jotka olisivat helposti estettävissä rokotuksilla ja riittävällä hygienialla. Naisten, lasten ja nuorten asema on jatkuvasti heikentynyt, vaikka juuri he ovat avainasemassa maiden kehittymisen kannalta. Samalla monissa kehitysmaissa käytetään huomattavia summia asevarusteluun, vaikka varsinaista sotilaallista uhkaa ei lähialueilla olisikaan.









3.3.4 Korruptio







Epädemokraattinen hallinto ja osallistumisen puute ovat korruption keskeisimpiä syitä. Lisäksi korruptiota aiheuttavat matala palkkataso ja huonot julkiset palvelut. Korruptiolla tarkoitetaan sekä julkisen omaisuuden väärinkäyttöä että lahjusten antamista jonkun tavoitteen (palvelun, aseman, kohtelun) saavuttamiseksi. Esimerkiksi entisen Zairen (nyk. Kongon Demokraattinen Tasavalta) diktaattori Mobutu Sese Seko käytti lähes kaikki valtion varat oman perheensä ja sukunsa rikastumiseen.



Päivittäinen lahjonta voi puolestaan tapahtua vaikka seuraavanlaisessa tilanteessa: Mies tuo sairaan poikansa sairaalaan, jossa lääkärillä ei ole pitkän jonon vuoksi aikaa vastaanottaa poikaa. Mies tarjoaa lääkärille lahjusta, jolloin hän saa poikansa tarkastettavaksi ja hädin tuskin palkallaan toimeen tuleva lääkäri kovasti tarvitsemaansa lisärahaa. Sitten miehen täytyisi viedä poika lentokoneella pääkaupungin hyvään sairaalaan. Lentokentällä hänelle kerrotaan koneen olevan täynnä, mutta jälleen setelitukku pelastaa hänen poikansa hengen; hän saa lentolipun ja alipalkattu lentovirkailija hetkellisen palkankorotuksen.









3.3.5 Ihmisoikeuksien loukkaukset







YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan ketään ei saisi syrjiä rodun, uskonnon, sukupuolen, poliittisen vakaumuksen tai mielipiteen vuoksi. Silti kehitysmaissa edellä mainitut tekijät ovat johtaneet ihmisten kidutuksiin, vangitsemisiin ja jopa massamurhiin. Etelä-Afrikka oli pitkään maa, jossa perustuslaki takasi eri oikeudet valkoiselle ja mustalle väestönosalle. Monissa maissa vallassa oleva puolue on yhdessä poliisin kanssa "vaientanut" poliittisen opposition ja erityisesti ne henkilöt, jotka ovat avoimesti kritisoineet vallanpitäjien heikkoja kohtia, kuten korruptiota, vaalivilppiä, väärinkäytösten ja petosten peittelyä jne.



Ruandassa ja Burundissa on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut lukuisia valtiovallan yllyttämiä ja toimeenpanemia massamurhia, jotka ovat kohdistuneet tiettyihin ihmisryhmiin. Näissä yhteenotoissa pääsyynä ovat olleet poliittiset erimielisyydet, mutta etnisellä taustalla on myös ollut merkitystä. Uskonto on aiheuttanut ihmisoikeuksien loukkauksia mm. sellaisissa maissa, joissa valtaa pitävä väestö kuuluu tiettyyn uskontokuntaan ja järjestelmällisesti syrjii muihin uskontoihin kuuluvia väestönosia. Kristityt ja muslimit eroavat monissa maissa, kuten esimerkiksi Sudanissa, paitsi uskonnollisesti, myös maantieteellisesti ja etnisesti toisistaan.



Naisten syrjintä on yleistä lähes kaikissa kehitysmaissa, mutta myös hyvin kulttuurisidonnainen ilmiö, jonka vuoksi siihen puuttuminen tai sen muuttaminen on varsin vaikeaa. Länsimaisesta näkökulmasta esimerkiksi moniavioisuus voi näyttää todelliselta naisten hyväksikäytöltä, mutta paikallisten naisten mielestä se voi olla hyvinkin käytännöllinen järjestelmä työnjaon ja sosiaalisen statuksen kannalta.























Kehitysmaiden naisten seksuaalinen itsemääräämisoikeus on noussut yhdeksi tärkeimmistä yleiseen kehitykseen vaikuttavista asioista. Naisten koulutustasolla on todettu olevan selvä yhteys perheiden lapsilukuun ja yleiseen hyvinvointiin. Silti monet tytöt tulevat raskaaksi jo kouluiässä ja heidän koulunkäyntinsä katkeaa –useimmiten loppuiäksi. Kaikki eivät tule raskaaksi tahallaan, sillä tietoisuus ehkäisyvälineistä on puutteellista ja niiden saatavuus on monille ongelma.

mielestäni parhaan selityksen ilmiölle on esittänyt Jared Diamond kirjassaan "Guns, germs and steel" (oliko se nyt suomeksi "tykit, taudit ja teräs"). Maailman alueiden välisiä köyhyyseroja selittää melko voimakkaasti ravinnepitoisten viljeltävien kasvien luontainen esiintyminen (Euroopassa runsaasti, Etelä-Amerikassa vähän, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa erittäin vähän) sekä kotieläimiksi sopivien eläinten esiintyminen (sama jakauma kuin yllä).

Älykkyystestijuttuun voin sanoa sen, että täsmälleen samat tulokset (jotka tosin Vanhasella ja Lynnillä eivät ole edes tuloksia, osa on keksittyjä lukuja jne.) saa, kun korvaa analyyseissa älykkyyden pituudella...eli selittäisikö kansojen väliset pituuserot sitten erot bruttokansantuotteessa?

köyhimpiä reppanoita ja osin näkevät nälkää?

Vaikka maanosa on luonnonrikkauksia täynnä eikä nyt kuivuuskaan toki kosketa kuin pieniä alueita.

Siirtomaavallan ajatkin ovat jo kaukana takanapäin.

Että mistäköhän johtuisi...?

historia on historiaa, nykypäivä on nykypäivää Jotkut vaan on pudonneet kelkasta.

yksilö ja kansakunta ponnistaa. Rehellinen eurooppalainen tietää ja tunnustaa, että sen hyvinvointi on pitkälti lähtöisin muiden maanosien riistosta, siis Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan. Kaikki nämä ovat edelleen Eurooppaa jäljessä, mutta jokainen niistä on myös kehittynyt huimasti viimeisen 100 vuoden aikana, kukin omaan tahtiinsa. Jos pääsisimme ajassa taaksepäin niin näkisimme sen. Näkisimme myös sen että Euroopan kehitys on taantunut ja nuo muut saavuttavat sitä koko ajan. Voimmehan me pitää itseämme jotenkin ylivertaisina ja yli-ihmisinä ja sanoa että ne kaikki muut on vaan niin surkeita. Onhan se helppoa kehittyä kun saa muilta rikkaudet ja monin eri tavoin estää niitä muita kehittymästä jotta itse saa kaiken.

Jos minulla on kaksi poikaa, joista toisen laitan kouluun ja jolle syötän parasta mahdollista ruokaa ja josta muutenkin pidän hyvää huolta. Toinen taas elää kellarissa jollain ruuantähteillä, ei pääse kouluun ym. Voinko ihan rehellisesti väittää, että se kellarissa elävä poika on tyhmempi kuin se toinen? Ettei se koskaan olisi koulussa pärjännyt eikä mitään saanut aikaiseksi vaikka olisi saanut samat mahdollisuudet kuin se toinen poika?

Meidän on täällä rikkaassa Euroopassa niin kovin helppoa saarnata kuinka olemme niin erinomaisia, meillä kun on niin täysin erilaiset lähtökohdat elämäämme kuin jollain afrikkalaisella. On helvetin helppo kehittyä, kun ei tarvitse taistella jokapäiväisestä ruuasta tai elää tautien keskellä. Tiedekin on aivan eri luokkaa kun ihmisillä on sen tekemiseen resursseja.

Valitettavsti kun lukee näitä viestejä tulee kyllä mieleen, että ei se valkoinen ihminen niin kovin viisas ole. Enemmänkin ylimielinen, mikä on aika huvittavaa, sillä kohta valkoinen mies ei enää hallitse maailmaa. Kun muut saavat samat mahdollisuudet kuin me niin ne menevät meistä ohi. Olemmehan me jo vähemmistönä tässä maailmassa määrällisestikin. Jotenkin tuntuu, että se viiltävä älykin on jo tylsynyt kun on mussutettu pullaa liian kauan.

Afrikassa on jo kasvamassa se ikäluokka joka haluaa sen saman elintason kuin mekin ja on oivaltamassa että se on myös mahdollista saavuttaa.

Näitä harvoja poikkeuksia on tulossa kovaa vahtia lisää, sillä elintaso nousee kokoajan samalla koulutus taso jai innovaatiot kehittyvät. Japani ja eteläkorea ovat itse todella innovatiivisa maita ja vain oikeasti saksa pärjää patenteissa. Turha niitä on syyttää teollisuus vakoilusta yms. USA:n hommat tekevät monet rodut ja esim kaliforniassa on vapaan kilpailun olosuhteissa korkea koulut täyttyä aasialaisista oppilaista. Jotenkin tulee ihan rehellisesti mieleen ettei valkoisilla ole muuta kuin kovat luulot itsestään.

Thaimaassa on totuus eurooppalaista jo ruvettu tajuamaan ja nykyisin yhä usemapi pitää valkoisia ylimielisinä rahattomina mutiasina.

Japani on todella science fictionia pohjois euroopan puoli kehitysmaihin nähden. Kaverini sieltä ovat lähinnä ihmetelleet eurooppalaisten laiskuutta ja elämän menon alkeellisuutta.

Täytyy ottaa myös huomioon että eurooppa on umpi veloissa korkean verotuksen kanssa yhdistettynä rapautuvaan infrasruktuuriin. Japanin valtion velka on paisunut, koska veroja ei ole haluttu kerralla nostaa. Euroopassa on lisäksi valtava työttömyys ja pohjoiseuroopassa maailman suurin prostiuoitujen määrä suhteessa väestöön ei voi kuin ihmetellä. Välimerenmaista minusta monet ovat aasian kehittyvien maiden tasolla tosin isommilla palkoille jotka on saavutettu velalla. Eurooppaan on tulossa harvinaisen kovat ajat sen takia että ei ole oikeasti katsottu totuutta silmiin ja eletty kykyjen mukaan.

Ymmärsit pihvin eli niissä siirtomaissa menee todella lujaa mihin jäi valkoisia. Afrikassa näin ei käynyt kui ehkä etelä-Afrikassa ja siksi se taitaa nykyään olla suht koht sivistynyt maa, ennen oli tosin rotuerottelu karmaisevaa, mutta nyt puhutaankin taloudellisesta yms selviytymisestä. Ei noi Afrikan maat tule koskaan pärjäämään, noita miehiä kun siellä katsoo niin onhan ne kuin ikuisia pikkulapsia.

Varmaan ajattelet että afrikan mantereelle jääneet mustat itkivät kun eivät päässeet Amerikkaan palvomaan valkoista miestä

Tai ajattelet että siellä sademetsässä vielä asuu Tartzan. Tartzan elokuvan mukaan sademetässä on kylä täynnä mustia jotka jättivät pikkupoika-Tarzanin apinoiden kasvattamaksi. Sellaista väkeä siellä ei kyllä ole.

Afrikka oli se maanosa minne Britit sun muut menivät viettämään villiä aikaa. Sitten taas siivoivat tapansa kun palasivat kotiin.

Sitäpaitsi ei itä-eurooppa taloudellisesti selviä. Kuten ei Venäjäkään. Se jos mikä on villiä meininkiä

Sananlaskut 17:5

Ymmärsit pihvin eli niissä siirtomaissa menee todella lujaa mihin jäi valkoisia. Afrikassa näin ei käynyt kui ehkä etelä-Afrikassa ja siksi se taitaa nykyään olla suht koht sivistynyt maa, ennen oli tosin rotuerottelu karmaisevaa, mutta nyt puhutaankin taloudellisesta yms selviytymisestä. Ei noi Afrikan maat tule koskaan pärjäämään, noita miehiä kun siellä katsoo niin onhan ne kuin ikuisia pikkulapsia.

Varmaan ajattelet että afrikan mantereelle jääneet mustat itkivät kun eivät päässeet Amerikkaan palvomaan valkoista miestä

Tai ajattelet että siellä sademetsässä vielä asuu Tartzan. Tartzan elokuvan mukaan sademetässä on kylä täynnä mustia jotka jättivät pikkupoika-Tarzanin apinoiden kasvattamaksi. Sellaista väkeä siellä ei kyllä ole.

Afrikka oli se maanosa minne Britit sun muut menivät viettämään villiä aikaa. Sitten taas siivoivat tapansa kun palasivat kotiin.

Sitäpaitsi ei itä-eurooppa taloudellisesti selviä. Kuten ei Venäjäkään. Se jos mikä on villiä meininkiä

Voi jeesus täällä on sitten sivistymätöntä porukkaa :) Vai ei itä-Eurooppa selviä? Niillähän menee suht koht hyvin jo nyt kaikilla, Venäjä on tällä hetkellä niiden muutaman harvan maan joukossa koko maapallolla, jolla ei ole latin latia valtion velkaa. Toinen tälläinen on Norja ja kolmatta en tiedä onko olemassakaan.

oli erilaisten länsimaisten koulutusjärjestelmien istuttaminen eri Afrikan maihin (riippuen kolonisoijasta) ja paikallistne satoja vuosia vanhojen koulutusjärjestelmien väkivaltainen tuhoaminen. Esim. Mosambikin koulutusjärjestelmä perustuu Portugalin kielelle ja koulutusajattelulle,

Miten Brasilia, Portugalin siirtomaaherruus, koulutsjärjestemä sopii perusteluusi? Brasialia on itsenäinen, kehittynyt ja maailmanmahti. Joka kostuu alun perin monesta kielestä, kansasta ja kulttuurista jotka alistettiin kolonialismille.

Mikä Brasiliassa meni eri lailla kuin Afrikassa jossa vain Etelä-Afrikalla on mennyt hyvin aika viimeiseen vuosikymmeen saakka. Etelä-Afrikkaa ei rapistanut edes kauppasaarto (koska ei saarto pitänyt kun luonnovarat olivat arvokkaat) vaan vasta apartheidien loppumisen jälkeen on alkoi alamäki. Ja Brasialia vaan porskuttaa.