Varakkaat: miten sinusta tuli varakas?
Oletko jo alkujaan varakkaasta perheestä, saanut perintöä tms.?
Kommentit (4)
On siis tehty kovasti työtä jo opiskelun ohella ja koko ajan eletty aika pihisti ja säästäväisesti ja sijoitettu vaan joka penni. Me myös tehdään vapaa-aikana töitä, eli rempataan milloin mitäkin kohdetta. Siihen on sisältynyt myös kohtuullista riskinottoa, eli lainaa on otettu pariinkin kertaan ihan reippaasti ja sit on vaan aina pihistetty niin paljon että on saatu se maksettua.
Toistaiseksi varallisuusaste on ihan ns kohtuullinen, eli varaa on, mutta ei tässä nyt vielä rikkaita olla, vaikka lähes kaikki raha onkin kiinni kiinteistöissä joten virallisen määritelmän mukaa niitä ei lasketa (silti, vaikka ne eivät ole siinä kiinteistössä, jossa me asumme). Joskus tulevaisuudessa tullaan saamaan vähän perintöä entisten lisäksi, mut ei mitään merkittävää vielä pitkiin aikoihin.
ja tarkan markan talouden vuoksi. Kaikki lähti siitä, että kun menin opiskelemaan aikoinani vuonna 1987, ostin pienen kaksion. Käsirahan siihen keräsin luomalla paskaa ja hoitamalla ravihevosia Saksassa kaksi vuotta.
Mulla oli asunnon toisessa huoneessa kämppäkaveri koko opintojen ajan. Kun valmistuin, pääsin töihin ja pidin asunnon laman yli ja maksaa kituutin kahta asuntolainaa. Sitten pam, yhtäkkiä oltiin 1990-luvun lopulla ja asuntokupla huikea. Myin yksiön 3,5-kertaisella summalla ostohintaan nähden. Osan tuotosta sijoitin pörssiosakkeisiin, toisella puolikkaalla ostin sijoitusyksiön.
Tässä vaiheessa mulla oli jo perhettäkin. Sijoitusyksiö myytiin taas kun asuntojen hinnat oli tapissaan ja myyntivoittoa ropisi kivasti. Edelleen rahat pörssiosakkeisiin.
Huippu oli se kun 2005 tein tukun erittäin onnistuneita osakekauppoja ja tuotto oli lähemmäs 300 000 euroa. Tässä tosin ei ollut kyse muuta kun onnesta ja asiantuntijan neuvon noudattamisesta (ei Nordean neuvo kylläkään!)
Asiaa on kyllä helpottanut se, että olen keskitasoa paremmin palkatussa työssä ja mieheni taas erittäin hyvin palkatussa työssä. Olen siis voinut kartuttaa omaa ja perheeni varallisuutta koska ylijäämää päivittäismenoista ja lainanmaksuista on jäänyt.
Periaatteessa voisin nyt jäädä töistä pois kokonaan ja elää pääomatuloilla, mutta tykkään työstäni ja olen toimelias ihminen, joten se ei sovi minulle.
Sitten tulee rahaa ovista ja ikkunoista :)
Syytön minä varallisuuteni olen. En voi sille mitään että sijoitettu pääoma tuottaa väkisinkin keskimäärin 7-8% ja kun tuotot ylittävät menot, ensi vuonna edellisen vuoden tuototkin kasvavat lisää korkoa korolle ja oravanpyörä on valmis.
Sitä vain virtaa ovista ja ikkunoista tekemättä mitään. Alkupääoman hankin töitä tekemällä ja sen jälkeen myös perinnöt on tietenkin ohjattu sijoituksiin. Laskepa paljonko tekee 7% tuotto kymmenessä vuodessa. Pääoma tuplaantuu. Ja seuraavan kymmenen vuoden aikana jo tuplaantunut pääoma tuplautuu uudelleen.
Raha tulee rahan luo.