Opettakaa tytöillenne kainalokarvojen ajaminen!

Mutta menikö oppi perille? Onko kiusaaminen loppunut?

Te voitte nyt huokaista helpotuksesta, koska mulla ei ole tyttäriä, mutta mietinpähän vain omaa lapsuuttani ja nuoruuttani ja karvojani. Äidin asenne oli juuri tuollainen "karvat on luonnollisia" ja mä itkin ja häpesin itsekseni jokaista ylimääräistä haiventa, joka minuun kasvoi. Olispa ollut aika ihanaa, jos äiti olisi neuvonut miten ne poistetaan.

-ap-

Jos ei anna ajella, tytärtä voi alkaa ahdistaa, koska hän häpeää, jos taas ehdottelee ajelua, tytärtä voi alkaa ahdistaa, koska hän ei itse koe asiaa tarpeelliseksi - tai ainakaan ennen kuin äiti alkoi vihjailla, että karvat ovat inhottavia.

Eikö parasta olisi olla asian suhteen neutraali ja opettaa poistamaan karvoja, jos sitä kysytään, mutta olla myös painostamatta, jos tytärtä ei huvita.

Sinulla on tuo kokemus, mutta muilla se saatta olla erilainen. Itse olisin varmaankin ahdistunut, jos äiti olisi tulut tuputtamaan karvanpoistoa - osasin itse siitä kysyä, kun karvat alkoivat häiritä. Eräs ystävättäreni taas nauttii nykyään yltiöhipin elämäntavoista - joista osa on melko vapautunut karvojen kasvattaminen ihan vain siitä ilosta, että hänen äitinsä oli hieno nainen, jonka vaatimuksesta karvat oli poistettava, hiukset pidettävä pitkinä ja vaatteet klassisina. Ystäväni itse ei olisi halunnut yhtäkään noista, mutta ei uskaltanut kieltäytyäkään.

silloin kun karvat alkoivat häiritä. No problem. Älkää nyt vääntäkö joka asiasta niin dramaattista ongelmaa. Laittakaa vaikka vähän rahaa kehitysmaiden nälkäänäkeville lapsille, niin saatte tänäänkin jotain hyödyllistä tehtyä.