Miksi ihmiset matkustelette vapaaehtoisesti kehitysmaihin
esim. Thaimaa tai Intia, voi olla halpaa mutta ei turvallista, en lähtisi ikinä Euroopan tai Pohjois-Amerikan ulkopuolelle ellen sitten olisi työkomennuksella ja olisi pakko, ja silloinkaan lapset ei kyllä tulisi mukaan. Niin, ja Euroopassakin voi matkusella vain harkiten lähinnä läntisissä osissa.
Ironista tässä on kai se että olen asunut useissa maissa ja siitä syystä sanon näin.
Kommentit (36)
eiköhän tällä tarkoitettu sitä, että joissain maissa on turvatonta, kun on levotonta. Luonnonkatastrofi nyt voi sattua missä vaan.
Kyllä se henki lähtee monella tavalla ja kaikki sitä uhkaavat asiat kyllä lisää turvattomuudentunnetta. t.Ap
Suomalaisilla elää käsitys jenkeistä kauheana rikollisuuden pesänä, jossa jollei henki lähde drive-by ammuskelussa niin sitten vähintään jonkun sarjamurhaajan kynsissä tai poliisin etälamauttimesta saadussa tällissä. Ja onhan jenkkien väkivaltatilastot aika villiä katottavaa - mutta pikkukaupunkien keskiluokkahan elää ihan superturvallisissa lintukodoissa sielläkin.
Ja hassua tässä on tietysti se, että amerikkalainen suuri yleisö suhtautuu pelolla ja epäluulolla muuhun maailmaan. Kun siellä on niin vaarallista! :D
jonku sissiarmeijan suojelemana, mutta ap on kyllä ihan normaali työntekijä ja vuositulot ihan sen mukaiset.
Thaimaan GDP/capita on $4,400/vuosi. Kyllä se on kehitysmaa, vaikka kuinka hienoja hotelleja siellä saattaisi olla rannalla turisteille.
Matkusta ja kehitä itseäsi. Minun tuttavaperheeni muutti juuri Bangkokkiin, hakivat sisäistä siirtoa 3 vuotta ja nyt natsasi. Thaimaassa on halpaa, mutta ei se liity turvallisuuteen mitenkään, palkat on pieniä, kyllä, mutta silti miljonäärejä on aivan mielettömästi ja Bangkok esim todella siisti ja viihtyisä. Red Bull on muuten Thaimaalainen tuote :) Thaimaa on todella köyhä, mutta turvallista ja viihtyisää siellä on silti, toisin kuin esim jenkeissä. Jos uskallat jossain Detroitissa liikkua illalla yksin niin hattua nostan ja korkealle!
eiköhän tällä tarkoitettu sitä, että joissain maissa on turvatonta, kun on levotonta. Luonnonkatastrofi nyt voi sattua missä vaan.
Kyllä se henki lähtee monella tavalla ja kaikki sitä uhkaavat asiat kyllä lisää turvattomuudentunnetta. t.Ap
Yhdysvalloissa ei ole maanjäristyksiä? Eikä Japanissa?
että Suomessakin lähtee henki vaikka drive-thru ammuskelussa.
Mutta ei ollut tarkoitus vertailla näitä maita, vaan siis kehitysmaita ja miksi joku ihan tietoisesti matkustaa sinne.
Yhdysvalloissa ei ole maanjäristyksiä? Eikä Japanissa?
niinkuin jossain kehitysmaissa. Miksiköhän?
Yhdysvalloissa ei ole maanjäristyksiä? Eikä Japanissa?
No on tietysti, mutta *jostain syystä* niissä ei kuole ihmisiä niinkuin jossain kehitysmaissa. Miksiköhän?
Entäs Australian tulvat, eikö niissäkään kuollut ketään?
Jenkit tietää kyllä ihan itsekin, että suurkaupungit ovat todella vaarallisia, rikollisuus on jotain ihan muuta kuin jossain Euroopan suurkaupungeissa. Ja kyllä, olen asunut New Yorkissa ja Buffalossa. Lapset lähtee kouluun taksilla jne. Tilastollisesti jenkit on mielettömän vaarallinen maa, mutta on sielläkin rauhallisia paikkoja. Ruotsin muslimialueet alkavat olemaan Euroopan vaarallisempia paikkoja mikä on aika hauskaa :))
Red Bull on muuten Thaimaalainen tuote
Thaimaa on todella köyhä, mutta turvallista ja viihtyisää siellä on silti, toisin kuin esim jenkeissä.
En usko tuota maasta jossa kerralla kuolee yli 200,000 ihmistä vaikka kuinka vääntäisit
Jos uskallat jossain Detroitissa liikkua illalla yksin niin hattua nostan ja korkealle!
En matkustaisi Detroitiin. En myöskään menisi Lontoon huonoille alueille. Ei se nyt ole noin mustavalkoista sentään.
Entäs Australian tulvat, eikö niissäkään kuollut ketään?
30+14 kateissa
JOS se olisi ollut esim Intia tai Thaimaa niin voisit laittaa kevyesti kolme nolla noiden lukujen perään.
Yritin vain sanoa, että muu maailma päivittelee miten vaarallista jenkeissä on, ja amerikkalaiset kauhistelevat, miten vaarallista muualla on. Käsitykset USA:sta muovautuu kaiken maailman rikossarjojen perusteella, ja teillä siellä puolen lätäkköä hysteeriaa lietsova sensaatiohakuinen media luo kuvan kehitysmaista, joissa tuskin muuta tehdäänkään kuin räjäytellään autopommeja, kidnapataan turisteja ja poltetaan tähtilippuja. (Ja kun harva jenkki juuri missään matkustaa, niin se teikäläisten maailmankuva tapaa olla aikamoisen vinoutunut.)
Ja viimeisen kerran vielä ihan tosissaan: monissa kehitysmaissa on HYVIN turvallista matkustella.
Entäs Australian tulvat, eikö niissäkään kuollut ketään?
like '%whatever%' ei ole sama kuin nolla.
Itse pääsin pitkälle lomalle Itä- Afrikkaan lapsena, unohtumaton elämys. Tottakai huomioin paikalliset riskit, mutta jos voin viedä lapseni safarille tai vaikka Egyptiin, mielestäni kyseessä on lähinnä uskomattoman hieno mahdollisuus.
niin se teikäläisten maailmankuva tapaa olla aikamoisen vinoutunut.
Eli ihan suomalaisena ihmisenä kirjoitan tänne. Mutta sitten kun matkustelet sinne indonesiaan tai tunisiaan tai minne tahansa ja jotain `kauheeta` sattuu niin minä sitten pyöritän silmiä ja koitan ymmärtää miksi sinne kehitysmaahan piti alunperinkään lähteä.
Ja ne harvat mitkä palaa mustassa muovipussissa kotimaahan on yleensä niitä känniääliöitä, jotka on saaneet päähänsä nerokkaan idean lähteä hortoilemaan itekseen Tallinnan yöhön.
Valitsee matkakohteen huolella, ottaa selvää oloista etukäteen, pitää huolen että vakuutukset on kunnossa, konsulaatin numero taskussa, passeista kopiot, ei liikaa käteistä mukana, rokotukset ajan tasalla, kohtelee ihmisiä kohteliaasti ja kunnioittaen ja kattoo vähän mitä pistää suuhunsa. Näillä eväillä on meidän perhe matkustellut ilman mitään riskitilanteita jo kymmenissä maissa.
Mut joo, nyt on mennyt tää ketju sellaiseksi inttämiseksi että ihan provoiluksi epäilen, joten keskustelu on mun osaltani ohi. Kivaa illanjatkoa! :)
Mutta sitten kun matkustelet sinne indonesiaan tai tunisiaan tai minne tahansa ja jotain `kauheeta` sattuu niin minä sitten pyöritän silmiä ja koitan ymmärtää miksi sinne kehitysmaahan piti alunperinkään lähteä.
Ja ne harvat mitkä palaa mustassa muovipussissa kotimaahan on yleensä niitä känniääliöitä, jotka on saaneet päähänsä nerokkaan idean lähteä hortoilemaan itekseen Tallinnan yöhön.
Johtuu kenties siitä myös, että populaation on jo alunperin varsin pieni.
Mut joo, nyt on mennyt tää ketju sellaiseksi inttämiseksi että ihan provoiluksi epäilen, joten keskustelu on mun osaltani ohi. Kivaa illanjatkoa! :)
Nostan sitten tän kun on ajankohtainen. Hyvää iltapäivää vaan. >=}
Tuli tuosta mieleen, että monilla tuntemillani amerikkalaisilla on yllättävän pelokas asenne ulkomaailmaa kohtaan! Mm. kun lähdettiin Marokkoon lomalle, kaikki jenkkituttavat katsoi silmät renkaina tyyliin oletteko hulluja, haluatteko eroon hengestänne? Ja se oli tyypillinen reaktio meidän milloin minnekin suuntautuneisiin omatoimilomiin.
Mietin vain, että onkohan ne amerikkalaiset pelot jotenkin tarttuneet sinuun? Varsinkin jenkkimediaa seuratessa maailma rupeaa nopeatsi näyttämään kauhean vaaralliselta, erityisesti ne "räjähdysalttiit" köyhät maat. Ei se kyllä ole ollenkaan totuudenmukanen kuva!
Olisi tylsää reissata vain läntisessä Euroopassa tai Yhdysvalloissa.
Kun kumpikin on jo valmiiksi niin iso ettei niitä ihan heti käydä läpi kuitenkaan.