Pelkäätkö kissoja? Miksi?
Kommentit (18)
ja joidenkin kissat kyllä haisee tunkkaiselle jos on sisällä vaan kokoajan ja karvaa löytyy ties mistä. en pelkää itse kissoja mutta en niitä rakastakaan
Hiekkakaan ei haise, kun käyttää hyvää hiekkaa ja putsaa sen säännöllisesti. Mutta siis itse pelkäsin nuorempana kissoja kamalasti. Syynä oli se, että lapsena säikähdin yhtä kissaa tosi paljon. Aikuisiällä pääsin onneksi pelosta eroon ja nyt olen 2 ihanan supersuloisen kissan omistaja:). Kissat on aivan ihania, varsinkin sisäkissat, ne on ihan samalla tavalla perheenjäseniä ja kiintyvät perheeseen kuin koiratkin. Mä en pääse vessaankaan ettei joku kissa olisi mukaan tunkemassa :). Ulkokissat ehkä ovat enemmän tällaisia "perinteisiä" kissoja, tai millaiseksi kissa yleensä mielletään.
uskon kyllä että itse eivät tunne.
En voi näissä kaasukodeissa ainakaan syödä mitään.
Eikä kissanhiekka-astia haise, mikäli se kissan omistaja on tarkka sen siivoamisen suhteen -niinkuin kuuluukin olla.
arvaamaton, ei tottele. Eli ei voi kouluttaa kuten koiraa, että "istu". Tekee mitä lystää, monesti pahaa. Raapivat :/.
Rakastan kissoja. Minulla on niitä 7 kpl
PS.Kissanhiekka ei haise jos astian pitää puhtaana. ts. siivoaa pissat ja kakat 2x päivässä ja käyttää kunnollista, laadukasta hiekkaa. Savipohjaiset markettihiekat on pahimpia. Hajustettu mikrohiekka vie hajut tehokkaasti.
uskon kyllä että itse eivät tunne.
En voi näissä kaasukodeissa ainakaan syödä mitään.
jossa nyt vaan sattuu olemaan kissakin! Se että ihminen on laiska siivoamaan ei ole minkään kissan vika, kissa nimenomaan viihtyy siistissä ympäristössä. Eli lähtökohtaisesti kissaihmisten kodeissa ei haise, senkin tollo. En sitten tiedä millaisissa törkykodeissa sulla on tapana käydä. :O Mä tiedän monta siistiä hajutonta kotia, jossa asustelee kissakin tai kissoja.
arvaamaton, ei tottele. Eli ei voi kouluttaa kuten koiraa, että "istu". Tekee mitä lystää, monesti pahaa. Raapivat :/.
Olet aivan väärässä etteikö kissaa voisi kouluttaa. Se on erittäin oppivainen eläin. Minä harrastan kissani kanssa mm. kissa-agilityä. Kissani ovat oppineet monenlaisia temppuja ja osaavat kyllä istua pyynnöstä. Tämä on helppo temppu opettaa.
uskon kyllä että itse eivät tunne.
En voi näissä kaasukodeissa ainakaan syödä mitään.jossa nyt vaan sattuu olemaan kissakin! Se että ihminen on laiska siivoamaan ei ole minkään kissan vika, kissa nimenomaan viihtyy siistissä ympäristössä. Eli lähtökohtaisesti kissaihmisten kodeissa ei haise, senkin tollo. En sitten tiedä millaisissa törkykodeissa sulla on tapana käydä. :O Mä tiedän monta siistiä hajutonta kotia, jossa asustelee kissakin tai kissoja.
Kodeissa missä on kissoja on siistiä, mutta koska en ole kissa ihmisiä enkä kissojen kanssa tekemisissä niin joka paikassa kyllä on haissut. Ei siitä pääse mihinkään :)
Häh? Eihän kissa haise millekään.
meidän kissan hengitys haisee niinkuin hauta.
ikinä ei ole mtn tehnyt mulle ja mulla on ollut kissa,mutta mä pelkään niitä ihan hulluna.se tuijotus on kamala,kun ne istuu jossai nurkas ja vaan kyttää.hyi!ne on ihania,mutta mä pelkään niitä=)
Kodeissa missä on kissoja on siistiä, mutta koska en ole kissa ihmisiä enkä kissojen kanssa tekemisissä niin joka paikassa kyllä on haissut. Ei siitä pääse mihinkään :)
että ne eläimet haisevat pahalle niistä ihmisistä joilla itsellään ei ole eläimiä.
Akvaario kaloineen haisee, terraariolemmikit haisee, jyrsijät ja kanit haisee, koirat haisee ja kissat haisee jos ei ole kotonaan näihin asukkaisiin tottunut.
Ihmisetkin haisee ja useimmiten pahemmalle kuin mikään eläin, varsinkin naiset (hajuvedet, hiuslakat, rasvat ja lisäksi se ominaistuoksu päälle..). (yleensä muuten eläinten hajuihin takertuvat ihmiset ovat itse hajupommeja joko parfyymeineen tai vastaavasti luonnollisilla tuoksuillaan)
Sitten on tietenkin kissanvihaajat, jotka yrittävät vain peitellä vihaansa typerillä tekosyillä, etteivät vaikuttaisi täysin tunteettomilta.
Tyhmyys, ahdasmielisyys ja ilkeys kyllä haisee. Ja sen jotkut eukot kyllä hallitsee, etenkin av:lla.
Mitenkäs koiran omistajat puolustelevat sitä hirveää lemua? :) Kissan ominaistuoksu ei ole mitään verrattuna koiran kaamealle hajulle ja se hengitys pahin...lähes kaikkien eläissäni näkemieni koirien kohdalla...
Aikoinaan kun poikaystäväni oli ensimmäistä kertaa luonani käymässä, niin hän jähmettyi kauhusta ja nojasi poispäin istuessaan keittiön tuolilla kun 2 rauhallisenlaiskaa kissaani tuli hänen lähelleen :D
Hän pelkäsi niitä. Lapseni joku kissa oli kuulemma raapaissut häntä.
Sen jälkeen hän ei ole ollut kissojen kanssa tekemisissäkään.
Nopeasti hän kuitenkin huomasi, että minun kissani ovat sellaisia löllyköitä.
Siihen loppui kissakammotus ;-)