onko muita jotka ei uskalla hankkia toista vauvaa synnytyspelon takia?

kuin ponnistusvaihe. Se oli helvetillinen. Kesti puolitoista tuntia. Sen takia en aio enää synnyttää. Ainakaan alateitse. Mutta tuskin synnytän ollenkaan. Olisi auttanut, jos olisin saanut ponnistusvaiheeseen kivunlievitystä, mutta ei sitä kuulema saa...

Minun ensimmäinen synnytykseni oli traumaattinen kokemus, pitkä ponnistusvaihe päättyi imukuppiin vauvan virhetarjonnan takia. Synnytyksen loppuvaihe oli tosi pelottava ja kivulias kokemus ja siitä jäi kyllä jonkin asteiset traumat. En tosin tajunnut sitä heti synnytyksen jälkeen, mutta paniikki iski myöhemmin, noin vuosi synnytyksestä. Mietin kovasti, mikä meni pieleen ja johtuiko synnytyksen hankala kulku jotenkin minusta, olisinko voinut omilla valinnoillani siihen vaikuttaa jne.



Kuitenkaan missään vaiheessa en ajatellut, että en hankkisi lisää lapsia, koska halusin enemmän kuin yhden (vaikka siihen menikin yli vuosi, ennen kuin halusin harkita toista lasta). Toisen lapsen raskausaikana synnytys ahdisti jonkin verran, mutta selvisin ahdistuksen tunteesta juttelemalla paljon asiasta ystävien kanssa. Olen sellainen rationaalinen tyyppi ja ajattelin vaan, että TODENNÄKÖISESTI toinen synnytys on kuitenkin helpompi. Vaadin kuitenkin päästä synnytystapa-arvioon synnytyssairaalaan vähän ennen laskettua aikaa ja se auttoi vähän rauhoittamaan hermojani. Toinen synnytys olikin sitten aivan ihana, vaikka vähän hampaankolooni jäi kaivelemaan se, että lopulta päädyin ottamaan spinaalipuudutuksen.



Mutta tosiaankin ensimmäiseen synnytykseen verrattuna toinen oli ihan mahtava kokemus, aivan erilainen! Olin ottanut paljon selvää niistä asioista, mitkä saattavat aiheuttaa virhetarjontaa ja pyrin jo raskausaikana aktiivisesti edistämään sitä, että vauva olisi oikeassa asennossa kohdussa. En tiedä auttoiko se, mutta synnytys oli helpompi.



Kolmanteen synnytykseen valmistauduin sitten todella huolella, luin paljon luonnonmukaisesta synnytyksestä, tein kotona rentoutusharjoituksia jne. Olisin siis kakkosen jo halunnut synnyttää ilman puudutuksia, mutta sisu ei antanut periksi ja olin huonosti valmistautunut asiaan. Paljon auttoi ystäväni neuvo, että kannattaa tehdä lista kivunlievitysmenetemistä mitä voi kokeilla, että aina on jokin uusi menetelmä käytössä, että pääsee eteenpäin eikä jää tyhjän päälle. Kolmonen syntyikin sitten hieronnan, synnytyslaulun ja ammeen avulla täysin ilman mitään kivunlievityksiä ja se oli todella voimaannuttava kokemus! Eläimellinen ja raaka, mutta voimaannuttava. Tunsin itseni niin voittajaksi, kun vauva oli maailmassa, sitä tunnetta en unohda ikinä!



Pitkän sepustukseni punainen lanka on siis se, että tulevien synnytysten kulkua ei useinkaan voi ennustaa ensimämisen synnytyksen perusteella. Jos sinua vaivaa asia, kannattaa mennä juttelemaan pelkopolille ja esim. aktiivisen synnytyksen keskustelutilaisuuksiin, jos mahdollista. Tuleviin synnytyksiin kannattaa myös valmistautua huolella lukemalla ja ottamalla asioista selvää. Onnea matkaan, toivottavasti et jätä lapsia hankkimatta synnytyspelon takia!

Minun ensimmäinen synnytykseni oli traumaattinen kokemus, pitkä ponnistusvaihe päättyi imukuppiin vauvan virhetarjonnan takia. Synnytyksen loppuvaihe oli tosi pelottava ja kivulias kokemus ja siitä jäi kyllä jonkin asteiset traumat. En tosin tajunnut sitä heti synnytyksen jälkeen, mutta paniikki iski myöhemmin, noin vuosi synnytyksestä. Mietin kovasti, mikä meni pieleen ja johtuiko synnytyksen hankala kulku jotenkin minusta, olisinko voinut omilla valinnoillani siihen vaikuttaa jne.

Kuitenkaan missään vaiheessa en ajatellut, että en hankkisi lisää lapsia, koska halusin enemmän kuin yhden (vaikka siihen menikin yli vuosi, ennen kuin halusin harkita toista lasta). Toisen lapsen raskausaikana synnytys ahdisti jonkin verran, mutta selvisin ahdistuksen tunteesta juttelemalla paljon asiasta ystävien kanssa. Olen sellainen rationaalinen tyyppi ja ajattelin vaan, että TODENNÄKÖISESTI toinen synnytys on kuitenkin helpompi. Vaadin kuitenkin päästä synnytystapa-arvioon synnytyssairaalaan vähän ennen laskettua aikaa ja se auttoi vähän rauhoittamaan hermojani. Toinen synnytys olikin sitten aivan ihana, vaikka vähän hampaankolooni jäi kaivelemaan se, että lopulta päädyin ottamaan spinaalipuudutuksen.

Mutta tosiaankin ensimmäiseen synnytykseen verrattuna toinen oli ihan mahtava kokemus, aivan erilainen! Olin ottanut paljon selvää niistä asioista, mitkä saattavat aiheuttaa virhetarjontaa ja pyrin jo raskausaikana aktiivisesti edistämään sitä, että vauva olisi oikeassa asennossa kohdussa. En tiedä auttoiko se, mutta synnytys oli helpompi.

Kolmanteen synnytykseen valmistauduin sitten todella huolella, luin paljon luonnonmukaisesta synnytyksestä, tein kotona rentoutusharjoituksia jne. Olisin siis kakkosen jo halunnut synnyttää ilman puudutuksia, mutta sisu ei antanut periksi ja olin huonosti valmistautunut asiaan. Paljon auttoi ystäväni neuvo, että kannattaa tehdä lista kivunlievitysmenetemistä mitä voi kokeilla, että aina on jokin uusi menetelmä käytössä, että pääsee eteenpäin eikä jää tyhjän päälle. Kolmonen syntyikin sitten hieronnan, synnytyslaulun ja ammeen avulla täysin ilman mitään kivunlievityksiä ja se oli todella voimaannuttava kokemus! Eläimellinen ja raaka, mutta voimaannuttava. Tunsin itseni niin voittajaksi, kun vauva oli maailmassa, sitä tunnetta en unohda ikinä!

Pitkän sepustukseni punainen lanka on siis se, että tulevien synnytysten kulkua ei useinkaan voi ennustaa ensimämisen synnytyksen perusteella. Jos sinua vaivaa asia, kannattaa mennä juttelemaan pelkopolille ja esim. aktiivisen synnytyksen keskustelutilaisuuksiin, jos mahdollista. Tuleviin synnytyksiin kannattaa myös valmistautua huolella lukemalla ja ottamalla asioista selvää. Onnea matkaan, toivottavasti et jätä lapsia hankkimatta synnytyspelon takia!

Hieno kertomus. En ole ap, mutta minua tuo vähän kannusti. Minulle kävi suhteelisen samalla tavalla, mitä sinulle ensisynnytyksessä. Pitkä ponnistusvaihe, imukupin käyttö jne.

Voi myös vaatia sektion.



Minä lähdin ensimmäiseen synnytykseen avoimin mielin.

Sen jälkeen en sitten enää halunnut synnyttää.

Toinen syntyi sektiolla.

Jos kolmas tulee, niin ehdottomasti sektio.

Tämä asia on lähellä sydäntäni ja tekisi mieli alkaa pitämään jotain luentoja ensisynnyttäjille tästä aiheesta. :)



Synnytysvalmennus Suomessa on aivan surkealla tolalla ja väitän, että siinä on osittain se syy, miksi niin moni ensisynnytys menee jollain tavalla pieleen ja aiheuttaa traumoja.



Minua ärsyttää suunnattomasti, että ensisynnyttäjille monesti hoetaan, että menet vaan avoimin mielin ja ei synnytykseen voi mitenkään valmistautua. KUKKUA!!! Synnytykseen VOI valmistautua! Tietenkään ei voi ennustaa, miten synnytys etenee ja lopulliset päätökset voi tehdä vasta siinä synnytystilanteessa, mutta etukäteen voi miettiä erilaisia vaihtoehtoja kivunlievitykseen (myös lääkkeettömään, mistä ei juuri neuvoloiden/sairaaloiden synnytysvalmennuksissa puhuta) ja etukäteen voi myös tehdä erilaisia harjoituksia, mitkä edistävät synnytyksen kulkua. Etukäteen voi myös miettiä, mitkä seikat edistävät hyvää oloa ja rentoutumista synnytystilanteessa.



Rentoutuminen on avainsana, jos et pysty rentoutumaan, avautumisvaihe ja ponnistusvaihekin sattuu aivan hirvittävän paljon ja voi haitata synnytyksen etenemistä. Tähän pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota! Kaikille synnytyspelkoisille suosittelen CD:tä synnytä rentoutuneena, siinä on aivan loistava rentoutusharjoitus, jonka aikana saa luotua vauvaankin ihan erilaisen suhteen.



Vinkkinä voisin myös sanoa, että bebesillä on loistavat sivut synnytykseen liittyen ja itselleni oli paljon iloa blogista voimaannuttava synnytys.



-26-