Aaaarghhh, mulla kiehuu! Asiaa äidistä (;))

Meillä äiti ei ole pelokas, vaan kontrollifriikki. Hän tahtoisi olla perheessämme päättävässä asemassa ja tunkee nokkaansa myös sellaisiin asioihin, joihin se ei kuulu.



En pyytänyt hänen mielipidettään, kunhan mainitsin. Hauskinta tässä on se, että harrastin itse aktiivisesti lapsena/nuorena, eikä harrastepaikka ollut kotimme vieressä, vaan ihan yhtä kaukana kuin tämäkin paikka tulee olemaan. Äitini oli kaiken lisäksi yksinhuoltaja, jolla ei ollut autoa, eli bussilla kuljin matkat. Meidän lastamme tullaan kuljettamaan harrastukseen joka on lauantaisin.



Täytyy pitää vähän väliä yhteydenotoissa, josko ymmärtäisi itse asioiden yhteyden. En jaksa mitään riitaa enää järjestää, niitäkin on ollut samaisesta kontroloimisen syystä.



T: Ap

Mulla ollut vähän samanlaista ongelmaa, mut ei oman äitini vaan anopin kanssa, joka kieltämättä sotkeutuisi mielellään joka asiaan.



Mut kysypä seuraavan kerran äidiltäsi, jos marisee hinnasta et "säkös sen maksatkin?"

Tai jos murisee matkasta "säkös sen lapsen sinne kuljetatkin?"

T: Ap

Hänen pitäisi tietää kaikesta kaikki ja päästä sanomaan mielipiteensä. Äiti ahdistuu hirveästi, jos en esim. kerro, mitä olen jutellut veljeni kanssa puhelimessa.



Hän on myös ollut kova siivoamaan meillä ja kasvattamaan lapsiamme minun läsnäollessani. Näihin kahteen asiaan olen puuttunut aika jyrkästi viime aikoina. Muutaman yhteenoton jälkeen äiti on vähentänyt höösäämistään aika mukavasti. Hän on kuitenkin fiksu tyyppi ja uskoo, kun sanotaan.



Suhteeni sisaruksiini taas hoidan aivan tietoisesti kertomatta äidille kaikkea. Tässäkin asiassa tosin jouduin jo vuosia sitten sanomaan, että en keskustele äidin kanssa kolmannen osapuolen asioista. Äiti hoitakoon oman suhteensa heihin itse, minä en aio olla siinä minkäänlainen välikäsi tai "liittolainen".

Mutta hei ap, olet aikuinen nainen. Et varmaan sietäisi tuollaista natkutusta keneltäkään muultakaan, miksi siedät sitä äidiltäsi?



Sanot suoraan - hikeentymättä, mutta suoraan - seuraavalla kerralla, että "äiti, tää ei ole oikeastaan sun asiasi, enkä halua kuulla tuollaista negatiivista valitusta asiasta, jonka kerroin sinulle iloitakseni."



Kyllä äidille JA anopille voi suoraan sanoa, jos he käyttäytyvät typerästi ja loukkaavat.



Ja voi sanoa tietysti tyttärille ja miniöillekin ;-)

en viitsi enää nykyään edes mainita omia asioitani äidilleni.

En vaan jaksa enää sitä vatvomista ja pohtimista 'kuinka se oikein onnistuu, ja miten sen olisi voinut tehdä paremmin, ja oliko päätös ihan satavarmasti oikea'.

Tuommoisia hän jaksaa kuukausitokulla pohtia, vaikka kyseessä olisi vaikka pelkästään tulppaanin istuttaminen kukkapenkkiin.

Ei vaan jaksa sitä jankuttamista ja selitysten vaatimista 'miksi juuri siihen, miksi ei tuohon, miksi sen värinen, miksi ei joku muu, mitähän naapurit ajattelee, loukkaantuukohan joku'. Siis yhdesta h***in tulppaanista >:(

Itse olen joutunut opettamaan äidilleni rajoja, rankemman kautta. Kun kaikki pienetkin jutut menee tuohon ylenmääräiseen vatvomiseen (on taustalla toki muutakin). Mutta yhteen on otettu täälläkin..

Äiti on ihan jees ja mukava, mutta onnettoman pessimistinen ja pelokas. Muutettiin ulkomaille ja ensimmäinen reaktio oli Voi ei, siellä on vaarllista (juu, ja Britanniasta puhutaan, ei mistään Afganistanista).



Ja kun lapsi aloitti muksujudon, oli heti miettimässä, miten vaarallista se on, kun tulee niitä sidontoja ja voi mennä niveliä (juu, eikä muksujudossa edes sidota)



Ulkomaille ei saisi mennä, kun kone voi pudota ja saattaa soittaa ja sanoa, ettei saa päästää lapsia järven rantaan yksin (300 m katuja pitkin, eikä meidän alle kouluikäiset tosiaan mene sinne yksin...). Tai että pitää varoa katolta putoavia jäitä. No tietysti.



Semmoisia ne on, kun niillä on liikaa aikaaa miettiä kauheuksia.