Lue keskustelun säännöt.
Ainoa lapsi - mitä hyvää siinä on?
17.01.2011 |
Meillä on vastasyntynyt vauva ja ilmeisesti jää ainoaksi lapseksi. Olen aina ajatellut, että ainoista lapsista tulee helposti omituisia. Eivät joudu jakamaan kaikkein tärkeintä eli omia vanhempiaan. Itselläni on kaksi sisarusta. Nyt aikuisiällä tuntuu kivalta, että he ovat olemassa.
Eli mitä hyvää on yksilapsisuudessa? Usean lapsen vanhemmat voivat mainita mikä oli helpompaa silloin kun oli vain yksi lapsi.
Kommentit (76)
Yhden lapsen kanssa jaksaa olla ja touhuta, ei tarvitse jakaa huomiotaan useammalle lapselle jatkuvasti. Ainokainen haastaa vanhempansa näkemään vaivaa, vanhempi ei voi "työntää" häntä sisaruksen seuraan. Tasapaino huomioinnin ja itsekseen viihtymisen suhteen on herkkä, vanhemmalla on varmasti töitä sen kanssa.
Sitä en usko, etteikö ainokainen osaisi jakaa! Jos joku ei sitä osaa, niin sitten monilapsiperheen keskimmäinen, jolta kuopus vie ilman rangaistusta karkit ja esikoinen "lainaa" tavaroita kuin omiaan. Normaalisti kehittynyt lapsi menee kuitenkin Suomessa eskariin ja oppii viimeistään siellä sitten jakamaan, toimimaan ryhmässä jne. Siksi en usko tippaakaan, että ainokainen olisi jotenkin "huonompi" tässä- ja pitääkö kovin pienen edes olla valmis luopumaan hänelle itselleen tärkeistä tavaroista?
Ehkä paras puoli ainoan lapsen kanssa ollessa on mukava, sujuva arki. Meillä nukutaan yöt hyvin, lapselle löytyy tarvittaessa aina hoitopaikka (koitas saada kolmea hoitoon..), raha riittää harrastuksiinkin eikä tarvitse säännöstellä ruokaa. Lapselle jää säästöön joka kuukausi pieni summa (rikkaita emme mekään ole, oikeastaan alle keskitason tienaavia). Yhden kanssa on helppo matkustaa ja touhuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[
Olen todella ihmeissäni tästä "sisarus on rikkaus" kun nyt aikuisena tuntuu että joka toinen tappelee sisaruksen kanssa vanhempien hoidosta, perinnöstä tai vastaavasta tai on muuten vaan huonot välit.Ihan turha luoda myyttejä ihanaista sisaruksista tai yksinäisistä ainokaisista kun muut seikat tuntuvat määrittelevät ne asiat.No, niillä sisaruksilla on kuitenkin toisensa ja suhteensa toisiinsa, ainokaisella lapsella ei ole vanhempien kuoltua tai sairastuttua ketään, jonka kanssa jakaa huoltaan ja murhettaan.
Siis ei helv... ihmisten ajatustenjuoksua! Vai ei ainoalla lapsella ole aikuisena ketään jonka kanssa jakaa huoliaan ja murheitaan. Ystävät ja puoliso ovat tätä varten. Haloo! Ja voivat olla paljon läheisempiä kuin omat sisarukset koskaan.
Monilapsiset ilmeisesti elävät niin sisäänpäinlämpiävää elämää että tälläiset pikkuseikat pääsee unohtumaan.
Nainen saa lapsen eikä sen jälkeen vuosikausiin pysty ajattelemaan muuta kuin lasta tai puhumaan muusta kuin lapsesta. Ei muista enää, mistä itse pitää.
Monilapsiset ilmeisesti elävät niin sisäänpäinlämpiävää elämää että tälläiset pikkuseikat pääsee unohtumaan.
En koskaan sano mitään, mutta pikkuisen ihmetyttää erään äitikaverin kasvatusmenetelmät. Hänellä on kaksi lasta, minulla yksi. Olen yrittänyt pyytää häntä mukaan perhekerhoihin, ja okei, hän on välillä käynytkin. Mutta mutta... eristäytyvät todella oman perheensä sisälle. Lapsille on tehty omalle pihalle varsinainen leikkipuisto: liukumäki, keinut, hiekkalaatikko, pomppulinna, leikkimökki... ettei vaan tarvitse lähteä minnekään. Jos käyvät puistoissa, niin vanhempi lapsista vinkuu takaisin omalle pihalle. Yhtään eivät osaa olla toisten lasten kanssa. Vanhempi lapsi menee ihan jumiin, kun on toisia lapsia ympärillä. Nuorempi on vielä vauva, mutta on sitäkin vähemmän käynyt missään ja näyttää siltä, että ihan yhtä sisäänlämpiävä on hänestäkin tulossa. Välillä ihan oikeasti säälittää, sillä lapset eivät opi mitään sosiaalista kanssakäymistä.
Huh. Onneksi omasta ainokaisesta on tullut todella sosiaalinen ja on luonteva muiden lasten seurassa. Aika pitkälti kuitenkin luonnekysymys ja tietysti vanhempien asenne ratkaisee hyvin paljon.
Mukava kuulla muiden ajatuksia. Olen tätä asiaa niin kovasti miettinyt ja murehtinut. Ehkä jonain päivänä helpottaa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös minun poikani jää ainoaksi:)
olemme onnellisia juuri näin ja ihan normaali ihminen olen, melko syvällinen ja analyyttinen kylläkin ja viihdyn paljon yksin. olen hyvin sosiaalinen ja omaan suuren piirin läheisiä ja rakkaita, samoin poikani.
en näe tässä oikeastaan mitään huonoa.
plus että yhden lapsen kanssa on aivan ihanaa!
Sosiaalisuuskaan ei kyllä ole siitä kiinni. Juuri eilen kuulin miten aamupäiväkerhon ohjaaja sanoi eskari-ikäisestä lapsestani että hän pääsee ujoudestaan huolimatta hyvin mukaan leikkeihin ja pienen koulun isommatkin oppilaat ottavat hänet mielellään mukaan leikkeihin. Kun poljetaan aamulla koululle, sieltä kuuluu aina ilahtunut hihkaisu isompien porukasta että "Valtteri" tulee. Ja lapsi voi siis olla yhtä aikaa sekä temperamentiltaan ujo että sosiaalinen. Ujot ujostelevat uusissa tilanteissa ja vieraita ihmisiä, mutta voivat silti olla sosiaalisia arjessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun se ainokainen saa kaiken ja kaiken kallimman kautta, se kehuskelee kavereilleen, kuinka hänellä on kaikki ja kuinka tämäkin on kallis ja tämä on parempaa kuin sulla.
Vai olisiko niin että vikaa ei ole lähettimessä vaan vastaanottimessa... Eli kateus vääristää annetun viestin. Ainoan lapsen puheet voi tulkita tuommoiseksi kehuskeluksi, jos itsellään on se asenne että sehän saa kaiken ja mun lapset ei kaikkee kun niitä on niin monta...
Minulla on yksi lapsi ja toiveistani huolimatta toista en saa. Tiedän kyllä, että lapseni saa mahdollisuuden moniin semmoisiin asioihin, joita ei ehkä useamman lapsen omaavissa perheissä voida mahdollistaa. Ne on niitä ketjussa jo mainittuja asioita: vanhempien jakamattoman huomion, keskittymisen, yhdessä puuhailun jne. Tietysti ehkä jotkut taloudelliset asiatkin saattaa kuulua joukkoon.
Mutta sen tiedän, että lapseni ei kehuskele mitään yhtään kenellekään. Ei mainitse hintoja, ei näyttele että mitä uutta on milloinkin saanut jne eikä varsinkaan anna yhtään kenenkään ymmärtää että joku asia olisi paremmin kuin jollakulla toisella. Jos niin toimisi, olisi mielestäni erittäin huonosti kasvatettu. Ja epäilen, että yhtä lasta kasvatetaan keskittyneemmin kuin esimerkiksi yhtätoista. Moniin asioihin kiinnitetään huomiota kenties enemmän.
Ehkä huono puoli voisi olla se, että ainokainen joutuu aika lujille kohdatessaan vanhempiensa vaatimukset. Jos ainokainen hajottaa naapurin ikkunan jalkapallolla, siitä saattaa tulla melkoinen syyllisyys. Sisarusparvessa moista tekee milloin kukakin, niin siihen saa perspektiiviä. Itse olen kuitenkin tämänkin asian tiedostanut, joten enköhän osaa hoitaa homman niin että pikkuasioista ei tehdä numeroa.
Sitä olen kyllä ajatellut että sitten kun olen vanha dementoitunut muori, ei minusta ole lapseni kanssa hoitovastuuta jakamassa kukaan. Se on surullista.
(Itselläni on 3 sisarusta. Eipä tuosta ole mieletöntä onnea ja autuutta pelkästään ollut, mutta en tietenkään luopuisi heistä yhdestäkään vaan rakastan heitä lapseni jälkeen eniten.)
yksilapsisuudesta. Tai no, joutuuhan tätä jonkun verran selittelemään, kun mitään "syytä" lapsiluvun jäämiseksi yhteen ei ole. En siis ole käynyt rankoissa hoidoissa tullakseni raskaaksi, en oksennellut ja viettänyt tiputuksessa raskausaikaani, en traumatisoitunut synnytyksestä, lapsi ei ollut vuorokaudet läpeensä huutava koliikkivauva, eikä ikäkään olisi vieläkään este toisen lapsen hankkimiselle. Emme vain mieheni kanssa ole tunteneet tarvetta sekoittaa tätä täydellisen onnellista elämäämme toisella lapsella. Yhden lapsen kanssa elämä on helppoa ja vaivatonta, joten meillä on aikaa ja energiaa nauttia niin perhe-elämästä kuin parisuhteestakin. Saattaisi olla kahden lapsen kanssakin, mutta varmoja emme voi olla, joten miksi lähteä riskeeraamaan, sitä kuuluisaa vauvakuumettakaan kun ei vielä ikinä tullut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun se ainokainen saa kaiken ja kaiken kallimman kautta, se kehuskelee kavereilleen, kuinka hänellä on kaikki ja kuinka tämäkin on kallis ja tämä on parempaa kuin sulla.
Tuon piti olla lainaus tuossa Niinpä niin -otsikolla varustetussa viestissä!!!
ollenkaan ystävystyä ja solmia ihmissuhteita perheen ulkopuolisiin ihmisiin?
No, niillä sisaruksilla on kuitenkin toisensa ja suhteensa toisiinsa, ainokaisella lapsella ei ole vanhempien kuoltua tai sairastuttua ketään, jonka kanssa jakaa huoltaan ja murhettaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten siksi hyvä että lapset voi leikkiä keskenäänkin. Mutta jos on enempi "avoimet-ovet" -mamma niin silloinhan tuotakaan negatiivista puolta ei ole.
Itse olen kokenut sisareni taholta samanlaista rakkautta kuin lapsiltanikin, täysin teoistani riippumatonta ja hyväksyvää. Kai sellaistakin voi saada muualtakin esim puolisolta - itselleni ei tässä asiassa käynyt hyvin :(
enkä ole koskaan kärsinyt siitä mitenkään. Kavereita on aina ollut, samoin rahaa. Muillakin tuntemillani ainoilla lapsilla on vahva perusturvallisuuden tunne ja ovat rennompia tyyppejä kuin perushermostuneet monta sisarusta omaavat ihmiset. Pidän ainoana lapsena olemista suurena etuoikeutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
positiivista palautetta. Itse en lapsuusperheessäni saanut positiivista palautetta kovinkaan hirveästi, negatiivista kyllä sitäkin enemmän. Mutta tuskin tilanne olisi ollut toisenlainen vaikka olisinkin ollut ainut.
Ja varmaan antaisin positiivista palautetta kakkoselle ja kolmosellekin ihan samalla lailla. Mutta näin kun lapsi on ainokainen, joka asiaa ehtii ajatella ja pohtia enemmän kuin kenties useamman lapsen kanssa.
Paras ystävättäreni on kolmen lapsen äiti. Hän välillä sanoo minulle että joo joo, samalla lailla hänkin pyrki tekemään kaiken oikein esikoisensa kanssa ja mietti ja pähkäili asioita, mutta kakkonen ja kolmonen ovat päässeet vähän vähemmällä ;-)
Itse olen ainoa lapsi, tai sisarpuolia syntyi, kun olin itse jo lähes täysi-ikäinen. Itselläni on yksi lapsi. Enempää ei tullut yrityksistä huolimatta, mutta täytyy myöntää, että tällä hetkellä olen siihen ihan tyytyväinen.
Itse koen olevani sosiaalinen, avoin ja kaikkea muuta kuin itsekäs, jonkinlaista kiltin tytön syndroomaa on ehkä havaittavissa (ja syndrooma on kiva sana ;)).
Tällä hetkellä elän jonkinlaisessa uusioperhemallissa, ei asuta saman katon alla, mutta vietetään aikaa yhdessä. Oma lapseni ja miehen nuorimmainen ovat samanikäisiä ja hyviä ystäviä keskenään.
Nyt on ollut hyvä seurata, miten eri perheissä kasvaneet lapset eroavat toisistaan ja tässä tapauksessa vielä ainoa lapsi ja sisarellinen lapsi, tai lähinnä miten käyttäytyvät erilaisissa tilanteissa (tietysti tällaiseen vaikuttaa luonne, omat tavat ja kasvatusperiaatteet). Mutta niihin asioihin, joita itse olen halunnut painottaa kasvatuksessa, olen kiinnittänyt huomiota.
Oma lapseni tarjoaa ensin muille ja ottaa sitten itse, miehen lapsi ottaa ensin itse ja tarjoaa muille, jos muistaa. Oma lapseni auttaa kotitöissä, koska haluaa olla avuksi, miehen lapsi auttaa kotitöissä, kunhan ensin sovitaan paljon siitä saa rahaa. Molemmat osaavat pitää aika hyvin oman kantansa, tosin olen huomannut, että omani antaa ehkä helpommin periksi.
Vähän tämä näyttää tällaiselta oman lapsen kehuskelulta, mutta voitte uskoa, että töitä on tehty, että siitä jotenkin mallikelpoinen aikuinen vielä kasvaa :) Lähinnä olen yrittänyt vaan opettaa sen, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa ja toivonut, että se metsä osaa hyvät tavat :D
Itselläni on veli, olimme lapsena sekä läheisiä sekä pahimmat tappelukaverit. Nyt aikuisina olemme jonkun verran tekemisissä harvakseltaan.
Olen saanut seurata sivusta sekä monilapsisesta perheestä tulevia ystäviäni sekä ainokaisia. Enpä menisi sanomaan, kumpienko lapsuus on ollut parempi tai miten ovat sen jälkeen pärjänneet.
Sen verran olen kuitenkin huomioinut, että ne ystäväni joilla on ollut monta samaa sukupuolta olevaa sisarusta tappelevat edelleen aikuisenakin. Ovat kateellisia toisillensa ja tappelevat siitä kenen lapsia isovanhemmat hoitavat milloinkin.
Toisaalta taas esim. yksi ainokaisena lapsena kasvanut ystäväni ei todellakaaan ole mitenkään hemmoteltu, lapsenakin joutui saunalimsat jakamaan isänsä kanssa tarkkaan puoliksi ja kaikki hankinnat vanhempana (mopot, ajokortit ym ) joutunut omilla tienisteillään hankkimaan.
Ihan kasvatuskysymys minkälaisia lapsia niistä ainokaisista tulee.