Lue keskustelun säännöt.
Mä oon niin vihainen tästä raskaudesta - odottavan kielletyt tunteet
17.01.2011 |
Mua niin ahdistaa tämä raskaana oleminen ja kaikki lapsen tuloon liittyvät muutokset elämässä. Tuntuu siltä, että kadotan itseni prosessissa kokonaan.
Ja kyllä, olemme mieheni kanssa suunnitelleet ja harkinneet raskautta pitkään, mutta nyt kun se on totta, se on alkanut ahdistaa minua koko ajan lisää.
Mies on ihan intona ja iloitsee isäksi tulemisesta, mutta minulla päällimmäisinä on vaan ajatukset siitä, että minä olen se, joka joutuu synnyttämään, hoitamaan lasta, luopumaan koko aikuisesta elämästäni.
Ja älkää sanoko, että kyllä mun ajatukseni muuttuvat, kun saan sen ihanan nyytin syliini. Minusta ei juuri nyt tunnu yhtään ihanalta saada mitään nyyttiä syliini. Eikä varsinkaan mitään parkuvaa ja kakalta haisevaa nyyttiä.
Olen yrittänyt puhua näistä kielletyistä tunteistani, mutta läheiset vaan jauhavat, että kyllä se siitä. Koen, että minut tukahdutetaan äitiyteen. Enkä saa puhua ääneen ahdistuksestani.
Kommentit (41)
saada koska mielestäni on täysin normaalia tuntea tuollaisia tunteita ja vielä parempi että ne osaa MYÖNTÄÄ!! Nostan hattua APlle :)!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi kieltää lisääntyminen moisilta
Miksi ei saisi puhua odotusaikana pahasta olosta ja huonoista fiiliksistään? Minäkin huomasin raskausaikana, että etenkin vanhempi väki ryhtyi lässyttämään, että on se niin ihanaa. Se otti tosiaan päähään, kun itse olin ihan kypsä koko lässytykseen ja suhtauduin raskauteen välttämättömänä pahana, että perheeseen saatiin lapsi. Eikä se niin ihmeellistä ollut synnytyksen jkälkeenkään.
Neuvolassa koin, että siellä en saanut tuoda negatiivisia tunteitani julki. Kerran yritin ja sieltä heti alkoivat toppuutella, että kyllä ne ajatukset siitä oikenevat, kun saat sen lapsen syliisi. Ja vähänkö ärsytti lisää.
Ihmettelen vaan, että millaisia ne äidit ovat, jotkka muka aina kokevat raskauden ja lapsen tulon niin ihanaksi?
Itse olen yrittänyt puhua ääneen omia epäilyksiäni ja negatiivisia tunteitani. Tuntuu tosiaan siltä, että odotusaikana ei saisi ajatella mitään kielteistä. Negatiiviset kommentit halutaan hiljentää nopeasti. Ja tosi tuttu tuo kommentti, että "kyllä sinä sitten ymmärrät, kun saat sen käärön syliisi".
Noi negatiiviset tunteet haihtuu normaalilta äidiltä pois siinä vaiheessa, kun sen oman lapsen saa vihdoin syliin ja pääsee hoivaamaan sitä. Sen jälkeen mikään ankea asia ei tunnu enää miltään. Äidiksi kasvamiseen kuuluu se, että hyväksyy elämään muutokset eikä enää osaa edes kaivata sitä entistä elämää.
kirjoitit hyvin että "isätyyppi". Mua häiritsee kun naisen oletetaan luonnostaan osaavan olla vauvan kanssa, ja että isä ei pystyisi olemaan samalla tavalla. Isä ei voi imettää mutta voi tehdä kaiken muun ihan samoin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi luonnon hienoista keksinnöistä... :)
no minä voin ainaki tunnustaa, että ekan raskauden jälkeen kun ei enää ollut sitä uutuudenviehätystä, niin seuraavissa olen kyllä voinut suoraan tunnustaa, että raskaana olo on kamalaa (pahoinvoinnit,jatkuva oksentelu,vaikeus liikkua loppuraskaudesta jne.) Oma kroppa ikäänkuin muuttuu jonkun toisen omaksi ja ensisijaisesti pitää ajatella syömiset ja muut sen vauvan kautta (mitä saa syödä mitä ei jne).
sen lapsen olen aina halunnut, mutta tietysti myös raskauden aikana miettinyt välillä, että mitenhän sitä sitten jaksaa yövalvomiset jne ja hormoonit on saaneet selvästi tunteet heilahtelemaan laidasta laidaan. Itse asiassa kuitenkin vauvan synnyttyä en ole kokenut joutuneeni varsinaisesti luopumaan mistään, vaan on ollut ihana saada olla kotona ja hoitaa pientä, se on ollut huomattavasti stressittömämpää elämää kun töissä juokseminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvan kakka ei haise pahalta,
Yksi luonnon hienoista keksinnöistä... :)
Mua ärsyttää just nää kommentit!
Ei kaikki naiset koe mitään onnen hurmaa saadessaan kitisevän nyytin syliinsä. Eikä siitä pidä tuntea pahaa mieltä. Ennemmin ihmettelen niitä mammoja, jotka kokevat jotain ihme hurmosta.
Noi negatiiviset tunteet haihtuu normaalilta äidiltä pois siinä vaiheessa, kun sen oman lapsen saa vihdoin syliin ja pääsee hoivaamaan sitä. Sen jälkeen mikään ankea asia ei tunnu enää miltään. Äidiksi kasvamiseen kuuluu se, että hyväksyy elämään muutokset eikä enää osaa edes kaivata sitä entistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi hurmoksellisuus on suurempi syy olla huolissaan kuin jos odottava nainen puhuu negatiivisista tunteistaan. Hurmoksella on tapana laantua jaa sitten vasta pohjalle pudotaankin.
Ennemmin ihmettelen niitä mammoja, jotka kokevat jotain ihme hurmosta.
se tuntuu aika monella menevän nimenomaan niin, että vaikka mies olisi miten halunnut lasta, niin nainen on se, joka sen oikeasti joutuu hoitamaan. Miesten onkin paljon helpompi haluta lisääntymistä ja lisääntyä, koska on ihan normaalia, että he voivat jatkaa elämää kuten ennenkin. Kyllä mäkin voisin tehdä vaikka viisi lasta, jos olisin mies, eihän mun oletettaisi niistä kauheasti huolehtivan. Kunhan vaan kävisin töissä, ja saisin tietty panostaa uraani ihan niin paljon kuin haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se on Suomessa ehkä maailman helpointa myös työssäkäyvän naisen toteuttaa ilman että ura ja talous kärsii järkyttävästi. Se vuosi on lyhyt aika. Tietysti hoitoon meno voi tuoda sairastelua jonka takia täytyy olla pois töistä, mutta ne päivät voi neuvotella niin että hoidetaan ne puoliksi isän kanssa.
Naisen vastuulla on koko homma. En ihmettele, jos joku ahdistuu, kun tajuaa mihin on ryhtymässä.
se tuntuu aika monella menevän nimenomaan niin, että vaikka mies olisi miten halunnut lasta, niin nainen on se, joka sen oikeasti joutuu hoitamaan. Miesten onkin paljon helpompi haluta lisääntymistä ja lisääntyä, koska on ihan normaalia, että he voivat jatkaa elämää kuten ennenkin. Kyllä mäkin voisin tehdä vaikka viisi lasta, jos olisin mies, eihän mun oletettaisi niistä kauheasti huolehtivan. Kunhan vaan kävisin töissä, ja saisin tietty panostaa uraani ihan niin paljon kuin haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..että uskalsit tästä aiheesta avautua. Muakin on välissä ahdistanut, että raskauteen ja vauva-aikaan liittyvistä tunteista ei saisi puhua.. Kaikkein ikävimmältä tuntui kavereiden hehkutukset: oiii, nauti nyt siitä vauva-ajasta, se on niin ihanaa ja menee ihan liian nopeaa ohi. Kuinka huonoksi äidiksi tunsinkaan välissä itseni, kun se ihanuus ei tuntunutkaan yhtään ihanalta.
On rikkaus löytää ystäviä, joiden kanssa voi jakaa asioita, niin niitä hyviä ja ihania kuin ikäviä ja kielteisiäkin. Ihmisyyteenhän ne molemmat kuuluvat! Ja ap, puhu rohkeasti tunteistasi esim. neuvolassa, jos tuntuu että muuten et saa tunteistasi keskusteltua ja niitä käsiteltyä. Hyvää jatkoa!
kuten ap kirjoitti. Elämä vain muuttuu, mutta muutos voi olla myös hyvä, tarpeellinen. Ja joka tapauksessa elämässä on aina muutoksia. Varsinkin vanhempana sitä aikuisuutta ja kypsyyttä tarvitaankin!
Ja kun osaat pohtia asioita, niin mitä jos koittaisit katsoa nyt vähän toisesta näkökulmasta? Ehket joudukaan hoitamaan vauvaa, vaan SAAT hoitaa (isän kanssa)?
Jos et ole ollut lasten kanssa tekemisissä, niin toki ne voivat tuntua pelottavilta parkuvilta nyyteiltä. Mutta vauvat ovat ihmisiä, pieniä sellaisia, jotka kommunikoivat niillä keinoilla, joita heillä jo on, ja oppivat kaiken aikaa uusia keinoja ympäristöstään ja taitojen kehittyessä. Pelottaako sinua se, ettet ymmärtäisi vauvan itkua? Ahdistaa, jos et tiedäkään, miten toimia? Jos lohduttaa, niin vanhemmat oppivat kyllä yleensä nopeasti ymmärtämään vauvaansa. Vuorovaikutus vauvan kanssa on keskeistä - se ei ole nyytti, vaan pieni, tunteva, itseään ilmaiseva ihminen!
t. kuuden lapsen äiti, jolla nuorin on 8 v ja joka elää edelleen ihan aikuisten elämää, käy töissä, harrastaa, näkee ystäviä jne.
Noi negatiiviset tunteet haihtuu normaalilta äidiltä pois siinä vaiheessa, kun sen oman lapsen saa vihdoin syliin ja pääsee hoivaamaan sitä. Sen jälkeen mikään ankea asia ei tunnu enää miltään. Äidiksi kasvamiseen kuuluu se, että hyväksyy elämään muutokset eikä enää osaa edes kaivata sitä entistä elämää.
NORMAALILTA äidiltä? Tiesitkö, että normaali ihminen, ymmärtää, että muut ihmiset saattavat kokea asiat eri tavalla kuin sinä itse, mutta ei se silti tee heistä mitenkään viallisia tai epäsopivia vaikka sitten äitiyteen. Toiset kasvavat äidiksi sillä sekunnilla kun sen oman lapsen saa vihdoin syliin", toisilla menee aikaa.
En kans tajua yhtään miksi nainen ei saisi sanoa suoraan, että ottaa päähän tämä raskaana olo ja se lapsikaan ei tunnu niin kovin ihmeelliseltä palkinnolta, kun tietää jo valmiiksi, että helvettiähän ne yövalvomiset ja kakkavaipan vaihtamiset on. Sanotaan suoraan vaan.
Parempi, että puhutaan asiat halki jo ennen kuin homma räjähtää käsiin ja ollaan masentuneita, kun ei se äitiys ollutkaan niin ihanaa kuin muut kehui!
niinkun on erilaisia äitejä niin on erilaisia vauvojakin. Meille esim syntyi hyvin helppohoitoinen tapaus, ensimmäisen kuukauden aikana en kuullut hänen kertaakaan itkevän, nukkui tyytyväisenä ja kun heräsi unesta tuhisemaan niin vaipanvaihto, ruoka ja seurustelu piti hänet tyytyväisenä. Toki yölläkin herättiin monta kertaa ja se väsytti, mutta muutoin lapsi on luonteltaan ja temperamentiltaan sopeutuvainen, hidas hermostumaan jne. Nyt on jo yli 1 v kovasti kävelee, touhottaa ja touhuaa mutta pääasiassa hyväntuulinen ja yhteistyö sujuu helposti.
Pitäisi kieltää lisääntyminen moisilta