Kolmen lapsen äidit, onko kaduttanut?

töissä, jossa matkustetaan paljon, mies on ollut yksin puolen vuoden jaksoja ulkomaillakin, mutta hyvin olemme pärjänneet, kun olemme suunnitelleet ja aikatauluttaneet arjen yhdessä. Meilläkin ainoa lastenhoitoapu käytännössä on ollut anoppi, johon on matkaa 4 h. Olemme kuitenkin tarvinneet häntä tosi vähän.

tuo hoitoasia on myös sellainen joka mietityttää. Meillä lähimmät sukulaiset asuvat monen sadan kilometrin päässä, joten heistä ei ainakaan ole apua päivittäisissä lastenhoito-kysymyksissä. Vanhempani ovat kyllä eläkkeellä, joten voivat tarpeen vaatiessa tulla, mutta asuvat neljän tunnin lentomatkan päässä - ja toisaalta, hekin vanhenevat koko ajan, tiedä sitten kauanko jaksaisivat varsinkaan kolmen kanssa. Jotenkin tuntuu, että useamman läpsen kanssa olisi 'pakko' olla isovanhemmat tai muut sukulaiset vähän lähempänä.

ap

Kahden ekan jälkeen olin varma että lapsia ei tule lisää. Ekat oli alle 2v ikäerolla, työt ja ura oli tiukassa vaiheessa. Hirveä aviokriisi koettiin kun ipat oli 2-4 v. Vuodet kuitenkin kului, väitöskirjat saatiin molemmat tehtyä, ura eteni ja elämä tasaantui. Pienet lapset kasvoivat reippaiksi ja omatoimisiksi. Ja jossain vaiheessa tajusin, että aiemmat vauva-ajat meni opintoihin ja tutkimukseen, ja lapset kasvaneet isommiksi ihan salaa, enkä ole ehtinyt olla heidän kanssaan. Ja syliin vielä mahtui.

Aina olin ollut iltatähteä vastaan, mutta nyt meillä sellainen on. Ikäeroa edellisiin on 7 ja 9 v.

Tällä hetkellä edetään ihanaa vaihetta. töiden puolesta kannukset on jo ansaittu, ja suunnittelen olevani kotona siihen saakka kun vauva on 1 v. Jotain projektia voin tehdä nytkin. On aikaa koko perheelle. Ja toisaalta maailmaa katselee nyt hormonihöyryissä ihan erisilmin kuin uraputkesta tähyillen.

jos olisimme tehneet kolmosen samaan putkeen, olisin varmaan ollut aika puhki ja tod näk myös yh.

Toivon mukaan ei koskaan tarvitse sanoa että kaduttaisi.

Autoon mahtuu hyvin kolme istuinta, testattu on :) Turvakaukalo ja 2 turvaistuinta :)

Ja mallina peugeot.

Meillä on molemmilla ne väikkärit jo hyvän aikaa sitten tehty, mutta nyt ollaankin sitten oman tutkimusryhmän perustamisvaiheessa (mies) ja itse vaihdoin vähän aikaa sitten uuteen tutkimuslaitokseen, missä pitää taas vähän eri tavalla niitä kannuksia terottaa ;) Toisaalta itsellä nyt vakivirka joten sen suhteen ei tarvitse niin hirveästi enää stressata, ei tarvitse joka vuosi pelätä rahoituksen loppumista.



Kuten sinäkin aikoinaan, en minäkään tällä hetkellä lämpeä ajatukselle iltatähdestä ;)



ap

Meillä kaksi autoa (iso Ford Mondeo farkku ja pieni Citroen Xsara) ja molempiin mahtuu kolme turvaistuinta takapenkille. Mondeoon vielä vaunut, iso koira ja viiden hengen tavaratkin mukaan...



No anyway, odotan nyt neljättä ja tässä vaiheessa auto(t) oikeasti joutuu vaihtoon, kun paikkoja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Nyt ongelmana onkin sitten se, että ns. tila-autoissa tavaratila on ihan olematon verrattuna nykyiseen.



Itse en ole HETKEÄKÄÄN katunut kolmannen lapsen hankkimista. En hetkeäkään. Elämä on taas moninverroin rikkaampaa. Tosin erona ehkä se, että olen aina halunnut monta lasta (meitä oli lapsuudenperheessä vain kaksi tytärtä).



Meillä miehen kanssa on molemmilla yliopistotutkijatausta, joten tiedän hyvin missä työkulttuurissa elät. Periaatteessa pidin työstäni tutkijana ja olin siinä hyvä (sain tutkijakoulupaikan ja sitä kautta väikkärirahoituksen suoraan neljäksi vuodeksi), mutta heti kun "oikea", vakituinen työpaikka teollisuudessa tuli näköpiiriin, en harkinnut kahta sekuntia vaan vaihdoin vakituiseksi kuukausipalkkalaiseksi. Mieheni jaksoi vuoden rahoitusjaksoja muutaman vuoden pitempään, mutta vaihtoi hänkin tutkimuspuolelle yksityiseen yritykseen jo useita vuosia sitten.



Olemme sen luonteisia, että jatkuva epävarmuus ja rahoituksesta taistelu ei vaan sovi. Ja asuntolainaakin on...

Itselläni on neljäs tulossa lähiviikkoina ja aika samanlaista on ollut niin kahden kuin kolmenkin lapsen kanssa. Meillä on 2-v,3-v ja 5-v joista vanhin on ehdottomasti haastavin; tyttö on luonteeltaan tosi vaativa ja käy mm. puhe- ja toimintaterapiassa. Ihan hyvin olen jaksanut, vaikka pahoinvointi kesti raskauden puoleenväliin. Olen yrittäjä ja minulla on työntekijöitäkin, joten en ole koskaan päässyt olemaan äitiyslomallakaan irti työasioista. Ja joutuuhan niitä kotonakin melkein joka ilta pyörittelemään. Kun lapsia on enemmän, on heistä myös seuraa toisilleen. Pyykkiä joutuu pesemään ja ruokaa laittamaan, oli lapsia sitten kaksi tai neljä. Mies on innokas kotitöiden tekijä ja lasten hoitaja, mikä on aivan korvaamatonta, koska sukulaisia ei asu lähellä. Raskainta on ehkä ollut lasten sairastelu, välillä tuntuu, että jatkuvasti jollakulla on jotain. Ja töistäkään ei viitsisi olla pois, kun kukaan ei maksa yrittäjälle lapsen sairastamisesta johtuvista poissaoloista. Onneksi mieskin on välillä pystynyt hoitamaan lapsia kotona. Jos kova mekkala ei sinua stressaa niin minun mielestäni kolmen kanssa jaksaa ihan yhtä hyvin kuin kahden kanssa. Kaikkia asioita ei jaksa eikä ehdi tehdä enää samalla lailla, mutta meillä ainakin on yritetty pitää kiinni meidän vanhempien parisuhteesta ja hyvin ollaan tähän saakka pärjätty, tosi rakastuneita ollaan edelleen ja kipinä säilyy, kun molemmat jaksavat omalta osaltaan siitä huolehtia.

Niinpä saimme vielä neljännen ja viidennen...Nyt taitaa lapsiluku olla täynnä.

Miten mieleesi voi edes tulla että lapsen syntymä aiheuttaa jotain kuvailemasia ongelmia?

Ikäeroista sen verran, että ei kannata niistä ottaa paineita. Kahden pienen kanssa elämä on yllättävän raskasta, ja harva jaksaa sitten heti perään kolmatta pientä, eli jos se ikäero vähän siinä venähtää, niin ei mitään paniikkia.

Ja miettiä tosissaan kolmatta aikaisintaan sitten, kun toka on vaikka 6kk. Mun kolmas syntyy kesällä, mutta esikoinen on jo 9v. Toka on kuitenkin vasta alle vuoden ja oli musta raskasta tulla vauva-aikana raskaaksi. Erityisesti henkisesti raskasta.

Vaikea kuvitella että ketään tervettä äitiä tai isää kaduttaisi omien lasten saanti:D



Elämä on ennelta arvaamatonta, joillekkin jo yhden lapsen kanssa eläminen on todella raskasta. Voi olla vaikka minkälaisia sairauksia ym. vanhemmat voi sairastua joko mieleltään tai ruumiiltaan ym. avioeroja ja kuolemia sattuu.



autoa on helppo vaihtaa, aika monella ihmisiellä jotka töissä käy on lapsia..se on vaan järjestely kysymys, parisuhde ei ole muutenkaan kauhean vakaa jos lapsen saaminen sen kaataa( tosin näitä käy ikävän usein), normaali parisuhde joustaa jos tarvitsee kun on kyse omasta jälkikasvusta.



Kovin taitaa olla perheillä yksilöllistä miten "päättävät" lapsiluvun. Mutta tosiaan kaikkeen sopeutuu:)



Onnea odotukseen ja eiköhän ne ajatukset ja halut selvene kun aika kuluu. Löydätte varmasti parhaan ratkaisun teidän perheeseen:)

missähän todellisuudessa kakkonen elää? Erotilastojen kärjessä loistavat pienten lasten vanhemmat, ja varmasti jokainen jolla on ollut pieni lapsi tietää, että lapsi aivan väistämättä syö sitä vanhempien yhteistä aikaa, yövalvomiset väsyttää, ja väsyneenä harva jaksaa olla unelmapuoliso.

Toiseksi, tutkijanura nyt vaan sattuu vaatimaan aika kovaa panostusta jos haluaa olla huipulla. Ennen lapsia teimme molemmat 12-tuntisia päiviä 7 päivää viikossa, nyt yhden lapsen kanssa on pärjättävä 8:lla tunnilla päivässä, mites sitten kolmen kanssa?

Kolme lasta = kolme turvaistuinta ja pirusti roinaa. Eiköhän se ole ihan realistinen skenaario että auto jää pieneksi ;)



Mutta toki sitä voi elää myös haavemaailmassa ja pilvilinnoissa, eipähän elämän realiteetit rassaa ;)



ap

ettemme tehneet vielä neljättä niin että lapsia olisi ollut kaksi paria lähekkäin. Nyt vanhemmilla lapsilla on eroa vuosi ja keskimmäisestä kuopukseen 2,5 vuotta, mikä sai aikaan sen että kolmas on ollut enimmän osan aikaa kolmas pyörä.

lisäkommentti, toki tuo auto-ongelma on ongelmista pienin ;)



Mutta vielä sellainen aspekti jos nyt tosissaan asiasta jou viitsii keskustella, että kahden lapsen kanssa on aika molemmille yksi vanhempi, yksi syli vapaana. Kolmen kanssa on aika yksi lapsi joka ei mahdu syliin tai jolle ei riitä omaa aikuista. Onko joku kokenut tämän haastavaksi?



ap

millaista se elämä on edes kahden kanssa. Voihan se olla niin rankkaa, ettet edes vitsinä jaksa ajatella kolmatta. Itse odotan nyt toista, ikäero tulossa n. 2 v 3 kk ja hirvittää hiukan, että miten rankkaa siitä tulee. Tällä hetkellä tuntuu, että meidän lapset on sitten tässä.

kävi näin. Meillä oli 4 ja 6 vuotiaat lapset, ja haluttiin kolmas. Yritettiin pitkään, ei onnistunu. Sitte ku yhtäkkiä tärppäs, ni maailma meni ihan sekasin. Mä olin ihan paniikissa. En ois halunnu. Itkin puoliväliin raskautta, että nyt menee elämä pilalle. Se oli ihmeellistä, koska olinhan pitkään halunnu lasta. Kuitenki sitte alko elämä kirkastuun ja ennen ku vauva synty, olin ihan täpinöissäni ja onnessani. Nykysin tämä vauva on kohta 3v. Katson sitä monesti ja sanon miehelleni että en voi uskoa etten olisi tuota silloin halunnut. Välillä jopa itken että oon voinu tuosta ihanasta pikkutytöstä ajatella niin. Tuntuu ettei mulla olis mitään nyt jos ei tuota kolmattakin olisi. IHANAA! :)

ajattelee, että olisi kivaa olla lapseton sinkku :D Mutta en kyllä kadu, Onneksi nämä kolme on tehty alle kolmekymppisenä, jää aikaa vielä itsellekkin ja parisuhteelle myöhemmin :)

mutta varmasti olemassaoleva asia. Itsekin kadun, olisi parempi jos olisi vain pari lasta, koska olen sairastunut masennukseen. Sitä en toki tiennyt aikaisemmin. Kannattaa olla realisti. Toiset taas katuvat sitä etteivät hankkineet vielä yhtä lasta.



Mitä teetkin, tee tietoinen ja harkittu päätös koska sen kanssa on elettävä loppuelämä. Miksi haluaisit vielä kolmannen? Vauvantuoksun takia? Koska naapurillakin on kolme? Selittämättömästä syystä?

voit nyt jo miettiä kakkosen ja kolmosen sopivaa ikäeroa, kun kahdesta lapsesta ei vielä kokemusta? Siis ymmärrän, jos itse olet jo iäkkäämpi, silloin ei tietty olis aikaa tuhlata. Mutta, jos olet vielä hyvässä synnytysiässä, niin katso ihmeessä nyt lapsi kerralla. Mitä vikaa olisi vähän isommassa ikäerossa? Ehtisi nauttia siitä kolmannesta, eikä sitä roinaakaan olisi silloin niin paljon. Vaikea ymmärtää sun pohdintaa, kun ei tosiaa tiedä omaa ikääsi.

minusta ap on järkevä kun pohtii asiaa joka kantilta. Tietenkään ei oman lapsen syntymää sillä lailla "kadu" jälkeenpäin, mutta kyllä se voi muuttaa perheen elämää myös negatiivisempaan suuntaan, ainakin joksikin aikaa. Miten itse jaksaa, entä puoliso, talous, ura ym, ihan järkevää pohdintaa. Itse käyn läpi samoja ajatuksia ja tällä hetkellä olen luopunut 3. yrityksestä, ainakin joksikin aikaa. Pelkään juuri sitä jaksamista, erityisesti mieheni. Ja kyllä 3.lapsi vaikuttaa perheen taloustilanteeseenkin merkittävästi ainakin täällä helsingissä jossa perheasunnot ovat kalliita. Oma esikoiseni on nyt 4½ ja olemme päättäneet että jos 3. laitetaan tilaukseen, se yritettäisiin ajoittaa esikoisen kouluun menon kanssa. Mutta voi olla että sitä tilausta ei koskaan laiteta. Onneksi vielä on aikaa pohtia. Tosin olen itse jo 35 joten sikäli asiaa ei voi loputtomiin venyttää.