Paniikkihäiriö+ cipralex

Tai siis nykyään siitä saa halvempaa rinnakkaislääkettä joten sitä kannattaa pyytää lääkäriltä. Itselläni todella paha paniikkihäiriö ennen lääkettä ja nykyisin enää jännitän vain normaalisti.

Tai siis nykyään siitä saa halvempaa rinnakkaislääkettä joten sitä kannattaa pyytää lääkäriltä. Itselläni todella paha paniikkihäiriö ennen lääkettä ja nykyisin enää jännitän vain normaalisti.

vastauksestasi, helpottavaa kuulla että sitä on apua. Itselläni se aloitettiin viikko sitten ja jo nyt tunnen olossani parannusta. Syötkö millä annoksella. Mä söin ton viikon 5 mg ja nyt sit tänään alotin ottaa kokonaisen eli 10 mg ja sillä nyt kokeillaan mennä. Mulla on just tota helvempaa versiota mut sama vaikuttava aine kuitenkin. Oletko minkä ikäinen ja onko lapsia perhettä? Itse olen 22 vuotias, 8,5 kk vauva ja avomies. Miten sulla oireili tuo paniikkihäiriö. Kävitkö terapiassa tai vastaavassa? Mulla huomenna taas neuvolapsykologille aika ja uskon että tämä tästä alkaa selviämään.. :)

Mulla on citalopram, eikös se ole aika sama? Ei enää tule kohtauksia, oon ajatellut koittaa jättää jo pois. Ilman olisin vetänyt itseni kiikkuun, olen todella kiitollinen, että tällainen apu lääkkeen muodossa löytyi!

lääke on escitalopram actavis. Ei tartte lääkäriltä pyytää, ku apteekissa sanoa vaan.

Mulla on citalopram, eikös se ole aika sama? Ei enää tule kohtauksia, oon ajatellut koittaa jättää jo pois. Ilman olisin vetänyt itseni kiikkuun, olen todella kiitollinen, että tällainen apu lääkkeen muodossa löytyi!

Joo mulla on kans aikoinaan ollut tuota citalopramia useampaankin otteeseen mutta jotenkin ei toiminut meikäläisellä.. oli muutenkin se seuranta vähän retuperällä kokonaan.. itse sit alottalin ja lopettelin kyseistä lääkettä.. joskus joku lääkäri jotain kyseli.. sit oon lukenu paljon hyviä kokemuksia tosta cipralxista ja pyysin lääkärissä sitä kokeiltavaks kun tuntu etten päässyt enää oesta pihalle ja elääkin täytyisi.. muuten olen ihan normaali pienen lapsen äiti ja jaksan kyllä kotona touhuta ja lapsen kanssa olla mutta erilaiset tilanteet vaan aiheuttaa ihan suunnatonta ahdistusta ja jännitystä.. ja tämä vaivaa elämääni hirveästi koska olen aina ollut tosi sosiaalinen ja seurallinen ihminen ja oikein nauttinut huomion keskipisteenä olemisesta, esiintymisestä yms.. elämä vaan kohdellut vähän kovalla kädellä.. toivottavasti tästä viel' selviän ja saan elää normaalia elämää ihanan mieheni ja lapseni kanssa.. hävettää koko sairaus.. kun ei voi esim appivanhempien luokse mennä kyläilemään kun joutuu kahvipöytään ja ruokapöytään panikoimaan yms.. koko elämän pilannut tämä kyseinen sairaus.. siltikin uskon ja luotan tulevaisuuteen että tästäkin koettelemuksesta selviän. Miten teillä oireillut? Pystyttekö nykyään elämään normaalia elämää, onko lapsia?

Kognitiivista psykoterapiaa suosittelen lisäksi jokaiselle jolla on paniikkihäiriö, jos vain sellaiseen on mahdollista päästä, (ainakin jos on kyse vähänkin hankalammasta paniikkihäiriöstä)

Mulla on citalopram, eikös se ole aika sama? Ei enää tule kohtauksia, oon ajatellut koittaa jättää jo pois. Ilman olisin vetänyt itseni kiikkuun, olen todella kiitollinen, että tällainen apu lääkkeen muodossa löytyi!

Joo mulla on kans aikoinaan ollut tuota citalopramia useampaankin otteeseen mutta jotenkin ei toiminut meikäläisellä.. oli muutenkin se seuranta vähän retuperällä kokonaan.. itse sit alottalin ja lopettelin kyseistä lääkettä.. joskus joku lääkäri jotain kyseli.. sit oon lukenu paljon hyviä kokemuksia tosta cipralxista ja pyysin lääkärissä sitä kokeiltavaks kun tuntu etten päässyt enää oesta pihalle ja elääkin täytyisi.. muuten olen ihan normaali pienen lapsen äiti ja jaksan kyllä kotona touhuta ja lapsen kanssa olla mutta erilaiset tilanteet vaan aiheuttaa ihan suunnatonta ahdistusta ja jännitystä.. ja tämä vaivaa elämääni hirveästi koska olen aina ollut tosi sosiaalinen ja seurallinen ihminen ja oikein nauttinut huomion keskipisteenä olemisesta, esiintymisestä yms.. elämä vaan kohdellut vähän kovalla kädellä.. toivottavasti tästä viel' selviän ja saan elää normaalia elämää ihanan mieheni ja lapseni kanssa.. hävettää koko sairaus.. kun ei voi esim appivanhempien luokse mennä kyläilemään kun joutuu kahvipöytään ja ruokapöytään panikoimaan yms.. koko elämän pilannut tämä kyseinen sairaus.. siltikin uskon ja luotan tulevaisuuteen että tästäkin koettelemuksesta selviän. Miten teillä oireillut? Pystyttekö nykyään elämään normaalia elämää, onko lapsia?

tulevaisuus näyttää ihan valoisalta, vaikka tauti asettaa joitakin rajoituksia siihen mitä voin tehdä.

Joo eli kirjotin tuon 6 myös unohdin vaan laittaa ton ap:n siihen. :) Hienoa kuulla että apua olette saaneet! Minullakin katsotaan sitten onko tarvetta aloittaa jotain terapiaa kun käyn muutaman kerran eka tuolla neuvola psykologilla.. oon vuosien myötä käynyt jos jonkinlaisella hoitajalla mutta ne on ollut niin satunnaisia kertoja että homma on jäänyt aina vähän puolitiehen. Haluaisin nimenomaan pitkäkestoista hoitoa ja uskon että nyt vihdoinkin siihen on sellainen mahdollisuus, niin mukavalta ja osaavalta tuo meidän neuvola psykologi vaikutti. Mulla on myös propral sit muuten kans käytössä ja sekin jo useemmilta vuosilta tuttu ja koen siitäkin olevan aika suurta apua esim hikoiluun ja muuhun.. joskus vuosia sitten sydämen tykytys oli pahaa ja se auttoi siihen hyvin mutta nykyään onneks ne tykyttelyt jo jäänyt pois.. muuttanut hassusti muotoaan tämä häiriä vuosien saatossa a uskonkin ja toivon että ajan kanssa tästä on vain ikävä muisto jäljellä (sekä valtava elämänkokemus ja itsetntemus) paljon olen elämässäni kokenut mutta tämä kyllä vetää vertoja kaikelle ihan 6-0. Pitänyt opetella hengittämäänkin ihan uudestaan.. Voimia teille kaikille. :)

Muiden mielipiteet kiinnostaisivat. Kuinka yleensä selviätte arjesta? Käyttekö töissä,missä?

12 vuotta takana hoitoa. Nykyään hoito on harvinaista vain osa-aikaista eläkettä. Tuosta ei parane työkuntoon.



Aina jatkuva taistelu toimeentulosta sairauden takia johtaa ikuiseen kuntoutustuki taisteleluun, ja uusiin lääkekokeiluihin.



Taas sama ruljanssi edessä keväällä. Saa nähdä selviääkö tästä hengissä. Avun hakeminenkin on niin ahdistavaa. Mieluummin kuolee nälkään kadulla.

sulla on kaikki inkkarit kanootissa, niin et tule saamaan muuta hoitoa ELLET itse sitä aktiivisesti hae. Ja jos haetkin, varaudu 4kk jonoihin.

12 vuotta takana hoitoa. Nykyään hoito on harvinaista vain osa-aikaista eläkettä. Tuosta ei parane työkuntoon. Aina jatkuva taistelu toimeentulosta sairauden takia johtaa ikuiseen kuntoutustuki taisteleluun, ja uusiin lääkekokeiluihin. Taas sama ruljanssi edessä keväällä. Saa nähdä selviääkö tästä hengissä. Avun hakeminenkin on niin ahdistavaa. Mieluummin kuolee nälkään kadulla.

on kyllä monesti vaikeaa. On vaan jaksettava hakea sitä vaikka olisi kuinka väsynyt ja turhautunut. Onneksi sentään itselläni ei enää ahdista tuo psykologeilla sun muilla käynti.. helpottaa vaan kun pääsee puhumaan ja saa neuvoja omaan tilanteeseen. Ei muutakun tsemppiä ja uskoa tulevaisuuteen vaikka tiedän kyllä usko pois kuinka musta se tunneli on.

niin ja huomaa kyllä et ekaa kertaa vailen keskusteluja tänne kun taas unohtu laittaa että 14 olikin edelleen ap.. sori,mahtava muistini. :) Ja noh,noh eipäs nyt aleta niitä inkkareita siellä laskemaan.. itselläni kyllä onneksi niin hyin käyny sentään et aina jaksanu sitä apua sit hakea ja uskoa siihen et tästä perkele (anteeks) selvtään vaikka mikä olis.

keskustelua aiheesta.. kertokaa hieman tarkemmin omasta tilanteestanne.

ap

Cipralexin aloittelin syyskuulla. Mielettömien sivuvaikutusten takia huippupienellä annostuksella ja vasta nyt pääsin 10mg saakka. Apua kuitenkin on ollut, olo oli tuossa jo kuukauden päivät erinomainen....mutta nyt taas jysähtää kaikki oireet päälle. Hikoilu, vapina, unettomuus, ja se jatkuva panikointi. Kai se vaan niin on, että kun paniikkihäriöstä kärsii, niin välillä on hyviä, välillä huonoja aikoja.

Ihana mies, kaksi ihanaa lasta, elämä mallillaan mutta yrittäjän arki se pökkää stressiä päälle. Tsemppiä kaikille samassa veneessä keikkuville :)

Olen lähellä 40 vuotias nainen, lapsia on kolme ja elämä ihan suht kondiksessa, mitä nyt tuo paniikkihäiriö sitä on haitannut tässä viimeiset 20 vuotta.



Minä en ole ikinä syönyt lääkkeitä paniikkiini, vaikka joskus se oli niin pahana reilu parikymppisenä, että en voinut ulos astua. Silloin ei määrätty masennuslääkkeitä, vaan rauhoittavia ja minä en suostunut syömään niitä. Joten jäin sitten omilleni siinä kun olin jääräpää ;)



Mulla on muita keinoja kehittynyt tässä vuosien saatossa, miten selvitä paniikista. Liikunta on hyvä silloin kun on oikein paha olla. Se polttaa adrenaliinia kehosta. Jos ei pääse kotoa ulos liikkumaan vaikkapa lasten vuoksi, jumppaa vaikka siinä olohuoneessa. Kunhan tekee jotain. Sitten ennaltaehkäisynä..elämän täytyisi tietty olla suht rauhallista ja tappavan tasaista, unta täytyy saada riittävästi, tasaiset ruokailut ja etenkin se, mitä syö. Ei kofeiinia missään muodossa eli kahvi, tee, suklaa..kaikki pois käytöstä. Näin mulla. Sitten, jos tulee tilanne esim kaupan jonossa että pukkaa paniikki, ajattelee niin että minä VOIN kyllä lähteä tästä pois, mun ei ole PAKKO olla tässä. Ja se jo usein helpottaa ja jos ei helpota, senkun lähtee pois. Ei sitä tarvi hävetä.



Olen minäkin nyt lääkitystä miettinyt koska olen kuullut että ne auttavat, mutta jotenkin se on aina vain jäänyt vaikka välillä on huonojakin aikoja paniikkihäiriön kanssa.



Tsemppiä paljon kaikille!

Citalopram on "vanhempi" versio cipralexin vaikuttavasta aineesta eli essitalopramista. Minulla toimi todella hyvin, mutta jouduin vaihtamaan lääkkeen pääsärkyjen vuoksi. Valitettavasti, uudet kokeilut eivät ole apua niin tuoneet.

Sairastuin paniikkihäiriöön pari vuotta sitten,elämäntilanne muuttui (ero,uusi työpaikka) ja yhtäkkiä huomasin,että esim. kahvipöydässä/ruokailutilanteissa en pystynyt vapinaltani olemaan.Oli myös unettomuutta,ahdistusta,suuria niskakipuja.

Söin tuota Cipralexiä reilun puoli vuotta,se auttoi,kävin myös psykologilla viikottain mutta jouduin käynnit lopettamaan koska en voinut olla töistä pois ja aikoja oli hankala saada.

Mutta,lääke auttoi,ei tullut sivuvaikutuksia eikä vieroitusoireita sen lopetettuani.

Huomasin,että liikunta (sellainen hien pintaa nostattava,kuten juoksu tai reipas kävely)auttoi vaivaan,ja aloin pyöräillä työmatkat.

Nykyään en käytä lääkkeitä,ja tarvittaessa otan Alprox-lääkkeen (1/4 tabl) ennen esim.ruokailutilannetta,jos tuntuu siltä.Tehoaa nopeasti,ja jo tieto siitä että lääke on tarvittaessa mukana,auttaa.

Mutta muuten nyt menee hyvin,melkein niinkuin joskus ennen:)

Menee vähän humpuukin puolelle,mutta aloitettuani vähähiilihydraattisen ruokavalion,sekä painoni tippui että henkinen vointi helpottui suuresti.

Annos nostettiin todella nopeasti 20mg:aan ja tuo liian nopea nosto suistikin minut sitten sairaalahoitoon. Tosin eihän lääkärit sitä ajattele että se on liian nopeasti nostettu, mutta itse näin jälkeenpäin ajateltuna olen varma että romahtaminen johtui liian nopeasta nostosta.



Paranin kuitenkin pikkuhiljaa ja varmaan juuri tuon cipralexin ansiosta sain elämäni takaisin ja vältin itsemurhan. Olen kiitollinen lääkkeelle.



Lopetin käytön vuoden jälkeen seinään, joten vieroitusoireita tuli. Päänsärkyä ja sähköiskuja. Muita en oikein muista. Lääkärin kanssa en tuota lopettamista sopinut, suosittelen kyllä lääkkeen hidasta purkua.

Lisäksi aktiivisia altistusharjoituksia tarvitaan. Kongnitiivinen psykoterapia olisi myös aika hyvä.