Onko kellään lasta jolla sensorisen integraation pulmia?

ap tässä jälleen, vastailen nyt kaikille koko ajan, tulee pitkä ketju :)



Kyllä tuo tyttäresi kuvaus kuulostaa erittäin paljon siltä, että SI-pulmia saattaa olla.

Terapeuttimme kertoi, että jotkut SI-lapset saattavat kokea esimerkiksi juuri villan tai pumpulin kosketuksen fyysisenä kipuna!!!

Tämä oli minullekin järkytys mutta auttoi ymmärtämään vauvaa, joka ei sietänyt minkäänlaisia vaatteita eikä vaippoja yhdessä vaiheessa.



Kaikki vaatteet piti olla saumattomia, pesulaput pois leikattuja tai sitten vaatteet nurinpäin päällä niin että saumat ulkopuolella. Näin meillä pukeudutaan vieläkin. Villa ja fleece ovat meillä pahimmat materiaalit, ja päähineet ovat kokonaan pannassa.

Nyt talvella on ollut toki pakko pitää lämmintä hattua, mutta huutoa ja pään lattiaan hakkaamista siitä seuraa joka päivä.

Taaperona tyttö oli aina alasti jos oltiin sisätiloissa.Yöpuku on puettava päälle nurinpäin mutta myös siten että vetoketju tai nepparit ovat selän puolella, muuten lähtee pyjama ja vaippa menemään.



Omaa vuoroa tai vastausta johonkin asiaan (vertaan tuohon pelaamaan pyyntöösi) tyttöni ei pysty odottamaan raivoamatta ollenkaan, ja kiukku kestää 10 minuutista tuntiin, eikä siihen auta mikään rauhoittelu.



Tyttö saattaa pyytää vaikkapa purkkaa. Jos olen pyynnön kuullessani esim puhelimessa enkä voi toivetta toteuttaa saman tien- alkaa huuto. Joskus muutaman minuutin kuluttua menen sitten purkkapussille ja ojennan purkkaa lapselle, mutta HÄNPÄ EI SITÄ ENÄÄ HALUAKAAN.

Eräässä vaiheessa meillä oli sisäpiirin vitsinä lause; "EI HALUUKKAAN SITTE", jota tyttö sitten hoki muutettuaan mielensä ko. tilanteissa kymmeniä kertoja.

Häntä on edelleen lähes mahdoton yrittää miellyttää.



Pahimmat raivarit voivat tulla nimenomaan tuollaisesta tilanteesta, jossa ei muiden mielestä ole mitään raivoamisen aihetta. Mieli vaan muuttuu ja se harmittaa tyttöä itseäänkin niin että huutaa ja kiukkuaa. Makaa maassa, hakkaa päätään lattiaan niin kauan että on pakko mennä väliin, uskon että hän saisi vammoja jollemme estäisi hakkaamista.Lisäksi hän potkii, raapii ja kynsii minua tai isäänsä tai läpsii jos olemme tarpeeksi lähellä.

Joissain tilanteissa hän hakkaa itseään nyrkillä esim.ohimoon kunnes estän lyömästä enempää.

Usein tyttö herää yöllä edellämainitun kaltaiseen kohtaukseen eli huutaa hysteerisenä ilmeisesti painajaista pelästyneenä eikä häntä pysty mitenkään rauhoittamaan koska hän käy kimppuun.

Videoimme kerran noin 2-vuotiaana erään yöllisen raivarin joka kesti tunnin ja 12 minuuttia. Tämä videopätkä oli liitteenä mm. lääkärinlausunnossa jossa anottiin terapiaa.

Kannattaa kirjoittaa ylös ja dokumentoida asioita, niistä saattaa olla hyötyä vaikka moisen videon katsominen on kamalaa, en voinut kuin itkeä :(

Pahinta tässä on se, että itse näkee kuinka lapsi itse kärsii tilanteesta mutta ei vaan tiedä miten voisi auttaa. Voimattomaksi sitä tuntee itsensä, niinkuin niin monessa muussakin tilanteessa pienen lapsen vanhempana.



Tsemppiä kaikille ja kirjoitelkaahan lisää kokemuksianne jos olette aiheesta kiinnostuneita.

Jos joku haluaa jatkaa kokemusten vaihtoa vähemmän julkisesti niin minulle saa meilata osoitteeseen nnchrisny@gmail.com, kirjoittelen mielelläni kohtalotovereiden kanssa!

ap

Meillä on 4v poika joka on koko pienen ikänsä ollut "hankala" ja villi lapsi. Vauvasta 2-3 vuotiaaki nukkui todella huonosti, etenkin pikkuvauvana heräsi just 20 min välein. On myös aina ollut tosi ahne ja perso ruoan perään, mistä en kyllä ole valittanut. :) Parempi kuitenkin niinpäin kuin yli-nirso. Ongelmia on aina ollut kaverisuhteissa koska poika on niin raju ja villi. Muistan kuinka toiset vanhemmat aina ihmettelivät ja pyörittelivät silmiäään kun yritin selittää minkälaista meillä on ja olin oikeasti epätoivoinen ja toooodella väsynyt. Sisarus syntyi 2 vuoden päästä ja en varmaan ikinä unohda kuinka poikki ja rankkaa meillä oli se ensimmäinen vuosi pikku-sisaruksen ja tämän 2v villin pojan kanssa. Luulen että olin silloin oikeasti masentunutkin jossain vaiheessa. Olin aina itse tosi hermostunut, huusin lapsille, etenkin tälle villille esikoiselle. Mistä sitten tunsin tietenkin todella huonoa omaa tuntoa ja kierre oli valmis.

Olen aina ollut sitä mieltä, että poika ei vaan ole ihan samanlainen, "normaali" . Toisaalta pojassa on todella paljon ihania piirteitä, hän on älykäs, omaa todella huippu-muistin (muistaa asioita alle 2v asti oikein), on verbaalisesti toisaalta lahjakas, vaikka toisaalta puhe on välillä epäselvää kun innostuu jne.

Kävimme nyt 4v lähettellä ensin puheterapeutilla, mutta siihen ei ole nyt tarvetta. Sitten poika pääsi vihdoin 3kk jonottamisen jälkeen toiminta-ja fysioterapeutin arvioitavaksi. Näissä kaikissa testeissä sitten selvisi tämä SI-asia. Pojalla on aistihakuinen SI-häiriö. Poika ei oikein osaa leikkiä, eikä hänellä ehkä ole samanlailla mielikuvitusta kun muilla, joten poika aloittaa ns. leikkiterapian nyt aluksi. Aion kyllä pyytää nimenomaan SI-terapiaakin kunhan nyt alkuun päästään.

On aika ihanaa, että joku "diagnoosi" nyt saatiin, koska olen tosiaan aina tiennyt ettei kaikki ole ihan kunnossa.

Tietääkö joku mistä nämä SI-ongelmat tulevat? Ovatko perinnöllisiä vai miten? Meillä oli pojalla napanuora kaulan ympärillä synnytyksessä, mutta hoitajien mukaan silloin, se ei ollut kireällä. Itseäni on kuitenkin aina vaivannut kärsikö poika silloin hapenpuutteesta ja onko siitä kenties tullut jotain sitten. Mutta en tiedä.

Tietääkö joku onko mitään varsinaista SI-foorumia missään? Jos ei, niin sellaisenhan voisi perustaa. :)

On mukava kuulla, että monilla on kuitenkin koulussa mennyt hyvin. Itse olen eniten huolissani pojan sosiaalisista suhteista, koska kavereiden kanssa on välillä vaikeaa. Lapselle on kuitenkin äärettömän tärkeää tulla hyväksytyksi.

Voisin jatkaa tätä juttua loputtomiin mutta lopetan nyt tältä erää. :)

tausta ja oireet. Erityiset univaikeudet, nyt nukkuu hyvin. Usean vuoden valvominen jättää jälkensä ihmiseen joten kyynel silmäkulmassa luin tekstejänne. En varmasti koskaan pääse tunteesta että olen epäonnistunut vanhempana kun en ole osannut lastani auttaa ja olen vielä väsyneenä räyhännyt hirveällä tavalla. :´(

Hyvin lahjakas kielellisesti, hyvä muisti, oppi lukemaan 5v. synttäreiden kunniaksi. Haastava lapsi, tunnetaidot nollassa, pahimmillaan jatkuvaa huutoa ja karjumista, parhaimmillaan iloinen tyttö jo nykyään. Koko ajan kyseenalaistaa aikuiset. Vaatteisiin on onneksi jo kehittänyt omat systeeminsä joihin en enää puutu, kunhan on puettu niin ettei palellu tai ei ihan alasti rieku. Kuormittuu helposti, silloin kaikki hankalaa, jkn haisee pahalta, oksettaa, äänet häiritsee tms. paniikissa tätä hoetaan. Pikkuveljen kanssa jatkuvaa kähinää, toisaalta parhaimmillaan kivojakin juttuja.

Nyt aloittaa toista jaksoa SI-terapiassa - tärkeä juttu myös hyvä eskariryhmä josta saanut kavereita. Lähestyy tosin kavereita joskus liian vauhdilla, hyppää päälle, halaa rajusti, roikkuu - toimintaterapeutin mukaan tyypillistä voim. kontaktiin hakeutumista. Väkivaltaisiksi näitä lapsia en sanoisi, hehän eivät osaa mitään muuta tapaa ottaa kontaktia!

Pari linkkiä, ehkä jo tuttuja:

http://www.sity.fi/sensorinen%20integraatio.html

http://www.aspalsta.net/index.php?sid=423027e54bbe9f8a12ecd25c820d0b3c

Jälkimmäisessä hyviä keskusteluja aiheesta.



Tsemppiä kohtalotovereille!

Mä olen ihan rauniona. Päiväkoti oli täyttänyt SI-arviolomakkeen, ja kaikki on niiden mukaan väärin. Mä en käsitä, että miten tämä lapsi, joka on kotona mielestäni ihan mainio tapaus, voi olla näin epätoivottu päiväkodissa. Kotona hän kyllä pyytää äitiä ja vieraita leikkikaverikseen, mutta päiväkodissa jää ulkopuolelle. Minun kanssani liikkuu reippaasti ja pelottomasti metsässä, kiipeilee leikkipuistossa ja haluaa kovasti harjoitella uutta. Päiväkodissa kaikki tuntuu laahaavan perässä. Nyt sitten olisi "pakko" viedä lapsi toimintaterapiaan, eli ei olisi enää yhtään omaa aikaa mulla ja lapsella kotona. Pelkkää työtä, nukkumista ja syömistä. EI KIINNOSTA!

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa aika tutulta tuo kuvauksesi, vaikka meidän tapaus on niin paljon nuorempi vielä.

Tuosta väkivaltaisuudesta kysyin koska tyttäreni käyttäytyy hieman erikoisesti esim.uuden kaverin kanssa leikkiessään.

Kun ollaan tutustuttu ja on oikein mukavaa, hän saattaa yhtäkkiä läpsäistä toista lasta! Ja halaa perään. Eli ei oikein osaa käsitellä sitä tunnetta mikä tulee kun viihtyy toisten seurassa. Tästä on tullut monta ikävää välikohtausta ja sanomista esim,leikkipuistossa.

Tyttö ei ole vielä päiväkodissa, ja sinne oltais nyt ensi syksynä menossa joten aika paljon jännittää! Miten tällainen lapsi pärjää tavallisessa päiväkotiryhmässä???

Meillä ei myöskään voida tinkiä nukkumisista. Jos annan tytön valvoa vaikka 2h pidempään kuin normaalisti, saattaa hän valvoa koko yön.

Yhdessä vaiheessa hän valvoikin vuorokaudet läpeensä ja häntä ei voinut pitää 6v isosiskon kanssa samassa huoneessa öisin, koska ei olisi antanut siskonsa nukkua ollenkaan. Saattoi lyödä lelulla naamaan kun toinen nukkuu täysillä.

Tyttö "asui" siis lähes vuoden yöt isosta vaatehuoneesta tehdyssä "huoneessa" ja nukkui matkasängyssä- hän oli silloin n.1,5v.

Siellä tyttö sitten lauloi, loruili ja naureskeli läpi yön kun muu perhe koitti nukkua. Joskus kyllästyi oloonsa niin että alkoi itkemäänkin jolloin oli mentävä hänen luokseen.

Tai karkasi sängystään keittiöön availemaan pakastimen ovea ja laatikoita saadakseen aikaan mahdollisimman paljon ääntä.

Tuossa vaiheessa olin niin lopussa etten enää omaa nimeäni tiennyt.

Onneksi tilanne on parantunut.

Viime vuoden pääsiäisenä päätimme taas kerran kokeilla samassa huoneessa nukuttamista ja se sujuikin yllättäen ihan mukavasti...

Nyt esikoinen on kohta aloittamassa koulua ja pienempi siis päiväkotihoitoa.

Onko pojallanne joku erityinen lahjakkuus? Musiikillinen, kirjallinen tms?

ap

Meillä tyttö, jolla kielellinen erityisvaikeus ja tyttö, jolla ei ole mitään diagnoosia. Tämä tavislapsemme oli tuollainen, että tapahtumarikkaan päivän jälkeen heräsi keskellä yötä leikkimään pariksi tunniksi. Samoin jos nukkumaanmeno viivästyi lapsi valvoi aamuyöllä 2-3 tuntia. Halusi leikkiä ja äiti tai isä torkkui sitten sohvalla. Noin kolme-vuotiaana tilanne normalisoitui. Eli ei välttämättä erityispiirre.

Erityislapseni myötä olen oppinut, että temperamentin ja erityispiirteiden raja on kuin veteen piirretty viiva. Toisaalta, kun katsoo sukua ympärillä ymmärtää helpommin mitkä piiirteet ovat todennäköisesti luonteenpiirteitä, ei erityislapsen ominaisuuksia.

Miten adhd on näkynyt lapsen käyttäytymisessä? Aistikäsittelyn ongelmia on todettu lapsella, mutta keskittyykin kyllä.