Onko kellään lasta jolla sensorisen integraation pulmia?

up

Joten ehkä sinun ei kannata sitä asiaa liikaa pohtia. (Ja toisaalta meidän toisella lapsella oli, sekä solmussakin se oli, silti tämä toinen on erittäin normaali, fiksu ja helppo lapsi)



Mulla on käsitys, ettei tuon häiriön syntyä ihan tiedetä. Parhaat vaihtoehdot lienee periytyvyys tai raskaudenaikaiset olosuhteet. Mä olen meillä periytyvyyden kannalla, sillä mulla on paljon samoja juttuja kuin lapsella, vaikka tietenkään silloin 40 vuotta sitten tuollaista häiriötä ei vielä osattu diagnosoida. Mutta nyt muakin helpottaa kuulla, että kaikelle hankaluudelle, mitä mussa on, on olemassa jokin syy.



Minä olen tietenkin sopeutunut ylämään itseni kanssa. Mutta olisihan se mukava, jos lapselle pystyisi tarjoamaan jossain asioissa vähän helpompaa elämää, kun tiedetään mistä on kyse ja terapiaa ja harjoitteitakin on tarjolla.

nyt lapsi on kuudennella, ja koulu ym jutut sujuvat ihan hyvin. Vieläkin joskus tuntuu, että esikoisemme on peräänkatsottavin lapsi laumassamme, mutta hirveän paljon paremmin nykyään menee kuin aikaisemmin.



Koulun alku oli työlästä, istuminen penkissä vaati harjoittelua, ja harrastuksissa oli riehaantunut. Uusien kavereiden kanssa oli aina vaikeuksia, mutta kun he oppivat pojan tuntemaan, kaikki meni hyvin, koska tiesivät, mistä oli kysymys.



Mutta nyt tosi hyvin menee, eka vuosi, kun koulustakin on tullut pelkkää hyvää palautetta, ja poika on kuitenkin älykäs ja mukava. Yksi suuri kompastuskivi itsellä on aina ollut toisen erilaisuuden sietäminen, liikaa tulee tiuskittua.

Kiitti viestistä, rohkaisevaa kuulla että poikasi pärjää noinkin hyvin.



Saanko udella vielä että minkälainen poikasi oli vauvana/taaperona, oliko silloin ongelmia?



Meidän tyttäremme oli syntymästään asti erittäin haastava tapaus, eikä nukkunut ensimmäiseen 2 ikävuoteen yli 4 tunnin pätkiä ollenkaan.

Nyt, lähemmäs 3-vuotiaana on unet hieman parantuneet, joskus jopa saadaan jättipotti ja nukutaan koko yön läpi, n.8h unet.

Joskus taas heräillään 20 min välein läpi yön ja tyttö saa suunnattomia raivareita, hakkaa päätään kovaa alustaa vasten ellei estetä.



Hän hakee myös erityisesti kipuaistimuksia, esimerkiksi koittaa laittaa kätensä lieden kuumalle levylle yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka on jo polttanut kätensä siinä aiemmin.



Onko poikanne ollut koskaan "väkivaltainen" muita lapsia kohtaan? Onko hänellä sisaruksia? Miten heidän välisensä suhteet?



Tyttäremmekin on erittäin älykäs ja mm.musiikillisesti lahjakas.

ap

huolimaton ja levoton, ja siinä míelessä väkivaltainen, että ei ole hahmottanut toisten riehumisleikkejä, vaan hän on satuttanut oikeasti. Hirmu rasittavaa on ollut selittää isollekin lapselle, että vaikka kaikki muut painisivat, hän ei SAA mennä mukaan, koska ei hallitse tilannetta. Eikä kyllä ole ollenkaan aina uskonut.



Sisaruksiin on kohtuulliset välit. Voisivat olla paremmatkin, mutta voisivat olla hirveän paljon huonommatkin. Tottakai pienemmät ovat huomanneet tämän tavan toimia muita rajummin, mutta kun siihen ei ole yhdistynyt tahallista ilkeyttä muita kohtaan, niin kaikki on mennyt ihan hyvin. Itse asiassa muista perheistä olen kuullut paljon pahempiakin juttuja sisarusten väliltä.



Nukkuminen meillä on mennyt ihan ok aina, lapsi tarvitsee aika paljon unta, ja pienempänä kyllä vähäisestäkin valvomisesta tuli rankkoja migreenikohtauksia, mutta se on nyt vähentynyt, ja lapsi saa valvoa esim uudenvuodenyönä. Tuosta jutusta on kyllä tullut isovanhempien kanssa monta riitaa, kun eivät ollenkaan uskoneet, että tämän lapsen kanssa unirytmistä ei saa joustaa yhtään. En siis vain ole nipo miniä, vaan en halua istua paria tuntia itkevän ja oksentavan lapsen seurana, kun ukki ei ole raaskinut laittaa lasta ajoissa nukkumaan.



Joskus hirvittää, kun lapsi ei osaa pukeutua oikein, eli jos ei vahdi, lähtee kovallakin pakkasella ulos ilman ulkovaatteita, eikä oikein tunne kylmää. Posketkin ovat sellaiset kestopaleltuneet, menevät valkoisiksi aika pian ulkona.



Mutta kaiken kaikkiaan fiksu ja ihana poika, käy normaalisti koulua, ja harrastaa normaaleja juttuja, ja haaveilee ihan normaaleista asioista. Eli itse suhtaudun aika toiveikkaasti elämäämme. Lisäjuttuna meillä muuten on kuulovamma. Mutta sekin niin lievä, ettei haittaa olennaisesti elämää.

SI-terapia auttoi mukavasti, myöhemmin toimintaterapia yksilö- ja pariterapiana.



Ongelmana oli aistien ali- ja yliherkkyydet, ne helpottivat aika hyvin koulun alkuun mennessä. Kuulo- ja makuherkkyys on jäänyt. Ei ole enää niin häiriöherkkä ja levoton kuin pienenä.

Meilläkin pojalla posket paleltuvat sata kertaa herkemmin kuin muilla lapsilla. Poika pitääkin nyt kommandopipoa ulkona, jos on muutamakin aste pakkasta. Sitä ihotautilääkärikin neuvoi, ei sillä parempaakaan apua ollut.



Eli meillä SI-poika, jolla aistiyliherkkyyttä ainakin kuulossa ja tuntoaistissa. Motorisesti on taitamaton myös. Poika on 6-vuotias ja on jonottanut terapiaan jo yli vuoden. Missä ap on päässyt noin nopeasti terapiaan, että on jo toista kertaa menossa vuoden sisällä?



Meidänkin lapsi oli vauvanva vaativa, nukkui erittäin huonosti koko ensimmäisen elinvuotensa. Vauvaa kanniskeltiin ihan yleisesti aamukolmeen tai viiteen, ennen kuin nukahti, jos sattui nukahtamaan jo puoliltaöin, niin heräsi sitten parin tunnin sisään huutamaan taas pari tuntia.



Vuoden iässä alkoi kuitenkin nukahtamaan yleensä puoleenyöhön mennessä ja muutenkin yöuniin tuli enemmän yhteinäisyyttä. Pian kuitenkin lopetti päiväunille nukahtamisen, ja vuorokautinen unimäärä on lapsella aina ollutkin vähän. Vauvanakin saattoi vetää vuorokaudessa vain 8 - 10 tuntia unta.



Ja stressaantuneen oloinen lapsi on ollut aina, mutta en osannut yhdistää lapsen olemusta aisteihin ennen kuin hän oli jo niin iso, että osasi vähän itsekin sanoa mistä kiikastaa. Niinpä minä osasin alkaa vaatimaan apua vasta 5-vuotiaana. Ja siitä asti on lähinnä jonotettu. Jonossa sentään pääsi ryhmäterapiaan.

Kuulostaa aika tutulta tuo kuvauksesi, vaikka meidän tapaus on niin paljon nuorempi vielä.



Tuosta väkivaltaisuudesta kysyin koska tyttäreni käyttäytyy hieman erikoisesti esim.uuden kaverin kanssa leikkiessään.

Kun ollaan tutustuttu ja on oikein mukavaa, hän saattaa yhtäkkiä läpsäistä toista lasta! Ja halaa perään. Eli ei oikein osaa käsitellä sitä tunnetta mikä tulee kun viihtyy toisten seurassa. Tästä on tullut monta ikävää välikohtausta ja sanomista esim,leikkipuistossa.



Tyttö ei ole vielä päiväkodissa, ja sinne oltais nyt ensi syksynä menossa joten aika paljon jännittää! Miten tällainen lapsi pärjää tavallisessa päiväkotiryhmässä???



Meillä ei myöskään voida tinkiä nukkumisista. Jos annan tytön valvoa vaikka 2h pidempään kuin normaalisti, saattaa hän valvoa koko yön.

Yhdessä vaiheessa hän valvoikin vuorokaudet läpeensä ja häntä ei voinut pitää 6v isosiskon kanssa samassa huoneessa öisin, koska ei olisi antanut siskonsa nukkua ollenkaan. Saattoi lyödä lelulla naamaan kun toinen nukkuu täysillä.



Tyttö "asui" siis lähes vuoden yöt isosta vaatehuoneesta tehdyssä "huoneessa" ja nukkui matkasängyssä- hän oli silloin n.1,5v.

Siellä tyttö sitten lauloi, loruili ja naureskeli läpi yön kun muu perhe koitti nukkua. Joskus kyllästyi oloonsa niin että alkoi itkemäänkin jolloin oli mentävä hänen luokseen.

Tai karkasi sängystään keittiöön availemaan pakastimen ovea ja laatikoita saadakseen aikaan mahdollisimman paljon ääntä.

Tuossa vaiheessa olin niin lopussa etten enää omaa nimeäni tiennyt.



Onneksi tilanne on parantunut.

Viime vuoden pääsiäisenä päätimme taas kerran kokeilla samassa huoneessa nukuttamista ja se sujuikin yllättäen ihan mukavasti...



Nyt esikoinen on kohta aloittamassa koulua ja pienempi siis päiväkotihoitoa.



Onko pojallanne joku erityinen lahjakkuus? Musiikillinen, kirjallinen tms?

ap

Olen ihan varma että kirjoitin tismalleen samanlaisen tuossa syksyllä!! :O :D Minulla 3,5-vuotias poika, jolla epäilty mahdollisia ongelmia tuolla alueella. Kirjoitan lisää kunhan luen nämä muut vastaukset..!

VOI AP (ja muutkin asiasta tietävät), kerro mulle lisää!!!!!

Mitä kautta teillä asiat alkoivat selvitä? Kuka havaitsi ja millaisia oireita ensimmäisenä? Miten jatko?

Meillä vasta tutkimuksia aloitellaan. MUTTA LAPSI JO KOULUSSA! (tokaluokkalainen)



...Koulun alettua oireet pomppasivat esiin niin, että alettiin kiinnittää huomiota ja opettaja halusi asiasta keskustella. Kaikki häiritsee: ikkunan ohi lentävä lintu, kaverin toisella puolella luokkaa tippunut kynä, liian kova penkki, ruuan haju.

Koskaan lapsi ei häiritse opetusta eikä ole ylivilkas mutta keskittymään ei pysty. Ei osaa aloittaa omatoimisesti tehtäviä, hommat eivät etene ilman jatkuvaa aikuisen ohjausta. jne. Hyvin helposti hankalan asian tullessa eteen siirrytään muuhun puuhaan, siihen helpompaan. Lapsi on täysin ON/OFF tyyppi. Yhtenä päivänä onnistuu mikä vain ja seuraavana (vaikka twhtäisiin samoja juttuja) ei sitten yhtään mikään.



Ensimmäinen vuosi koulussa meni..."harjoituksen piikkiin". Kesäloman jälkeen homma ei lähtenyt toimimaan alkuunkaan vaikka yhteistyö opettajan, erityisopettajan sekä koulunkäyntiavustajan kanssa pelaa ja joulun alla kaikki repesi täysin litoksistaan. Loma tuli kaikille tarpeeseen.



Mutta miten tästä eteenpäin? Kuka tekee diagnoosin sensorisesta integraation häiriöstä? Lääkäri? Psykologi? Pari päivää on joululoman jälkeen käyty koulua ja opettajien kanssa pitäisi sopia asioista ja saada vietyä hommaa eteenpäin...Olen pihalla kuin lumiukko, kaikesta.



Jossain vaiheessa opettaja jo puhui toimintaterapiasta mutta...? Olen kuullut että siitä on hyötyä etenkin jos oireet on tunnistettu ajoissa ja lapsi saa hoitoa. Mitä teidän kolme vuotias käytännössä siellä terapiassa tekee?

kommandopipo on ollut käytössä, mutta nyt murkkuna se ei mene päähän kuin lasketellessa. Mutta toisaalta tuntuu, että kun niihin poskiin aina kuitenkin palaa veri, niin ei se sitten niin vakavaa ole. Enemmän huolettaa se, että tajuaako aina laittaa ylipäätään tarpeeksi päälle, kun ei tunne sitä palelemista koskaan. Eli jos lähtee omia aikojaan kotoa jonnekin. Meillä on ollut ihan asterajat ja säännöt, että kun on niin ja niin monta astetta, pitää olla ne ja ne vaatteet päällä.

on pienestä pitäen ollut kielellisesti hyvin lahjakas, ekalla testattiin, että kielitaito on lahjakkaan neljäsluokkalaisen tasoa, ja luki silloin jo paksuja kirjoja. Musiikkia harrastaa myös musiikkiopistossa, eli kiinnostusta on sinnekin suuntaan. Muutenkaan älyssä ei ole mitään vikaa koskaan ollut, vain se keskittyminen ja oleminen on vaikeaa.



Aika rankkaa on tuo teidän valvominen ap ollut, onneksi nyt menee paremmin. Päiväkodissa varmaan tulee ongelmia, mutta teillä on asiat hyvin, kun teillä on diagnoosi. Meillä selvisi vasta ekaluokalla, siihen asti olimme vain huonoja vanhempia. Ja kun kyse oli esikoisesta, minä ihan oikeasti luulin, etten vain osaa kasvattaa. No loput lapset ovat olleet niin erilaisia, että siitä ei todellakaan ole ollut kyse. Mutta monet pahat mielet sitä on ihmisten leimaamisesta saatu.

Kuutonen,

me olemme pääkaupunkiseudulta ja pääsimme lapsen kanssa toimintaterapiaan neuvolan kautta.

Varasin ajan neuvolan erityispsykologille, kun en enää muutakaan kanavaa keksinyt. Silloin yövalvomiset ja raivarit olivat jokapäiväistä kauraa ja olin todella lopen uupunut ja varmaan masentunutkin.

Tämä psykologi sattui olemaan erityisen perehtynyt SI-probleemiin ja tunnisti heti tyttäreni oireet.

Häntä saamme varmaan paljosta kiittää, psykologi teki heti laajan lausunnon jonka laittoi menemään omalle neuvolan lastenlääkärillemme.



Lääkärin vastaanotolla sitten pyysin lähetettä ja lausuntoa kunnan maksamaa toimintaterapiaa varten, ja saimme sellaisen suht nopeasti.

Täytyy nyt siis korostaa, että minä olin lähes itsemurhan partaalla, olin TODELLA huonossa kunnossa jo pelkästään valvomisen takia, ja siihen kun lisätään vielä vaativa ja helposti raivareita saava vauva, ei hyvä.

Nämä terveydenhuoltoalan ammattilaiset onneksi tajusivat että tilanne oli todella paha, ja lääkärin lausunnossakin korostettiin tätä.

Saimme päätöksen noin 3kk kuluttua ja pääsimme aloittamaan terapian melko pian.



Ensimmäinen terapiajakso oli ns."tutkimusjakso" joten vasta nyt hiljattain ollana päästy varsinaisen terapian pariin. Uskon ja toivon, että tästä kaikesta tulee olemaan hyötyä. Ainakin terapeutti on vakuuttunut että asiaan voidaan paljonkin vaikuttaa,kun terapia on aloitettu noinkin nuorena.

ap

t.9



Ihan kun meidän pojasta olisit kirjoittanut.



Herra väsyy tosi helposti ja tarvitsee paljon unta, on aggressiivinen ja voi satuttaa leikeissä muita(pikkuveljen kanssa nujakoi yleensä). Elämänrytmin pitäisi kestää todella säännöllisenä niin kaikki olisi hyvin, mitään yllätyksiä ei meillä suvaita esim. ihan ruokakauppaan meno täytyy ilmoittaa pojalle edellisenä päivänä. Välillä (väsyneenä) saa aivan kamalia raivareita. Pojalla on myös keskittymisvaikeuden takia ongelmia lukemisessa ja muistamisessa.



Helpottaa oloa jo tuo kun tietää että tälle kaikelle on selitys, NIMI! Ja, että on muitakin (joista on kasvanut tai ainakin kasvamassa ihan fiksuja ihmisiä).

Eli tuo poikamme on ihana, hellä mutta samaan aikaan raju ja levoton "apina". Vilkas on ja hänellä on vaikeuksia pysähtyä kuuntelemaan ohjeita, mutta ylivilkkauden puolelle ei mene mielestäni. Rauhoittuneena keskittyy hyvin, rakastaa pitkiä tarinoita ja keskustelee niistä hyvin (levottomana änkyttää herkästi ja ns. hukkaa sanansa). Poika on niin tarkka että pitkän päiväkotiuran tehnyt opettajakin sitä hämmästyi...huomaa aivan kaiken ;).



Ongelmia tulee tilanteissa, joissa häntä ei pysty/saa ohjeistaa jatkuvasti. Ihan koko ajan pitäisi olla kehoittamassa, muistuttamassa, suunnilleen huutamassa korvan vieressä (pitää kovista äänistä eikä aina noteeraa tavallista puhetta). :(



Tämä on se raskain osuus...nimittäin tunteidensäätely on lähes mahdotonta tuolle lapselle eikä hän ole saanut koko päiväkotiuransa aikana kuin yhden tilapäisen kaverin. Lapsi läpsäisi ohimennen yhtä, puraisi toista ja tönäisi kolmatta. Yritti komennella jne. Eihän kukaan alle kouluikäinen sellaista siedä ja poika eristettiin ryhmän ulkopuolelle niin pahasti että vaihdoimme lopulta ryhmää. Tämä osoittautui kuitenkin hyväksi jutuksi, sillä pääsimme pieneen erityisryhmään ja vaikka sielläkin on omat ongelmansa, 75% muiden lasten kiusaamisista (ja toisaalta pojan oma töniminen ym.) ovat loppuneet. Hoitajia riittää, aikaa samoin.



Pojan erityispiirteitä päiväkodissa ovat mm. päiväunien ajan hereillä pysyminen (kotona nukkuu kellon ympäri yöunet ja se on siinä), jatkuva touhuaminen ja levottomuus, outo tapa ruokailla (kääntää voileivät väärinpäin ym.) sekä kyvyttömyys tajuta sosiaalisia sääntöjä pätkääkään. Hän leikkisi vain yksin, muut "häiritsevät". Kukaan 3,5-vuotias tuskin tahtoo jakaa mieluisia leluja joten siihen en puutu.



Olen suoraan sanottuna huolissani pojan tulevaisuudesta ja myös siitä, että hänen vauvaiässä hyvin alkanut motorinen kehityksensä on viime kuukausina lähes taantunut ja poika kompastelee paljon. On jatkuvasti stressaantunut, esim. puree kyntensä olemattomiksi ja räplää jokaista asiaa mikä lähelle osuu. Lempitouhua on vääntää kotona patterin nupit nollaan salaa -> kaikki saavat kylmää yöllä.



Tavaraa hän ei arvosta, käyttää sen mitä käyttää, sitten suunnilleen hajottaa. Hänellä ei ole liikaa leluja ja näistäkin iso osa kehittäviä, pitää rakentelusta (junaradat jne.). Poika ei ole tippaakaan ilkeä, päinvastoin, mutta tietynlainen empatiakyky puuttuu ainakin vielä eikä hän näytä katuvan mitään tekemäänsä. :/ On kovin hellä pehmoleluilleen ja pitää mm. vauvoista sekä eläimistä, toisaalta näyttää inhoavan ikäisiään.



Huh mikä selonteko!! Jaksoitko lukea, ap? :D Me olemme perheneuvolaan jonossa (kartoituskäynti tehty), neuvolapsykologi on myös tuttu juttu.



8

Ainakin terapeutti on vakuuttunut että asiaan voidaan paljonkin vaikuttaa,kun terapia on aloitettu noinkin nuorena. ap

kun terapia auttaisi enemmän, jos lapsi pääsisi siihen mahdollisimman nuorena. Niin eipä ole herkkua, että nyt jonotellaan terapiaan ikuisuus ja kouluikä jo lähestyy. Asutaan Kouvolassa ja täällä on pitkät jonot sekä yleisellä että yksityisellä puolella.

6

Minkäänlaista diagnoosia ei ole tehty, mutta itse olen viimeiset 3 vuotta ollut varma, että jonkun diagnoosin tyttö joskus saa.



Tässä oireet:

Haastava lapsi, jos tyttö vaikkapa pyytää minua pelaamaan kanssansa jotain ja sanon, että pelataan vaan, odota että tyhjennän astianpesukoneen ensin. Siihen tyttö rupeaa huutamaan "Minä haluan, minä haluan, minä haluan, minä haluan pelata.." Jatkaa sitä hirveällä huudolla vaikka sanon, että ihan kohta, äiti laittaa nämä viimeiset lautaset" Huuto jatkuu vielä 20 minuuttia.



Tyttö haastaa riitaa sisarustensa kanssa koko ajan, ärsyttää ihan tahallaan.



Keikkuu tuolillaan aina, tai ainakin istuu vaan toisella pakarallaan.



Inhoaa vaatteita, olisi mieluummin ilkosillaan.



Vaatteiden pukeminen kestää, koska inhoaa sormissaan vaatteiden tuntua, sukat on pahimmat.



Nousee kangassohvalle kämmenet nyrkissä, ei halua kämmenillään koskea pehmeään kangassohvaan.



Tykkää karkeista kankaista, pumpuliin ei voi koskea. Jouluaskartelut pumpulilla menivät muovihanskojen kanssa.



Pahinta tässä on se, että olen neuvolassa ja nyt eskarissa yrittänyt puhua asioista ja kysellä mikä voi olla, ja aina sama vastaus: normaali, reipas tyttö.



Minusta ei ole..=((

Meille ei ole varsinaista VIRALLISTA diagnoosia sikäli tehty että sairauskertomuksessa ei lue diagnoosinumeroa ja sairautta sillä lailla kun somaattisen sairauden kohdalla.

Mutta oireiden perusteella tapaus on ihan selvä, ja varsinkin kun oireet ovat olleet selkeät jo synnytyssairaalasta saakka, etten sanoisi että jopa jo kohdussa ollessa.



Tämä erityispsykologi teki alustavan arvion SI-häiriöstä ja lääkäri sitten vahvisti asian, mutta tosiaan sitä ei ole pantu lopullisesti, virallisesti vielä paperille.



Muutoinkin nämä ongelmat- samaten kuin ADHD jota tytöllä epäillään vahvasti myös- voidaankin diagnosoida varmasti vasta lähempänä kouluikää.



Joku kyseli myös siitä, mitä terapiassa tehdään.

Tyttö saa siellä kokeilla turvallisessa paikassa niitä kaipaamiaan aistikokemuksia, eli kun hän hakee kaikenlaista "rajua" tekemistä koko ajan niin siellä mm.pompitaan trampoliinilla, roikutaan vaijerissa ja pudottaudutaan patjalle, keinutaan erilaisissa keinuissa, heitellään pehmeitä palloja, upottaudutaan pallomereen tai karkeiden materiaalien joukkoon, ryömitään ahtaissa tunneleissa, lasketaan liukumäkiä.



Lisäksi harjoitellaan kiukunhallintaa, tehdään mielialaharjoituksia ja tyttö opettelee (varsinkin nyt kun puhekin sujuu jo tosi hyvin) erilaisten tunnetilojen tunnistamista kuvista.

On todettu ettei tyttö erottanut esimerkiksi surullista ja vihaista toisistaan- hänen on siis vaikea "lukea" kanssaihmisten kasvoista tunnetiloja ja ilmaista niitä itse rakentavasti.

Helpotti mun oloa valtavasti. t.9

kirjan nimeltä Tahatonta tohellusta lukemista. Se käsittelee nimenomaan SI-häiriöitä. Kysykää kirjastosta tai kirjakaupasta.