Mun pojasta tulee päiväkoti- ja koulukiusattu

Eskari/päiväkoti voi saada ihmeitä aikaan :)

oli 4v vähän samanlainen, että oli aina vedätettävissä, mutta sitten kun täytti 5v niin oppi jo paljon asioita. Nyt osaa jo varoa tilanteita, ja pitää jonkin verran puoliaan.

Jos ei, niin ajattelin että voisiko käydä vähän "sosiaalistumassa" muiden lasten tavoille ennen pk:n aloitusta? Ja hyvin voi tapahtua vielä kehitystä ennen kuin pk alkaa. Älä vielä lasta "tuomitse" kiusatuksi.

Oli niin pirun kiltti ja poikien keskuudessa jos olet kiltti niin olet uhri. No onneksi meille tuli pikkuveli, joka on oikea riiviö ja olen antanut niiden tapella ja painia. Pienempi on vasta 2,5 ja toinen täyttää kuusi, mutta silti isompi itkee ja ottaa nokkiinsa. Nyt on alkanut selvästi pitämään puoliaan ja sanonkin aina, että anna samalla mitalla takaisin niin nyt sitten pienempi on ruvennut parkumaan ja musta tää kasvatus on pojalle ihan ok :) tai isä tämän systeemin kehitti.

oli vaan niin pieni silloin (1,5-3v), että leikki vissiin aika paljon itsekseen. Ollaan käyty perhekerhossa ja harrastuksissa, niihin kokemuksiin minä sanomani perustankin. Esim. perhekerhossa taaperot jyrää tuon ja kun se tuntee olonsa loukatuksi (kun 1v vei traktorin sen kädestä), lähtee vaan murjottamaan syrjemmälle. Tai tulee mun helmoihin nyhväämään.



Ei ne muut edes tajua, mistä se suuttui. Mutta mitä isommaksi tulee, sitä paremmin ja päiväkodissa varsinkin muut tajuaa, että ahaa, tuota on helppo kiusata.



ap

Futikseen, lätkään tms. Onko isä paikalla ja voisiko rohkaista poikaa ja veisi vaikka urheilemaan? Meillä ei poika lähde ilman isän puolittaista pakottamista mihinkään.

Tää maailma ois kiva paikka jos kaikki ei vaan pitäs omia puoliaan ja joku antas periksikin. Muodissa vaan on nyt kasvattaa lapsista ilkeitä ja omakeskeisiä ett vaan pärjäis maailmas. Sen huomaa tästäkin ketjusta.

on niin neiti, että 1½vuotta vanhemmassa siskossakin on enemmän jätkää. Silti on kunnon itsetunnolla valistettu nuori mies ja eskarinsa yksi suosituimmista pojista.

esikoinen on aina ollut hyvin sosiaalinen, mutta samalla terveellä tavalla itsekäs. On aina osannut jakaa tavaroitaan, muttei ole antanut muiden jyrätä. On osannut mennä leikkeihin mukaan ja etsiä itse oman paikkansa.



Tavallaan pikkuveli on paljon itsekeskeisempi, kun ottaa asiat aina niin itseensä. Jos tekee väärin ja torutaan, tuntuu kuin ei muistaisi asiasta muuta kuin sen että häntä torutaan, hän loukkaantuu. Hirveän vaikea ojennettava, kun rypee vain omassa loukkaantumisessaan, torun aiheet menee kuin vesi hanhen selästä, siltä tuntuu. Leikeissä kun tulee pieninkin ryppy, niin loukkaantuu eikä osaa jatkaa oikein mitenkään. Oman napansa ympärillä paljon enemmän kuin siskonsa, mielestäni.



ap

Itse olin todella kiltti lapsi (isäni mielestä liian kiltti kuten sinunkin mielestä oma poikasi on, ap), ja vaikka koin muiden maailmankuvan "epäreiluna" sillä siihen ei kuulunut solidaarisuus, ei minusta kasvanut piilovihaista eristäytyjää.



Tarhassa eivät kiusanneet, kavereita oli paljon. Ikävä kyllä kävin koulua melko vinoon kasvaneiden yksilöiden kanssa (seutu oli huonoa ja kaikilla ongelmia kotona) joten koulukiusattu minustakin tuli. Mutta eipä sekään lannistanut, ja kyllä se sitten loppuikin kun siitä porukasta pääsi eroon. Eipä tuo tappanut minua kuten ei montaa muutakaan, vaikka silmittömän raakoja lapset ovatkin. Lapset myös kasvavat, siinä iässä kehitys on niin nopeaa että tuommoisistakin selviää, ja itsellä vain kasvoi itsetunto sen huomaamisesta. Ei sellaisista lapsista jotka ei joudu nokatusten jonkun kriisin kanssa kasva kuin tyhjästä marisevia aikuisia. Toivottavasti poikasi pitää kiinni kiltteydestään vaikka maailma vähän kasvattaisikin pitämään puoliaan. Kuulostaa varsin ihanalta lapselta.



En ymmärrä vallalla olevaa asennetta, jonka mukaan minäkeskeisyys on jotain tervettä itsetuntoa. Periksiantamattomuus on hyvä piirre ainoastaan jos sillä aikoo saavuttaa yleistä hyvää.



Kuulostaa tosin enemmän siltä ettei ap ole niinkään huolissaan poikansa selviämisestä vaan häpeissään siitä kun oma lapsi on "heikko". Ei hän ole, usko pois.

äitinsä toimesta?

Meilläkin on herkkä ja empaattinen poika ja vähemmän herkkä tyttö. Poikaa olemme aikanaan rohkaisseet mm. joukkuepeliharrastuksiin, ja nykyään (10-vuotiaana) hän on yksi luokkansa "suosituimmista" oppilaista. Suositulla tarkoitan sitä, että hänellä on hyvät välit kaikkiin luokkakavereihin, niin poikiin kuin tyttöihin. Johtunee empaattisesta ja reilusta luonteesta, joka liittyy herkkyyteen.

Muistan myös torujen ja loukkausten olevan ylitsepääsemättömiä, herkille lapsille ne ovat, ja noin nuori osoittaa sen juuri niinkuin lapsi vain voi. Usein herkät lapset leimataan itsekeskeisiksi, samoin kuin ujot lapset negatiivisiksi tai vihaisiksi. Lapsesi tulee tästä tilasta kasvamaan joka tapauksessa johonkin suuntaan, mutta kuulostaa siltä että sinullekin on annettu kasvun mahdollisuus.



Nauttikaa.

Pojallasi on kaikki edellytykset kasvaa empaattiseksi, tasapainoiseksi aikuiseksi! Hän ehkä tarvitsee hieman rohkaisua, esim. joukkuepeliharrastus tai muu mukava porukassa tehtävä juttu voi auttaa. Ja on omaa kokemusta, omista lapsista.

äitinsä toimesta?

Jos tällä palstalla kirjoittaa negatiiviseen sävyyn lapsestaan, vaikka aiheestakin, se on kamalaa. Kaikki vaan kilpaa kehuu omiaan, mitään ongelmia ei ole kellään. ja kunnon äiti ei edes ajattele, että lapsen luontenpiirteissä ois jotain sellaista, joka voi aiheuttaa ongelmia.

Kiltteys on vähän kumma juttu... Onko sitä varsinaisesti kiltti, jos ei osallistu mihinkään ja vetäytyy aina, kun asiat ei mene oman mielen mukaan?

Minä tunnistan pojassa monia omia luonteenpiirteitäni: alisuoriutuminen, epäonnistumisen pelko, luovuttaminen, vetäytyminen sosiaalisista tilanteista, itsekriittisyys. Ehkä minäkin ole ulkoisesti kiltti, kun annan periksi, vaikka jäänkin sisäisesti pahaksi ja haudon asioita mielessäni pitkään. Ei mua koskaan kiusattu, mutta ei mulla ole juuri kavereitakaan.

ap

Todennäköisesti poikasi on temperamentiltaan herkkä ja ei-niin-seurallinen, eikä näitä luonteenpiirteitä voi hänestä poistaa (temperamenttipiirteet ovat pitkälti synnynnäisiä). Sopivalla kannustuksella voit kuitenkin tukea hänen kasvuaan.

Kannattaa tutustua esim. Liisa Keltinkangas-Järvisen temperamenttia käsitteleviin teoksiin.

äitinsä toimesta?

Jos tällä palstalla kirjoittaa negatiiviseen sävyyn lapsestaan, vaikka aiheestakin, se on kamalaa. Kaikki vaan kilpaa kehuu omiaan, mitään ongelmia ei ole kellään. ja kunnon äiti ei edes ajattele, että lapsen luontenpiirteissä ois jotain sellaista, joka voi aiheuttaa ongelmia.

Kiltteys on vähän kumma juttu... Onko sitä varsinaisesti kiltti, jos ei osallistu mihinkään ja vetäytyy aina, kun asiat ei mene oman mielen mukaan?

Minä tunnistan pojassa monia omia luonteenpiirteitäni: alisuoriutuminen, epäonnistumisen pelko, luovuttaminen, vetäytyminen sosiaalisista tilanteista, itsekriittisyys. Ehkä minäkin ole ulkoisesti kiltti, kun annan periksi, vaikka jäänkin sisäisesti pahaksi ja haudon asioita mielessäni pitkään. Ei mua koskaan kiusattu, mutta ei mulla ole juuri kavereitakaan.

ap

Kukahan nämä tunteet on vajaa nelivuotiaaseen iskostanut? Herkän lapsen peruspiirteet hänellä on, mutta jos itsetunto syödään jo varhaisiässä, tulee hän todennäköisesti näitä itsetunnon syöjiä kohtaan käyttäytymäänkin eristäytyvästi. Kyseessä on suojautumiskeino, eikä mikään sikiävä pahuus.

Mutta hänestä on vuosien mittaan kasvanut reipas koululainen, jolla on hyviä ystäviä. Tämä on vaatinut systemaattista rohkaisua ja hyviä oppimiskokemuksia SEKÄ ennen kaikkea tukea meiltä vanhemmilta ja koko perheeltä!

Kukahan nämä tunteet on vajaa nelivuotiaaseen iskostanut? Herkän lapsen peruspiirteet hänellä on, mutta jos itsetunto syödään jo varhaisiässä, tulee hän todennäköisesti näitä itsetunnon syöjiä kohtaan käyttäytymäänkin eristäytyvästi. Kyseessä on suojautumiskeino, eikä mikään sikiävä pahuus.

Kyllä on monenlaista tehtykin sen eteen, että pojalle tulisi onnistumisen kokemuksia ja hyvä itsetunto, kun selvästi on luonteeltaan sellainen, että tässä voi tulla ongelmia.

Nyt on vielä mennyt aika helposti, kun on pieni lapsi, ei kovin vaikeita sosiaalisia tilanteita olekaan. Mutta mitä enemmän tulee ikää, sitä vaativampia ovat myös nuo sosiaaliset tilanteet, eikä poika handlaa niitä ollenkaan niin hyvin kuin sisarensa. Ja kun minä palaan töihin ja lapset menee hoitoon, se on omillaan. Voi käydä hyvinkin ja toivottavasti käy. Mutta pelottaa kyllä tosissaan, ettei käy hyvin.

ap

Se on täynnä negatiivisia ja vähätteleviä ilmauksia. Olen 100% varma, että jos joku ulkopuolinen tutustuisi poikaasi, hänen mielikuvansa olisi erilainen. Ei ole normaalia, että äiti kokee 4-vuotiaan lapsensa olevan noin "viallinen". Jos näin on, kannattaisi varmaan varata aika kasvatus- ja perheneuvolaan. Saisit ainakin asiantuntijan arvion siitä onko jotain oikeasti pielessä.

No kerropa sinä, kuka ne on iskostanut?

Kukahan nämä tunteet on vajaa nelivuotiaaseen iskostanut? Herkän lapsen peruspiirteet hänellä on, mutta jos itsetunto syödään jo varhaisiässä, tulee hän todennäköisesti näitä itsetunnon syöjiä kohtaan käyttäytymäänkin eristäytyvästi. Kyseessä on suojautumiskeino, eikä mikään sikiävä pahuus.

Kyllä on monenlaista tehtykin sen eteen, että pojalle tulisi onnistumisen kokemuksia ja hyvä itsetunto, kun selvästi on luonteeltaan sellainen, että tässä voi tulla ongelmia.

Nyt on vielä mennyt aika helposti, kun on pieni lapsi, ei kovin vaikeita sosiaalisia tilanteita olekaan. Mutta mitä enemmän tulee ikää, sitä vaativampia ovat myös nuo sosiaaliset tilanteet, eikä poika handlaa niitä ollenkaan niin hyvin kuin sisarensa. Ja kun minä palaan töihin ja lapset menee hoitoon, se on omillaan. Voi käydä hyvinkin ja toivottavasti käy. Mutta pelottaa kyllä tosissaan, ettei käy hyvin.

ap