Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut eroavat "kun olemme enää vain kavereita", mutta toiset hyväksyvät
10.01.2011 |
rakkauden muuttumisen kaverillisemmaksi vuosien mittaan?
Mikä oikein on se pieni (iso?) ero näiden pariskuntien välillä? Jotkut eivät jaksa elää toisen kanssa "pelkässä kaverisuhteessa", toiset taas jaksavat hyvinkin.
Onko niin, että jälkimmäisissä tapauksissa suhteessa säilyy kuitenkin jokin kipinä, joka on ensin mainituilta täysin kadonnut? Vai tavoittelevatko ensin mainitut kuuta taivaalta kuvitellen, että rakastumisen tunne säilyy ikuisesti?
Valaiskaa. Lähipiirissä on juuri ollut tällainen kaveriero, enkä voi kysellä asianomaisilta enempää. On vain erittäin vaikeaa ymmärtää toisten ratkaisu. Itse elän pitkässä suhteessa, jossa ei enää ole alkuaikojen huumaa, mutta ei tulisi mieleenkään erota sen takia.
Kommentit (22)
Eroa pohdittaessa elämä laitetaan vaakakuppiin: kumpi painaa enemmän?
Jos eroan, niin mitä saan erolla? Mahdollisuuden parempaan mieheen, itsekunnioituksen, vapauden, seksiä, päätösvallan, itsearvostuksen....
Jos en eroa, niin mitä saan? Taloudellista turvaa, lapset saavat ydinperheen.
Mikä näistä on tärkeintä?
Ja minä itsekin olen muuten eronnut. Minulla painoi vaa'assa ydinperhettä enemmän oma itsekunnioitukseni ja se, etten minä siedä mitä tahansa.
Kumpaa arvostaa enemmän? Itseään vai ydinperhettä.
se joka arvostaa lähtee, joka ei arvosta jää suhteeseen
Ei ole noin mustavalkoista. Ei se ero ole kuule aina mikään kuolema, eikä ydinperhe paras ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tästä on tehty tutkimuksiakin, lapsi ei kärsi vanhempiensa "kaverillisista" väleistä vaan tärkeintä, huom TÄRKEINTÄ on ehjä perhe. se on parasta mitä lapselleen voi antaa. jos on tehnyt lapset/lapsia niin silloin omat tarpeet ja halut menevat taka-alalle, varsinkin siis jos ne on tyyliin parempaa seksiä tms.