Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut eroavat "kun olemme enää vain kavereita", mutta toiset hyväksyvät
10.01.2011 |
rakkauden muuttumisen kaverillisemmaksi vuosien mittaan?
Mikä oikein on se pieni (iso?) ero näiden pariskuntien välillä? Jotkut eivät jaksa elää toisen kanssa "pelkässä kaverisuhteessa", toiset taas jaksavat hyvinkin.
Onko niin, että jälkimmäisissä tapauksissa suhteessa säilyy kuitenkin jokin kipinä, joka on ensin mainituilta täysin kadonnut? Vai tavoittelevatko ensin mainitut kuuta taivaalta kuvitellen, että rakastumisen tunne säilyy ikuisesti?
Valaiskaa. Lähipiirissä on juuri ollut tällainen kaveriero, enkä voi kysellä asianomaisilta enempää. On vain erittäin vaikeaa ymmärtää toisten ratkaisu. Itse elän pitkässä suhteessa, jossa ei enää ole alkuaikojen huumaa, mutta ei tulisi mieleenkään erota sen takia.
Kommentit (22)
siihen asti kun jompikumpi löytää jonkun joka on jotain muuta kuin kaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no minun tapauksessani seksittömyys oli suuri tekijä, tai jos sitä oli, ei siitä minulle mitään iloa ollut. Ja sen takia tehnyt mieli edes yrittää, siitä se kierre sit syntyi.
nyt melkein uus suhde melkein 5v, ja seksiä ja kipinää edelleen *koputtaa puuta
ei ole seksiä. Ainakin itsellä suhde voisi loppua siihen.
Jos ei ole mitään seksuaalista enää, mutta pitää vielä toisesta ihmisenä, ollaan kavereita. Jos ei pidä seksiä tärkeänä tai saa seksinsä muualta, voi hyvin jatkaa ikuisesti yhteisen katon alla rinnakkaiseloa.
no minun tapauksessani seksittömyys oli suuri tekijä, tai jos sitä oli, ei siitä minulle mitään iloa ollut. Ja sen takia tehnyt mieli edes yrittää, siitä se kierre sit syntyi. nyt melkein uus suhde melkein 5v, ja seksiä ja kipinää edelleen *koputtaa puuta
...lasten takia ei haluaisi järkyttää tätä 'perheidylliä', mutta olenko valmis uhraamaan itseni ja luopumaan niin suuresta osasta elämääni sekä sen tuomasta täydellisestä nautinnosta???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin se kaveruus ei enää riitäkään.
mutta lasten vuoksi pidän perheen koossa vaikka miten. Jos fyysinen väkivalta tulee mukaan, niin sitten lähden. Toistaiseksi sen pelkoa ei ole ollut. Pelkkää tylsyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika harva mies kuitenkaan suostuisi pysymään täysin seksittömässä liitossa, ainakaan ellei sillä olisi sitten lupa panna vieraita naisia.
Meillä ei ole ollut seksiä pian 10 vuoteen mutta lasten vuoksi pidän perheen koossa vaikka miten.
en tiedä mitä tapahtui, mutta kolmen yhdessäolovuoden jälkeen kadotin kiinnostukseni häneen (seksuaalisessa mielessä) aivan totaalisesti. Hän tuntui niin "veljeltä" että hänen kosketuksensakin (seksuaalisviritteinen) oli suorastaan iljettävää.
Miltei kolme vuotta suhteessa silti kärvistelin, ja yritin löytää kadonnutta "seksikipinää" uudelleen ja vaikka mitä, mutta eipä se takaisin tullut, ei pieneksikään hetkeksi!
Mä en pystynyt seksiin, ja mies oli kireä kuin viulunkieli ja sanoi kuinka hän ei pysty elämään ilman seksiä ja kuinka saa jopa fyysisiä oireita.. mitäpä siinä sitten muuta tekee kuin eroaa.
Ja siis kavereita ollaan edelleen, exä on fiksu, ajatteleva ihminen, joka osaa keskustella. Menestynyt, itsestään huolta pitävä, empaattinen tyyppi. Ihan hyvännäköinenkin. Kaveruuttaan arvostan todella paljon.
Eron jälkeen en ole kuitenkaan ikinä katunut, eihän siitä mitään olisi tullut. Täälläkin palstalla kun toisinaan jotkut kertovat hairahtuneensa sänkyyn exänsä kanssa, itseäni moinen ajatus edelleen vaan yököttää, en kertakaikkiaan osaa kuvitella exää "siinä mielessä" (eikä onneksi enää vuosiin ole tarvinutkaan!)
Nyt olen ollut nykyisen mieheni kanssa naimisissakin jo 5 vuotta, ja meidänkin suhde on tietysti "kaveristunut", mutta ei samalla tavalla. Ensihuuma on kadonnut ja arki meillä on kuvioissa, mutta edelleen, toisinaan, tunnen jopa perhosia vatsassa kun katselen miestäni ja tunnen häneen seksuaalista vetoa.
En osaa edes eritellä mistä se johtuu. Kai tää on "sitä jotain" tai "oikeaa kemiaa" tms :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se joka arvostaa lähtee, joka ei arvosta jää suhteeseen
se joka arvostaa lähtee, joka ei arvosta jää suhteeseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se joka arvostaa lähtee, joka ei arvosta jää suhteeseen
rakastavat vanhemmat läsnä yhdessä.
sori mutta näin mä ajattelen. ja ap:lle vastaan että ero voi olla se että toisille on todellakin tärkeintä oma napa, ja sen onnellisuus, toiset pystyy ajattelemaan ehkä muitakin.. ?
se joka arvostaa lähtee, joka ei arvosta jää suhteeseen
Jotkut arvostavat myös perheen yhteyttä ja eheyttä, lapsille turvallista kasvuympäristöä jossa molemmat vanhemmat ovat mukana kasvatusvastuussa samassa kodissa. Sitten kun lapset ovat isoja, aion itse ottaa sen minäminäminän naftaliinista ja punnitsen seksittömän parisuhteeni uudestaan. Minulla on malttia ja hermoja odottaa, kun tiedän että se on lasten kannalta kuitenkin paras vaihtoehto. Pystyn kyllä pitämään himoni kurissa siihen asti, kun ei tarvitse enää miettiä asioita lasten kannalta. Miksi tehdä lapsia, jos ei ole kiinnostunut siitä mitä he haluavat tai tarvitsevat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpaa arvostaa enemmän? Itseään vai ydinperhettä.
se joka arvostaa lähtee, joka ei arvosta jää suhteeseen
Kumpaa arvostaa enemmän? Itseään vai ydinperhettä.
se joka arvostaa lähtee, joka ei arvosta jää suhteeseen
Miten voitte näin taas tuomita muut?
Jotkut voivat elää kaverisuhteessa, kaikki eivät. Vaikka kuinka ajattelevat perhettään.
Vähän ymmärrystä.
Kumpaa arvostaa enemmän? Itseään vai ydinperhettä.
se joka arvostaa lähtee, joka ei arvosta jää suhteeseen
Ei ole noin mustavalkoista. Ei se ero ole kuule aina mikään kuolema, eikä ydinperhe paras ratkaisu.
Tämä nyt ei vastaa alkuperäiseen kysymykseen, mutta herättelisin ihmisiä yrittämään tehdä jotain seksielämälleen. Jos ei ole haluja, niin esim voisi kokeilla jotain toista ehkäisyä (meillä tämä auttoi, ehkäisyrengas vaihtui minipillereihin). Ja suhde voi paremmin kuin pitkään aikaan... kyllä se seksi paljon vaikuttaa!
Ihanko tosiaan monikin aviopari hyväksyy sen, että ovat vain kavereita?
Mun mielestä kyse on omista asenteista. Ensinnäkin, jotkuthan ei eroa vaikka mikä olisi, joten ehkä tosiaan noin on. Mutta pääsääntöisesti homma menee varmaan niin, että jokainen parisuhde muuttuu vähitellen arkiseksi ja tasaiseksi ihan luonnon määräämistä syistä. Hormonihuuru haihtuu. Ja jotkut silti pysyvät yhdessä ja tekevät töitä rakkauden ja romantiikan eteen. Ja elävät varsin onnellisina ja tyytyväisinä oman kultansa kanssa. Joiltain taas lopahtaa mielenkiinto suhteeseen, kun alkuhuuma haihtuu, ja sen jälkeen he kertovat suhteen muuttuneen vain kaveruudeksi ja eroavat. Ja toistavat samaa kaavaa koko elämänsä.
jos ei halua juoruta asioistaan muille.