Vihaan mieheni lapsia...

tulee katkeroittamaan sinua jatkossa aina. Jos itse haluat lapsia miehen kanssa ja mies ei, ei homma tule toimimaan. Alat todennäköisesti vihaamaan lapsia entistä enemmän ajan kanssa, kun samalla ajattelet ettei teille koskaan tule yhteisiä lapsia joita mies myös palvoisi.

Oon aatellu jospa sen mieli vielä muuttuisi. ja oon aatellu myös että jospa se lemmikin otto auttaisi kun sitten mullakin olis jotain omaa...

Oon aatellu jospa sen mieli vielä muuttuisi. ja oon aatellu myös että jospa se lemmikin otto auttaisi kun sitten mullakin olis jotain omaa...

eikä kannata panna liikaa uskoa tulevaisuuteen.

kyllä itse oon sitä mieltä että lemmikki vähentäsi tätä mun pahaa oloa ja mieltä kun ois joku jonka kanssa puuhata ja joka tykkäisi musta...

sääliksi käy lapsia. Itse olen eroperheen lapsi, isän uusi vaimo inhosi minua ja veljeäni. Sai katkaistua välini isään jo ollessani alaluokkalainen. Lomilla ja viikonloppuisin kun kävin heillä hän valitti isälleni minun kuulteni kuinka raskasta on passata muiden lapsia vapaa-ajalla, menee loma pilelle. Veljeni asui heidän kanssaan, tunsi koko lapsuutensa olevansa kelvoton ja ylimääräinen omassa perheessään. En puolustele isääni vaan syytän häntä yhtä lailla, pisti tämän naisen omien lasten edelle. Tänä päivänä en ole asiasta päässty täysin yli vaikka olen jo lähemmäs 40 ja omat lapsetkin on. Isästä ja tämän vaimosta ei ole tullut läheisiä, nykyään asia on vain kääntynyt niin päin että syyttävät meitä kun ei kiinnosta kyläillä. Haluaisivat nähdä lapsiani. Peiliin saavat katsoa, kun ei kiinnostanut aikoinaan, miksi minuakaan enää kiinnostaisi. He ovat melko vieraita minulle kun en ole nähnyt isää viimeisen 30v aikana kuin pari kertaa vuodessa, hänestä itsestään johtuen. Nämä aikuisten itsekkyydet aiheuttavat monille lapsille elinikäiset arvet mieleen. Aikuisen tulee olla niin kypsä että hyväksyy toisen lapset, jos ei tähän kykene on parempi etsiä lapseton kumppani.

Et rakasta häntä. Vaan haluat vain omistaa. Rakastava ihminen rakastaa toista pyyteettä ja kaikkea sitä, mitä tuo tuo tullessaan eli myös lapsia.

Teet itsellesi hallaa jäämällä näin sairaaseen suhteeseen. Estät nimittäin itseäsikin kokemasta aitoa rakkautta ja tyydyttävää elämää.

Jos olette perhe, myös sinulla on oikeus kasvattaa lapsia. Ja sinulla on oikeus päättää mitä kotona tehdään. Toki näistä pitää sopia yhdessä, että pysyy johdonmukaisuus.



Keskustele asiasta rakentavaan sävyyn miehesi kanssa. Jos miehesi on edelleen sitä mieltä, ettei sinulla ole asiaan sanomista, suosittelen miehen vaihtamista.

Miksi otit moisen miehen.

ps. toisen lapsen eivät ole mitään vitun "jämiä".

Miksi otit moisen miehen.

Toisen lapset todellakin ovat ns. toisen jämiä. En koskaan voisi ottaa miestä, jolla olisi jämiä jostain toisen ämmän kanssa, hyi olkoon.

Ymmärrän aluperäistä kirjoittajaa täysin. Ehdottaisin, että vietät miehesi kanssa niin paljon kahdenkeskistä aikaa kuin mahdollista ja rajaat niideä "jämien" tulon teidän kotiin minimiin. Voithan aina keksiä menoa niille viikonlopuille. Muista, että ne jämät kasvavat kyllä jaloistasi pois eivätkä ikuisesti rienaa sua. Voimia, ymmärrän sua erittäin hyvin.

Jos olette perhe, myös sinulla on oikeus kasvattaa lapsia. Ja sinulla on oikeus päättää mitä kotona tehdään. Toki näistä pitää sopia yhdessä, että pysyy johdonmukaisuus. Keskustele asiasta rakentavaan sävyyn miehesi kanssa. Jos miehesi on edelleen sitä mieltä, ettei sinulla ole asiaan sanomista, suosittelen miehen vaihtamista.

Niin kauan kuin et saa puuttua kasvatukseen, niin varmasti tunnet olosi ulkopuoliseksi ja vihaat lapsia. Tutustu lapsiin ja käytä oikeutesi kasvattaa lapsia. Sitä kautta tunnet kuuluvasi lasten kanssa samaan perheeseen ja voit vaikuttaa elämääsi.

Sitten se toinen asia että miehesi ei enää halua lapsia, niin siihen en löydä muuta ratkaisua kuin ero ja sellaisen miehen löytäminen joka haluaa niitä lapsia.

Tsemppiä. Itse olen nykyisen mieheni jo aikuisen lapsen äitipuolena ollut, mutta pysyin ulkopuolisena- en puuttunut kasvatukseen. Se oli emämoka, koska en ikinä luonut läheistä suhdetta lapseen. Nyt tosin olemme väleissä ja hieno mies lapsesta tulikin, mutta nyt tekisin toisin jos voisin valita. Toisaalta miehelläni ja minulla on yhteisiä lapsiakin jo useita, joten onneksi pääsin harjoittelemaan sitä äitiyttäkin. Silloin huomasi että läheisyys tulee juuri siitä että uskaltaa ottaa vastuun ja puuttua, mutta silti voi luottaa että yhteys säilyy.

Muuttaa hetkeksi erilleen ja pohtia suhdettanne uudestaan? Yrittää tutustua lapsiinkin vaikka elokuvisa, syömässä ym. paikoissa käymällä ja antamalla heille taas kotonaan tilaa?



Olen todella pahoillani tuosta tilanteesta, mutta valitettavasti sinä joudut aikuisena tekemään tilanteessa sopeutumisen ja päätökset. Mieti, että oletko valmis menemään lasten ehdoilla vielä monta vuotta tästä eteenpäin. Pystytkö luopumaan tai siirtämään itsellesi tärkeitä asioita toisiin paikkoihin? Ja ennen kaikkea, pystytkö miettimään, miksi olet mustasukkainen miehen lapsille, miksei miehen sinulle antama huomio riitä?



Toisaalta miehesi kanssa teillä pitäisi olla pelisäännöt erikseen sovittuna. Niitä ei improvisoida tilanteissa, vaan pitäisi olla etukäteen sovitut toimintamallit, esim. juuri lasten komentamisen ja kotitöiden suhteen. Jos miehesi haluaa keskustella näistä jatkossa, niin hyvä, jos ei, niin kannattaa miettiä suhdetta vakavasti.



Ja en tiedä, että mitä tarkoitat oman tilan menettämisellä tarkasti, mutta tietysti esim. oma, lukollinen kaappi tavaroille ja oma tietokone ym. hankinnat voisivat asiaa auttaa? Siis että sulla olisi jotain paikkoja, jotka olisivat sinun ja joihin et voi menettää kontrollia.



Lemmikin suhteen kannattaa muistaa, että sekin joutuu tulemaan keskelle koko tuota tilannetta. Luultavasti nuo lapset haluavat lemmikiltä paljonkin huomiota. Jos kykenet siihen, niin ok, mutta jos et, niin lemmikkiä on vaikea viedä lapsilta piiloonkaan.

Ymmärrän tuntemuksiasi hyvin. En itsekään ole mitenkään yleisesti lapsirakas, vaikka omiani tietysti rakastan yli kaiken. En kuitenkaan oikein voisi kuvitella, että eläisin uusperhekuviossa ei-omien lasten kanssa. Se vaatii aikuiselta todella paljon joustoa ja omista tarpeista tinkimistä.



Toisekseen tuo, että miehesi ei halua lasta sinun kanssasi, on omiaan tekemään tilanteesta täysin kestämättömän. Olen itse aikoinani lähtenyt suhteesta, jossa ensimmäisen liittonsa lapset juuri aikuiseksi saanut mies ei enää halunnut uutta lasta. Tiesin, että itse haluan omia lapsia, enkä voinut tehdä kompromissia asian suhteen. Silloin hyvin raskas päätös osoittautui myöhemmin todella viisaaksi. Pian suhteen päättymisen jälkeen tapasin nykyisen mieheni ja olemme äärettömän onnellisia yhdessä ja meillä on kaksi suloista tytärtä. Minun mielestäni maailman ihanimmat lapset, vaikka epäilemättä jonkun vieraan mielestä samanlaisia sotkuisia, meluisia, raivostuttavia olentoja kuin kaikki muutkin lapset ;)

Vinkki: Hankkiudu raskaaksi.

Ette ilmeisesti miehenne kanssa ole pätkääkään miettineet, minkälainen perhe teistä tulee. Melkoinen moka! Et valinnut vain miestä vaan perheen, koska miehellä oli jo lapsia. Silloin et voi olettaa, että elät vain miehen kanssa ja voit tehdä mitä huvittaa ja ne miehen lapset ovat jotain kyläilijöitä, joita on vain siedettävä joskus. Lähtökohtasi on täysin väärä, ja sinä ja miehesi olette ryhtyneet puuhaan silmät ummessa.



Ensimmäinen asia on tutustuminen. Se tehdään jo aina ennen yhteen muuttamista. Lapset ja isän uusi ihastus tutustuvat hiljalleen toisiinsa yhteisten puuhien kanssa. Esim. kesällä voi käydä Puuhamaassa ja Linnanmäellä, uimarannalla, talvella luistelemassa ja hiihtämässä, elokuvissa jne. Samalla sinä tajuat, mitä on lapsiperheessä eläminen ja katselet miehen ja lasten vuorovaikutusta ja alat miettiä omaa paikkaasi siinä.



Toinen asia on pelisääntöjen sopiminen. Tämä tapahtuu yleensä yhteenmuuttamisen yhteydessä. Joissakin perheissä äitipuoli ei kasvata vaikkakin toki puuttuu tilanteeseen, jos lapset esim. riitelee tai tekee jotain itselleen kiellettyä. Isä kuitenkin on se, joka antaa rangaistukset. Näin äitipuoli pysyy mukavana ja sallivana, eikä tarvitse kestää lasten kiukkua ja vihaa.Toisissa perheissä taas äitipuoli on heti toinen aikuinen, joka yhtälailla vastaa perheen säännöistä ja jakaa myös rangaistuksia. Tämä äitipuoli saa kyllä lasten kiukkuakin osakseen mutta toisaalta suhteesta voi muodostua myös mielettömän läheinen, kun siinä on mukana välittämistä.



Kolmas asia on sen tajuaminen, että vaikka tuo koti on sinun ja miehesi koti, on se myös noiden lasten koti. Sinun pitää tajuta, että et voi olla yksi lapsista, joka kerjää miehen huomiota vaan olet nimenomaan se puoliso, jonka ei tarvitse kadehtia lasten saamaa huomiota, koska et ole lasten korvike eivätkä lapset kykene olemaan sinun korvikkeitasi. Jos olet mustasukkainen lapsista ja miehen näille antamasta huomiosta, ei ole järkeä ryhtyä hommaan.



Neljäs asia koskee sinua ja mahdollista lapsettomuuttasi. Oletko todella valmis siihen? On turha toivoa, että mies muuttaa mielensä. Ennemmin mietit, miten suuri asia tämä menetys on sinulle ja sitten puhutte miehen kanssa vakavasti, oletko valmis uhraamaan tämän asian ollaksesi juuri tämän miehen kanssa, sillä miehesi on jo isä, mutta sinusta ei koskaan tule äitiä, koska hän niin vaatii. Se asia kannattaa nostaa pöydälle ja miettiä tarkkaan läpi teidän molempien kannalta. Onko kohtuullista, että mies voi päättää noin tärkeästä asiasta sinun puolestasi? Toisaalta miestäsikin pitää ymmärtää, koska hän ei halua tehdä mitään, mikä asettaisi hänen lapsensa kilpailutilanteeseen isän huomiosta.

Mun ystäväni joutui aikoinaan ikävään tilanteeseen miehensä kanssa jolla oli lapsi ennestään. Olivat eronneet todella riitaisasti ja tää mies kilpaili koko ajan entisen vaimonsa kanssa lapsen huomiosta ja siitä kumpi on parempi. Isä siis antoi(kuten lapsen äitikin) lapselle kaiken periksi, koskaan ei kieltänyt mitään ja lapsi sai kaiken minkä halusi. No voit varmaan jo arvata millainen pikku enkeli lapsesta sitten kasvoi? Mitään otetta siihen ei saanut, teki niinkuin tahtoi...

Kuullostaa ihan meikäläiseltä toi sun kaverisi... kerran tosiaan yritin seurustella miehen kanssa, jolla oli lapsi edellisestä liitosta mutta eihän siitä mitään tullut... lapsi teki hyvin selväksi että mulla ei ole mitään asiaa hänen isänsä seuraan. Onneksi ei ollut mikään "suuri rakkaus", pistin sit vaan välit poikki.

olen kertonut kyllä asian, mutta silloin kun lapset on täällä oon totaalisen ulkopuolinen. Vituttaa jo katsellakkin niitä. Mun oma tila viedään täysin, ja se syö ja lujaa. Ja kyllä, tiesin mihin lähdin, mutta en tosiaan voinut arvata mihin se johtaa, että ne ipanat vie kaiken. Yritän olla mahdollisimman vähän kotona kun ne ovat paikalla, etten vain pahenna kaikkea räyhäämällä.

Luultavasti ymmärrän mitä tarkoitat.

Tapaamisilla on isin ja hänen lastensa yhteisö sinun kodissasi. Se ei enää ole sinun kotisi, eikä sinulla ole miestä, vaan hänestä tulee Isä.

Luulet, että vika on lasten, vaikka vika on miehen.

Hänen tehtävänsä on toimia niin ja luoda sellainen tilanne, että siihen elämään sopii kaikki hänelle tärkeät ihmiset. Eihän ydinperheessäkään parisuhde ole lapsilta pois ja toisinpäin.

Sinun pitäisi jutella miehesi kanssa tästä. Ei siitä, että inhoat niitä lapsia vaan siitä, ettei sinulla ole kotia - sinulta viedään sinun kotisi, sinun tilasi, mahdollisuus olla omassa kodissa lasten tapaamisviikonloppuina. Ja se ei ole oikein, vaan siellä pitäisi olla mahdollisuus olla kaikkien, myös sinun. Se ei ole itsekästä, se ei ole liikaa, se on vähintä; eihän ydinperheissäkään lapset siivuta ja ohita kumppania!! vaikka miten rakkaita ja tärkeitä ovatkin.

Miehesi ikävöi lapsiaan ja panostaa heihin täysillä tapaamisten aikana. Kuitenkin hän tekee hallaa itselleen, lapsilleen ja sinulle ja teidän parisuhteelle + yhteiselämänne jatkolle, jos hän antaa lasten kävellä kaiken ylitse ja ohittaa kaiken muun, - sen sijaan että he olisivat osa teidän elämäänne ja te (myös sinä) osa lasten elämää.

Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan

Minulla on taas toisenlainen tilanne.

Otin aikusien vastuuta miehen lapsista. Kuvittelin että olemme perhe, johon kuuluu minun, hänen (viikonloppuisin) ja yhteinen.

Opetin lapsille siistit ruokapöytätävat, vaadin niitä. Vaadin muutakin normaalia ikätasoista käytöstä ja käyttäytymistä. Kielsin, rajasin, mutta mielestäni kyllä annoin sitä hyvääkin, ja järjestin kaikenlaista askarrusta, leikkipuistoa ja herukeaa ym...

Ajattelin että olisin yksi tärkeä aikuinen näiden lasten elämässä ja voisin osallistua esim. kun he joskus ovat isoja, teini-iässä ja muuttavat kotoaan omilleen ja saavat lapsia jne..

Ei se niin mennytkään.

Jos olisin antanut olla, ja jättänyt aivan kaiken miehen vastuulle, olisi nyt tilanne kenties toinen.

Minulla ei ole minkäänlaisia välejä miehen lapsiin, tai on, erittäin tulehtuneet. Lapset eivät olleet kykeneviä ottamaan vastaan minun komentoja ja kieltoja ym. ohjeistuksia, vaan kokivat minut vain ilkeänä ja kiusaajana, joka haluaa heille hankaluuksia. heidän muistoissaan on aivan upeita vääristymiä, tapahtumat ovat heidän päässään vääntyneet niin että minä olen ollut ilkeä enkä ole antanut jne ym.

heidän mielestään minä olen muutenkin vahvasti esim. miestäni kontrollioiva ja rajaava, en päästä, ei saa jne. isiparka, on ison tossun alla lytistettynä.

Jos olisin antanut olla, enkä puuttunut mihinkään - tuskin meidän välit paremmat olisi, mutta kun ei ne nytkään hyvät ole, kun ns. kasvattajana ja aikuisena yritiin olla.

Meillä ei todellakaan läheisyys tullut sillä, että uskalsin ja otin vastuun. Ei, se vei kauemmaksi. Yhteys ei säilynyt. Sitä ei ole.

Nyt olen ymmärtänyt, että eivät miehen lapset haluneet minua isänsä eikä omaan elämäänsä. Heille paras ratkaisu olisi ollut, että minä olisin haihtunut kokonaan pois, ja he olisivat saaneet isin ihan kokonaan. Ehkä taustala oli se amerikkalaisissa elokuvissakin henkiin elävä toive, että isi ja äiti palaisi yhteen - minä vain olin siinä välissä.

Eivät miehen lapset harmittele sitä, ettei miellä ole välejä tai suhdetta tai yhteyttä tai läheisyyttä. Eivät he sitä ole koskaan halunneetkaan !! Ei se ole heille ollut tärkeä asia. Minulle se oli tärkeää, ei heille! Minulla oli toive, unelma, tavoite, halu. Minä menetin ja käsittelen sitä pettymystä. Ei miehen lapset mitään halunneet joten eivät he mitään menettäneekään eivätkä he harmittele mitään..

Jos olette perhe, myös sinulla on oikeus kasvattaa lapsia. Ja sinulla on oikeus päättää mitä kotona tehdään. Toki näistä pitää sopia yhdessä, että pysyy johdonmukaisuus. Keskustele asiasta rakentavaan sävyyn miehesi kanssa. Jos miehesi on edelleen sitä mieltä, ettei sinulla ole asiaan sanomista, suosittelen miehen vaihtamista.

Niin kauan kuin et saa puuttua kasvatukseen, niin varmasti tunnet olosi ulkopuoliseksi ja vihaat lapsia. Tutustu lapsiin ja käytä oikeutesi kasvattaa lapsia. Sitä kautta tunnet kuuluvasi lasten kanssa samaan perheeseen ja voit vaikuttaa elämääsi.

Sitten se toinen asia että miehesi ei enää halua lapsia, niin siihen en löydä muuta ratkaisua kuin ero ja sellaisen miehen löytäminen joka haluaa niitä lapsia.

Tsemppiä. Itse olen nykyisen mieheni jo aikuisen lapsen äitipuolena ollut, mutta pysyin ulkopuolisena- en puuttunut kasvatukseen. Se oli emämoka, koska en ikinä luonut läheistä suhdetta lapseen. Nyt tosin olemme väleissä ja hieno mies lapsesta tulikin, mutta nyt tekisin toisin jos voisin valita. Toisaalta miehelläni ja minulla on yhteisiä lapsiakin jo useita, joten onneksi pääsin harjoittelemaan sitä äitiyttäkin. Silloin huomasi että läheisyys tulee juuri siitä että uskaltaa ottaa vastuun ja puuttua, mutta silti voi luottaa että yhteys säilyy.

Teen päivistäsi helvettiä.

Saat näytellä kaikkesi. Teet kaikkesi näyttääksesi minulle kuinka paljon rakastat lapsiani.

siis "tietokirjoja", joista saat neuvoja ja voit lukea muiden kokemuksista ja kehittymisestä...ja uusperheen vanhemmillahan on oma yhdistyskin (tms.), josta varmasti saat vertaistukea.

Mulla on nyt monta lasta, mutta olisin lapsettomana kokenut varmaan samoin kuin sinä. Ja edelleenkään, monen lapsen äitinä, en koe mitään maailmankattavaa lapsirakkautta. På finska, toisten lapset ei suuremmin liikuta. Ihan ok jos ovat kivoja tenavia, mutta osaa lapsista käytöksen perusteella suorastaan inhoan.



Et tule pääsemään tuon oman lapsen kaipuun yli. Katkeroidut jos jäät tuohon suhteeseen johon mies ei lapsia enempää halua.



Ymmärrän sinua täysin ja juuri siksi. Eroa, ja etsi lapseton mies jonka kanssa ei ole uusioperhehärdelliä ja voitte saada yhteisiä lapsia tulevaisuudessa.

vaikka syytät lapsia. Lapset estävät näkemästä todellisuuden.

Toinen asia on pelisääntöjen sopiminen. Tämä tapahtuu yleensä yhteenmuuttamisen yhteydessä. Joissakin perheissä äitipuoli ei kasvata vaikkakin toki puuttuu tilanteeseen, jos lapset esim. riitelee tai tekee jotain itselleen kiellettyä. Isä kuitenkin on se, joka antaa rangaistukset. Näin äitipuoli pysyy mukavana ja sallivana, eikä tarvitse kestää lasten kiukkua ja vihaa.Toisissa perheissä taas äitipuoli on heti toinen aikuinen, joka yhtälailla vastaa perheen säännöistä ja jakaa myös rangaistuksia. Tämä äitipuoli saa kyllä lasten kiukkuakin osakseen mutta toisaalta suhteesta voi muodostua myös mielettömän läheinen, kun siinä on mukana välittämistä.

Miksi lasten rankaiseminen olisi välittämistä? Aika moni äitipuoli käyttää rangaistuksia näyttääkseen valtaansa.