Mitä jos ei tunne syyllisyyttä vieraissa käymisestä

Minkälainen isä-suhde sinulla on ollut? Tai ylipäätänsä lapsuus? Oletko saanut perustarpeet tyydytettyä?

Tajuan sen, että et tunne syyllisyyttä omaa miestäsi kohtaan. Teidän avioliitossanne on varmasti ongelmia, ja osittain syytät niistä myös miestäsi, joten ymmärrän sen, että et koe tästä syyllisyyttä.



Sen sijaan en ymmärrä, miten voi tehdä jotain noin kamalaa ystävälleen. Käytät nimenomaan sanaa ystävä, et kaveri. Ystävä on sellainen, johon luotetaan ja jolle saatetaan kertoa arkojakin asioita esim. omasta seksuaalisuudesta tai avioliiton ongelmista. Pitämällä suhdetta ystäväsi mieheen et vain pettänyt ystävääsi vaan myös tuhosit ystävyyssuhteenne. Et mitenkään voi olla ystävä, jos et tiedä, mitä ystävyys on. Etkä mitenkään voi olla tavallinen tunteva ihminen, jos tuo asia ei sinua vaivaa tai et tunne syyllisyyttä. Ajattelet silloin tehneesi oikein ja tuon toisen ehkä ansainneen kaiken. Ehkä taustalla on kateellisuutta. Olet tyytyväinen, kun sait iskettyä näin ilkeästi puukon toisen selkään ja salaa mielessäsi toivot kaiken tulevan julki. Terve et kuitenkaan ole vaan selkeästi sinulla on tunnepuolen ongelmia.

lähti kävelemään, kun olin teini-ikäinen, eikä olla kovasti tekemisissä, olen nyt reippaasti yli kolkyt. Ihan hyvissä väleissä ollaan. Lapsuus oli onnellinen, perustarpeetkin varmaan kunnossa.



En olisi aiemmin voinut kuvitella, että olisin tällainen, tai että pystyisin näin tekemään. Mutta silti ei tule edes paha mieli.

syyllisyydentunnossasi on "vikaa".

moraaliton ihminen tunnekka syylisyyttä.

älyisit edes hävetä!

ehkä se on noin. Aloin miettiä, olemmeko kuitenkin enemmän kavereita vai ystäviä, mutta spontaanisti tulin kuitenkin kutsuneeksi ystäväksi.



Tunnepuolen ongelmia varmaan sitten on, tai järjellä ajateltuna varmasti on, koska tuo mitä kirjoitit, kuulostaa loogiselta.



Alkuperäinen

voit varmaan kertoa suhteesta avoimesti sekä miehellesi, että ystävällesi?

Mullakin huono isäsuhde, vaikuttaako se asiaan?

voit varmaan kertoa suhteesta avoimesti sekä miehellesi, että ystävällesi?

tai oletko epäillyt sitä ja nyt teit tämän kuin kostoksi...



Monasti sitä sallii itselleen sen mitä muille ei. Minulla on aivan samoin, minä saan pettää mieheni ei.

Ennen pidin itseäni tosi oikeudenmukaisena ja moraalisena ihmisenä.



Kaikki vaan tapahtui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta kun huuma haihtui ja kaikki loppui, edes silloin ei noussut niitä normaaleja ajatuksia. Siis että millainen ihminen minä olen.

kyllä aio kertoa kellekään. En ole tyhmä, pystyn näkemään tekojeni syys- ja seuraussuhteet. En tahdo pahoittaa miehen ja ystävän mieltä.

Luulen, että moni syyllisyydentunnoissaan tunnustaa vaikka mitä.



Joku kysyi, onko mieheni pettänyt minua. On, joskus 10 vuotta sitten, ja se oli kamala paikka, masennuin, kävin terapiassa ja meinasimme erota. Silloin ajattelin, etten koskaan pystyisi "tekemään samoin".

mun ja sen toisen miehen suhde päättyi, kun se oli sitä mieltä, että oli tulossa liian iso sotku. Sille taisi tulla vähän huono fiilis siis. Ainakin oli jonkun verran vaivautunut, kun kävi ystäväni kanssa meillä kylässä, ja mun mieskin oli kotona.



Mut olisin mielelläni kuullut, millaisia tunteita teille muille on tullut pettämisestä, siis onko ollut syyllisyyttä ja miten se on ilmennyt.

Luulisin syyksi sen, että ajattelen aina että kaikki miehet kuitenkin pettää ja tästä saan luvan itsellenikin pettää.

enkä ole katunut, tuntenut syyllisyyttä hetkeäkään eikä ole tämä mieskään..Minulla on ollut ja on normaali isäsuhde ja mieheni ei ole pettänyt minua.. Meillä on kuollut suhde, lasten takia yhdessä..

enkä ole katunut, tuntenut syyllisyyttä hetkeäkään eikä ole tämä mieskään..Minulla on ollut ja on normaali isäsuhde ja mieheni ei ole pettänyt minua.. Meillä on kuollut suhde, lasten takia yhdessä..

enkä tunne pätkääkään huonoa omaatuntoa - tosin mun miesystävä on eronnut!

niin miksi ette eroa?



Eikö teillä riitä rohkeus vai mistä kysymys.

Älkää sanoko, että lasten takia, koska lapsille on siunaus kun vanhemmat eroavat kuolleesta suhteesta.

niin miksi ette eroa? Eikö teillä riitä rohkeus vai mistä kysymys. Älkää sanoko, että lasten takia, koska lapsille on siunaus kun vanhemmat eroavat kuolleesta suhteesta.

Kuten sanoin lasten takia yhdessä ja vähän olosuhteidenkin..Ja tämän varatun salasuhteen kanssa ei yhteiselämästä tulisi mitään, en sellaisesta haaveilekaan..mutta suhde hänen kanssaan on aivan ihana ja siitä nautin..

Itse lipsahdin uutenavuotena vieraisiin ensimmäistä kertaa ikinä eikä ole huonoa omatuntoa. Enkä kyllä toisaalta piittaisi pätkääkään, vaikka mies tekisi saman. Tosin meillä suhde on jo ihan loppumetreillä ja olosuhteiden pakosta täytyy vielä pari kuukautta kestää. Tai toki voisi erota jo nyt, mutta juuri tällä hetkellä se aiheuttaisi hämminkiä ja ongelmia muillekin ja itse tahdon, että asian saa hoidettua ihan rauhassa ja yksityisesti.

moralisoiko jotain mistä teillä ei ole kokemusta.

Mä olen ap kokenut saman- en nyt ihan ystävän miehen kanssa, mut kuitenkin. Ainoa mistä tunsin syyllisyyttä oli se että valehtelin, en lainkaan siitä että mulla oli se suhde. Koska se oli tärkeä- eikä mun tunteeni ole yhtään sen tuomittavampia kuin toistenkaan- olishan se vasta outoa että häpeäisin omia hellyyden- ja intohimon tunteitani.

Mielenkiintoista on se että mulla myös on ollut hiukan tunneköyhä lapsuus- uskon että se tosiaan vaikuttaa- kun on jäänyt paljosta paitsi, TARVITSEE niitä korvaavia kokemuskia aikuisenakin. Voisiko olla niin että kaikentyydyttäneen lapsuuden elänyt ihminen tyytyy helposti tunneköyhään ja intohimottomaan perhe-elämään- ja toimii siis mallikelpoisena perhe-instituution ylläpitäjänä- eikä myöskään voi ollenkaan ymmärtää sitä että joidenkin tunne-elämä ja tarpeet on tyystin toiset kuin hänen? Se egttä jää lapsuudessa jotain vaille ei tarkoita sitä että pitäisi vanhempana hävetä itseään tai tarpeitaan. JOs vastapuolella on vastaavia tarpeita tyydyttävä mies niin mitä sitten? On ihmisiä joiden päätavoite ei ole- ja joilla ei ole kykyä tyytyä instituution vahtimiseen. Eikä kenenkään tarvitse hävetä itseään. Valehtelusta tuntee varmaan suurin osa sisimmässään tuskaa. Armahtakaas nyt vaan supermammat niitä vähempiosaisia ja olkaa kiitollisia tyydyttyneestä elämästänne.