Mitä jos oma lapsi on tosi inhottava ja on vaikea edes rakastaa häntä?

Mitäköhän pojalle nykyään kuuluu, hänhän on jo aikuinen...

Sinulla on naisena hyvin rajallinen vaikutusvalta poikalapseesi. He katsovat mallinsa miesesikuvalta, etkä voi sille oikeastaan mitään. Sinuna tekisin rehellisesti laillisen minimin ja olisin yhteydessä sos.viranomaisiin heti, jos vaikuttaa siltä, että homma lähtee lapasesta. Joko niin, että poika on vaaraksi sinulle tai itselleen, tai tekee jotain laitonta

Kukaan ei syytä sinua siitä, mitä poika tekee. Kaikki tietävät että heidän kasvatuksensa on miesten työ. Jos mies on viallinen tai tuo pöytään vaikkapa väkivaltageenit, et voi oikein mitään

Huolehdi omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi

Nämä "kaikkia lapsia on kasvatettu ja rakastettu samalla tavalla" -kertomukset ovat kyllä epätodenmukaisuudessaan liikuttavia. Kun tiettävästi koskaan näin ei ole: syntymäjärjestys ja vanhempien elämäntilanne vaikuttavat aina siihen, kuinka paljon he pystyvät kullekin lapselleen olemaan läsnä. Myös se vaikuttaa, kuinka lähellä lapsen synnynnäinen temperamentti on vanhemman omaa. Itsensä kaltaista on helpompi ymmärtää ja rakastaa.

Tutkitusti esikoiset ovat muita älykkäämpiä, neuroottisempia ja ns. hankalampia. He ovat niitä, jotka joutuvat laittamaan tarpeensa syrjään nuorempien tieltä. Keskimmäiset ovat sopeutujia, jotka sovittelevat muiden kulmia. Ja nuorimmat tuppaavat olemaan niitä huolettomia, helppoja lapsia. Noin karkeasti yleistäen.

On vaikeita, työläitä ja rasittavia lapsia. Mutta koko reilun neljänkymmenen ikävuoteni aikana en ole tavannut ihmistä, jossa vanhempien kyvykkyys kasvattaa ja olla lapselleen läsnä eivät näkyisi isosti, joko hyvässä tai pahassa. Joskus kamala vanhemmuus tuottaa aivan päinvastaisen lopputuloksen lapsessa, mutta koskaan en ole nähnyt hyvän vanhemmuuden tuottavan aivan mätiä hedelmiä. Konstikkaita aikuisia, toki.

Aloituksesta jäi mysteeriksi se, onko ap tarkastellut omaa toimintaansa suhteessa vaikeaan lapseen. Vai onko vain "rakastettu kaikkia samalla tavalla".

Onko teillä mahdollisuus puhua ammattiauttajan kanssa, kuten lastenpsykologin tai perheterapeutin? Ammattilaiset voivat auttaa ymmärtämään lapsen käyttäytymistä syvemmin ja tarjoamaan konkreettisia keinoja tilanteen käsittelemiseksi.

"Joskus tuntuu kuin kotona asuisi mätäpaise"

 "Huudettukin on"

En yhtään ihmettele miksi sulla on ongelmia lapsen kanssa. Jos suhtautumisesi lapseen on tuolla tasolla ei ihme, että hän oireilee.

Vierailija kirjoitti:

ja minäkin ajattelin aikaisemmin. Mutta valitettavasti juuri vanhempien asenne tekee lapsesta mätäpaiseen. Siis uskon että taipumus totuuden kiertelyyn ja kieroiluun on jo geeneissä, mutta se että taipumus riistäytyy käsistä johtuu siitä että lapseen suhtaudutaan negatiivisesti ja liian ankarasti. Hän ei uskalla olla avoin ja näyttää heikkouksiaan, vaan hän peittelee niitä valehtelemisella ja siitä tulee vähitellen hänen toimintamallinsa.



Otanpa esimerkin:

Tämä kieroileva poikamme on väsynyt eikä jaksa lähteä soittoharrastukseensa. Niinpä hän ottaa matkarahat ja menee niitten kanssa mäkkiin.



Toinen, rehellinen poikamme, on väsynyt eikä jaksa lähteä harrastukseensä. Hän sanoo sen suoraan, häntä ehkä yritetään suostutella ja taivuttaa lähtemään. Hän pysyy edelleen kannassaan, perustelee, hänen kanssaan ehkä käydään kauppaa ja luvataan jotain muuta helpotusta jos nyt kuitenkin lähtisi. Hän ehkä suostuu läh

Kun muistelen omaa lapsuutta niin ja minkälainen temperamentti minulla oli ja on, niin tässä tapauksessa ymmärrän valehtelevaa poikaa. 

Paljon helpommalla pääsee, kun leikkii mukana myöntyväistä ja tekee sitten omat päätökset. 

Voi myös olla, että ei narahda petoksesta  ja jos kärähtää kun, se on sen ajan murhe. Osa ihmisistä panostaa välittömään tyydytyksen ja helppouden aina ensimmäiseksi. Tästä voi päästä vain oppimalla, että epämukavuus ja vaivannäkö palkitaan suuremmin. 

Mä sanon omille lapsille suorastaan "en pidä siitä kuin valehtelet. Jos valehtelee paljon menee luottamus ja silloin en tiedä koska valehtelee ja koska et ja toimin sen mukaan että on mahdollista että valehtelet. Ja silloin et saa niin paljon vapauksia kun olisi mahdollista saada."

Meidän perässä on kovempi kuri kuin koulukodissa nykyään. Ja arvaa mitä, lapset toimivat sääntöjen mukaan!

Vierailija kirjoitti:

Poika on nyt 12 mutta on käyttäytynyt samalla tavalla jo päiväkoti-ikäisestä saakka. On kele rakastettu ja hellitty ja sama meno jatkuu aina vaan, taitaa vaan paheta kun ikää ja kokoa tulee.

No ei kai se opi jos vain rakastetaan ja hellitään vaikka käyttäytyy paskasti. Pitää olla seurauksia.

Vierailija kirjoitti:

tai sitten lapsessa on jotain neurologista tai psykologista vikaa. Vie tutkimuksiin. Suomessa osataan auttaa ongelmalasten perheitä!

Lapsi saa itse päättää haluaako lääkäriin vai ei. Et saa itse viedä lasta lääkäriin. Lastensuojelu ei voi pakottaa lääkäriin. Lastensuojelu uskoo mitä vaan mitä lapsi sanoo.

Kokemusta on. Suomessa asiat ovat todella huonosti.

Aina huvittaa yhtä paljon, kun kerrotaan, että perheneuvolasta saa apua. Meidän penen psykologi haki vikaa vain minusta, äidistä. Kaikki oli mun syytä, aina lapsen raivareista lähtien, aina. Olin aina tehnyt jotain väärin. Yritin ehdottaa, että lapselle tehtäisiin neuropsykiatrisia tutkimuksia, niin ei, ei mitenkään, vaikka toinen lapsi on autismikirjolla. Lapsi oireili myös psyykkisesti, mutta emme päässeet perheneuvolan kautta psykiatrille, ei, kun vika oli minussa. Terveyskeskuksessa sanottiin, että perheneuvolasta pääsee, jos tarve on, emmekä saaneet aikaa lääkärille. Lopulta lapsi päätyi osastolle ja kappas, hänkin on autismikirjolla. En voi suositella perheneuvolaa ainakaan omien kokemusten perusteella. Onneksi se eukko ei työskentele siellä enää, vaan on työterveyspuolella. En anna sille puoskarille ikinä anteeksi ja hänen takiaan toivon, etten häntä enää ikinä kohtaa.

Olen kuullut että paras tapa kasvattaa lapsia on kasvattaa itseään, lapset omaksuvat vanhempien tapoja ja asenteita. Tässä tapauksessa varaisin ajan psykologille arvioon, tilanne pahenee vuosien myötä. Ei aina tarvitse selvitä yksin.