Mitä jos oma lapsi on tosi inhottava ja on vaikea edes rakastaa häntä?

Ei taida olla muuta ratkaisua kuin kestää ja yrittää kasvattaa.

myös miettinyt, miten joidenkin ihan kaamealla tavalla käyttäytyvien lasten vanhemmat sietävät heitä. Joskus näkee ihan puhdasta inhoa vanhempienkin naamasta, kun lapsi on oikein ilkeällä päällä. Mielestäni kaikki nämä tietämäni ilkiöt ja epärehelliset tapaukset tulevat ihan normaalia kuria ja järjestystä, rajoja ja rakkautta toteuttavista perheistä. Täytyy toivoa, ettei taaperopoikani kasva pahantekijäksi:(

terapiaan. Mun tuttu adoptoi pojan, josta kasvoi täysin a-sosiaalinen. Poika teini-iässä alkoi varastaa ja myydä perheen omaisuutta. Rahoitti näin huumeita ja alkoholia. (Tulla myös biotyttö, joka täysin normaali)

Ei ole mahdottomia lapsia, on vain väärin käyttäytyviä AIKUISIA. Mitä ilmeisimmin käyttämästi keinot tuon lapsen kanssa eivät ole tepsineet, keksi siis uusia, mieluummin sellaisia, jotka perustuvat PALKITSEMISEEN eikä rankaisemiseen.

tai sitten lapsessa on jotain neurologista tai psykologista vikaa. Vie tutkimuksiin. Suomessa osataan auttaa ongelmalasten perheitä!

Ei se edistä kenenkään hyvinvointia. Varsinkin, kun et näin vähän perusteella voi edes tietää olevasi oikeassa.



Ap:llä on kyllä kurja tilanne. Aivan varmasti lapsen kanssa teillä on paljon negatiivista ilmapiiriä, ja varmasti joskus olet karvat pystyssä jo valmiiksi, mikä ei tietenkään ole hyvä juttu.



Ja voin myös kuvitella, että tuosta on aika mahdoton itse päästä parempaan suuntaan. Kyllä minä sinuna soittaisin perheneuvolaan ja kysyisin sieltä neuvoa. Ulkopuolisen avun kanssa pääsisitte asian ytimeen ja löytäisitte rakentavia ratkaisuja. Ehdottomasti sieltä apua hakemaan.

Auttaisiko jos muuttaisit ajatuksiasi? Jos olisin sinä, lähtisin ajattelemaan, että lapseni on ihana ja hyvä. Hänellä on joitakin asioita, joita hän ei ole vielä oppinut ja joiden oppimisessa minun hänen äitinään täytyy olla ohjaamassa häntä. Painiottaisin lapsen kanssa olemisessa kuuntelemista, lapsen motiivien ymmärtämistä, lapsen kanssa olemista, yhdessä tekemistä. Pohtisin myös kaveripiiriä. Ajattele itseäsi oppaana, joka pitää käsiään suojana lapsen hoiperrellessa kapeaa huonokuntoista polkua pitkin. Kun lapsi horjahtaa tieltä, autat hänet takaisin tielle ja yhdessä jatkatte kulkuanne.

Ihan oikeasti, jos sinun konsteillasi ei ole lapseen MITÄÄN vaikutusta ja kaikkea on jo yritetty. En ole ap ja osallistun keskusteluun ekaa kertaa. Sinun vastauksesti oli vain niin ohutta yläpilveä, että ellen olisi vierestä seurannut ap:n kaltaista tilannetta, melkein naurattaisi.



Elä sinä vain siellä vaaleanpunaisessa maailmassasi ja älä tule neuvomaan, jos sinulla ei oikeasti ole kokemusta asiasta.

en ymmärrä näitä älä lyö lyötyä -kommentteja. Kurjaahan se on tuommoinen tilanne, empatiani kerta kaikkiaan lähetän. Tiedän itsekin, ettei lasten kanssa tosiaan aina ole helppoa. Mutta totta se vaan on, että vika ei ole lapsen. Vastuu on vanhemmilla. Jotakin tuossa on väärin tehty, se on aivan selvä asia. Toinen mahdollisuus on jokin neurologinen syy. Harvemmin kuitenkaan. Yleensä syy löytyy tavasta, jolla lapsen kanssa ollaan tai ehkä paremminkin ei olla. Rakkautta rankaisujen sijaan. Rakkautta ei saa ehdollistaa kauniiseen käytökseen ja kaunista käytöstä pitää odottaa lapselta, muttei luottaa siihen ja sitten pettyä.

Lapsi on lapsi, hän ei vielä osaa hallita tunteitaan eikä käytöstään samalla tavalla kuin aikuiset, sillä lapsi tarvitsee aikuisten tukea. Jotkut enemmän kuin toiset. Minusta vanhempi joka sanoo lastaan inhottavaksi ansaitsee tulla syyllistetyksi.

Vika on vanhempien, saa syyllistää. Mutta kun helvetti kaikkensa tekee, kaikkensa yrittää, rakastaa, venyy, käy ammattiauttajilla ja mikään ei auta! Näkee, kuinka tilanne luisuu käsistä, eikä mikään taistelu auta.



Sitten vastaus muilta on tuota, että " saa syyllistää, lasta pitää rakastaa" . Se ei auta yhtikäs mitään sen jälkeen, kun on kaikkensa yrittänyt.



Nro. 11 tai jotakin

Vaikka kirja on fiktiivinen, se on aidontuntuinen kuvaus ihmisestä, jossa pahuus asui elämän ensi hetkistä asti. Kusipää ja murhaaja ja syntyessään.



Eivät kaikki tunnevammaiset, rikolliset, valehtelijat, varkaat tms. ole ns. huonoista oloista - monilla on aivan tavallinen perhetausta ja normaaleja sisaruksia. Joskus vaan negatiiviset luonteenpiirteet asustavat geeneissä.

Mitä jos lapsen aivokemiat ovat sekaisin tai lapsella on neurologisia ongelmia? Ei ADHD:kaan kasva tasapainoiseksi rakastamalla ja kurittamalla.



Ongelmakäyttäytymiseen on usein muitakin syitä kuin curling kasvatus. Lukekaa psykiatriaa?! Ja vie se lapsi lasten psykiatrille, vika voi olla niin monessa.

Meillä on myös kolme muuta lasta, jotka käyttäytyvät erinomaisesti. Kaikkien lasten kanssa on vietetty samalla tavalla aikaa ja kaikkien kanssa keskustellaan kaikesta. Kaikki saavat harrastaa ja mielestäni kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

Tässä vaiheessa kieltäydyn syyllistämästä itseäni enää, perheneuvolassa on käyty ja tutkimusten mukaan lapsessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, poika on jopa lahjakas. Nämä inhottavat piirteet tulevat esille enimmäkseen vaan kotona, koulussa poika pärjää ja osaa kontrolloida käyttäytymistään. Poika on 12-vuotias, ja minä kyllä ajattelen ihan oikeasti nykyisin että jotkut vaan ovat luonteeltaan jotenkin vinoutuneita. Mistä muuten näitä kaiken maailman psykopaatteja sun muita tulee.

7 ikävuoden tienoilla astuu perimä kehiin, ja jos lapsesta tulee mielestäsi outo, on syyt kyllä lähipiirissä nähtävissä. Millainen on esim lapsen isä ollut, tai sen isä? Määräävin tekijä geenikartassa on äidin isä, eli millainen hän on? Eri iässä lapset on vaikeampia, eikä silloin kannata alkaa niin hirveästi lyömään tapetille lapsen kömmähdyksiä ym. ja kannattaa miettiä miksi lapsi valehtelee, onko kyse pelosta sinua kohtaan vai mistä?

ihmisen luonteen muokkaa kolme asiaa



*perimä

*luonne

*ympäristö



Kaikki nämä kolme asiaa tasavertaisesti. Ei siis todellakaan pidä paikkansa, että aina kasvatuksessa olisi menty mönkään jos lapsi käyttäytyy huonosti.



Käyttäytymiseen vaikuttaa perimä eli geenit. Niihin emme voi vaikuttaa.



Luonne on jokaisella ihmisellä omanlaisensa. Vaikka kaksi ihmistä kasvatettaisiin täysin samassa paikassa täysin samanlailla, niin silti nämä ihmiset käyttäytyvät erilailla. Me vaan olemme erilaisia!



Ympäristö kattaa tuon kasvatuksen lisäksi kaiken muunkin mitä ihminen kokee ja varastoi itseensä. Koulu, päiväkoti, ystävät, harrastukset ja muut sukulaiset ovat myös ratkaisevassa asemassa vanhempien lisäksi.





Eli hyvä AP...älä välitä näistä hömpistä jotka eivät ole päivääkään asiaa oikeasti tukineet tai opiskelleet. Jostain syystä näitä yhden lapsen vanhempia löytyy aina jotka väittävät, että halimalla ja pusuttelemalla meistä kaikista tulisi hyviä ihmisiä. Näin ei kuitenkaan ole! Lastaan sitä rakastaa silti, vaikka ei tämän tekoja hyväksyisikään. Sinun ei tarvitse niitä hyväksyä, eikä edes pitää lapsestasi ihmisenä....hän on lapsesi ja sinä rakastat häntä siksi.

ja tollanen käytös on ihan tavallista, varsinkin jos ei saa tarpeeksi positiivista huomiota ja arvostusta isältään, ja sinulta. Rankaiseminen ei pitemmän päälle mitään hyödytä, vaan katkeroittaa nuoren, ja sen jälken onkin jo kaikki paljon hankalampaa korjarta.

Mun mielestä syyllistäminen on epäempaattista besserwisseröintiä ihmisiltä, jotka eivät ole olleet tuollaisessa epätoivoisessa tilanteessa. Ap selvästikin puhuu ihan toisella tasolla kuin horjahtelevan lapsen ohjailusta elämän polulla. Eihän kukaan kerro inhoavansa lasta sen vuoksi, että häntä pitää vähän ohjailla oikeaan suuntaan. Eli 11:n linjalla minäkin.

Poika on nyt 12 mutta on käyttäytynyt samalla tavalla jo päiväkoti-ikäisestä saakka. On kele rakastettu ja hellitty ja sama meno jatkuu aina vaan, taitaa vaan paheta kun ikää ja kokoa tulee.

niin klisee. Varmasti maailmassa on miljoonia äitejä, jotka tajuavat jossain vaiheessa enemmän vihaavansa kuin rakstavansa lastansa. Kyllä huonolla käytöksellä voi kaiken rakkauden tuhotakin, ei kaikki äidit halua hyväksyä kaikkea ja vierailla vankilan elinkautisosastolla.