Mitä jos oma lapsi on tosi inhottava ja on vaikea edes rakastaa häntä?

Pelottelulla, pelottelulla, syyllistämällä ja leikkimällä marttyyriä.

Ehkä siten saa estettyä psykopaatille tyypilliset toimintakuviot!

Joo ei ollut perheen eka haluttu vauva, vaan toinen osapuoli kaksosista, kotona kasvatettu 3-vuotiaaksi asti. Kuten jo aiemmin sanoin, niin en ota yhtään enää mitään syyllistystä vastaan, parhaani olen tehnyt ja se näkyy muissakin lapsissa. Poika osaa olla myös ihana ja fiksu ja sulattaa äidin sydämen ja keskustella teoistaa järkevästi ja analyyttisesti ja seuraavassa hetkessä huijaa ja valehtelee taas. Saan sanoa jos olen pettynyt lapseeni ja saan sanoa jos en pidä hänen joistakin piirteistään.

Ei ole kuin pari vuosikymmentä siitä, kun autismin oletettiin ilman muuta johtuvan äidistä, joka vähintäänkin alitajuisesti toivoi, ettei lasta olisi olemassakaan. Miettikää sitä kärsimyksen määrää, mikä tälläkin totuudella aiheutettiin.



Sitten joskus 60-luvulla yhden psykologin oma lapsi osoittautui autistiksi, niin jopas tuli tutkimukseen vauhtia, ja osoitettiin, että tila onkin neurologinen.

Lapsessa mitään pahuutta syntyesä ole.

TAi tietty sun lapsiisi se on istutettu aika varhain, jos tuommoista heistä uskot.



Ihan hirveä ajatus :(

ja minäkin ajattelin aikaisemmin. Mutta valitettavasti juuri vanhempien asenne tekee lapsesta mätäpaiseen. Siis uskon että taipumus totuuden kiertelyyn ja kieroiluun on jo geeneissä, mutta se että taipumus riistäytyy käsistä johtuu siitä että lapseen suhtaudutaan negatiivisesti ja liian ankarasti. Hän ei uskalla olla avoin ja näyttää heikkouksiaan, vaan hän peittelee niitä valehtelemisella ja siitä tulee vähitellen hänen toimintamallinsa.



Otanpa esimerkin:

Tämä kieroileva poikamme on väsynyt eikä jaksa lähteä soittoharrastukseensa. Niinpä hän ottaa matkarahat ja menee niitten kanssa mäkkiin.



Toinen, rehellinen poikamme, on väsynyt eikä jaksa lähteä harrastukseensä. Hän sanoo sen suoraan, häntä ehkä yritetään suostutella ja taivuttaa lähtemään. Hän pysyy edelleen kannassaan, perustelee, hänen kanssaan ehkä käydään kauppaa ja luvataan jotain muuta helpotusta jos nyt kuitenkin lähtisi. Hän ehkä suostuu lähtemään tai sitten hän viimeisenä keinonaan alkaa itkeä, jolloin minä ainakin uskon että hän on riittävän väsynyt ja annan jäädä pois.



Kun kieroilevalta pojalta kysyn miksi hän teki niin, hän sanoo että isä on inhottava eikä olisi häntä kuitenkaan kuunnellut eikä välittänyt siitä mitä hän tuntee. Luottamus siis puuttuu, toki kummaltakin puolelta.



Sinun tehtäväsi äitinä on alkaa kuunnella poikaasi ja hänen toiveitaan. Sinun tehtäväsi ei ole enää olla auktoriteetti joka alistaa hänet jäykästi sääntöihin, sillä teet pojastasi vain rikollisen. Sen sijaan alat keskustella ja perustella. Aina et ehkä voi suostua pojan mielen mukaan mutta silloin sinulla on oltava muut perustelut kuin että " näin kuuluu tehdä kun minä sanon ja kaikki kunnon ihmiset tekevät näin" . Sellaisia sääntöjä älköön enää olko. Jos kiellät jotain, teet selväksi että kiellät sen koska olet huolissasi hänestä ja toivot hänen parastaan. Jos tulet siihen tulokseen että kieltäminen ei olekaan välttämätöntä, joko annat itse periksi tai teette kompromissin. Näin lapsi oppii kommunikointia ja kieroilun tarve vähitellen vähenee. Ja kun matkan varrella niitä vielä tulee, ilmaiset vain että olet surullinen (kiukkuinen vain erittäin pahoissa tapauksissa) ja mietit yhdessä pojan kanssa miten päästäisiin parempaan. Tutustu vaikka Ben Fuhrmanin Muksuoppiin (googlettamalla löytyy) ja sovella kotioloihin!

No hyvä, sillä kaikki kolme muuta lastani ovat tosi kunnianhimoisia, rehellisiä ja ahkeria, luokkansa huippuoppilaita. Ja siis nämäkin ovat minun sieluni peilejä vai vaan tämä yksi erilainen. Miksi on niin vaikea myöntää, että kaikista hyvistä tarkoituksista ja rakkaudesta huolimatta jonkun lapsen kanssa vaan ei onnistu+ Onneksi minä tiedän millainen tilanne on, niin menee teidän haukkumiset ihan hukkaan.

olla tavoin. Voihan olla, että muiden lasten menestys on hänelle vaikeaa, ehkä hän kokee, ettei sen vuoksi ole yhtä rakas tms. Tällaiset asiat aukeaisivat terapiassa.

Kyllä monesti on niinkin, että hankalan tempperamentin omaavaan lapseen suhtaudutaan siten että lapsi on vaikea ja paha. Koska käyttäytyy hankalasti. Vaikkei sitä sanottaisi - asenne paistaa vanhempien käytöksestäkin läpi. Monesti lapsen kuunteleminen ja aito rakastaminen avaavat monia solmuja. Nimittäin, lapsi vaistoaa jos vanhemmat inhoavat häntä pohjimmiltaan ja alkaa kokea itsensä arvottomaksi:( Siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Ap:lla tilanne on jo jatkunut ilmeisesti pitempään, joten ehkä ulkopuolinen apu olisi tarpeen.

t. toinen " pupunhalaaja" jolla on hyvin haastava lapsi myös, joten helkkarin hyvin tiedän mistä puhun ja tiedän senkin että koko tunneskaala tulee käytyä läpi päivän mittaan.

Vierailija:

Ihan oikeasti, jos sinun konsteillasi ei ole lapseen MITÄÄN vaikutusta ja kaikkea on jo yritetty. En ole ap ja osallistun keskusteluun ekaa kertaa. Sinun vastauksesti oli vain niin ohutta yläpilveä, että ellen olisi vierestä seurannut ap:n kaltaista tilannetta, melkein naurattaisi.

Elä sinä vain siellä vaaleanpunaisessa maailmassasi ja älä tule neuvomaan, jos sinulla ei oikeasti ole kokemusta asiasta.

heillä on jo isompiakin lapsia??

Minä ap ymmärrän sinua ja tiedän kun oma jaksamisen raja tulee vastaan.

Päivä kerrallaan vaan, muuta en voi sanoa. Tiedän mistä puhut ja kuinka voimia vievää ja toivotonta sinulla usein on.

Ap:n lapsista kaikki kolme muuta ovat luokkansa parhaimmitoa ja muutenkin käytökseltään lähes moitteetomia? Kun ketjun lukee kokonaan, muodostuu kuva perheestä, jossa vaaditaan paljon. Ehkä liikaa? Entäpä jos pojassa ei ole mitään vikaa? Jospa hän vaan näkee kasvatuksen turhana niuhotuksena ja nipottamisa? Jos hän ei yksinkertaisesti luota siihen, että hän voi olla sinulle rehellinen? Tyyliin, en jaksanutkaan lukea siihen kokeeseen vaan pelasin pleikkaria, siksi se meni niin huonosti, jää sanomatta, koske hän jaksa kuulla hirveää ripitystä asian tiimoilta?

Vaikka kuinka muuta yrittäisi, niin kaksosia tulee vertailtua vielä herkemmin kuin sisaruksia yleensä. Vaikkei vanhemmat, niin ainakin ympäristö. Tietynlaiselle tempperamentille tuollaisen vertailun kanssa kasvaminen voi ottaa tosi koville.



Silmään pisti myös tuo, että kolme muuta lasta pärjää niin erinomaisesti. Voihan olla, että tämä hankala lapsi on herkkänä lapsena tajunnut jo pienenä, että hänestä ei ole " kilpailemaan" samassa sarjassa muitten sisarusten kanssa. Ja vetänyt sitten ihan lekkeriksi. Kilpailee omassa " musta lammas" - kategoriassaan. Usein isoissa perheissä on näin - yksi lapsista on leimautunut mustaksi lampaaksi ja vetää sen roolin sitten täysillä. Koska kokee - syystä eli siitä, että oikeasti ei esim. ole akateemisesti yhtä lahjakas kuin sisaruksensa tai mitä nyt perheessä arvostetaankin tai syyttä - että ei koskaan voi pärjätä sisaruksilleen eikä ansaita vanhempiensa rakkautta ja arvostusta.



Eikä kyse ole siitä, etteikö vanhemmat olisi koettaneet rakastaa tätä " mustaa lammasta" . Jostain syystä se ei vain ole lapselle mennyt perille. Monella lapsella on tietysti kausia, jolloin esim. valehtelee ja satuilee, mutta jos tässä lapsi on jo useita vuosia ollut tälläisen käytöksen kehällä, niin jokuhan siinä mättää. Enkä yhtään sitä epäile, etteikö ole hirmuisen raskasta vanhemmille koettaa päästä ongelmasta selville ja korjata asioita. Mutta lapsen syyttäminen ei auta tippaakaan.

ne ei pelitä niin kuin muilla.



Kerroit että on kaksonen, olivatko ennenaikaisia, oliko tämä pienempi sytyessään kuin toinen. Ikäänkuin tällä lapsella ei olis piuhat paikallaan tuolla aivokopassa. Samoilla geeneillä ja tuollainen tulos.



Ratkaisu lienee tarkemmat tutkimukset, neuropsykologiset testit ammattilaisen suorittamana sekä pitkäkestoinen psykiatrinen hoito. Lääkkeitäkin on, niitä kehiin.



Aivoissa ei välittäjäaineet toimi ja pitää korjata lääkkeillä.

Kaikki nämä kantsii kokeilla ja jos ei auta on heitettävä pyyhe kehään.



Parhaasi olet tehnyt mutta sekään ei riitä. En syyllistä sinua, ei ole tarvetta. Itselläkin yksi haasteellinen tapaus, meillä ongelmat toisenlaiset. Olen välillä voimaton, takki on tyhjä, tuntuu kuin olisin jyrän alle jäänyt. Rakastan lastani valtavasti vaikeuksista huolimatta ja olen hakenut ja saanut ulkopuolista apua.



Lohdutuksesi sanon ettet ole ainoa. Monikaan näistä viisastelijoista ei ole elänyt päivääkään haastavan lapsen rinnalla. Onneksi olet vahva ja tiedät ettei tässä voi sinua osoitella.

Olet yrittänyt ihan kaikkesi absoluuttisesti. Lapsesi vain on syntymästään paha mätäpaise psykopaatti (kysy vaikka av-mammoilta - he tietävät, että sellaisia on).

Mikään SIIS MIKÄÄN mitä teet, ei voi muuttaa asiaa, koska lapsesi on vain tuollainen kieroilija ja hänellä on muutenkin neuropsykologisia ongelmia (niistäkin av-mammat tietää kaiken).



Yhteenveto : olet täydellinen, lapsesi ei vain osaa arvostaa sitä.

Shit happens. (Onneksi muut kolme lastasi sentään ovat yhtä täydellisiä kuin sinä.)



No, kelpaako?

Vierailija kirjoitti:

Otanpa esimerkin:

Tämä kieroileva poikamme on väsynyt eikä jaksa lähteä soittoharrastukseensa. Niinpä hän ottaa matkarahat ja menee niitten kanssa mäkkiin.



Toinen, rehellinen poikamme, on väsynyt eikä jaksa lähteä harrastukseensä. Hän sanoo sen suoraan, häntä ehkä yritetään suostutella ja taivuttaa lähtemään. Hän pysyy edelleen kannassaan, perustelee, hänen kanssaan ehkä käydään kauppaa ja luvataan jotain muuta helpotusta jos nyt kuitenkin lähtisi. Hän ehkä suostuu lähtemään tai alkaa itkeä.

Olisin sata kertaa tyytyväisempi ensimmäiseen neropattiin kuin jälkimmäiseen itkupilliin. 

Perimä vaikuttaa todella paljon lapsen käyttäytymiseen. Saman perheen lapset voivat käyttäytyä täysin eri tavoilla.

Teet minkä pystyt ja sitten haet apua. Et sinä oikein muuta voi.

Itselläni on kaksoset ja toinen on aivan hirveä ja toinen tosi kiva. Ei se kasvatuksesta aina ole kiinni te senkin kaikki idiootit!

Menkää psykiatrin juttusille.

Minkä ikäisestä puhutaan. Kauhealla tavalla puhut pojasta, onkohan se vika vanhempien puolella sittenkin, pelkkää negaa - missä on positiivinen puoli. Tuomitset muita liikaa. Ehkä hän tarvitsee rahaa. Onko viikkoraha pieni. Älkää rankaisko poikaa jättämällä hylätyksi ja ilman asioita. Ehkä hänellä on juuri puutteita, mitä yrittää korjata sitten muualta ottamalla. Asiallisesti perustellaan miksi varastaminen ei ole hyvä asia, mitä se tekee muille. Ei ole myös hyvä kovistella, jos kiistää, yrittää suojata itseään. Eikö rakkaudellinen ja hyvä esimerkki olisi ok aikuisilta. Mitä teet pojan seurassa, jos et edes pidä, kuka hänestä sitten välittää. Tottakai on hyvä että pojilla on jonkinlainen "kuri" mutta vaikutatte hyvin välinpitämättömiltä(?). Poika on yksin siinä. Kuka on hänen puolellaan ja tukee kehitystä, ohjaa. Älkää nöyryyttäkö lasta tai nuorta ikinä. Pitää katsoa myös omaa käytöstään aikuisena. Mitä viestejä antaa, onko mitään hyvää.

Miettisin, mistä geenit. Oletko sinä pohjimmiltaan yhtä tunteeton? Tai onko lapsen isä? Psykopatian piirteet näkyy jo lapsena ja on vahvasti perinnöllisiä.

Jos tarpeeksi varastelee, niin voihan sen laittaa laitokseen. Menetetty tapaus vaikuttaa jo muutenkin olevan.

Huumeita vetävä rosvo on hän tuleva.